Kurpitsanuppi

Terveiset etelän valoista!

Täällä sitä keräilen itsetuntoni rippeitä ja yritän pitää äärimmilleen puserrettujen vatsalihasteni kramppaamista jotenkin aisoissa. Koulutusviikonloppu on ollut tähän saakka rankka, opettavainen ja antoisa, en osaa laittaa noita kolmea adjektiivia järjestykseen. Se on ollut sitä kaikkea ja enemmän. 

Huomenna on viimeinen rutistus, työtä, opiskelua ja sitten kokeet. Teoriakoe luovutetaan tarkastukseen aamulla ja näytöt tehdään kahdessa erässä. 

Onneksi olen niin väsynyt, että en jaksa niitä ennakkoon murehtia, menee miten menee ja huomisen opit ovat vielä saamatta.

Siskolikka tarjosi majoituksen, saunan, ruuat ja muut eväät ja paljon henkistä tukea. Suostui myös koeoppilaaksi. 

Tästä Höyhensaarten kautta uuteen nousuun!

Paljon olisi muutakin tarinaa, niistä ehkä tuonnempana lisää, katsellaan nyt mihin tässä venyy, ihan kirjaimellisestikin.

Välihuuto

- Leif

- nii mitä?

- sun naama roikkuu ihan hassusti.     Pussihuuli oot.

- kato peiliin!

Ei mulla muuta. Syyslomaviikko hyvässä vauhdissa. Lounas astetta paremmassa seurassa tänään.

Huomenna pikareissu Räntäsalmelle.

Sieltä ja täältä

Peltohevonen

Taas katosi yksi viikko, en huomannut sen alkamista ja loppuikin vähän ennen aikojaan. Siskolikka piipahti kylässä ja kivaa oli.

Hevosrintamalla ei vielä(kään) mitään uutta, entisellä kokoonpanolla mennään. Kenttä on saanut aidat ja portin ja hiekkaa on pöllytetty ratsukoiden toimesta ilahduttavan aktiivisesti. Töttiskin on päässyt vallan aktiiviliikkujaksi eikä näytä hevosta haittaavan. Todettiin, että tuon eläjän pääkoppa toimii ratsastuksessa parhaiten aloittamalla ns. avaavalla liikkeellä eli pitkässä ja letkeässä ravissa. Se taas on helpommin kirjoitettu kuin tehty, hevosella nimittäin on aina aluksi 

hermostuttavan tikittävä lyhyt köpökäynti eikä se ravikaan heti aukene eikä askel pitene. Aikaa ja kierroksia se vaatii. Mutta lopputulos palkitsee, meillä on nätisti käynnissäkin myötäävä hevonen.

Laukkaa pitää työstää varmaan niin pitkään kuin hevosella vuosia riittää. Asia, joka ei todellakaan tullut yllätyksenä meistä kenellekään.

Ponimies on entisellään. Paitsi lellipentu hiiltyy kun tamma pääsee humpalle ja hän jää joutomiehenä tarhaan. Silloin viimeistään pinna katkeaa kun tamman persaus katoaa horisonttiin ja itse jää tarhaan pajunlatvusta jyrsimään. Pitää joskus ottaa sitä rodeopukittelua videoksi, hillitöntä kierretwistausta.

Tein todellakin naapuritontilla risukarsintaa ja retuutin tarhaan ison pajunpuolikkaan. Ihan ite sahasin. Naapuri katsoi hieman hitaasti kun lupaa kyselin. Puhtaalla ja hyvällä omallatunnolla sitä pajua sitten sahailin kun oli lupa ja suostumus.

Samalla reissulla totesin, että metsäkauriit (tai mitä peuroja ne nyt ovatkaan) ovat vakioasukkaita näillä kulmilla nykyään. Polkuja ja papanoita on paljon. Saa nähdä syntyykö puutarhaan peuravaellus kun saadaan kesälaitumen aitaus purettua. Viimetalvena joku sorkkaniekka kävi jo vadelmarivistöä harventamassa, ehkä se tuo kaverit mukaan nyt kun reitti taas aukenee. Niinkuin rusakoissa ei olisi tarpeeksi, vielä pitää tuokin nelijalkainen vitsaus tulla!

