sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Puutarha-asioita Aurinkorannikolta

 

Jos nyt lähtisin Pacosin mäeltä kiipeämään campolle eli maaseudulle Mijaksen kukkuloiden suuntaan suosittua ulkoilupolkua pitkin, näkisin varmaankin paljon esikoita, vaaleanpunaisia kukkapilviä mantelipuiden latvuksissa ja keltaisena ryöppyäviä mimosoita.

Koska sinne ei nyt ole tilaisuutta lähteä tallustelemaan, keräsin tähän postaukseen muutaman kuvan. Kerronpa samalla satunnaisessa järjestyksessä millaisia puuhasteluja pikkuinen puutarha teettää, sitten kun sinne taas pääsee. Huoltokäynnin aika olisi ehdottomasti aivan lähiviikkoina, ennen kuumimman kesäkauden alkua.


Vaikka täälläkin päivän valoisa aika lisääntyy hurjaa vauhtia, minun mieleni ja sieluni kaipaa aurinkoa ja lämpöä. Tässä maailman ajassa matkustuskynnys on ennennäkemättömän korkea ja sekin on uutta. Joskus oli aika jolloin matkustamisen suurin este oli rahapula, sitten aikataulut eivät suosineet ja nyt kun olisi periaatteessa melko helppoa sumplia arjen sujuminen ettäämmältäkin, ei ole muuten soveliasta reissata. Ilmakehä kiittää kun koneet pysyvät maassa ja turistikohteiden herkkä ja valitettavan ryöstöviljelty luonto on saanut kaipaamaansa toipumisaikaa.

Toisaalta kiinni pantu maailma ja pannaan pistetty turismi näkyy äkkiä alueiden elinkeinossa ja paikallisten matkailusta elantonsa saavien ihmisten ja yritysten toimeentulossa.

Talo sijaitsee korkealla kukkulalla, naapurin porttiin päättyvän pihakadun varrella. Katu on lyhyt ja reisilihaksia kiduttavan jyrkkä kujanen, jonka varrella on muutama erillistalo ja lyhyt pätkä rivitaloa. Kaikki on rakennettu maaston muotojen mukaan ja korkeuserot ovat sanalla sanoen hengästyttäviä. Tietää kiipeävänsä. Jokainen tonttineliömetri on käytetty huolella. 

Takapiha on muurien rajaama. Molemmilla sivuilla on naapurin pihat. Suoraan edessä muurin takana on jyrkkä pudotus alapuolella olevan taloyhtiön uima-allasalueelle, arvioisin seinämän olevan 15-20 metrinen. Siksi muurin lisäksi siinä on vielä (hirveän ruma) verkkoaita turvana. Olen jo oppinut katsomaan ilta-aurinkoa verkon 'ohi', maaseudun kukkulat ja kauempana siintävä vuoristomaisema on kaunis. Auringon laskettua Mijas Pueblon valot tuikkivat vuoren rinteellä helminauhana.

Talvella vuorilta päin puhaltava tuuli on kamalan kylmä ja kuiva ja se repii auki jääneet markiisit riekaleiksi parissa vuodessa.



Muuria pitää säännöllisin välein huoltaa. Pisin pätkä (juuri se vuorille aukeava)  on juuri huoltomaalattu mutta toisen naapurin puoleinen muuri vaatii enemmän kunnostusta. Parasta olisi kuoria tiilten päältä kaikki rappaukset pois, tasoittaa ja rapata uudelleen ja vetää kunnon maali. Luulen kuitenkin, että peruskorjaus saa odottaa ja muuria vain tasoitellaan ja maalataan. Toisen naapurin puoleisen muurin edessä on jokin tiheäkasvuinen pensasaita, se ei vaadi toistaiseksi muita toimenpiteitä kuin tasausleikkausta. 



