Jupinaa ja osaamisen iloa kinosten keskeltä

 

Jos olisin oikein innokas talvilajien harrastaja, eläisin nyt vuoden ihaninta aikaa. 

Mutta kun mielenkiinnon kohteet ovat tällä hetkellä koko ajan paksunevan lumipeitteen alla, ei tämä käsillä oleva vuodenaika juurikaan juhlamieltä nostata.

Parasta talvessa ovat aurinkoiset päivät jolloin puhdas lumi kimmeltää ja pakkaslukemat pysyvät siedettävinä. Koirat ainakin pysyvät puhtaina ja matot saa nakata puhtaaseen lumeen tuulettumaan.

Minun puolestani talvi saisi vähitellen kääntyä kevääseen ja penkat vajua. Mutta pakkohan se on Lassin tanssia kun on tahti annettu, hangessa tarvotaan ainakin maaliskuun loppupuolelle saakka. Luonto tarvitsee leponsa ja se sille on suotava. Elettävä se on tämäkin jakso, joten turha nillittää enempää. Tänä talvena ei tarvitse huolehtia hevosten sulasta juomavedestä eikä pukata lantakärryjä umpeen tuiskunneella lantapolulla.

Kun opiskelun lomassa alkaa tuntua, ettei veri kierrä vintille saakka ja kroppa huutaa happea, kipaisen spanieliduon kanssa ulos. Pihalla on kiva tutkailla nukkuvaa puutarhaa ja bongailla lumessa tarponeiden otusten jälkiä. Oravatkin alkavat loikkia metsästä pihalle ja hangella on aina jonkun hyppelihiiren pienet jäljet. Tirppojen ruokintapaikoilla käy ihan mahdottomasti porukkaa, uusimpana vieraana punavatsainen käpytikka.

Minusta tuntuu, että käyttämättömänä (kunnostusta odotteleva) viimeiset kymmenen vuotta ollut maakellari on varsin suosittu yömaja monellekin pikkueläjälle. Noista 'ilmanvaihtotötteröistä' singahtelee säännöllisin ajoin ulos ja sisään pikkulintuja ja lumella on suorastaan polkuna hiirten jälkiä. Onneksi kissat eivät ole tajunneet millainen aarreaitta niillä olisi ihan käpälien ulottuvilla.

Tai voi olla, että ne tietävätkin mutta ovat aivan liian laiskoja ja hyvinsyöneitä, etteivät välitä lähteä hangessa tarpomaan. Latzit saa helpommalla ja hengästymättä.

Näinä talven pysähtyneinä viikkoina ajatus vilistää turhankin lennokkaana kohti kevättä ja kesää. Koska edessä on mitä ilmeisimmin jälleen yksi kotitorpalla tiiviisti vietetty kesä, se tietää paljon piha-aktiviteetteja. Niitä kehkeytyy juuri näinä viikkoina aivan melkein huomaamatta *tirsk*

Nyt on aivan liian paljon siemen- ja juurakkohoukutuksia puutarha-alan nettikaupoissa, aivan liian innostavia blogipostauksia ja hyvin paljon aikaa googletella kasvituttavuuksia. Kun tässä vaiheessa muistaisi vähän himmailla ja jurnuttaa käsijarru päällä, ei olisi kesäkuussa kasvihuone tukossa no kyllä mä vielä tuota haluan kokeilla -yritelmistä. Ihan kuin tomaatit, chilit ja basilikat eivät riittäisi työllistämään. Ei riitä. Pitää olla ainakin kolmekymmentä erilaista daaliaa, tuoksuherneet ja muut kesäkukat. Hyötykasvien lisäksi. Plus kaikki suuren innostuksen munakoisokokeilut sun muut. Siemenperunat! Istukassipulit! Heräteostokset!

Ja kas kun päästään toukokuun loppupuolelle, purkkiarmeija karttuu yhä kiihtyvällä tahdilla.

Puuvartisia ja perennaruukkuja ilmestyy vaivihkaa kasvihuoneen eteläseinustalle kun niin moni talvella bongatuista herkuista jotenkin päätyy sinne odottelemaan istutusta. Rahtifirmat kuskaavat talven kähmyssä tilattuja (ja jo unohtumaan päässeitä) toimituksia. 