Vaativat maasto-olosuhteet

Siskolikan kanssa käytiin pohjoisessa kaupunginosassa maamon ja ukin haudalla, kanervat ja kynttilät laitettiin. Ajettiin sinne pikkuisen eri reittiä, meillä kun on tuo joki ja joen varressa useampi voimalaitos. Tämä on yhden voimalaitoksen yläjuoksulta. Tyyntä ja tasaista. Ja harmaata. Miten monta harmaan sävyä voikaan olla?

Lokakuu on harmaudestaan huolimatta aidosti ilahduttanut ja yllättänyt tänä vuonna. Sateita ei ole juurikaan ollut, jotain aamuyön tihkusadetta vain, sekin on kuivunut päivän vanhetessa. Aurinkoa ei tosin ole nähty viikkoon, mutta senkin kestän kun ei sada.

Nyt saisi jo vähitellen kylmetä ja jäähtyä hissuksiin, ei mitään yhdessä yössä tapahtuvaa pikapakastumista kuitenkaan. 

Ne maahan hautaamani ruusut saavat ehkä sittenkin jonkinlaiset selviytymismahdollisuudet jos syksy jatkuu näin kuivana. Siellä ne kököttävät kaulaansa myöten mullassa lehtikatteen alla. 

Kasvimaa on möyhennetty ja mylläköity, valkosipuli odottaa vielä maahanpanijaisiaan. Meinaan kokeilla sille uutta asuinsijaa ylemmältä kasvimaalta.

Harmaan monet sävyt

Syyslomaviikko alkoi tänään ja viikon ohjelmassa on yhtä sun toista aktiviteettia täällä kotona. Loppuviikosta pyörähdetään ehkä Savonmualla ja yövytään yksi yö Rantasalmella. Tavoitteena olisi sitä ennen purkaa kesälaidun ja pari muuta hommaa talven tieltä pois. Iso-J katosi reissuun aamuhämärissä ja me Perikunnan kanssa pidetään Torppaa kuosissa. 

Eiköhän tämä tästä pyörähdä käyntiin. Mukavaa viikkoa sinulle, missä lienetkin!

Pelkkää betonia

Patapata

Making of

Tuli vain tässä mieleen, viikon ruokia kun vähän ennakoin, että pataa pitää taas saada. Toivottavasti ei tule pataan, hehheh. Meinaan mieleni tekevi kunnollista, pitkään hautunutta nautaeläimen lihaa.

Jostain syystä se on minulle aina ehdottomasti syksyruokaa, en enää kevällä saati kesällä patoja hauduttele. Ja joka ikinen 'ekakerta' mietin, missä astiassa se oikein tehtiinkään. Sieltähän se kaapin perukoilta pilkottaa, rakas punainen le Creusetin pata. On muuten hyvä pytty.

Ja koska olen höveli ja reilu, laitan jakoon melko toimivaksi osoittautuneen reseptin. Tarkkoja mittoja en osaa harrastaa (paitsi leivonnassa tehdään pilkulleen ohjeen mukaan), loraus sitä ja liraus tätä. Varman päälle jos pelaat, niin puolita mausteiden määrä. Tokihan sovellat myös lihan määrän tarpeittesi mukaan?

Ostoslistalle:

Naudan paistia, palana tai kuutioina, 600-800 g (kotimaista lähiluomua tietysti)

Tomaattipyre, pussi tai purkki

Porkkanoita (2-4 kpl)

Mustapippuria (monta kierrosta myllystä)

Chiliä (mieluummin tuoretta, mutta kuivattukin passaa) 1/2 - 1, riippuen chilin vahvuudesta

Valkosipulia (3-5 kynttä)

Yrttejä (reilusti)

Suolaa (vähintään 1 tl)

Voita + hyvää öljyä paistamiseen (saa olla reilusti padan pohjalla sulamassa)

Punaviiniä (1 dl pataan, vähän kokille ja loput ruokapöytään)

Vettä

Miten:

Kuivaa liha ja kuutioi tarvittaessa n 2 x 2 cm:n paloiksi

Silppua valkosipuli ja chilinpätkä pieneksi silpuksi

Pätki porkkanat parin sentin pätkiksi

Laita uuni lämpenemään n. 100°

Sulata voi paistopadan pohjalla, lisää öljy. Anna tummua vähän.