Takapihalla on mandariinipuu, muurin ja verkkoaidan välisellä maakaistaleella viikunapuu. Molemmat tekevät satoa kiitettävästi. Huoltoa ne eivät juurikaan kaipaa, pudokkaiden keräily on ehkä suurin homma. Pihan automaattinen ajastettu kastelujärjestelmä pitää ne hengissä silloin kun taivaalta ei vettä tule.

Huoltohommia vaativan muurin vieressä on vanha sitruunapuu jossa on aina sekä kukkia, että eri kypsymisvaiheessa olevia sitruunoita. Yksi ihanimpia asioita on lämpimässä illassa leijuva sitruunankukan huumaava tuoksu. Seuraavassa kuvassa yksi monista sitruunapuun harvennushakkuista. Tämä näky nousee usein mieleeni kun yritän etsiä elonmerkkejä täällä kotona kituvasta sitruksesta.




Saimme äskettäin naapurin pojalta viestiä, tammikuun myrsky rojautti etupihalla eli kadunpuoleisella osalla  kasvaneen bougainvillean irti ja autohan siinä tietysti parkkipaikallaan osuman otti. 

Etupihalla ei ole muuta kuin parkkipaikka, portti ja portaikko, talon pääovi on kadulta katsottuna talon toisessa kerroksessa, seitsemäntoista porrasaskelmaa on kiivettävä sinne päästäkseen. Talon edessä kasvaa pienellä täyttömaalla johanneksen leipäpuu jota on saksittava säännöllisin väliajoin mikäli haluaa nähdä puun latvuksen lisäksi  pienen siivun välimerta. 

Tällä pienellä pläntillä on lisäksi ihmeen hyvinvoiva hibiscus. Minä laittaisin mielelläni tämän etupuolen alueen laatoille ja ehkä jonkun kasvin ruukkuihin. Talon alla oleviin varastotiloihin mennään hyvin epäkäytännöllisesti tämän 'joutomaan' kautta. Ei mikään kaunis sisääntulo nykyisellään.





Näkymä bougainvillean hätäkiinnityksestä.

Niin kaunis kuin bougainvillea onkin, se on suoraan sanottuna melko katala kaveri. Pitkät oksat ovat kuin piikkisiä ruoskia, niissä on ihan oikeasti monisenttisiä piikkejä. Tämä yksilö on kasvattanut todella paksun, puumaisen rungon ja sitä on pakko sahaamalla sahata ja jykevillä saksilla leikkoa siivommaksi. Sitä ei oikein tohdi päästää kiipeilemään kattotiilien sekaan.

On se kaikesta huolimatta niin ihana ja ehdottomasti olennainen osa välimerellistä kasvistoa. 

Minusta on valtavan ihanaa tutustua paikallisiin puutarhamyymälöihin, Viveroksiin. Niitä on seudulla paljon ja valikoima näin pohjoismaisin silmin katsottuna huikea. Hintataso naurettavan halpa. Toki isot palmut ja satoikäiset oliivipuut ovat hinnoissaan, niinkuin pitääkin.

On aina yhtä ihanaa kuljeskella myymälöissä ja ihmetellä näkemäänsä. Esillepanoihin on yleensä panostettu huolella ja henkilökunta pitää paikat siistinä ja kasvit huippukunnossa

Puhelimeni muistiossa on ihan oma sivunsa välimeren kasveille, osa on sellaisia joita koetan tilaisuuden tullen tuoda matkamuistona kotiin ja pitää täällä hengissä. Osa on sellaisia joita olisi kiva kokeilla talolla. Muun muassa naapurin puutarha-aidan takaa iltaisin tuoksuva tuoksunuijakukka Cestrum nocturnum, tuttavallisemmin Dama de noche joka pääsee ostoskärryyn heti kun sellaisen löydän. Minulla on sille mielessä mukava paikkakin takapihan muurin nurkasta. Ja yhden taimen tuon kyllä Suomeen, pakko kokeilla menestymistä täysin väärällä vyöhykkeellä.




