Karanteenissa osa 2, pikkukierros pihalla

 

Daaliat, nuo loppukesän kaunottaret ovat kasvaneet hienosti.

Tilasin viime syksynä Eurobulbilta laatikollisen juurakoita ja istutin ne ruukkuihin keväällä. Osa lähti kasvuun heti, osa piinallisen hitaasti. Tietenkin eniten odottamani, suosittu 'Cafe au lait' puski lehtensä pintaan viimeisenä. Nyt se on läväyttänyt ällistyttävän kokoisen kukintonsa auki ja monta nuppuakin odottaa vuoroaan.

Olen pitänyt daalioita vähän 'mummokukkina' mutta nyt ne ovat aivan ehdottomia suosikkejani. Onneksi minulla on hyvät tilat talvettaa juurakoita, talliin ja kanalaan mahtuu paljon paperikasseja ja ruukkuja.

Ovathan ne hieman työläitä kun niitä joutuu ensin pyörittelemään ruukuissa, sitten istuttamaan, syksyllä ylösnostamaan ja jakamaan ja ties mitä. Ehdottomasti kaiken vaivannäön arvoisia.

Aiemmista vuosista edes jotain oppineena olen pitänyt visusti tallessa nimisäleet. Tietenkään en juuri nyt muista nimiä kuvatekstien kirjoittamista varten ja pitäisi kipaista kasvupaikoille lunttaamaan. Tämä alempi on kuitenkin 'Cafe au lait' avautumisvaiheessa. Se on niin kaunis ja hieno ja ihana ja upea. Ihan paras. 

Vaikka toisaalta pidänkin ehkä enemmän noista hillitymmista kuten ensimmäisen kuvasarjan alimmainen, keltainen 'Sunshine'. Toisaalta räiskyvän tulenpunainen 'Volcano' on hieno, aivan ylenpalttisen iso ja näyttävä. Se hehkuu omalla paikallaan kuin punainen liikennevalo vaatien pysähtymään... oi että, ovat ne vaan niin hienoja nuo jorriinit.

Perennapenkkejä hallitsevat myös erilaiset leimukukat, vihdoin!

Heinäkuun puolivälin jälkeen perennapenkkini ovat varsin tylsiä vihreydessään. Totesin tämän faktan jälleen kerran. Nyt hiljalleen käynnistyvä leimukausi tuo kaivattua väriä pihaan. Ja kyllä, valkoinenkin on väri. Pimeässä elokuun illassa valkoiset leimut hehkuvat kuin lyhdyt. 

Olen koonnut niitä isoiksi ryhmiksi ja se kieltämättä kannattaa, näyttävyydessään ovat aivan huikeita. Ajoittain olen kuullut leimujen kärsivän härmästä ja muistakin vaivoista mutta toistaiseksi semmoisista on täällä vältytty. Koirapojat ovat saattaneet jonkun kusaista keväällä tainnoksiin.

Seniorikansalaisen etelän puolen penkeissä korkeimmalla heiluu kultapallo ja heti sen kainalossa valkoiset  ja pinkit leimut. Huisan hienoja.

Ilokseni myös päivänliljat ovat tuuhistuneet muhkeiksi pehkoiksi. En ole niitä vielä koskaan jakanut, muutaman siirtokiikutuksen olen tehnyt jakamatta paakkuja ja varannut niille tilan jossa saavat aivan vapaasti ottaa alansa. Minusta tällaiseen vanhaan maalaispihaan kuuluvat sekä leimut että päivänliljat, daalioitten lisäksi.  Suurina ryhminä.

Uskoisin, että täältä löytyy suurin osa viimeisen kymmenen vuoden aikana markkinoilla olleista leimujen ja päivänliljojen lajikkeista. Lisääkin mahtuu joten mielenkiinnolla ja suurella kiinnostuksella selailen tarjontaa.

Vääjämättä lähestyvän syksyn mukavimpiin puuhiin kuuluu kevään kukkasipuleiden hankkiminen, istuttaminenkin on mukavaa, ainakin kuulaina ja aurinkoisina syyspäivinä. Olen päättänyt olla ostamatta yhtä ainoaa uutta tulppaania, vaikka tänä keväänä iloitsinkin niiden kukinnasta sillä myyrät nukkuivat onnensa ohi viime talvena.