Kaada lihat voi/öljyseokseen, sekoittele lastalla ja anna ottaa väriä kauttaaltaan

Lorauta reilu desi punaviiniä lihoille, sekoittele ja anna viinin vähän haihtua. Pienennä levyn lämpöä ettei keitos pala.

Lisää valkosipulichilisilppu lihoille, sekoittele

Mausta mustapippurilla, yrteillä ja suolalla, sekoittele

Lisää tomaattipyre lihoille ja sekoittele

Lisää vettä niin, että lihat peittyvät. 

Anna poreilla kannen alla ihan hissuksiin.

Kun uuni valmis, tyrkkää lihapata (kansi päällä) uuniin alatasolle, unohda sinne vähintään kolmeksi tunniksi. Sekoittele välillä ja jos neste haihtuu, lisää vettä tarvittaessa.

Liha on valmis vasta kun liha on hyvin mureaa.

Valmis ja täydellinen pata on seisottuaan muutaman tunnin. Tarjoa lisänä pottuja, pastaa, kasviksia, mitä nyt haluatkin.

Ei mulla muuta, mukavaa alkuviikkoa!

Hosumatta parasta!

Sylillinen lankkuja kerrallaan

Se on vaakalinja x 2

Lankkuja on tasan 70 kpl, pitkiä ja painavia. Kaikki kannettu maisemaan ja yläkerros on jo kiinni. Alakerros aloitettu, melkein puolet tehty. 

Eipä tänään juuri muuhun joutanut. Sää oli virkistävä, tuuli koillisesta ja hetkittäin idästä. Yhtään sääskeä ei ollut, kanahaukka ja kissa bongattu. 

Nyt on oikeasti hyvä hetki hiippailla saunaan. Kivaa lauantaita, missä lienetkin!

Se on Homekorva x 1

PeeÄäs: ihan oikeasti, ovat aivan järjettömän työn takana kun nuo naisvoimin kantaa hiekkakentän peränurkkaan ja siitä levittelee tolpanväleittäin, kintut kirkuvat hoosiannaa eikä selkäkään sulosäveliä lurittele. Mutta kun kerralla tekee kunnolla niin eipä tarvitse ensi vuonna parsia. Ratsastuskentän lankut ovat meillä muuten jykevämpää tavaraa kuin tarhan lankut, siellä tosin on sähkö varmistamassa, että hevosvoimat pysyvät sillä puolella aitaa kun on tarvis.

Mietin tänään mikä on kentän aitojen perimmäinen tarkoitus, ehkä se on hevosen pysäyttäminen sillä hetkellä kun kuski suistuu satulasta. Rajataan vahingot pienemmälle alueelle. Turvallista matkaa vaan, Norwegian Ponylinesin kyydissä...

Lokakuulla on huumorintajua

Lyhtykoisokos tämä nyt oli?

Lokakuu, tuo kuukausista toiseksi tympein, on hyvässä vauhdissa. Ja huonompaan suuntaan vain mennään, seuraavana nimittäin väijyy musta, märkä ja pimeä marraskuu. Ja ihan totta oikeasti, minun on vaikea virittäytyä joulun tunnelmiin ja tuoksuihin kun on märkää ja pimeää ja kaikkia ärsyttää. Mutta koska kevään ja kesän kuukaudet eivät tuntuisi niin upeilta, meillä on oltava vertailukuukausina nämä kylmät, pimeät ja märät inhottavuudet.

Tulihan nyt selväksi? Meikämandoliini ei nauti märästä viidennestä vuodenajasta, kevät, kesä, syksy ja talvi kelpaavat kunhan ne ovat aurinkoisia ja vähäsateisia.

Mutta on tällä lokakuulla huumoriakin. Oranssi on kuukauden ykkösväri. Kurpitsat, ruskan riemunkirjavat sävyt ja sitten nämä perennapenkistä löytyneet lyhtykukat. Herttinen sentään miten pirteitä luonnon omia värivaloja sieltä kuunliljojen pystyynkuolleiden lehtien välistä löytyikään! Minulla ei ole minkäänlaista käryä siitä, milloin ja miksi olen tämän penkkiini tyrkännyt. Mutta ei haittaa, kiva tuo on ja maljakossa näyttää viihtyvän hyvin.