Yleensä olemme yhtään pidemmän oleskelun alussa hakeneet viverokselta lastin kukkia ja yrttejä. Autoon saa lastata multaa ja kasveja tolkuttomat määrät ja kassalla korttia on vingutettu vain parilla kympillä.

Takapihan pitkällä muurilla on keraamisia ruukkuja joihin laitetaan aina jotain värikästä ja rönsyävää.
Mikäli minä saisin päättää, laittaisin ruukut mieluummin maahan tai eri muotoisia ryhmiksi muurin harjalle mutta nyt ne ovat kiinni muurissa enkä lähde asiaa muuttamaan.

Vaikka mieleni miten tekisi, en lähde mestaroimaan pihaa enkä istutuksia, sisustusta enkä muutakaan. On ihan tarpeeksi tylsää jättää hyvinvoivat ja kukoistavat kukka- ja yrtti-istutukset jälkeensä ja tietää, että talolle seuraavaksi menevät eivät uhraa ajatustakaan niiden hoitamiselle. Istutushommat aloitan aina kippamalla edelliset istutukset maanparannusaineeksi pihan kasveille.

Omaksi ilokseni laitan sen minkä laitan ja kiinteistön huolto on muiden vastuulla.




Lyijykukka on ilahduttavan yheinen muureilta ja aidoilta alas ryöppyävä kasvi. Nappasin kerran pienen taimen matkamuistoksi ja ihme kyllä se on pysynyt hengissä, kasvanut ja kukkinut myös täällä kylmässä pohjolassa. Ensi kesänä vien sen suotuisalla jaksolla kasvihuoneelle siivottavaksi, uudelleen istutettavaksi ja muutenkin nauttimaan elämästään. Kiitokseksi ihanuudestaan ja sitkeydestään.

Hibiscus on toinen 'taviskasvi', niitä pidetään yleisesti ihan pensasaitakasveina.  Kaupungin ja taloyhtiöiden puutarhurit veistelevät niistä hyvinkin määrämittaisia kuutioita ja tasasivuisia vihermuureja. Talon pihalla kasvaa kaksi punaista hibiscusta. Matkamuistolistallani on kerrottu kukkainen lohenpunainen taimi ja sen pakkaan laukkuun heti kun kohdalle osuu.

Palmuja ei oikein suosita tavallisten talojen pihoilla. Tuttavan puheista käsitin, että niissä saattaa pesiä aikamoisia rottayhdyskuntia eikä semmoisia kukaan pihalleen vasiten haali.

Toinen palmuissa viihtyvä 'haittalaji' on pieni vihreä papukaija, munkkiaratti. Ne ovat rantakadun varren palmuissa todellinen rääkyvä riesa ja nyt tuttu rääkyminen kaikuu Pacosin rinteilläkin. 




Takapihalla on pieni nurmialue jonka leikkaamiseen menee vähemmän aikaa kuin koneen varastosta raahaamiseen ja käyntiin manaamiseen. Silloin kun talolla ei ole ketään, nurmikon leikkauksesta maksetaan paikalliselle tekijälle, viime aikoina naapurin teini-ikäinen poika on homman hoitanut.

Nurmikoksi kutsuttu kasvi on mielestäni enemmänkin jotain maanpeitekasvia joka leviää kiemurtelemalla maan pinnalla, ei se minun mielestäni juurru oikeastaan ollenkaan. 

Tunnen ja tunnistan muutenkin ihan tosi huonosti välimeren alueen kasveja ja olenkin säännöllisen epäsäännöllisesti jahdannut divareista loppuunmyytyä opusta välimeren kasveista.

Talon portaikkopäädyn tasanteella, sitruunapuun siimeksessä kasvaa valtava rahapuu. Siis se meille huonekasvina tuttu tapaus. Se saa vettä automaattikastelun avulla ja kun talon ilmastointi on päällä, tippuveden poistoputki on suunnattu suoraan rahapuun niskaan. On aina hauska seurata sen lehtien pullistumista kun tippuvesi alkaa elvyttää.



