perjantai 21. toukokuuta 2010

Tunteita ja tuoksuja

Ihanaista perjantaita ja terveisiä täältä pihakeinusta. Istun isojen salavien alla jotta oloni olisi mahdollisimman inspiroitunut kohta edessä olevaan ponnistukseen. Valitsin kuitenkin huonon hetken inspiroitumiselle...

Kuva on eiliseltä alkuyöltä, kävin herkuttelemalla vastaleikatun ruohon tuoksulla. Valitettavasti tuoksumaailma tänään ei ole lähellekkään samaa. Naapuri roiskii erittäin tehokkain konein lietelantaa pellolleen.

Mikäli tuoksumarkkinoinnin keinoin yritettäisiin joskus estää maaseudun näivettyminen, olisi tehtävä äärimmäisen vaativa. Kas kun maallehan kuuluu erinäiset aromit.

Kukapa voi vastustaa jo tuota aiemmin hehkuttamaani vasta leikatun ruohon tuoksua? Entäs lämpiävä pihasauna, , mansikat, tuomi, yrttimaa, auringossa nukkuvan hevosen kaula... ihania tuoksuja kaikki tyynni. Kaikissa meissä asuu pieni maalainen jolla on jotain tuoksumuistoja ja mielikuvia mummolassa vieteyistä kiireettömistä kesäpäivistä -you´ll name it.

Mutta kyllä tänne yhtä sun toista kitkerämpääkin aromia kuuluu. Lietelanta on yksi mieltäkääntävimmistä. Oikeasti.... vain yliajettu skunkki haisee hirveämmälle. Onneksi skunkki ei kuulu Suomen eläimistöön.

Noh, yllärinähän tuokaan katku ei toki tullut. Touko- ja Elokuussa liete pelloille tuodaan. Piste. Onneksi tänään ei tietääkseni ole tulossa urbaaneja sukulaisia kyläilemään. Toisaalta, maalaiselämän realiteettejä ei  kannata kieltää. Heiltäkään.

Niin, minä siis tulin tänne raikkaaseen ulkoilmaan siitepölyjenkin uhalla inspiroitumaan. Vieressäni odottaa Sony handycamin manuaali, itse vempain on latauksessa. Semmoinen kätsä pikku lelu meille joskus on ilmaantunut ja taannoin sen löysinkin. Arvelin vähän elähdyttää blogia satunnaisilla kotivideoilla.

Ei, omia trampoliinipomppujani en aio edelleenkään julkistaa. Kullervo Kukko ja laumansa olisi paljon kuvauksellisempi.

Ja vielä kun aikani vitkastelen sen manuualin kanssa, voin siirtää opiskelut hyvällä syyllä hamaan tulevaisuuteen. The Tractorman on tulossa näinä aikoina mylläämään multia. Itse asiassa, mitä hittoa sitä manuaalia lukemaan, ihan vaan tuurilla, tunteella ja ilon kautta.

Juu, näin se menee. Nyt läppärin kannet ja silmät kiinni. On neuvoa-antavien  päivätorkkujen aika.
Palataan jos jaksetaan, ilta on ohjelmoitu kaikenlaisille työksikin kutsutuille pakkoliikkeille :-/

10 kommenttia:

  1. Ihan pikainen heipatus vain, kurssilta olen palautunut, ehtinyt hakea Tuulan puutarhaunelmataimet ja ne odottavat sievästi meidän pihalla.

    Kaksi päivää lusien sisällä kursseilla. Ihan epistä, mutta itse valittua. Ei valiteta. Menen ulos, viileys olis ihan tosi riittävä rivakkaankin työntekoon, mutta mikähän lie kun ei riitä paukkuja...

    VastaaPoista
  2. Tita, sulla on nyt Se aika kuukaudesta, väsymysviikko. Tankkaa suklaalla tai jollain muulla herkulla ja lepuuta rauhassa.

    Heitinpä sitten illan kuitiksi fillarikympin, nyt on oikein hyvä omatunto heruttaa lasiin vähän punaista eliksiiriä ja tutkailla netin antimia.

    Iso-J pelehti pihalla lelujensa kanssa, lykättävä ruohonleikkuri tarkkuusajoon ja järeä viimeistelijä takaavat kesäiltoihin pörinää ja pauketta ;-)

    Kuvia ei tältä päivältä tule, akut on latauksessa huomisen varalta.

    Voisin toki esitellä kuvin ja ylistyssanoin upouutta kasvi/whatevermaata. Nyt on reilut kolme aaria kuohkeaksi äestettyä multamaata. (Semmoinen härveli Valtran perässä tekee ruohosta mustaa multaa, urbaaneille tiedoksi) Vaan enpä taida jaksaa.

    Eipä tarvi unta odotella, leukoja repii ja piikkimatolle tekee mieli... joskus tytön on tehtävä mitä tytön on tehtävä. Öitä.

    VastaaPoista
  3. Ei ole väsymysviikkoja ennen kuin maa jäätyy. On vain toimintaviikoja. Paitsi tänään en jaksanut kuin kävellä puutarhaa läpi löytäen uusia nousijoita - vuorikirveliä odottelin jo nousevaksi. Mutta silkkiyrtti näyttää pysyvän maan pinnan alla. Ehkä kirjataan tappioihin?