Penkkiin tyrkittäviä on muuten taas kertynyt. Männäviikonloppuna Jypinkylässä ostin erilaisia laukkoja (allium) ja yhden hienon punaisen tulppaanilajitelman. Sitten on muutama istutusinspiraatiota odottanut taimipurkki (köhhöhökköh) ja talvivalkosipulit. Ja koska maa näyttää taas jäätyvän öisin, tänäänkin oli aamulla -3°, pääsen kohta rautakangen kanssa istuttamaan valkosipuleita, perinteet velvoittavat. 

Monena vuotena olen ihastellut paria lilana mollottavaa jättilaukkaani ja joka kerran päätän hankkia niitä lisää. Nyt ryhdyin vihdoin sanoista ja tuumista tekoihin ja ostin muutaman pulskan sipulin. Ukkolaukka, mustalaukka, jättilaukka ja vielä joku neljäskin. Lilaa ja valkeaa. Paikatkin niille on tiedossa joten homma vaatii vain viimeisen ryhtiliikeen, aloittamisen. 

Oranssia on myös uunissa, Torpassa on sakea chiliaromi, koetan epätoivoisesti kuivattaa paksuimpia chilejä kiertoilmalla. Äitikullalla on toki kuivuri, mutta tilanne vaati välitöntä toimintaa ja siksi nakkasin chilit uuniin. Nyt ne ovat kutistuneet huomattavasti, ehkä ne siitä kuivuvat. Pitäisi vain muistaa, että nämä nimenomaiset chilit ovat aivan kauheita pommeja ja käyttö pitää mitoittaa varovaiseksi. Jää muuten hutut syömättä kun nielu lyö tulta.

Ja koska pinkkikin on lokakuun teemaväri, minäkin mussutin eilen Roosanauhakampanjan nimissä korvapuustin. Paremmalle kanelipulla tuoksuu kuin chili, myönnetään!

On tässä kaikkea muutakin taas värkätty. Palataan savun hälvettyä!

Ite tein!

Mitä musta jää kun mä lähden täältä?

Taivaaseen temmattu

Koko kansan keekin (Cheek) räpin riimit soivat päässä kun tätä Sussex -rouvan (RIP) kalmoa katselen. Lähtö on ollut arvaten nopea ja tuli yllättäen ja pyytämättä.

Rehellinen kun olen, on pakko myöntää, ettei kanarouvan lähtö nyt ihan yllättäen päässyt käymään. Kaikki ne vuodet, jotka olemme Torpan mäkeä asuttaneet, seuraa meille on pitänyt kanahaukka. Joka kesä on kahdesta neljään poikasta ja lentoharjoitukset ovat melko tasan tismalleen tässä meidän yläpuolellamme ja ympäröivillä pelloilla.

Kanalaan ei ole tehty iskuja, yksi pöllönviemä villisieluisen kanan sulkakasa löytyi eräänä aamuna pihalta. Aina kun haukka on naukunut taivaalla, kukot ovat ohjeistaneet rouvansa jemmaan ja hiljaisiksi. Ja niin on eletty rinnakkain vuosikaudet.

Nyt sitten sunnuntaina haukalta petti hermo ja huimuuksissaan iski pulskaan sussexrouvaan.

Eikä siinä kaikki, rikollinen oli löytynyt rikospaikalta. Aivan tarkkaa tapahtumienkulkukuvausta en ole saanut, Äitikulta se on ilmeisesti ensin huomannut outoa toimintaa kanatarhassa.
Jotain kummallista hässäkkää siinä oli sitten ollut haukan poistumisaikeissa, ilmeisesti oli räpistellyt päin verkkoa ja jotenkin tuupertunut tuumailemaan verkolle.

Ota tuosta nyt sitten selvä. Kanankalmo oli joka tapauksessa kanatarhan sisällä ja murheellinen sulkakasa muistuttaa asiasta vieläkin. Haukka oli poistunut kupu pulleana ja ilmeisen hyvissä voimissa pois.