Sitten alkaa istutuspaikkojen pohdinta ja ruukkujen kanssa pihalla vaeltelu. Siirtelen purkkeja paikasta toiseen, pohdin valoa ja kulkuväyliä ja talvista lumen määrää havittelemallani paikalla. Kaiken lisäksi on otettava huomioon ruohonleikkuun sujuvuus ja jätettävä ajoväylää isolle koneelle. Yleensä päädyn laajentamaan jo olemassaolevia alueita tai yhdistämällä kaksi riittävän lähekkäin olevaa aluetta yhdeksi pitkäksi. Nimitän tätä ruohonleikkuualan vähentämisen taktiikaksi, sillä menetelmällä olen myynyt idean monestakin laajennuksesta Iso-J:lle.

Juuri nyt mielessä kihelmöivät ajatukset ja visiot kärhökaarista niitä yhdistävine polkuineen, ruukkuvaahteroista ja muista pienistä ruukkupuista, kirsikkaluumuista, humalasaloista ja oi, vaikka mistä ihanasta! Tulitunnelmointipaikka vanhan savusaunan raunioille, vinttikaivo unohtuneelle lähteelle, vaikka mitä!

Noh, taivaalta tippuu hissuksiin pulleita lumihiutaleita ja puut ovat parin päivän plussakelien jälkeen saaneet jo kauniin lumikuorrutuksensa takaisin. Talon nurkalla vahtiva irlanninkataja hautautuu yhä paksumman tykkylumen alle ja vaatii heti huomenna pelastusravistelua. Että jäitä hattuun Hirnakka, nyt on talvi. Tammikuukin vielä.

Olkoon vaan vaikka miten talvi, saahan sitä jo vähän ennakkoon mehustella tulevaa kesää.

Tälle viikolle on mahtunut jo yksi kevätlukukautta huomattavasti helpottava työvoitto. Sain nimittäin kuluvan lukukauden pakollisen lääkelaskukokeen ykkösellä maaliin eikä siis tarvitse hermoilla uusintakokeiden kanssa. Yllättävän helppoa ja iloista oli laskeminen. Tiputusnopeus oli helppo nakki selvittää. Kaasulasku meni otsaa rypistelemättä ja liuoslaskukin loksahti oikeaan lopputulokseen ja ne muutkin, kaikki oikein piti olla ja olikin, 5/5 eli 100%.

Se on kyllä ihan totta, mitä sanotaan lasten matematiikkainnostuksen tukahtumisesta. Ihan pienenä sitä innoissaan laskee kertotauluja ja jakolaskuja, oppii uutta ja on innoissaan. Sitten kun tulee joku tarkempaa miettimistä vaativa asia eteen, into yleensä lakkaa ja ihminen alkaa pitää itseään hitaana ja vähän tyhmänä joka ei vaan tajuu matikkaa. Luokan luontaiset matikkapäät vievät osaamisellaan opettajan huomion ja itse jää puremaan lyijykynän päätä. Siitä alkaa monella lapsella innostuksen alamäki.

Näissä opinnoissa oli pakko laskea ja treenata niin pitkään, että verrannon kaava jostain huuruisilta lukiovuosilta palasi päähän. Ensin luku äksän vasemmalle ja sitten oikealle puolelle, sitten jaetaan ja ta-daa,  x = ratkaistu. Nyt on taas kivaa laskea laskuja ja etenkin ymmärtää mitä laskee ja millä tavoin lopputulokseen pääsee varmimmin. X = oppimisen ilo.

 

Ehkäpä minä löydän tästä talvestakin sen ansaitseman ilon. Juuri nyt on opinnoissa varsin tiivis tahti, kohta alkaa tenttisesonki ja silloin ei kyllä roikuta eurobulbin tai pionikauppiaiden nettisivuilla. Hirmuinen tenttipaketti sisätaudeista ja neurologiasta odottaa yliopiston puolella ja viime vuodesta viisastuneena aloitan luentojen kuuntelun ajoissa. 

Eli seuraavat viikot minä ihan vaan kiltisti katselen lumista maisemaa ja keskityn opintoihin, ihastelen amarylliksiä. Hiihtolomalla ei matkusteta, joten silloin voi vähän kylvöjuttuja puuhata, ihan vähän vaan.

Voihan se olla, että itsehillintäkin jalostuu piirun verran lujemmaksi.

Pysy terveenä ja voi hyvin, missä lienetkin.