Puutarhatonttuna siellä on Rusina -niminen kissa. Se on suunnilleen parikymppinen rescuekissa. Rusina tietää talot joista ruokaa saa ja löytyy paikalle heti kun portti saapumispäivänämme kolahtaa. Joskus sen mukana kulki keltainen laiha kolli, ilmeisesti se oli Rusinan pentu ajalta ennen sterilointia. Rusina päätyi kadunpätkän kimppakissaksi anopin ja hänen ystävättärensä toimesta. Nyt heistä kukaan ei enää taloillaan pääse käymään joten Rusinan hoitovastuu on meidän satunnaisten kävijöiden vastuulla. 
Osa ruokkii osa ei. Turha varmaan sanoa, että silloin kun me olemme talolla, Rusina saa emännöidä kissojen illalliskutsuja ja porukkaa on paikalla useampikin viiksiniekka.










Edellisissä kuvissa etupuolen sisäänkäynnin parveke juuri saavuttuamme. Johanneksen leipäpuu oli koronakeväänä hieman villiintynyt ja tulikin heti parturoiduksi. Se tukkii tehokkaasti maiseman vastapäisen kukkulan talojen ohi merelle. Olen tuonut siitä siemeniä kotiin ja yrittänyt niitä idättää, toistaiseksi aivan turhaan. 

Olen joskus sanonut, että tärkein puutarhatyökalu talolla on sakset, sellaiset järeät oksasakset. Pitäisi viedä sinne joskus mukana kunnolliset oranssivartiset.

Olisipa mukava päästä sinne taas kohentelemaan paikkoja, tekemistä olisi paljon.

Mukavaa helmikuun alkua, missä lienetkin!



tiistai 26. tammikuuta 2021

Jupinaa ja osaamisen iloa kinosten keskeltä

 

Jos olisin oikein innokas talvilajien harrastaja, eläisin nyt vuoden ihaninta aikaa. 

Mutta kun mielenkiinnon kohteet ovat tällä hetkellä koko ajan paksunevan lumipeitteen alla, ei tämä käsillä oleva vuodenaika juurikaan juhlamieltä nostata.

Parasta talvessa ovat aurinkoiset päivät jolloin puhdas lumi kimmeltää ja pakkaslukemat pysyvät siedettävinä. Koirat ainakin pysyvät puhtaina ja matot saa nakata puhtaaseen lumeen tuulettumaan.

Minun puolestani talvi saisi vähitellen kääntyä kevääseen ja penkat vajua. Mutta pakkohan se on Lassin tanssia kun on tahti annettu, hangessa tarvotaan ainakin maaliskuun loppupuolelle saakka. Luonto tarvitsee leponsa ja se sille on suotava. Elettävä se on tämäkin jakso, joten turha nillittää enempää. Tänä talvena ei tarvitse huolehtia hevosten sulasta juomavedestä eikä pukata lantakärryjä umpeen tuiskunneella lantapolulla.

Kun opiskelun lomassa alkaa tuntua, ettei veri kierrä vintille saakka ja kroppa huutaa happea, kipaisen spanieliduon kanssa ulos. Pihalla on kiva tutkailla nukkuvaa puutarhaa ja bongailla lumessa tarponeiden otusten jälkiä. Oravatkin alkavat loikkia metsästä pihalle ja hangella on aina jonkun hyppelihiiren pienet jäljet. Tirppojen ruokintapaikoilla käy ihan mahdottomasti porukkaa, uusimpana vieraana punavatsainen käpytikka.

Minusta tuntuu, että käyttämättömänä (kunnostusta odotteleva) viimeiset kymmenen vuotta ollut maakellari on varsin suosittu yömaja monellekin pikkueläjälle. Noista 'ilmanvaihtotötteröistä' singahtelee säännöllisin ajoin ulos ja sisään pikkulintuja ja lumella on suorastaan polkuna hiirten jälkiä. Onneksi kissat eivät ole tajunneet millainen aarreaitta niillä olisi ihan käpälien ulottuvilla.

