Hevosia on ollut Torpan mäellä yhtä kauan kuin Torppaa on asuttu eli pitkästi yli sadan vuoden ajan. Epäilemättä enemmistö on ollut suomenhevosia. Tietääkseni täällä ei ole ollut hevosia ainakaan enää 1980-luvulla, viimeinen hevonen lähti kenties jo paljon aikaisemmin. Yhä edelleen kukkapenkkejä kaivellessa maasta nousee vanhoja hevosenkenkiä, kengitysnauloja ja valjaiden kappaleita, solkia ja kuolaimia.
Nyt olemme uuden edessä, mäellä ei ole enää omia hevosia. Naapurin pellolla laiduntaa kaksi lainahevosta kesän ajan.
Tuntuu kieltämättä ihan kummalliselta ja jollain tavalla väärältä kun hevosen hahmo puuttuu maisemasta.
Sisäinen kello muistuttaa heinäajoista ja tallirytmistä, katse hakee tuttuja hahmoja tarhasta tai kentältä. Aamuisin on runsaasti joutoaikaa eikä iltaa rytmitä enää iltatallihommat.
Otto löysi omat ihmiset ällistyttävän nopeasti.
Voin kertoa, että se kuuluisa klik näkyy ja kuuluu myös hevoskohtaamisissa. Toivottavasti heillä on edessä paljon huolettomia harrastusvuosia, ainakin kaikki elementit hyvään ja antoisaan kavioliittoon ovat olemassa.
Oton uusi kotitalli savonmualla on ihana rauhallinen pikkutalli maalaismaisemassa.
Kävimme perjantaina viemässä sinne autokuormallisen tavaraa ja rehuja. Talli on juuri sellainen jolle haluaisin omani viedä mikäli kotitallia ei olisi.
Parasta oli nähdä Otto niin tyytyväisenä ja rentona, se oli kotonaan.
 |
| Otto ja hassu foliohattu |
Tötsätamma ja Ponimies olivat siis hartaasti suunnitellun ja itse rakennetun tallimme ensimmäiset asukkaat. Niiden kanssa opettelimme kotitalliin toimivat arkirutiinit ja vuodenkierrot.
Rakennettiin aitoja, laitumia, kenttää. Elettiin mukavaa arkea ilman suurempia huolia. Sairasteluhistoria on lyhyt; pääntauti ja yksi akuutti kaviokuume. Kaikki muut ovat vain pieniä pintanaarmuja eikä eläinlääkäreitä ole tarvittu muuhun kuin normaaleille huoltokäynneille rokottamaan ja raspaamaan.
Pääsimme vähällä, tiedän. Niin monelta tuttavalta ähky tai joku muu viheliäinen riesa on vienyt hevosystävän.
Sittemmin tallissa ja Torpan mäellä ovat majailleet vierailemassa ainakin Heidin ihana Valtte, vanhaherra Skipi, lainaponi Polle ja Heidin lauma laiduntamassa.
Pari hevosta on piipahtanut pihassa ihan vaan ratsastettuina tervehdyskäynnillä.
Aina on tuntunut kivalta kun näen ajotiellä kavionjälkiä.
Kasperhan se tietenkin järjesti hienon loppunäytöksen Torpan 'meidän aikamme' hevoshistorialle.
Kas vain se epeli onnistui muuttamaan itsensä ruunaoletetusta astuvaksi oriiksi. Ei tarvittu kuin uuden tallin ponitammat ja Kasperin järki sumeni testosteroniryöppyyn.
Ihan varmoja emme tietenkään voi olla, mutta selitys ruunaoletetun yllättävään oriutumiseen lienee varhaisen ruunauksen virheillä. Mitä ilmeisimmin on ollut piilokives jota liettualainen eläinlääkäri ei ole lähtenyt sen kummemmin etsimään. Nyt se kives on löytynyt, ei epäilystäkään. Se palasi suurempana ja vahvempana kuin koskaan.
Onneksi asia voidaan korjata jahka eläinlääkärimme palaa töihin.
Kasperia odottaa kiva elämä meille tutun ihmisen ponitallin laumassa. Pääsee osaksi sosiaalipedagogista hevostoimintaa ja muuta aktiivisen ponitallin elämää.
En oikein tiedä mikä tunne tässä nyt olisi päällimmäisenä. Voin mainita ainakin haikeuden, kiitollisuuden, ikävän ja kieltämättä myös helpotuksen. Me selvisimme kunnialla, hevosemme hengissä ja terveinä. Elämä jatkuu meillä kaikilla.
