Marraskuu, kiitti ja kuitti!

 

Voi että, enpä olisi uskonut tätä vielä sanovani: kiitos marraskuu, olit minulle hyvä! 

Vuoden pimein ja lähtökohtaisesti ankein kuukausi on nyt läpi kahlattu ja kuivin jaloin ainakin täällä selvittiin. Nokkakin pysyi pinnalla eikä välttämättä edes niissä syvimmissä vesissä uitu ollenkaan. Sellaista perustaaperrusta lyhenevän päivän arjessa, ei mitään suuria hohtohetkiä tai aiemmin mainittuja syviä vesiä. 

Ketään ei varmaan yllätä kun sanon, että opiskelu haukkasi ison osan arjesta. Juuri nyt hykertelen hyvää mieltä hyvällä arvosanalla läpi menneen tentin takia. Kamalasti sitä jännäsin, mutta läpi on enkä lähde edes korottamaan arvosanaa, H4 on aivan hyvä. Marraskuun viimeisen maanantain (ja parin deadlinen) takia pusersin tänään pitkän istuman koneella. Nyt voi hyvällä omalla tunnolla vähän löysätä, mutta vain vähän. Vielä on tenttejä jäljellä ja näyttökokeetkin häälyvät ihan niskassa.

Saunamökin remontti on vihdoin maalisuoralla. Tänään Iso-J aloittaa takkatuvan lattian laiton ja sitten sinne saakin sommitella kalusteet ja muut herkut lisukkeineen. Itsenäisyyspäivän viikonloppua ja toista adventtia vietetäänkin hyvin rennosti paljussa lilluen ja uutta saunaa koeponnistaen, ei huono.

Säät ovat olleet pohjois-Karjalan tavanomaiseen marraskuun säätilaan verraten varsin mielenkiintoiset. Miellyttävätkin omalla tavallaan sillä aurinkoisia päiviä on ollut ilahduttavan paljon ja sateettomia päiviä vielä enemmän. Juuri nyt satelee hissuksiin kevyitä hiutaleita mutta vihreä nurmikko näkyy vielä kaikkialla. Noin viikon ajan on ollut sellaisia nollan ja parin pakkasasteen vuorokausilämpöjä, sekin on tuntunut ihan kivalta. Yhtään ei ole tarvinnut loskassa kahlata.

Heinäpatjan alla köllöttelevät valkosipulit ja kukkapenkkeihin kuopatut kevätkukkien sipulit ovat saaneet hyvän lähdön pitkän ja hiljalleen jäähtyvän syksyn aikana. Laventelit ovat vielä kasvihuoneen edustalla, kärrään ne talliin talveksi ja kokeilen viedä ne talven yli siellä. Aiemmin en ole laventelia talvettanut mutta nyt on niin hienot ja tuuheat puskat että kokeilen edes. On vielä ihanasti tuoksuvat lajikkeetkin.

Piharuokinnalla on lintuja aivan ennätyspaljon, pikkuvarpusia varsinkin. Erikoista on se, ettei keltasirkkuja ja vihervarpusia ole näkynyt ensimmäistäkään eikä kauan kaipaamiani punatulkkuja. Viimeksi mainittuja olen nähnyt täällä asuessani ehkä pari, varmaan jossain on niille otollisemmat elinolot ja paremmin serveeratut lintulaudat. Talitintit ovat ihan gangstereita jotka ryysäävät todella härskisti toisten ohi, yli ja edelle. Pienet ja kipakat sinitiaiset pistävät niille onneksi kampoihin ihan pontevasti joten mitään talitinttilössin ylivaltaa ei ainakaan vielä ole.

Marraskuun iloisiin asioihin kuuluu luonnollisesti Torpan uusin ylioppilas. Hienosti ovat molemmat perilliset omilleen muutettuaan pärjänneet ja ihan parasta on se, kun tulevat jo perinteisesti lauantaina tänne porukoille viikonloppua viettämään. Keväällä pääsen istuttamaan ylioppilaan muistopuuta, se on hyvin todennäköisesti tuurenpihlaja purettavan leikkimökin paikalle.

Arki Iso-J:n ja nelijalkaisten kanssa on hitsautunut omille rutiineilleen. Hetkittäin tuntuu ihan hassulta että meitä asuu enää kaksi ihan älyttömän kokoisessa talossa. Toisaalta tuntuu vieraalta ajatuksenakin asua jotenkin eri tavalla, erilaisessa kodissa. 