On nimittäin viheliäisen kurja kausi kun kukkapenkeissä töröttää haljunvaljuja tulppaaninlehtiä eikä muu kasvillisuus vielä niitä peitä. Niin paljoa viitseliäisyyttä minulla ei ole, että nostaisin kukkineet tulppaanit pois kesäksi. Lehtiä ei oikein passaa leikata heti kukinnan jälkeen sillä sipuli ymmärtääkseni ottaa nokkiinsa mikäli näin tekee liian aikaisin. Tässäkin on yhtä monta totuutta kuin on sanojiakin ja minä jätän tulppaanit jatkossa toisten iloksi.

Etupihan rusokirsikka-alueelle aion hankkia lisää esikoita ja krookuksia sekä tietysti narsisseja ja aivan ehdottomasti paljon laukkoja.

Aivan varmasti kurkistan myös Eurobulbin joriinivalikoiman. Nyt minulla on vähän liikaa siniliilan sävyä, taidan kuitenkin enemmän pitää punaisemmista ja haalean vaaleista...

Nyt on kuitenkin kesän toistaiseksi viimeinen lämmin päivä ja meillä on vielä läjässä paljon mattoja jotka odottavat pesua. Seuraavat tunnit kuuntelen painepesurin ujellusta ja ihastelen samalla pihamaan värien ilotulitusta. Maanantaina alkaakin uusi vaihe elämässä, paluu opiskelujen pariin.

Mukavaa kesäviikonloppua !

Karanteenikuulumisia, osa 1

 

Heipä hei, täällä sitä ollaan. Kotona. 

Huolto- ja tankkausreissu aurinkoiselle rannikolle on tehty. Kotiin palattu hyvässä järjestyksessä THL:n ohjeita tarkasti noudattaen. Karanteenia jäljellä vielä vajaa viikko ja loppuun asti lusitaan.

         Kuvia olisi paljonkin, mutta koska Bloggerin uusi ja uskomattoman kökköinen versio on niin                         hankala, julkaistavaa jää pitkäksi aikaa. 

Olihan se järkkärikin reissussa mukana, mutta koko aikana en sitä ottanut esiin. Tuntui työläältä raahata sitä missään. Yli +30° lämmöt päivisin ja hitusen alle öisin verottivat jaksamista eikä julkisilla paikoilla pakollinen kasvomaski oloa ainakaan helpottanut. Pienellä pintahiellä mentiin koko ajan.

         Lähes kaikki tarpeellinen saatiin tehdyksi ja hoidetuksi ja jäi aikaa jopa pötkötellä rannallakin. Merellä pyörähdettiin delfiinejä bongaamassa, suloisesti sirkuttava ja iloisesti aalloissa pomppiva parvi löytyikin.

Ei tullut yllätyksenä se, että koko vuoden vapaasti rehottanut bougainvillea tavoitteli räystäitä ja kattotiiliä. Sadevesirännin ja seinän väliin se olikin jo vahvat lonkeronsa ujuttanut. Iso-J saksi ja hakkasi totisen savotan verran ja minä muutaman hikisen rupeaman leikkelin pitkiä piiskoja lyhyemmiksi. Kun ei ole kompostia eikä haketinta, puutarhajäte viedään jätesäkeissä niille varattuihin roskiksiin. 

Bougainvilleassahan on todella äkäiset ja pistävät piikit, ne ovat kuin terävät hampaat ja taistelun jälkeen minulla olikin komeat naarmut käsissä ja kintuissa. Luontaisilla asuinsijoillaan kasvi vaatii säännöllistä kuritusta, etenkin jos se kasvaa talon seinustalla. Sitä eivät rännit ja räystäät rajoita, kasvi vääntää vaikka ruuvit ja pultit irti mikäli niitä kasvuvimman tielle osuu.

Viidakonraivausvälineitä tarvittiin huoltohommissa muutenkin.

Parvekkeen edessä kasvava johanneksen leipäpuu oli sekin tavoitellut lisää elintilaa oksilleen parvekkeelta. Sekin pääsi vuorollaan kohtuullisen radikaalien typistystoimenpiteiden kohteeksi.

Minua ei lakkaa ällistyttämästä se valtava voima jolla kasvit siellä kasvavat. Kuumaa on ja kuivuutta ja silti jättikokoiset hibiskuksetkin jaksavat kukkia noin kymmenen kuukautta vuodesta. Rahapuu näyttää menevän virransäästötilaan ja rypistää lehtensä rusinaksi. Sitten kun talon ilmastoinnin poistoputkesta taas tippuu vettä, se suorastaan pullahtaa paksulehtiseksi. 

Viikunapuu puski hedelmää niin, että meillä oli seutukunnan pulskimmat mustarastaat. Niitä kävi monta nokkimassa pudokkaita ja aidalla vislailemassa. Mandariini ja sitruuna näyttivät myös tekevän ennätysmäistä satoa.

