Onks tietoo?

No niin, kertokaapas tietäväiset blogiystäväiset mikä on tämän siron ja sievän lähes piikittömän ruusukaunokaisen nimi? Kukassa juuri nyt.

Kun minä toissa syksynä puutarhamyymälän kauden päättäjäisistä ostin ruusuja, väitin kyllä muistavani kaikkien nimet. Nimisäle on hyvin todennäköisesti haudattu ruusun juurelle eikä aivan pienin ponnistuksin ole sieltä luettavissa.

Kuvissa väri on ihan hassu, kuvattu sateella ja sateen jälkeen. Aivan liian paljon sinisävyjä on kaikissa kuvissa, pinkimpi se on oikeasti. Nupulla punaisempi, auenneena vaalenee.

Mielessä pyörivät sellaiset termit kuin neidonruusu, sävel, sointu, minette... voisiko olla joku näistä?

Lehdet ovat pehmeät ja hentoiset. Kukka on kookas ja tuoksuva.

Ihan hurjasti harmittaa aina kun huomaa kovalevynsä muistitilan rajallisuuden. Ostohetkellä olin ihan satavarma, että tämän ihanaisen nimi ei kyllä pääse unohtumaan. Eipä.

Tämän sen sijaan muistan varmasti, hän on Kotiliesi, Balladenakin tunnettu.

Kaveriksi tälle ruusuryhmälle on jostain ilmestynyt sangen ponteva tomaatintaimi, ei niin minkään valtakunnan käryä mistä se ruusupenkkiin on pompannut. Ihan kurillani annan tomaatin kasvaa noilla sijoillaan, katsotaan mitä siitä tulee. Ainakaan vielä ei kuki ja jos vielä kauan vitkastelee, ei kannata kukkiakaan.

Ruusujen eteen on tarkoituksella istutettu loistosalvioita ja kruunuvuokkoja, tomaatti siellä nyt kuitenkin ylimmäisenä huojuu. Tekevälle sattuu!

Tomaattiviidakossa

Sokean kanasen jyvästä ei kai enempää toinna leukojaan louskuttaa, onko teillä hetki aikaa puhua toivottoman tunarin tomaattikasvatuksesta?

Kevättalvella kylvin suurin toivein nousevan kuun aikaan ensimmäiset tomaattikylvökset. Niitä hyysäsin huolella ja hartaasti ja ällistyttävän moni lajike jaksoi kaikki 'hoitotoimenpiteet' jotka toimestani niiden osaksi koitui.

Murhetta oli monen lajikkeen kanssa, kylvö- ja taimimultana myydään ihan mitä tahansa hiekkapölyä ja roskaa. Kaikkein parhaan kylvötuloksen ja vahvimmat taimet sain vasta loppukeväästä löytämälläni sammalmullalla. Tuo mainio löytö kirjataan ehdottomasti sadoksi, eipä tarvitse enää ensi keväänä miettiä mihin alustaan taimenruippanat tökkään.

Suurta murhetta minulle tuottivat jo viime kesänä italialaiset lajikkeet, ei niitä tullut paria haljennutta rupukkaa kummoisempaa satoa ja niinpä pastakastikkeet on keitelty talven aikana Pirkan tomaattimurskaan.

Ihan kaikkein eniten ikinä panostin San Marzano ja Roma -lajikkeisiin ja niiden kanssa meinasi usko loppua kokonaan. Kunnes sitten viimeinen kylvö sammalmultaan ja katso,  ihme tapahtui.

Ties vaikka pääsisin keittelemään ainakin parit pastakastikkeet omista tomaateista  !

(tähän väliin armotonta manailua Bloggerin kuvanlisäyksen takia, kuvatekstit ei onnistu)

Kävihän siinä kevään kohinassa niinkin, että puolimetrisiksi hujahtaneet 'Naranja' -tomaatit paleltuivat eräänä hyytävänä yönä harsoista huolimatta ja harmin kyyneleitä nieleskellen kippasin ne kompostiin. Ihan vaan kurjuutta maksimoidakseni ripottelin vielä kerran yhdet siemenet multiin. Hieman niitä naureskellen ruukutin isompaan ruukkuun kun eivät näyttäneet millään tuuhistuvan.