Tai voi olla, että ne tietävätkin mutta ovat aivan liian laiskoja ja hyvinsyöneitä, etteivät välitä lähteä hangessa tarpomaan. Latzit saa helpommalla ja hengästymättä.


Näinä talven pysähtyneinä viikkoina ajatus vilistää turhankin lennokkaana kohti kevättä ja kesää. Koska edessä on mitä ilmeisimmin jälleen yksi kotitorpalla tiiviisti vietetty kesä, se tietää paljon piha-aktiviteetteja. Niitä kehkeytyy juuri näinä viikkoina aivan melkein huomaamatta *tirsk*

Nyt on aivan liian paljon siemen- ja juurakkohoukutuksia puutarha-alan nettikaupoissa, aivan liian innostavia blogipostauksia ja hyvin paljon aikaa googletella kasvituttavuuksia. Kun tässä vaiheessa muistaisi vähän himmailla ja jurnuttaa käsijarru päällä, ei olisi kesäkuussa kasvihuone tukossa no kyllä mä vielä tuota haluan kokeilla -yritelmistä. Ihan kuin tomaatit, chilit ja basilikat eivät riittäisi työllistämään. Ei riitä. Pitää olla ainakin kolmekymmentä erilaista daaliaa, tuoksuherneet ja muut kesäkukat. Hyötykasvien lisäksi. Plus kaikki suuren innostuksen munakoisokokeilut sun muut. Siemenperunat! Istukassipulit! Heräteostokset!

Ja kas kun päästään toukokuun loppupuolelle, purkkiarmeija karttuu yhä kiihtyvällä tahdilla.

Puuvartisia ja perennaruukkuja ilmestyy vaivihkaa kasvihuoneen eteläseinustalle kun niin moni talvella bongatuista herkuista jotenkin päätyy sinne odottelemaan istutusta. Rahtifirmat kuskaavat talven kähmyssä tilattuja (ja jo unohtumaan päässeitä) toimituksia. 

Sitten alkaa istutuspaikkojen pohdinta ja ruukkujen kanssa pihalla vaeltelu. Siirtelen purkkeja paikasta toiseen, pohdin valoa ja kulkuväyliä ja talvista lumen määrää havittelemallani paikalla. Kaiken lisäksi on otettava huomioon ruohonleikkuun sujuvuus ja jätettävä ajoväylää isolle koneelle. Yleensä päädyn laajentamaan jo olemassaolevia alueita tai yhdistämällä kaksi riittävän lähekkäin olevaa aluetta yhdeksi pitkäksi. Nimitän tätä ruohonleikkuualan vähentämisen taktiikaksi, sillä menetelmällä olen myynyt idean monestakin laajennuksesta Iso-J:lle.

Juuri nyt mielessä kihelmöivät ajatukset ja visiot kärhökaarista niitä yhdistävine polkuineen, ruukkuvaahteroista ja muista pienistä ruukkupuista, kirsikkaluumuista, humalasaloista ja oi, vaikka mistä ihanasta! Tulitunnelmointipaikka vanhan savusaunan raunioille, vinttikaivo unohtuneelle lähteelle, vaikka mitä!

Noh, taivaalta tippuu hissuksiin pulleita lumihiutaleita ja puut ovat parin päivän plussakelien jälkeen saaneet jo kauniin lumikuorrutuksensa takaisin. Talon nurkalla vahtiva irlanninkataja hautautuu yhä paksumman tykkylumen alle ja vaatii heti huomenna pelastusravistelua. Että jäitä hattuun Hirnakka, nyt on talvi. Tammikuukin vielä.

Olkoon vaan vaikka miten talvi, saahan sitä jo vähän ennakkoon mehustella tulevaa kesää.