Kanat ovat viettäneet hiljaiseloa sunnuntaista saakka, tänään sussexkukko kävi tepastelemassa aidan vieressä mutta liukeni paikalta nopeasti turvaan sisätiloihin. Sama meininki pienten puolella.
Vain jättikochkukko käy oikomassa koipiaan ulkona.
Haukka oli kuulema tänään käynyt kaartelemassa kanalan ilmatilassa, lähti pois tyhjin suin, ei kai sekään niin tyhmä ole, että jättikochia yrittäisi kaataa.

Noh, viikonloppuna on kanalan kesäkauden päättäjäiset ja herrasväki muilutetaan sisätiloihin. Ensin pitää vain siivota ja vähän rakennella.

Vuodesta toiseen lykätty kanalan remontti on pakko tehdä ennenkuin keväällä pääsevät ulos, tarhan katto on syytä viimeistellä, nyt siellä on haukan mentävät reiät isojen puolella. Ne tukkoon ensimmäiseksi. Onhan tässä nyt talvi aikaa miettiä sopivia ratkaisuja. Jätit joutuvat asumaan talven tallinvintille vievien rappusten alla, siihen tulee ihan hyvä, plussan puolella pakkasillakin pysyvä häkki. Porkkanavarasto on se joka väistää.

Kepeät mullat kanarouvalle, keväällä saavat hautoa parveen lisäväkeä.

---

Niin kylmä päivä on ollut, että tänään oli hyvä päivä lämmittää iso uunikin. Suloinen lämpö.

Katupartio

Kotona taas

Kas niin, kotona taas.
Oli mukava ja kiva käydä maailmalla kääntymässä, nyt sitä jaksaa taas tätä kotoista kuviota pyöritellä. Outoa herätä aamulla ilman, että ensimmäinen homma on sonnustautua ulkoilmavaatteisiin, kerätä koirapojat matkaan ja lähteä ulkoistamaan hevosia. Että aamukahvin saa juoda rauhassa ilman juustonpalaa kärkkyviä karvakorvia, lehden lukea ilman, että kenenkään kuono tai käpälä änkeää lehden reunan ali tai yli.

Ja miten mukava istua valmiiseen pöytään johon edeskäypä ketterästi kuljettaa herkut ja lisukkeet. Joo, mukavaa on arkeni, mukava on vaihtelukin. Ja mukava on palata kotiin. Kaikki balanssissa. Seuraava reissu on kuun lopussa, sitä ennen toki on syysloma jonka ohjelma on vielä kutakuinkin miettimättä. Kovin kummoisia reissuja ei voi tehdä, koska hevosten siirtely vaatii täysvoimaisen ihmisen, ei voi Seniorikansalaiselle vastuuttaa. Voihan se toki olla, että jostain löytyy vapaaehtoinen kotitonttu joka hoitaa hevoset aamuin illoin ja siivoaa tallin, silloin voitaisiin piipahtaa yönylireissussakin.

En jää henkeäni pidätellen kotitontun ilmiintymistä odottelemaan. Keksitään jotain muuta. Tai liikutaan hajaantuneella kokoonpanolla.

Tänään oli aamulla hemmetin kylmä, ihan nollassa jökötti mittari. Sumuakin oli kohtuullisen paksut lautat ihan portailta lähtien.

Hevoset irvistelivät kylmää ruohoa ja tyytyivät jauhamaan aamuheinänsä kuivana versiona. Eilen muuten tuli ensimmäinen heinäkuorma talliin. Hienoa ja hyvää heinää onkin, vaikka heinänteko oli kuulema varsin haasteellista viime kesän sateiden vuoksi. Tällä tekijällä on kuivurit ja systeemit joten heinä on hyvää.

Tästä se viikko taas pyörähtää käyntiin. Esikoisella on koeviikko ja Nuorimmainen viettää päivänsä kaupungilla TET-harjoittelussa, kuntosalilla tietenkin. Vaihtelua arkeen silläkin saralla.

Katsotaanhan miten maailma makaa kun viikko vanhenee, näillä nyt mennään eteenpäin.

Ihan viimeiset kukkijat

Jypinkylä

Terkkuja!