Annas olla, siinä kuitenkin kävi niin, että kasvihuoneen isoon astiaan päästyään ne mokomat hyppäsivät yläpystyä ja nyt lehvästössä on huisan paljon raakileita.

Eihän tämän kesän tomaattisato vielä laarissa ole ja ensimmäiset maistiaiset on vasta saatu valmiina ostamastani amppelista. Paljon voi mennä vieläkin pieleen mutta juuri nyt näyttää oikein hyvältä.

Välillä käyn lueskelemassa Facebookin 'Intohimona tomaatit' -ryhmän juttuja ja poistun hissunkissun takavasemmalle. Siellä homma hoidetaan himoharrastajan antaumuksella ja kaltaiseni huoleton tarhuri on ihan väärässä porukassa.  Pitäisi olla vähintään vuosikertabokashia ja kuukivistä täydellä kuulla raaputeltua lannoitetta joka heitetään tomaattien kolmesti kirkastettuun kasteluveteen olan yli kolmesti hepreaksi kiekuen. Mieluummin pyhättömän viikon sunnuntaina ennen ehtookelloja.

No, kukin tyylillään, minä rennommin.

Nyt olen takonut mieleeni, että ensi keväänä laitan kasvatukseen vain kaikkein parhaimmaksi osoittautuneet lajikkeet, maksimissaan kuuteen astiaan. Korkeintaan yksi uusi lajike kokeiluun. Max kaksi.

En tietenkään vielä tiedä onko kaikkein paras Brandywine, Oxheart, Roma vai joku muu.

Nyt kasvihuone on aivan tukossa ja ilmeisen otollista maaperää myös tuhoille. Oxheartin kahdesta taimesta toisella on kellastuneet lehdet, toisella ihan vihreät. Liekö keltaiset lehdet tuhon enteitä?

Ihan kaikista en ole ehtinyt poistaa varkaita ja kasvihuoneen kattoa tavoittelee useampi latvus.

Lannoittanut kuitenkin olen kaliumlannoitteella, luonnollisesti luomulla.

Taimien kanssa samaan laatikkoon istuttamani samettiruusun taimet ovat hätää kärsimässä lehtimassan keskellä.

Kaikkiaan on ihan huisan mukavaa seurata kasvua ja nuuhkia tomaatin vahvaa aromia.

Kasvaa siellä toki muutakin.

Chilit voivat oikein hyvin ja sato-odotukset ovat korkealla. Kurkusta on satoa jo syöty ja basilika kukkii, pestoakin on jo tehty. Chiliseinustan astioihin istutin laventelia, sen pitäisi toimia luontaisena karkoitteena niille lentäville tihulaisille jotka lähentelevät kasveja tuhotyöt mielessään. Ilmeisesti toimii tai sitten en tunnista chilien tuhotauteja. Chilivalikoimani kukkii ja kasvattaa palkoa, pitkää ja lyhyttä.

Kyllä se vain niin on, että kasvun seuraaminen ja taimien huoltohommat ovat iso ja ainakin minulle olennainen osa satoa. Sitä tuntee itsensä vähintään arjen sankariksi kun hoippuu lämpöhalvauksen partaalla ulos kasvihuoneesta iso kasa varkaita ja liikoja lehtiä sylissään tai häärää kasteluletkujen kanssa.

Odotuksen ilo on iso osa harrastusta ja sen voi aloittaa jo talvella lajikkeita valitsemalla ja ensimmäisillä kylvöillä.

Tomaattiraporttini päättyy tähän.

Tasaisen sateen päivä

Tulihan sitä sadetta meillekin, ukkosesta ei olisi ollut niin väliäkään. Onneksi ukonilma jymisteli jälleen kerran ohi pitämättä sen kummoisempaa meteliä.

Tämä nyt saatava sadesumma holahtaa kuivaan maahan todelliseen tarpeeseen.
Olisin minä kyllä viime viikonlopun ja alkuviikon lämmöissäkin viihtynyt.
Sellaiset yltäkylläiset, paksun ja täyteläisen lämpimät ja aurinkoiset kesäpäivät ovat niin ihania, aamusta iltaan saa nauttia lämmöstä. Ne ovat minulle juuri sitä mitä kaipaan suunnilleen lokakuun alusta huhtikuuhun.