Kaupungin melskeissä on kiva käydä, mutta vielä kivempaa on kääntyä kotimatkalle ja ajella tänne maaseudun rauhaan. Täällä on omaa ilmaa ja tilaa väistellä koronaa ja muita pöpöjä.

Jouluvalmisteluihin on vähän hankala orientoitua kun ei ole mitään käryä millaisella kokoonpanolla joulua vietetään. Toisaalta minulla ei seuraavaan kahteen viikkoon ole oikein aikaa puuhastella muiden kuin kouluhommien parissa. 

Perinteisesti joulupöytään on katettu 11 lautasta, nyt on kaikki ihan auki. Joulun yhteyteen kaavailtuja ylioppilasjuhlallisuuksiakaan ei oikein osaa suunnitella kun ei tiedä. No, sama epätietoisuus ja epävarmuus se on kaikilla muillakin eikä tästä pääse hajulle muuten kuin elämällä päivän kerrallaan.

Nyt eletään kuitenkin adventin aikaa. Värkkäilin vanhaan laakeaan kakkuvuokaan kynttiläasetelman. Kynttilät ankkuroin paikoilleen asennushiekkaan ja kuorrutin hiekan sammalella, koristeeksi ei tarvittu muuta kuin yksi kävyllinen oksanpätkä lehtikuusesta. Tammenterhoja kävin etsimässä omasta tammesta mutta ei se vielä niitä ole tehnyt.

Amaryllisten nuput pullistuvat pikku hiljaa, kukkia on luvassa ihan koko adventin ajaksi. Jostain leijuu jo ensimmäisen hyasintin vieno tuoksu. 

Tulee joulusta minkälainen tahansa, kukat ja kynttilät takaavat tunnelman.

Juuri nyt pihaan ajoi tuttu polttopuun toimittaja, kunhan liiteri on tankattu saa talvi tulla.

Voi hyvin, pysy terveenä ja nauti adventin ajan kukista ja valoista, missä lienetkin !

Marraskuun kuulumisia

 

Enpä muista milloin olisi marraskuu näin pikakelauksella kuitattu. 

Tai onhan tätä nyt vielä viikko jäljellä, voiton puolella kuitenkin ollaan. Minulle marraskuu on yleensä ollut hyvin vaikea kuukausi, vuoden kuukausista pahin, ankein ja pisin. Tässä kummallisessa maailman ajassa kaikki voi muuttua, myös marraskuun syvin olemus. Hetkittäin on ollut ihan mukava marraskuu!

Isänpäivänä herkuteltiin ensimmäisillä joulutortuilla. Sen sijaan yksi marraskuun perinteisitä merkkipaaluista, uuden sadon Beaujolais nouveau 2020 on vielä maistamatta ja Netflixiltä The Crownin uusin tuotantokausi katsomatta. Hyvin todennäköisesti koplaan nämä kaksi 'puutetta' ja vietän leppoisan hönöttelyviikonlopun jossain soveliaassa välissä.

Tässä kuussa minulla ei ole juurikaan ole ollut aikaa tuijotella ikkunasta ulos ja narista joutavista. Opintopisteitä jahdatessa aika kuluu nopeasti ja tylsiin hetkiin tuo aivan uutta sykettä vilkaisu tenttikalenteriin.  Aina se sydänalassa tuntuvasti jysähtää kun huomaa kuinka lääkelaskennan, anatomian tai jokin farmakologian tenteistä lähestyy. Oppimäärään kuuluu sekä oman koulun että itä-Suomen yliopiston luentokokonaisuuksia ja niiden tenttejä.

Tänä vuonna pitäisi vielä tenttiä verisuonet latinaksi ja lääkehoito suomeksi. Englanti meni omalla painollaan, siitä en huolta kanna vaikken tulosta vielä tiedäkään. Kirjoitusviestintä meni läpi kiitettävällä.

Hämmästyttävän usein olen saanutkin siristellä silmiäni ja ihastella marraskuista aurinkoa. Onhan se ihan oikeasti aika ihanaa haahuilla etäviikoilla kotona ja tuijotella huurteiseen maisemaan. Vielä parempaa on, kun malttaa laittaa läppärin tai kirjan kannet kiinni ja lähteä jäiseen metsään koirien ja Felixin kanssa. 

Viereinen kuva koulun ikkunasta, melko tyypillinen sää tämän vuoden marraskuuksi.