Nurmikko oli kastelujärjestelmästä huolimatta palanut osittain poroksi. Nurmikkohan sillä pihalla ei ole samanlaista golfnurmea kuin meillä. Se on jotain kummallista maata pitkin köynnöksenä kasvavaa pahuksen sitkeää 'vihreää'. Se oli hienosti hirttänyt kastelujärjestelmän ajastimella nousevat suihkutustapit ja koska ne eivät päässeet nousemaan, kasteluvesi jäi jonnekin putkiin.

Niinpä siellä piti konttaamalla könytä koko viheralue ja etsiä kastelujärjestelmän liikkuvat osat ja puhdistaa ne. 

Nämä huoltohommat oli viisainta tehdä auringon laskettua sillä takapihalla oli todelliset Death Valley -lukemat. Ikkunanpesupäivänä +42 eikä pientäkään tuulenvirettä.

Death Valley -tunnelmaa tehosti pesuveden punaiseksi värjäävä Saharan hiekka joka narskui hampaissa ja hiertyi pesuvälineissä.

Mutta en valita, en missään nimessä. On niin ihanaa tepastella auringon laskettua lämpimillä pihalaatoilla ja kuunnella hulluna sirittäviä kaskaita, kaiken muun ylenpalttisen levon lisäksi. Pitkät samettiset illat takapihalla ovat mannaa sielulle. Gekkoja oli kiva seurailla, vilistivät muurilla ja seinillä. 

Vanha Rusina-kissakin tassutteli paikalle ja viihtyi kanssamme koko ajan. Se on jostain 2000-luvun alusta saakka ollut muutaman naapurin yhteiskissana. Pentuna adoptoitu ja sittemmin steriloitu kilpikonnan värinen kissa. 

Auto saatiin huollettua mutta katsastus jäi seuraavaan kertaan eli hamaan tulevaisuuteen. Siellä on kevään pitkän lock downin jäljiltä kasautunutta huolto- ja katsastustyötä niin, että korjaamot painavat hyvin pitkää päivää. Samoin rakennus- ja huoltokeikkaa tekevät yrittäjät myyvät ei oota pitkälle syksyyn. Uima-altaan huoltoa ei varmaan tälle syksylle saa jos sitä on vailla, monesta muusta hommasta puhumattakaan.

Valitettavan monelta työt ovat loppuneet kokonaan, syvä ja pitkä lama lienee väistämätön tosiasia.

Tunnelma siellä oli erikoinen ja jotenkin vaisu. En ollut millään uskoa silmiäni nähdessäni Mijas Pueblon kadut tyhjinä parhaan sesongin aikan, hiljaista oli kuin helmikuussa.

Todella monet kaupat olivat kiinni, toivottavasti eivät pysyvästi.

Arki kuitenkin rullasi ja hyvä niin. Maski päässä jonotettiin kiltisti vähän kaikkialle. Kauppojen ovella oli vartija joka ruikkasi kaikille käsiin desinfiointilitkua ja joka samalla vahti että turvavälejä noudatettiin. Kauppakeskuksissa oli lattioihin teipattu kulkusuunnat ja kauppoihin pääsi rajoitettu määrä ihmisiä kerrallaan. Ravintolassa maskin sai ottaa pois kun tilaus oli hoidettu mutta jos pöydästä nousi vaikkapa toilettikäynnille, maski piti taas laittaa.

Siellä maski oli oikeastaan kaikilla paitsi aivan pienillä vauvoilla ja taaperoilla. Poliisi oli tarkkana eikä kuunnellut selityksiä, sakkoa paukahti 160 euroa niin turistille kuin teinitytöllekin.

Synttäripäivänäni istuimme illalla intialaisessa ravintolassa ja siellä keittiön kuumuudessa kokit avasivat maskejaan hetkittäin. Sattui niin, että ravintolan terassilla istui kaksi siviilipukuista poliisia ja siinä seurasi sitten se, ravintolan toiminta keskeytettiin asian selvittelyn ajaksi.

Sakkoahan siitä seurasi niin kurittomille kokeille kuin ravintolan omistajallekin. 

Kaikkiaan minulla oli siellä erittäin turvallinen olo ja onneksi seuransa ja ajanviettotapansa voi valita.

Emme liikkuneet väkijoukoissa ja ihmiset pitivät visusti huolta etäisyyksistä. Ruotsia puhuvat saivat reilusti tilaa ympärilleen ja ruokakaupassa pitkiä katseita, Leilat ja Lennartit pitivät varsin matalaa profiilia katukuvassakin.