Yllätys herneiden helmoissa

Kasvun kohinaa, pl. hämähäkkikukka

Keittiöpuutarhassa tai hyötykasvialueella, miten sen nyt tahtoo sanoa, on hurja kasvu.

Porkkanoita on kahdessa lavassa ja ne varmaan halkevat jahka porkkanat siirtyvät kasvattelemaan ympärysmittaansa.  Rapujuhlien rekvisiitaksi olisi kruunutilliä jo metrin korkuiset puskat ja kaikki muukin kasvaa aivan hillittömästi. Jälleen kerran kylvin liian tiuhaan, harvensin kitsaasti ja nyt sitten harvennan viidakkoa.

Jonkin sortin pettymykseksi on ehdottomasti luettava molempien hämähäkkikukkieni hengettömyys, ne eivät kertakaikkiaan viihtyneet yhtään. Toisaalla toinen lajike hämähäkkikukasta kasvaa ja kukoistaa hienosti. Samoin kävi rusokin kanssa. Itselleni onnistuin valitsemaan lajikkeen joka on ihan ränsistynyt, Äitikullalla kaksi keltaista rusokkia kukoistaa kuin viimeistä päivää. Aina ei voi onnistua.

Koetan lähipäivinä hankkiutua kasvihuoneeseen kameran kanssa, sielläkin kasvaa ankeasta alusta huolimatta vaikka mitä. Tietenkin aivan liian tiuhassa.

Aivan mahdottoman paljon olen tänä kesänä iloinnut tuoksuherneistä.
Minulle ne ovat hyvin rakkaita kesäkukkia ja joiden kasvatuksessa olen ollut tähän saakka aivan sysisurkea. Onneksi toimin tällä kertaa ruotsalaisen gurun oppien mukaan esikasvatuksesta latvomiseen ja kaikkeen. Ehdottomasti paras neuvo oli kuitenkin komento: leikkaa maljakkoon !

Noiden kirjavien eri lajikkeita sisältävien kimppujen lisäksi saan nyt samanlaisia muhkeita yksivärisiä kimppuja,  tuoksu on taivaallinen.  Tuoksuherne todellakin riehaantuu leikkaamisesta.

Monta muutakin ilon aihetta on tähänkin kesäiseen viikkoon jo mahtunut.
Sen lisäksi, että Ottoponin kuulumiset savonmualta ovat silkkaa iloa ja onnea, Perikunnan vanhempi sai ensimmäisen inssiajon päätteeksi ajoluvan. Kortti tulee postissa aikanaan.

Tutkinnon vastaanottaja mainitsi kiittäen erityisesti uuden kuskin huolellisuuden ja tarkkaavaisuuden.

Toisaalta,  onhan oikeaa ajotyyliä harjoiteltu ja hiottu pitkään ja hartaasti.
On muuten nähty varottavia esimerkkejäkin, viimeksi eilen. Kokelas ajeli nätisti ja tasaisesti liikennevirrassa pitäen turvaväliä edellä menevään säiliöautoon. Ilmeisesti perspuskurissamme ollut opetuskolmio provosoi erään ihmiskökkäreen ohittamaan meidät tuplasulkuviivan kohdalla, risteysalueella.
Siinä hän sitten edessämme koukki ja kyttäsi säiliöauton ohituspaikkaa, todella typerä ajotyyli.

Kotiinpäin ajellessa opetuskolmiota ei enää tarvittu ja nyt joudun neuvottelemaan auton käyttövuoroista.

Pioni ilman nimeä

Viikon vähemmän iloinen asia on se, että salapallinen Kasper joutuu nyt odottelemaan eläinlääkärin tapaamista täällä kotona, yksin.

Hormonit riivasivat ponipoikaa niin paljon, että katsoin parhaimmaksi ottaa ponin kotiin. Muutamassa päivässä oli laihtunut ja stressanut silmin nähden. Seuraavaksi olisi varmaan saanut vatsahaavan.

Nyt on yksin, mutta ei huuda, juokse eikä stressaa. Lähimmät hevoset laiduntavat muutaman kymmenen metrin päässä ja sen on nyt riitettävä.