Lunta meillä ei ole, vaikka muutamana päivänä on ollut pontevaa yritystä lumisateeksi. Tälläkin hetkellä sataa vain alijäähtynyttä vettä - sellaiseksi luonnehtisin juuri nyt taivaalta alas tulevan veden olomuotoa. Vettä se ei ole eikä lunta. Ei edes räntää vaan sellaista utuista hyhmää.

Varmaankin hevosten ja niiden rutiinien puuttuminen vaikuttaa siihen, että siedän sään oikkuja nyt hieman paremmin. Poissa on märkien loimien kuivattelu ja rapaisten jalkojen putsaaminen. Lantakärryjen pukkaaminen räntäsateessa ei ole koskaan ollut asia jota teen mielelläni joten ei liene yllätys etten nytkään osaa sitä kaivata. Hevosia tietenkin on ikävä. Onneksi voin hurauttaa kaverin talliin ja rapsutella Kasperia, siitä on sukeutunut oikein siivo pieni ponimies, massahurmaaja. 

Koirien kanssa voin vähän valita ulkoiluhetkien ajoitusta, pahimpaan myrskyyn ei ole pakko lähteä. Välillä pitää oikein kunnolla käskeä, että saan sohvaan sulaneet pierunhajuiset spanielit ulos.

Myrskyjä on muuten tähän syksyyn mahtunutkin. Ihmeen tuulista on ollut ja talvimyrskyt ovat vasta edessä. Pihaa on haravoitu oksista ja roskista monet kerrat ja välillä on pitänyt parsia kasvihuonetta kasaan. Ihan vaan ihan pientä kattoluukun kiristelyä, ei mitään isompaa jälleenrakennusta.

Kanalassa on tehty ensimmäiset sisätilasiivoukset ja nämä Iso-J:n rahmatit löntystelivät heti ulos kun jätin oven auki. Pulinasta päätellen löysivät kohmeisia kastematoja. Aika harvoin meillä on kanalan porukka pihalla maleksinut marraskuussa.

Kovasti niitä piti hätistellä pois syksyllä istutetun syyshortensian kimpusta. Toivottavasti eivät tonkineet ylös ihan kaikkia pieniä krookuksen sipuleita. Kourallisen keräsin ja nakkasin takaisin penkkiin.

Pihasaunan remontti on valmis jahka Iso-J saa takkatuvan pinnat käsiteltyä. Meillä on kovasti tarkoituksena päästä perhepaljuun ensi viikonloppuna. 

Ihan selkeästi on nyt jo remonttiväsymystä. Voi olla, että tammi- ja helmikuun pakkasviikoilla jotain pientä viritellään täällä Torpan sisätiloissa, juuri nyt en jaksa uhrata yhtään ajatusta vessaremontille. Kaikki aikanaan.

Torpalle saatiin uusi ylioppilas kun Perikunnan nuorimman nimi löytyi tulosluettelosta. Koska tilanne on mitä on, juhlia ei tähän saumaan järjestetä. Jouluna sitten jollain kokoonpanolla juhlistetaan, olen tilannut joulupöytään astetta paremmat jälkiruokaserviisit ja tuore ylioppilas lupasi sonnustautua jouluaterialle valkolakkiin. 

Pakkohan sekin on mainita, että valkolakin kuitattuaan napero lähtee kansainvälisiin kisoihin ja isosisko lähtee huoltamaan. 

Kerron asiasta enemmän jahka reissu on takana. Lukijoista kaikki varmasti tietävät, että meillä on tapana maksimoida turvallisuus joten karanteenit, testit ja muut hoidetaan ohjeiden mukaan.  

Sitä pahuksen virusta tässä saakin väistellä, nyt se mokoma löysi tiensä tänne syvään itäänkin. Koulu siirtyi sukkana etäopetukseen, vain ihan pakolliset ammatillisten aineiden tunnit pidetään kontaktiopetuksena koulun tiloissa.

Leikolan keikka siirtyi vuodella eteen päin, hitusen nyppäisi kun olin niin kovasti sitä odottanut. No, naurattaa ne jutut ensi vuoden marraskuussakin, uskoisin.

Meillä loppui marraskuun lähiviikko juuri sopivasti ensimmäisen kampukselta löydetyn tartunnan aikaan. Ehdittiin piikittämään toisiimme keittosuolaliuosta ja harjoittelemaan näyttökokeisiin.