    Ja kun perskule en suojannut köynnösruusu Pohjantähteä auringolta ja ahavalta, niin saa leikata maata myöten. Ei se kuole, mutta 3.5 metriset versot on entiset. Samoin tämän vuoden kukinta. Vituttaa vähäsen... ihan vain himpun. Näin ei käynyt ensimmäistä kertaa... Ehkä taas muistan seuraavat neljä vuotta, kuten näyttää olevan tapana...

    * Hakkaa otsaa kiviseinään *
    (hirsitalossa....)

    VastaaPoista
  4. Ja tiedoksi vain, tankkaan suklaan sijasta Vuokatin viinin tekemällä viherherukka viinillä. Ei muuten häviä ollenkaan yhtään millekään ranskanmaan chateaulle... On bodyä ja hienostunut jälkimaku. Hienoa tuotantoa kotimaisista marjoista!!!! Jos käytte Vuokatissa, niin löytyy punaviinissä myös. Mustaherukkaa leikattuna mustikalla. Loistava maku!!!! Aromia ilman lisäaineita. Ei rikkiä eikä muutakaan ylimääräistä. Löytyy myös siideriä ja kuohuviiniä. Nammmm....

    Niin että ajata Iso-J Vuokatin kautta...

    VastaaPoista
  5. Pojat pötköttää hiekkatarhassa vieri vieressä aamupalan jälkeen. Söpön näköistä : )

    Yksi näistä kesäisten aamujen ihanuuksista.

    Itsellä takana megaluokan puristus töissä, edes näitä teidän tarinoita en ole ehtinyt käydä lukemassa kuin vasta nyt : (

    Mäkin leikkasin eilisiltana nurmikon ja sen tuoksu on NIIN ihana.

    Maasteri porisee kehoittaen ottamaan kahvimotin käteensä ja völjäämään ahterinsa tuonne rappusille luonnonrauhasta nauttimaan.

    Näin teen. Leppoisaa lauantaita kaikille, hit o dit : )))

    VastaaPoista
  6. Lauantai ilta ja aurinko paistaa, lämmintä riitti tällekin päivälle vaikka toista luvattiin!

    Kasveja siirretty, odotan Titan hakemaa pläjäystä innolla, suorastaan malttamattomana. Vielä pitää kituuttaa maanantaihin ennenkuin pääsen niitä hipelöimään ... paikat on jo katsottu.

    Rautatieomenapuuhun tulee satoja kukkia ja luumupuuhun (4v) tulee ensimmäiset kukat tänä keväänä. :D hymyilen korvasta korvaan :D !

    Lauantai illan huumaan kuuluu lisää yllätyksiä, Pönölle tuodaan tyttöystävä tiistai iltana! Ella neiti saapuu Pietarsaaresta. Jos eka temppu ei onnistu, niin päästään kokeilemaan torstaina uusiksi ja vielä viikonloppuna sama homma ... herra Neuvoa Antava on rinta kaarella 'meidän pojalle on heila joka maksaa tempusta'.

    No, ihan totta, harvan KOKEMATTOMALLA nuorella miehellä on niin hyvä tuuri, että ihan kotiin asti naiset tulee. :)

    VastaaPoista
  7. Tontilta löytyy narsisseja oudoista paikoista, myyrätkä niitä siirtelee? Sadat tulppaanit on tuhottu, tänä vuonna vain kolme lykkäsi itsensä esiin.

    Porukalla tuntuu olevan hienoja koiruuksia astutuksineen, mä vasta taistelen koulutusvaiheessa jotta pääsee jalostustarkastukseen.... nyyh.

    PojuPienen kanssa mennään samban tahtiin, eteen sivulle ja taaksepäin. Innostui vähän liikaa kapulanoudoista ja yrittää nyt ennakoida. Jäljellä kiirusta on liikaa (huoh, äitinsä poika kuulema). Julkinen kiitos kasvattajalle, jolla on hermoa ja taitoa opastaa joka metri.

    Siitä kotona asuvasta en sitten viitsi mainita, menee kuulema liikaa aikaa.....so what. Jos jotain aikoo saavuttaa, satsataan sitten kunnolla. Tuo koiran elämä kun on aika lyhyt, kisa-ajoista puhumattakaan. Koitetaan kärsiä eikä vielä papereita viedä dumarille...

    VastaaPoista
  8. Ai niin, se kevään peltotuoksu nyt vaan kuuluu maalaiselmään :))

    VastaaPoista
  9. Varaudu Tuula ohjaamaan pistooli oikeaan kohteeseen... ekalla kerralla saatta sattua niin, että hyppäävät sivuun nylkyttämään. Siitä sitten ohjaat oikeaan osoitteeseen... ja tulosta tulee...

    Onpa teillä jännää!!! Sitten seuraavat kuukaudet lisää jännää ja tuoreelle pentulaatikolle hämmentämään "järki päässä". Nauran ihan kippurassa täällä jo valmiiksi...!

    Päivän paras kommentti... A-sarjan C-painos kyseli että millä kurssilla minä olen? Vastasin, että lymfaterapeuttikurssilla. Toinen huokaa heti sydäntä riipovasti: iskä opiskelee PedaKoomikoksi (pedagogian opinnot), sisko Sosiopaatiksi (sosionomiksi) ja nyt säkin siten Nymfoterapeutiksi...

    Elä nyt näiden kanssa...!

    VastaaPoista
  10. Tita ; )))))

    Teillähän vallan hullunkurinen perhe on !?

    Nauraa kihertää...

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com