Hevoseläinlääkäritilanne täällä on aivan farssi.
Hevosklinikka on kiinni sairaus- ja kesälomien vuoksi. Asiakkaat ohjataan mm. Kuopioon ja Laukaan klinikoille.

Yhden tuttavan tallille päivystävä sentään oli tullut ähkyhevosta hoitamaan, vasta siinä vaiheessa kun hevonen ei enää pysynyt taluteltaessa jaloillaan vaan pyrki makuulle. Se on ähkyhevoselle paha tila.

Tekisi mieli tehdä tilanteesta jonkinlainen kantelu, eihän tämä nyt voi näin jatkua.
Ne hevoslääkärit joita täällä on, tekevät töitä aivan jaksamisensa rajoilla. Toki yksityispraktiikkaa harjoittavat pitävät lomansa silloin kun se heille sopii, mutta kunnallisen soteyhtymän toiminta on tässäkin asiassa varsin surkeaa. Hyi.

Takaisin iloisiin asioihin.

Kasper menee takaisin ponitallille sitten kun häiritsevät hormonaaliset pulmat on ratkaistu. Kyllä minä yhden pienen ponin tuossa hoitelen vanhalla rutiinilla.

Vanha kunnon Flammentanz-ruusukin viihtyy tallilla, kukkarunsaus on jotain aivan ihmeellistä.
Aika hyvin kahden euron raaskutaimilta jotka pari vuotta sitten polkaisin sähkötolpan juureen. Voihan se olla, että jos joskus on sähköyhtiön miehillä asiaa tolppaan, saattaa ruususta tulla sanomista. Riskillä mennään ja ihastellaan kukintaa.

Ostin ensimmäiset koulukirjatkin elokuussa alkavia opintoja varten, tänään sain Anatomian ja fysiologian kirjan sekä jonkun hoitotyön perusteoksen. Ensiapukirja pitää vielä hommata, muu tarvittava ja hankittava materiaali selviää varmasti aikanaan.
Turha kai mainita kuinka innoissani odotan uuden ajanjakson alkamista?

Pienellä jännityksellä sen sijaan odotan tämän kuukauden loppua.
Meillä on kuun lopussa lennot Malagaan ja talolla pitäisi ehdottomasti päästä käymään. Tämän vuoden huollot ja pihahommatkin tekemättä.

Vaikka uutiset Espanjan tautitilanteesta ovat hyvin arveluttavat, costa del solilla tapauksia on hyvin vähän. Naapureiden mukaan siellä on hyvin rauhallista ja turvaetäisyyksistä pidetään huolta kaikkialla. Meillä on siellä oma auto ja oma talo, joten suurin riski lienee kauppareissuilla, aivan niinkuin täällä kotimaassakin. Hotellilomalle en lähtisi.

Olisihan se kiva päästä näkemään lyijykukkakin pitkästä aikaa luontaisessa ympäristössään.
Täällä kotona oleva yksilö tavoittelee jo eteisen kattoa. Kasvupyrkimys sillä on ainakin valtava vaikka onkin noin 3000 kilometriä liian pohjoisessa.

Seurataan tilannetta ja tehdään sitten päätöksiä kun niiden aika on.
Vapaaehtoinen kotikaranteeni on tietenkin itsestään selvä jos reissuun lähdetään.
Ehdinkin se hyvin pitää ennenkuin opiskelut alkavat.

Lyijykukan sinisyyteen pyrkii myös kruunuvuokko, ehdottomia lempikukkiani sekin.
Ihme ja kumma, sain Eurobulbilta tilaamani mukulat kukkimaan. Ruusuleinikit taantuivat hyvän alun jälkeen ja ne ruukut hinasin kera ankaran harmituksen syrjemmälle. Sinisarjoista yksi ainoa juurakko aikoo kukkia kahdella kukkavarrella. Ehkäpä jo ensi kesänä sekin yllättää iloisesti.

Tulevaan viikonloppuun on mahdutettu pikainen pyrähdys Tampereelle.
Se onkin pitkästä aikaa ensimmäinen viikonloppu kun meillä ei ole vieraita ja pihahommienkin puolesta pääsen matkaan.