Näyttökokeet tulevat osaamistasoon nähden aivan liian pian, varattiinkin opetustiloja omatoimiseen harjoitteluun ja treenataan nenä-mahaletkujen, lisähapen ja katerien ujutusta nukkepotilaille omalla porukalla.  

On kyllä todettava, että kurssimme vahvuus on juurikin omatoimisuus ja itseohjautuvuus. Se, mitä ei opetuksessa ehditä, hoidetaan omalla porukalla ja pähkäillään kimpassa. Aina meistä joku osaa ja neuvoo muita.

Kevään harjoittelupaikan sain sieltä mistä halusinkin, omalta kylältä fillarimatkan päästä. Uskon, että paikka on riittävän monipuolinen ja haastaa sopivasti. 

Mitäs muuta? 

Felix monitoimikissa auttelee sujuvasti pihahommissa talvisuojauksissa ja vapaa-ajalla maastoutuu lattiatyynyyn. Lisäksi se toimii partiolaisperiaatteen mukaisesti ryhmänjohtajana spanielien metsäretkillä. Muikkeli parantui sterilointileikkauksesta ja tikit saatiin irti ilman käsikähmää. Lellu on vapaaehtoinen äitin kultapoika, aina sylissä.

Elmo laajenee kaikkiin suuntiin enkä lakkaa hämmästelemästä sen vatsanahkan elastisuutta. Aktiivisesti en Elmoa erikseen ruoki, samalta yhteiskupilta se syö -ja lihoo.

Oscar toimii rauhanturvaajana linturuokinnan alla ja mikäli tinteille kehkeytyy nokkapokkaa, puuttuu peliin. Tinttejä ei kissan läsnäolo näytä haittaavan. Viime viikolla yksi huimempi talitintti kävi kopaisemassa Oscarin häntää, mutta onneksi älysi lehahtaa metrin verran ylemmäs.

Lellu pääsi harjoitustyöhön ja koulun seinälle, tästä krediitit Perikunnan vanhimmalle.

Elämä alkaa pyöriä yhä enemmän sisätiloissa ja suljettujen ovien takana. Kun pihalla ei enää ole urakaksi asti hommaa, huomaan tunnelman ikkunalaudoilla tiivistyvän. 

Amaryllikset pukkaavat vartta ja nuppua, hätäisimmät siirsin jo viileään eteiseen vähän jarruttelemaan kasvuaan.  

Viikonlopun Tampereen reissulta mukaan tarttui ensimmäiset hyasintit ja pikkuinen jouluruusu, Princettia täällä onkin jo syyskuusta asti kukkinut, Felix alkoi harventaa sen kukintaa vasta viime viikolla. Kasvihuoneessa on jemmassa sammalta ja käpyjä, jonain sopivana hetkenä kyhään jonkinlaisen asetelman. Adventtikynttilöiksi löysin Tampereen Granitista mainioita kirkkokynttilän tyylisiä pötkylöitä. Ne upotan hiekkaan ja sammalpetiin.

Kaikkineen on ollut helppo marraskuu. Tästä on helppo luiskahtaa yltäkylläisen joulukuun iloihin. 

Voi hyvin ja pidä itsestäsi huoli, missä lienetkin.

PeeÄääs: kuvassa ensimmäinen kukkaan kiirehtinyt Eurobulbilta tilaamani amaryllis.  'Doublet' lukee nimisäleessä ja on muuten hieno. Vahva suositus.

Marraskuun aurinko

 

Isänpäivän iltaa kaikille !

Kuinka mainio syystalven päivä, marraskuuksi suorastaan hieno! Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja pakkasyön jäljiltä ilma oli kuiva ja raikas, sopivan rapsakka.

Ryhmä Hau pääsi pitkästä aikaa metsään, M. Muikkelikin viipotti aivan touhuissaan. Se on parantunut todella hyvin, haava on siisti eikä kipujakaan ole ollut ensimmäisen itkuisen yön jälkeen. Lääkekuuria riittää vielä muutamaksi päiväksi. 

Perikunta tuli eilen kotiin ja tänään Iso-J sai istua valmiiseen aamiaispöytään, naperot ovat jo vuosia hoitaneet homman hienosti. On todella arvostettavaa ja hienoa, että perilliset tulevat tänne kotikotiin vapaaehtoisesti ja mielellään viikonloppuisin, viikolla elelemme tahoillamme nyt jo ihan rutiinilla. Perjantairutiineihin on jännästi jo vakiintunut iskän tarjoama kauppareissu ja sille on yleensä 100 % osanotto. 

