Sieltä ja täältä

Peltohevonen

Taas katosi yksi viikko, en huomannut sen alkamista ja loppuikin vähän ennen aikojaan. Siskolikka piipahti kylässä ja kivaa oli.

Hevosrintamalla ei vielä(kään) mitään uutta, entisellä kokoonpanolla mennään. Kenttä on saanut aidat ja portin ja hiekkaa on pöllytetty ratsukoiden toimesta ilahduttavan aktiivisesti. Töttiskin on päässyt vallan aktiiviliikkujaksi eikä näytä hevosta haittaavan. Todettiin, että tuon eläjän pääkoppa toimii ratsastuksessa parhaiten aloittamalla ns. avaavalla liikkeellä eli pitkässä ja letkeässä ravissa. Se taas on helpommin kirjoitettu kuin tehty, hevosella nimittäin on aina aluksi 

hermostuttavan tikittävä lyhyt köpökäynti eikä se ravikaan heti aukene eikä askel pitene. Aikaa ja kierroksia se vaatii. Mutta lopputulos palkitsee, meillä on nätisti käynnissäkin myötäävä hevonen.

Laukkaa pitää työstää varmaan niin pitkään kuin hevosella vuosia riittää. Asia, joka ei todellakaan tullut yllätyksenä meistä kenellekään.

Ponimies on entisellään. Paitsi lellipentu hiiltyy kun tamma pääsee humpalle ja hän jää joutomiehenä tarhaan. Silloin viimeistään pinna katkeaa kun tamman persaus katoaa horisonttiin ja itse jää tarhaan pajunlatvusta jyrsimään. Pitää joskus ottaa sitä rodeopukittelua videoksi, hillitöntä kierretwistausta.

Tein todellakin naapuritontilla risukarsintaa ja retuutin tarhaan ison pajunpuolikkaan. Ihan ite sahasin. Naapuri katsoi hieman hitaasti kun lupaa kyselin. Puhtaalla ja hyvällä omallatunnolla sitä pajua sitten sahailin kun oli lupa ja suostumus.

Samalla reissulla totesin, että metsäkauriit (tai mitä peuroja ne nyt ovatkaan) ovat vakioasukkaita näillä kulmilla nykyään. Polkuja ja papanoita on paljon. Saa nähdä syntyykö puutarhaan peuravaellus kun saadaan kesälaitumen aitaus purettua. Viimetalvena joku sorkkaniekka kävi jo vadelmarivistöä harventamassa, ehkä se tuo kaverit mukaan nyt kun reitti taas aukenee. Niinkuin rusakoissa ei olisi tarpeeksi, vielä pitää tuokin nelijalkainen vitsaus tulla!

Vaativat maasto-olosuhteet

Siskolikan kanssa käytiin pohjoisessa kaupunginosassa maamon ja ukin haudalla, kanervat ja kynttilät laitettiin. Ajettiin sinne pikkuisen eri reittiä, meillä kun on tuo joki ja joen varressa useampi voimalaitos. Tämä on yhden voimalaitoksen yläjuoksulta. Tyyntä ja tasaista. Ja harmaata. Miten monta harmaan sävyä voikaan olla?

Lokakuu on harmaudestaan huolimatta aidosti ilahduttanut ja yllättänyt tänä vuonna. Sateita ei ole juurikaan ollut, jotain aamuyön tihkusadetta vain, sekin on kuivunut päivän vanhetessa. Aurinkoa ei tosin ole nähty viikkoon, mutta senkin kestän kun ei sada.

Nyt saisi jo vähitellen kylmetä ja jäähtyä hissuksiin, ei mitään yhdessä yössä tapahtuvaa pikapakastumista kuitenkaan. 

Ne maahan hautaamani ruusut saavat ehkä sittenkin jonkinlaiset selviytymismahdollisuudet jos syksy jatkuu näin kuivana. Siellä ne kököttävät kaulaansa myöten mullassa lehtikatteen alla. 

Kasvimaa on möyhennetty ja mylläköity, valkosipuli odottaa vielä maahanpanijaisiaan. Meinaan kokeilla sille uutta asuinsijaa ylemmältä kasvimaalta.

Harmaan monet sävyt

Syyslomaviikko alkoi tänään ja viikon ohjelmassa on yhtä sun toista aktiviteettia täällä kotona. Loppuviikosta pyörähdetään ehkä Savonmualla ja yövytään yksi yö Rantasalmella. Tavoitteena olisi sitä ennen purkaa kesälaidun ja pari muuta hommaa talven tieltä pois. Iso-J katosi reissuun aamuhämärissä ja me Perikunnan kanssa pidetään Torppaa kuosissa. 

Eiköhän tämä tästä pyörähdä käyntiin. Mukavaa viikkoa sinulle, missä lienetkin!

Pelkkää betonia