Tälle viikolle on mahtunut jo yksi kevätlukukautta huomattavasti helpottava työvoitto. Sain nimittäin kuluvan lukukauden pakollisen lääkelaskukokeen ykkösellä maaliin eikä siis tarvitse hermoilla uusintakokeiden kanssa. Yllättävän helppoa ja iloista oli laskeminen. Tiputusnopeus oli helppo nakki selvittää. Kaasulasku meni otsaa rypistelemättä ja liuoslaskukin loksahti oikeaan lopputulokseen ja ne muutkin, kaikki oikein piti olla ja olikin, 5/5 eli 100%.

Se on kyllä ihan totta, mitä sanotaan lasten matematiikkainnostuksen tukahtumisesta. Ihan pienenä sitä innoissaan laskee kertotauluja ja jakolaskuja, oppii uutta ja on innoissaan. Sitten kun tulee joku tarkempaa miettimistä vaativa asia eteen, into yleensä lakkaa ja ihminen alkaa pitää itseään hitaana ja vähän tyhmänä joka ei vaan tajuu matikkaa. Luokan luontaiset matikkapäät vievät osaamisellaan opettajan huomion ja itse jää puremaan lyijykynän päätä. Siitä alkaa monella lapsella innostuksen alamäki.

Näissä opinnoissa oli pakko laskea ja treenata niin pitkään, että verrannon kaava jostain huuruisilta lukiovuosilta palasi päähän. Ensin luku äksän vasemmalle ja sitten oikealle puolelle, sitten jaetaan ja ta-daa,  x = ratkaistu. Nyt on taas kivaa laskea laskuja ja etenkin ymmärtää mitä laskee ja millä tavoin lopputulokseen pääsee varmimmin. X = oppimisen ilo.

 

Ehkäpä minä löydän tästä talvestakin sen ansaitseman ilon. Juuri nyt on opinnoissa varsin tiivis tahti, kohta alkaa tenttisesonki ja silloin ei kyllä roikuta eurobulbin tai pionikauppiaiden nettisivuilla. Hirmuinen tenttipaketti sisätaudeista ja neurologiasta odottaa yliopiston puolella ja viime vuodesta viisastuneena aloitan luentojen kuuntelun ajoissa. 

Eli seuraavat viikot minä ihan vaan kiltisti katselen lumista maisemaa ja keskityn opintoihin, ihastelen amarylliksiä. Hiihtolomalla ei matkusteta, joten silloin voi vähän kylvöjuttuja puuhata, ihan vähän vaan.

Voihan se olla, että itsehillintäkin jalostuu piirun verran lujemmaksi.

Pysy terveenä ja voi hyvin, missä lienetkin.



keskiviikko 20. tammikuuta 2021

Amaryllisten aikaan


Elämä jatkuu ja palailee hissuksiin omille raiteilleen.

Omiin päivärutiineihini Peetun äkillinen ja yllättävä poismeno ei juurikaan vaikuta, sillä Peetu asui viikot Perikunnan vanhimman kanssa citykoirana ja piipahti täällä landella vain viikonloppuisin. Mutta voi hyvä ihme sentään, kuinka syvältä ja kipeästi pikkukoiran lähtö kuitenkin kouraisee! 

Kaikista talleilla tapaamistani häirikkörusseleista huolimatta meillekin tuli 2012 syksyllä russeli ja miten mainion kaverin Peetusta saimmekaan, ei voi toivoa asiallisempaa pikkukoiraa. Eihän Peetu ikinä tullutkaan Nassen suuria saappaita täyttämään, tasavertaisena se rinnalla partioi ja jätti aivan yhtä valtavan ikävän.

Tuntuu ihan kummalliselta, että hupsu ja vähän hessuhopomainen Leffe on nyt talon vanhin koira ja kevytkenkäinen tuulihattu Muikkeli siinä rinnalla pitää Torpan koiranvirkaa hallussaan. Minulla on ollut terrieri vuodesta 1985 lähtien (muutama koiraton eli ankea vuosi mahtui väliin) ja nyt elämä jatkuu spanielisaattuessa, niin ne ajat muuttuu.