Tänäänkin oli kiva tehdä viimeisiä pihahommia ennen maan routaantumista ja talven tuloa. 

Kasvihuone on pesty ja siivottu jo aiemmin, kalusteet ja työkalut toimitettu talvivarastoon. Reilut 200 pulskaa talvivalkosipuli 'Ljubashan' kynttä on jemmattu uuteen sipulipenkkiin ja peitelty heinäkatteella. Tänään viriteltiin talvisuojauksia puille ja pensaille, rusakoilla jo varmaan hortensiahammasta kolottaa. 

Yritin vähän mielessäni inventoida tämän kesän uusia puuvartisia, mutta en muista kuin rusokirsikat, kultasateen, syyshortensia 'Wims redin', ruusuorapihlajan ja pallohortensia 'Pink Annabellen'. Oliskohan niitä ollutkaan enempää? Silti minusta tuntuu, että en tänä vuonna juuri muuta tehnytkään kun kaivelin kuoppaa ja istutin. No, olihan keväällä istutusjonossa kohtuullisen komea läjä pioneja ja ruusuja eikä kevään ja kesän reissuilta yleensä palattu ilman kasveja. Pensasmustikoiden kanssa nujakoitiin viimeisen päälle ja saatiin siisti ja hieno mustikkatarha. 

Mainiolla mallilla ovat asiat pihalla, kaikki kukkasipulitkin ovat köllötelleet mullan alla jo muutaman viikon, nyt saa minun puolestani talvi tulla.

Pihasaunalla remontti on jo siirtynyt takkatuvan puolelle, kiukaassa on jo ollut tulet. Palju on paikoillaan eikä terassilta puutu enää kuin koristerimoitukset ja muuta pientä mitä timpuri nyt meinaakin vielä sipistellä. Takkatupa valmistuu varmaan melko joutuisasti, se on lattian hiomista vaille pintakäsittelykunnossa. Sitten kalusteet ja sisusteet paikoilleen -ja sauna tulille. 

Onneksi oli riittävän väljä aikataulu tekemiselle, ei tarvitse kiireessä hosua. Muutamaa asiaa on työn edetessä vähän viilattu ja ideoita parannettu. Olisihan se tosi tympeää ensin hosua valmista ja sitten harmitella jälkikäteen kun tuolleen tehtiin eikä ajateltu loppuun asti. Katolle pitää hommata lumiesteet, sen älysin ihan itse. Onhan se tylsää kolata terassia puhtaaksi katolta rojahtaneesta lumikuormasta, ennen se ei niin haitannut kun lumet putosivat pienen kuistin eteen, ja portaat sai helposti putsattua.

Tallissa minua odottaa vielä loppurutistus daalioitten ja muiden talvetettavien kanssa. Sitten lakaisen lattian ja kuittaan puutarhakauden 2020 loppuneeksi. Oli hieno kausi.

Nämä marraskuun viikot urakoin pitkälti kouluhommien kanssa. Tenttejä on listalla aivan riittävästi ja kaikenlaisia palautettavia tehtäviä on läjäpäin ennen kuin syyslukukausi kuitataan päättyneeksi. 

Nyt nousuviikolla Iso-J lähtee reissuun ja minä keskityn lääkelaskennan pariin. Ensimmäisenä vuotena emme saa käyttää laskimia,  eli on todella ollut syytä kerrata jakokulmassa laskemisen rutiinit. Muunnoslaskujakin on syytä jumpata ihan hartaudella. Ei nimittäin ole ollut ihan helppoa laskea pelata millilitrojen ja mikrogrammojen kanssa. Kertaus on opintojen äiti, totta mooses!

Joulukuussa on näyttökokeita ja muutama purkupalaveri, sitä ennen muutama seminaari joissa esitetään ryhmätöiden tuotoksia. 

Vaikka kalenteria katsoen näyttää rankalta, toistaiseksi etenen opinnoissa ilon kautta.  Koen itseni niin etuoikeutetuksi kun saan vielä kerran opiskella kokonaan uusia juttuja.

Kivoja juttuja sinunkin viikkoosi, missä lienetkin.