Iso-J värkkäilee mahdollisena viikonlopun joutoaikana pihasaunan remonttia.
Hyvin palvellut sauna takkatupineen kunnostetaan sisältä ja ulkoa ja mitä ilmeisimmin laajennetaan isomman oleskeluterassin ja paljun verran.

Nyt on myös vihdoin sopiva hetki pistää viimeiset ruohonsiemenet multiin kun taivaalta on luvassa kasteluapua useammaksi päiväksi.

Eläinosastolla kaikki hyvin, spanielit näyttävät mallia sadepäivän aktiviteeteista.
Voi hyvin, missä lienetkin.

Näkemiin, ei hyvästejä

Hevosia on ollut Torpan mäellä yhtä kauan kuin Torppaa on asuttu eli pitkästi yli sadan vuoden ajan. Epäilemättä enemmistö on ollut suomenhevosia. Tietääkseni täällä ei ole ollut hevosia ainakaan enää 1980-luvulla, viimeinen hevonen lähti kenties jo paljon aikaisemmin. Yhä edelleen kukkapenkkejä kaivellessa maasta nousee vanhoja hevosenkenkiä, kengitysnauloja ja valjaiden kappaleita, solkia ja kuolaimia.

Meidän muutettuamme tänne hevoseton kausi päättyi kun Tötsä tamma ja Ponimies asettuivat taloksi.

Nyt olemme uuden edessä, mäellä ei ole enää omia hevosia. Naapurin pellolla laiduntaa kaksi lainahevosta kesän ajan.

Tuntuu kieltämättä ihan kummalliselta ja jollain tavalla väärältä kun hevosen hahmo puuttuu maisemasta.

Sisäinen kello muistuttaa heinäajoista ja tallirytmistä, katse hakee tuttuja hahmoja tarhasta tai kentältä. Aamuisin on runsaasti joutoaikaa eikä iltaa rytmitä  enää iltatallihommat.

Otto löysi omat ihmiset ällistyttävän nopeasti.
Voin kertoa, että se kuuluisa klik näkyy ja kuuluu myös hevoskohtaamisissa. Toivottavasti heillä on edessä paljon huolettomia harrastusvuosia, ainakin kaikki elementit hyvään ja antoisaan kavioliittoon ovat olemassa.

Oton uusi kotitalli savonmualla on ihana rauhallinen pikkutalli maalaismaisemassa.
Kävimme perjantaina viemässä sinne autokuormallisen tavaraa ja rehuja. Talli on juuri sellainen jolle haluaisin omani viedä mikäli kotitallia ei olisi.

Parasta oli nähdä Otto niin tyytyväisenä ja rentona, se oli kotonaan.

Otto ja hassu foliohattu

Tötsätamma ja Ponimies olivat siis hartaasti suunnitellun ja itse rakennetun tallimme ensimmäiset asukkaat. Niiden kanssa opettelimme kotitalliin toimivat arkirutiinit ja vuodenkierrot.

Rakennettiin aitoja, laitumia, kenttää. Elettiin mukavaa arkea ilman suurempia huolia. Sairasteluhistoria on lyhyt; pääntauti ja yksi akuutti kaviokuume. Kaikki muut ovat vain pieniä pintanaarmuja eikä eläinlääkäreitä ole tarvittu muuhun kuin normaaleille huoltokäynneille rokottamaan ja raspaamaan.

Pääsimme vähällä, tiedän. Niin monelta tuttavalta ähky tai joku muu viheliäinen riesa on vienyt hevosystävän.

Sittemmin tallissa ja Torpan mäellä ovat majailleet vierailemassa ainakin Heidin ihana Valtte, vanhaherra Skipi, lainaponi Polle ja Heidin lauma laiduntamassa.

Pari hevosta on piipahtanut pihassa ihan vaan ratsastettuina tervehdyskäynnillä.
Aina on tuntunut kivalta kun näen ajotiellä kavionjälkiä.

 

Kasperhan se tietenkin järjesti hienon loppunäytöksen Torpan 'meidän aikamme' hevoshistorialle.