Opiskelut jatkuvat jo tutuksi tulleella intensiteetillä. Tällä nyt alkaneella toisella ja kolmannella lukukaudella vietän kaikkinensa 13 viikkoa erilaisissa harjoitteluissa. Niiden lisäksi teoriaopinnot tentteineen ja muine tehtävineen pitävät ihmisen kiireisenä. 

En kuitenkaan valita, en vähääkään, sillä tämä on juuri sellaista tekemistä jolla on selkeä päämäärä ja jota olen kaivannut onneksi jo taakse jääneiden sairastelujen ja muiden ankeuksien täyttäminä vuosina. Ne olivat pitkiä päiviä, viikkoja ja kuukausia joita ei ole ikävä.


Ulkona talvi etenee ja lumipeite paksuuntuu. Hiutaleen kuvia näkyy sääennusteissa ja kun ikkunasta katsoo, lunta hiutaloi sielläkin. Viimeisen vuorokauden aikana sitä on tullut vajaat 10 senttiä, kevyttä huttua jota on helppo lykätä pihan kulkuväyliltä pois.

Pakkaslukemat ovat maltillisesti -5 ... -8° välillä ja ainakaan lähiaikoina ei näy mitään muutosta olevan tulossa.

Ne edelliset pakkaset jotka kävivät kolmessakympissä, varmastikin kopaisivat myös tallin kylmällä käytävällä talvehtineita kasveja. Jos oikein kehnosti kävi, myös daalian juurakoissa, sinisarjoissa ja parissa muussa kävi kato. Varaudun  helmikuussa naputtelemaan tilausta ainakin paikkokasvien osalta. Puutarha-alan nettikaupat ovat keväällä hyvin viekoittelevia paikkoja. 


Torpan sisätiloissa saan ihastella viimeisiä kukkaan ehtineitä ja kukintaa vasta suunnittelevia amarylliksiä. Nämä ovat ehdottomasti niin kivoja lajikkeita, että koetan pitää sipulit elinvoimaisina ja saada ne kukkimaan uudelleen.

Amaryllis on ihana talven kukka, näitä jaksan ihastella pitkälle kevääseen. Kyllähän talven kuukausia piristävät myös tulppaanit, mutta nämä ovat jotenkin aivan omaa (jaloa ja ylempää) luokkaansa. Harmi vaan, että myynnissä ei oikein ole kauniita vaaleampia sävyjä, sellaisia aprikoosin ja kerman kalpeita sävyja. Vielä jos jostain saisin oikein vanhan ajan maatiaisamarylliksen sipulin, olisin hyvinkin onnellinen.

Olen opiskelujen väliaikoina pohdiskellut puolivakavissani ensi kevään ja kesän pihasuunnitelmia.

Puolivakavissani siksi, että tiedän suunnitelmien muuttuvan (yleensä laajenevan) hommien edetessä. Mitään ei kannata betonoida, ennemminkin varautua yllätyksiin. 

Meillä oli suunnitelmissa takapihan terassin rakentaminen ja saunarempassa päteväksi todettu timpurikin hommaan jo varattu. Sitten joku muisti kaupungin viemäröintisuunnitelmat. Vaikka sillä rintamalla on ollut hiljaista kaikki nämä vuodet, se tuskin tarkoittaa suunnitelmien peruuntumista. Kunhan viemäröintiosastolla havahdutaan keskeneräisiin hankkeisiin, he varmaan puhaltavat pölyt myös meidän kylämme suunnitelmista ja ryhtyvät hommiin.

Olisi aivan pahuksen ärsyttävää jos hieno terassi pitäisi purkaa kaivurin tieltä, mahdollisesti jo seuraavana vuotena. 