Turisteja oli noin 70 % vähemmän kuin normaalisti elokuussa, osa hotelleista vaikutti olevan kiinni ja hyvä niin. En minäkään olisi hotellireissulle lähtenyt ja buffetaamiaisiin tungeksimaan. Kaikkein hölmöintä käytöstä näki (ilahduttavan) harvalukuisilta brittituristeilta, heitä ei näyttänyt kiinnostavan pukeutumisetiketti (paljaalla kaljamahalla ruokailemaan) eikä turvavälitkään. Marokkolaisten naisten suuret seurueet eivät myöskään näyttäneet piittaavan etäisyyksistä, ryysivät kuin basaarissa konsanaan.

Koska emme liikkuneet iltaelämässä paria ruokailukertaa lukuunottamatta ollenkaan, en tiedä millainen meno baarikaduilla oli iltaisin ja öisin.

Enin osa turisteista oli sisämaasta rannikolle tulleita espanjalaisia. Heillä kaikilla on tuore kokemus pitkästä lock downista eikä kukaan halua sellaista uudelleen. Niinpä arvostavat saamaansa vapautta ja noudattavat sääntöjä.

Lentokentällä ja koneessa maskit pysyivät päässä. 

Helsinki-Vantaalla Malagan kone rullasi ties minne varikolle ja meidät kyydittiin busseilla (täyttöaste n. 1/3 normaalista) terminaaliin. Pitkien käytävämarssien jälkeen päädyttiin passintarkastukseen. Passin lisäksi käteen annettiin kaksi ohjelehdykkää ja sitten pääsikin jo matkatavarahihnalle odottelemaan. 

Olimme odottaneet testausta edes satunnaisotantana, mutta mitään sen kaltaista toimintaa en huomannut. Mennessä Malagan päässä vastassa oli kuumemittaukset ja suojapukuiset ihmiset, kyseltiin oireista, syynättiin oloja ja tiloja.

Espanjan rumat lukemat johtuvat lähinnä Katalonian ja pohjoisempien suurkaupunkien tilanteesta, etelässä on ollut pitkään hyvin rauhallista. Kunnes elokuun lomakuukausi alkoi. Perikunnan vanhempi siirsi oman matkansa kevääseen, päivittäin myös Andaluciassa kohonneet tartuntaluvut herättivät meissä kaikissa huolta. 

Kotimaassa kaikkivoipien suomalaisten käytös on sitten jotain ihan muuta. Maski roikkui poskella ja omaa laukkua hyökättiin hakemaan muista piittaamatta. 'Oho' on edelleen ihan käypäinen äännähdys jos sattuu kanssamatkustajan tönäisemään polvilleen. Eikä näköjään Suomen maaperällä tarvitse enää piitata turvaväleistä. Eppäillä soppii näiden urveloitten sitoutumisesta omaehtoiseen karanteeninkaan. 

Meille oli itsestään selvää, että kotimatkan istuimme kiltisti auton takapenkillä maskit naamalla ja ruokailut hoidettiin parkkipaikalla tai autossa.

Kotona on onneksi ollut aivan riittävästi puuhaa ja askaretta eikä karanteeni tunnu oikeastaan missään eikä miltään. Kaupasta on todella kätevä tilata ostoksensa noutoon ja hakea laatikot sovittuna aikana sovitusta paikasta.

Omaa oloa ja vointia on tietenkin seurattu tarkasti. Huomaan analysoivani jokaisen yskähdyksen ja aivastuksen. Joka kesä tähän samaan aikaan reagoin horsman haituviin ja kaikkeen muuhun ilmassa leijuvaan, nyt sekin tuntuu epäilyttävältä.

Luonnollisesti mihinkään yleisötapahtumiin ei nyt mennä ja kaikki mahdolliset kontaktit hoidetaan etäisyydeltä ulkoilmassa tai puhelimitse. Seniorikansalaista joutuu hetkittäin juoksemaan karkuun kun hän ei tahdo millään muistaa, että tässä ollaan ihan oikeasti karanteenissa.

Tämän hetken tilanteessa emme välttämättä enää matkustaisi, mutta ei minulla ole millään tavalla huono omatunto vaikka pari viikkoa välimerellisessä maisemassa vietimmekin. 

On kuitenkin ihan kamalan turhauttavaa lueskella nettilehdistä kansan syvien rivien kommentointia. Surulliseksi minut tekee se, että suurin osa kommentoijista vaikuttaa kokevan ulkomaan matkailun hillittömäksi kännäämiseksija estottomaksi riekkumiseksi. Jos se heille onkin normi ja vakiintunut tapa?

Hasta luego, nähdään taas -ja pysytään terveinä !