Kas vain se epeli onnistui muuttamaan itsensä ruunaoletetusta astuvaksi oriiksi. Ei tarvittu kuin uuden tallin ponitammat ja Kasperin järki sumeni testosteroniryöppyyn.

Ihan varmoja emme tietenkään voi olla, mutta selitys ruunaoletetun yllättävään oriutumiseen lienee varhaisen ruunauksen virheillä.  Mitä ilmeisimmin on ollut piilokives jota liettualainen eläinlääkäri ei ole lähtenyt sen kummemmin etsimään. Nyt se kives on löytynyt, ei epäilystäkään. Se palasi suurempana ja vahvempana kuin koskaan.

Onneksi asia voidaan korjata jahka eläinlääkärimme palaa töihin. 

Kasperia odottaa kiva elämä meille tutun ihmisen ponitallin laumassa. Pääsee osaksi sosiaalipedagogista hevostoimintaa ja muuta aktiivisen ponitallin elämää.

En oikein tiedä mikä tunne tässä nyt olisi päällimmäisenä. Voin mainita ainakin haikeuden, kiitollisuuden, ikävän ja kieltämättä myös helpotuksen. Me selvisimme kunnialla, hevosemme hengissä ja terveinä. Elämä jatkuu meillä kaikilla.

Kaikkeen tottuu, sanovat. Toivottavasti, sillä ei tämä missään nimessä helppoa ole.

Ehkä vielä joskus Torpan tielle ilmestyy kavionjälkiä. 

Sateesta selvinneet

Kesän rankimmat sateet ovat nyt historiaa, toivoakseni.
Virallisia mittauslukemia sademäärästä ei ole, paljon olkoon riittävä tarkkuus.
Ratsastuskenttä on tilusten kuivimmalla kohdalla ja sen paikalla lainehti neliskanttinen avovesi vielä maanantaina. Nyt alkaa olla muutamaa lätäkköä lukuunottamatta kuiva hiekka, vettä siis tuli paljon ja sen päälle vielä lisää.

Sateen voiman edessä ja alla lakosivat pionit, osa ruusuista ja monet muut juuri nyt kukkivat.
Ehdottomina sankarisotureina selvisivät palava rakkaus ja mustanpuhuva auringonkukka, niillä ei polvet notku, tuli taivaalta mitä tahansa.

Mansikkasatoa ei nyt saatu sade pelastanut, kuivista rupeloista ei ole pakastemarjoiksi. Tässä tilanteessa on käännyttävä ammattiviljelijöiden puoleen. Onneksi maakunnan tarjontaa on vielä runsaasti myynnissä.

Yhden pihakävelyn teemaksi otin Pää poikki, sakset laulamaan.
Napsin kukkineita ja rupsahtaneita kasvustoja siistimmäksi. Vähän tylsää ja monotonista hommaahan se on,  mutta ainakin jotkut ruusut palkitsevat pään poikkaisun kukkimalla kohta uudella vimmalla uudestaan.

Mukaan tarttui monta kourallista vesiheinää ja komea lajitelma muitakin rikkaruohoja, ne päätyvät kanatarhan salaattipöytään. Ehkä siellä muutama lierokin menetti henkensä, kanat ainakin pulisivat tyytyväisinä.

Muistin muuten taas, miksi en ole innostunut maatiaiskanoista.
Meillä on kaksi alhon kannan rouvaa ja ne penteleet hautovat nyt toisiaan, niin olisi kova vimma heillä lisääntyä. Ihan turhaan ne tuotoksiaan hautovat, vanha pihakukko on ihan tuhnu nykyään. Eihän sitä voi enää edes irti pitää pihapartiossa, ties minne se horisko hoippuu päivän aikana. Ei ainakaan osaa kanalaan yöksi.

Kumma kyllä, malvat ja pioniunikot onnistuivat kerrankin ajoittamaan kukintansa niin, että sateen jälkeenkin pöheiköt jaksavat ilahduttaa.

Pidän ihan valtavasti näistä yhden kasvin kokonaisuuksista.
Pioniunikon seassa toki vilkkuu vapaasti leviäviä kehäkukkia ja ruiskaunokkeja, kyllä sinne kaikenlaiset kukkijat mahtuvat.