Viemäristä viis, meillä hosutaan tulevana kesänä ainakin kivihommissa. Kasvihuoneella talvehtii lavalla tiiliä jotka on varattu kasvihuoneen etupihan (ja pitkien sivujen) kiveämiseen. Niistä voipi sitten keväällä aloitella. Jahka tiilet on maahan aseteltu, laattahommia on piharakennuksen edustallakin, kahdella lavalla. 

Ratsastuskentän A-katsomon havu/pensasistutusalue pitää ruopata ja kantata kunnolla uudelleen. Samalla mäellä on kanadanruusujen alue joka kaipaa laajennusta ja reunan kanttausta. 

Aivan etupihalla on aurinkoisimmalla paikalla pionipenkki, sellainen kikkareen muotoinen kaareva penkinpötkylä jossa kolme itoh-pionia ja vähän syysleimuja niiden välissä. Muutama jaloruusukin sieltä pitäisi kevään tullen löytyä. Tätä penkkiä ajattelin laajentaa koko etureunan pituudelta ja tällätä siihen pitkän rivin daalioita. Kun pionit lopettavat, daaliat saavat kasvaa rauhassa ja kukkiessaan kirkastavat koko alan. Tulee hieno, ainakin visio on vahva.

Kasvihuoneen vieressä on myös yksi perennapenkki joka *yllätys yllätys* pitää siivota. Meinasin pyhittää sen lähinnä kesäkukkapenkiksi ja tilasinkin sitä silmälläpitäen Impectalta erilaisia tsinnian siemeniä ja vähän muuta.

Suurin murheeni ja työläin projekti on omenatarhan edessä oleva pyöreä penkki. Se on niin vuohenputken pilaama, että joudun kaivamaan kaikki sinne tikahtuneet pionit pois. Varmaankin vaihdan mullat kokonaan. Ja koska siirrettäviä kasveja löytyy näistä kunnostuskohteista varmasti aivan ällistyttävän paljon, se meinaa myllerrystä muillakin alueilla, ties vaikka poikisi taas jotain ihan uutta. 

Sitten sitä katsellaankin jälleen kerran kuinka iloisesti keuliva mopo loittonee horisontiin.



Amaryllisten aikaan on hyvä aloitella kevätkylvöt. 

Minä, taimikasvattajista tunarein ryhdyin chilikylvöille jälleen kerran suurin toivein ja itseluottamusta uhkuen. Nyt on kaksi ensimmäistä kylvöyritelmää kylppärin lattialämmityksen hellässä huomassa. Tomaatit saavat odotella helmikuun otollisia kylvöpäiviä ja muut tulevat sitten myöhemmin kevään edetessä.

Oi että, tämä on niin mukavaa aikaa. Vaikka ulkona lumipeite paksuuntuu ja pakkanen napsuu nurkissa vielä monta kertaa. Ensimmäinen nuuhkaisu kevääseen on kuitenkin tehty ja kynsien alle saatu hieman multaa. Nyt on ihmisen elämässä hyvyys vikana, jälleen kerran.

Voi hyvin, pysy terveenä ja nauti laskiaispullista !




tiistai 19. tammikuuta 2021

Pikkukoira on poissa

 

Nassen kanssa


Välimerellinen mangusti

Aina yhtä täpäkkänä


Ilmaveivi

Luolassa

Tallikoirana

Katollaan

Tenavatähti

Hieno mies

Painovoimaa uhmaten

Los Pacosissa

Tohtori Koira

Kun kaikki oli vielä hyvin

Puutarhatonttuna

Uuno Epsaniassa

Tuumaustauko



Peetu

10.7.2012-18.1.2021

On aina varhaista kun luopuu parhaista

Loppuvuodesta alkanut oireilu päättyi tammikuisena maanantaina Peetun nukahtaessa viimeisen kerran. Vatsan alueelle oli iskenyt ärhäkkä syöpä ja se koitui pikkukoiraa vahvemmaksi vastustajaksi. 

Kiitos kaikesta Peetu, olit mainio, muistosi elää!