PeeÄääs: muisti palailee pätkittäin. Unohdin listalta esimerkiksi kolme revontuliatsaleaa. Perennoista ei parane edes puhua, paljon niitäkin oli. Lisäksi karhunvatukka ja viiniköynnös plus kaikkea muuta. On sitten keväällä ihmettelemistä kun yritän muistaa mitä olen mihinkin istuttanut. Onneksi nimisäleet on visusti tallessa kasvihuoneen laatikossa ja säleisiin kirjoitettu vähän suuntia istutuspaikasta.

Lähellä ja läsnä, päiväni vierihoitajana

 

Marraskuun ensimmäisenä maanantaina oli pikkumuikkelilla ajanvaraus kaupungin kilteimmälle ja kivoimmalle eläinlääkärille. Päivän tapaamisen asialistalla oli kolme asiaa; viralliset selkäkuvat, hampaiden putsaus ja kohdun poisto.

Eihän siinä kauaa mennyt kun pikkuspanieli valui pitkin lattiaa umpiunessa. Kaikki kolme toimenpidettä tehtiin samoilla unilla. Tämä samainen lääkäri oli hoitanut Muikkelin huono-onniset tiineydet ja sektion, joten hänen taitaviin käsiinsä oli helppo luottaa tälläkin kertaa.

Iltapäivällä kävin kuittaamassa varsin maltillisen laskun ja kantamassa vielä tokkuraisen koiran autoon. Koivessa oli söpö pinkki tassukuvioinen teippi ja vatsanahkassa haavatyyny, päässä ämyritorvi.

Ensimmäiset tunnit kotona olivat hyvin unisia ja vähän itkuisia. Kipulääkkeet nukuttivat ja  orastava krapula itketti. Yöksi jäin ihan sovulla tuvan soffalle ja parkkeerasin pienen potilaan pedin sohvan viereen. Yöllä heräsin pari kertaa kun muovinen ämyri kahisi ja kolisi lattiaan.

Ulkona viuhui kiivas syysmyrskytuuli, sähkötkin se mokoma meiltä muutamaksi tunniksi vei.

Aamulla olikin jo ihan erilainen ilme silmissä, tuttu kirkas ja odottava spanielin katse. Kipulääkkeellä ja antibiootilla lähdettiin uuteen päivään ja juustoon käärittynä ne on helppo ujuttaa ahneen spanielin ruuansulatukseen.

Ruokaa annoin vain puolikkaan annoksen ja senkin hyvin vetelänä lihavellinä jossa muutama muro killui sattumina, hyvin kelpasi. Koska koiran pitäisi juoda säännöllisesti eikä vesi maistunut, olen syytänyt potilaan kitaan monta pätkää kurkkua, vettähän sekin enimmäkseen on.

Illalla taidan antaa laihaa lihalientä jos ei muuten juo. 

Ulkona on käyskennelty hyvin maltillisesti ja välttämättömät asiat toimitettu, toipuminen näyttää siis jo varsin lupaavalta.  Eläinlääkäri ohjeisti hankkimaan jostain vauvan body-puvun ja sellaisia Iso-J taikoi näytevarastonsa laatikoista. Nyt Muikkeli sipsuttaa hienossa hai-puvussaan. 

Itse piipahdin eilen koululla hakemassa pakolliseksi muuttuneen kausi-influenssarokotteen. Tähän saakka olen suhtautunut erittäin kriittisesti näihin ylimääräisiin rokotteisiin mutta nyt oli pakko pitkin hampain se ottaa. Nähkääs opinnot ja etenkin tulevat työharjoittelut edellyttävät rokotesuojaa. Tämän päivän olen arvuutellut oloani, onko rokotteesta oireita vai ei ja siksikin on hyvin helppo pysytellä spanieliseurassa tuvan lämmössä. 

Se on muuten jännä kuinka muut eläimet antavat toipilaalle leporauhan. Leffe piipahti Äitikullan kanssa ulkona mutta ei malttanut touhuta siellä yhtään ylimääräistä. Oli kurkkinut koko ajan olkansa yli missä Muikkeli, vaikkeivat ne mitään ylimpiä ystäviä näytäkään olevan. Eivät ne ainakaan leiki ja riehu niinkuin useimmat tuntemani koirat.

Ylihuomenna saan poistaa haavasuojan ja tsekata tikit. Bodya pidetään vielä tikkien poistoon saakka ja ämyri puetaan ainakin yöksi.

Tämä muistiin merkitty.