Leikkokukiksi otan tällä hetkellä oikeastaan vain tuoksuherneitä ja pelastettavia pioneja.
Tuoksuherneguru Cecilia Wingård ohjeistaa leikkaamaan niitä ahkerasti jotta kukinta olisi rehevä ja pitkä. Totta puhuu - ja tuvassa tuoksuu ihanasti.

Noista yhden asian ja yhden lajikkeen penkeistä en juurikaan leikkokukkia hae, kukkikoot runsaana ulkona. Ovat kestävämpiä siellä kuin maljakossa.

Ajatukset ovat viime aikoina pyörineet pian alkavien opintojen, pesästä lentävän esikoisen ja hevosten muuton ympärillä. Koska juuri nyt näinä alkuviikon päivinä mikään homma ei etene, asiat alkavat saada oikeanlaiset mittasuhteet.

Opiskelut toki jännittävät aluksi,  mutta rutiiniksi ne ovat ennenkin muuttuneet.
Olen ihan valtavan iloinen (edelleen) tästä nyt avautuneesta mahdollisuudesta. Pitkästä aikaa minulla on puolipäämäärättömän haahuilun sijaan aikataulutettua tekemistä ja tutkintotavoite.

Perikunnan vanhin sisustaa uutta kotikoloaan innolla ja lähes päivittäin sinne onkin kuskattu vuosien aikana kartutettua astia- ja kodintarvikevarastoa.

Tänään kuljetukseen lähti mitä lie blendereitä, mixereitä ja ilmeisesti uunivuokia.
Hyvin ovat naperot älynneet muuttoonsa varustautua, ihan kaikkea ei tarvitse nyt kerralla hankkia. Kieltämättä hieman kulmakarvojani kohottelin kun tajusin naperon valikoivan mieluisiaan laudeliinoja. Ei kyllä minun nuoruudessani... laudeliinoja !
 

Hevosten muutto onkin ihan oma lukunsa, tuskin pystyn ajattelemaan.
Sovittua on kuitenkin se, että torstaiaamuna Otto lähtee matkustamaan kohti Laukaan hevosklinikkaa jossa sille tehdään ostotarkastus. Sen jälkeen se matkustaa uuteen kotitalliinsa JOS kaikki menee klinikalla odotusten mukaan.

Sen verran varovaiseksi olen hevosten kanssa oppinut, ettei tuskin mikään ole niin haurasta ja särkyvää kuin hevosen terveydentila. Vaikka Otto on tässä meillä ollessaan ollut terve kuin se iänikuinen pukki, voi kaikki muuttua ihan hetkessä.

Onhan tässä toisaalta ollut jo aikamoinen vaikeuskerroin kun on yritetty löytää ostotarkastuksen tekevää eläinlääkäriä. Oman kaupungin hevosklinikka on kiinni ja loput hevoseläinlääkärit lomalla. Naapurikunnistakin on jahdattu, turhaan. Niinpä ostajaehdokkaat ottivat sen ajan minkä saivat ja tarkastus tehdään Laukaalla asti. Ei sentään Vermoon tarvinnut lähteä.

Perjantaina  ajellaan varusteiden ja virallisten papereiden kanssa Savonmualle katsastamaan Oton uusi kotitalli ja hoidetaan paperiasiat. Jos...

Kasperin  muuttomatka voidaan hoitaa vaikka kävellen, muutama hassu kilometri vain.

Sitten alkaakin ihan uusi elämänvaihe, hevoseton elämä.
Scarlett O'Haran tavoin, en mieti sitä nyt, mietin sitä huomenna.

Ja edelleen sana JOS häälyy ilmassa.

Kyllä tässä joutuu sateen kuivuttua vielä kyyneliäkin kuivaamaan.
Nyt kuitenkin aurinko paistaa ja lämmittää ihan niinkuin kesällä pitääkin.
Asiat eivät ole ollenkaan kehnosti ja kaiken tulevan muutoksen voi nähdä mahdollisuutena.
Kyllä tämä tästä, elämä kantaa !

Voi hyvin ja nauti kesästä, just sinä siellä.

PeeÄäs, erityisen lämpimät terveiset Heidille, olet ajatuksissa.