Kaikkeen tottuu, sanovat. Toivottavasti, sillä ei tämä missään nimessä helppoa ole.
Ehkä vielä joskus Torpan tielle ilmestyy kavionjälkiä.
Varmasti hevosista luopuminen aiheutti hyvin monenlaisia tunteita. Hyvä kuitenkin, että kaikki pääsivät hyvään kotiin.
VastaaPoistaKesken on tunteiden käsittely vielä pitkään.
PoistaLevollisin mielin olen kuitenkin, en parempia omistajia olisi voinut toivoa.
Voi miten vahvat muistot palaavat mieleen! Voin aivan allekirjoittaa mietteesi ja tuntemukset. Kyllä siinä on aina melkoinen tunteiden kirjo, kun hevosiin - myös niihin hoitohevosiin - aina kiintyy kovasti. Toisaalta pitää elämässäkin mennä eteenpäin ja tehdä omiakin ratkaisuja. Tosi hienoa, että löysitte oman tallin asukkaille oikeat ihmiset ja tallin. On niin tärkeää, että tietää tekevänsä oikeat siirrot. Kyllä noita juttuja täälläkin mietittiin ihan tosi paljon. Nyt tunnen helpotusta vapautuneesti ajasta ja siitä, ettei elämä ole yhtä aikataulutettua ja sitovaa, vaikka hevosten hoitaminen olikin mukavaa ja sydämellä tehtyä. Aika aikaa kutakin. Onnea sinulle uusiin kuvioihin!
VastaaPoistaKiitos Päivi, uskon sinun tietävän jetsulleen mitkä fiilikset tässä juuri nyt on pureskeltavana.
PoistaItse hevosista luopuneena voin valaista niitä positiivisiakin asioita sen luopumisen surun lisänä... nyt sulla ei ole koskaan kiire mihinkään - kun ei tarvi olla ruokkimassa tai pelätä aitojen ylittäneitä sankareiden visiittejä naapurin pihalla. Aikataulut onkin ihan vapaat hevosten osalta.
VastaaPoistaEikä tarvitse huolehtia heinä-, kaura-, rehu- kuivikevarannoista. Eikä kengittäjän löytymisestä. Eikä mahdollisista eläinlääkärin löytymisistä kesken jonkin juhlapyhän.
Eli luopumistyön keskellä tulee vastaan helpottavia löytöjä huolien vähenemistä radikaalisti. Itse tajusin hitosti jälkikäteen, miten paljon hevosten pitäminen teetti työtä sen suuren ilon lisäksi. Mulla olikin huoletonta vapaa-aikaa!
Se on Torpalla totuttelua nyt. Kyllä se sujuu, kun alkuun pääsee.
Kiitos Tita, tuossapa nuo tulivatkin olennaiset faktat.
PoistaSitova eläin hevonen ehdottomasti on ja kieltämättä hetkittäin on kehtuuttanut kaikki se työ ja rahanmeno.
Eiköhän tämä tästä aikanaan purkaannu, nyt on vielä opettelemista ja totuttelemista tähänkin uuteen normaaliin.
Onpa upeita kuvia hevosista. Se on todella hieno eläin. Meillä ei ole koskaan ollut hevosia, mutta kaikki tyttöni ovat lapsina ja nuorina ratsastaneet joten monet tunnit olen talleilla oleskellut. Nyt keskimmäinen tyttäreni on aikuisiällä aloittanut ratsastuksen uudelleen. Hyvä kun tiedät että hevoset ovat saaneet hyvän kodin.
VastaaPoistaHevonen on hieno eläin ja uskomaton ystävä. Olen niin valtavan onnellinen, että niin monta vuotta olen saanut hevosystävni pitää luonani. Sitten kun on tullut aika luopua, olen löytänyt hevosilleni luotettavat kanssakulkijat.
PoistaVoi noita aikoja kun hevosystävät olivat keskuudessamme. Nyt niistä liian moni on tähtenä taivaalla ⭐
VastaaPoistaNo sitä samaa minäkin ajattelin kun löysin tuon laidunkuvan.
PoistaRakkaasta eläimestä (tai miksei hevostakin voisi sanoa lemmikiksi) luopuminen jättää haikeaksi, mutta onneksi polleilla on kaikesta päätellen hyvät uudet kodit. Ja ehkäpä joku naapuruston heppa päättää tehdä teille saman kuin lapsuudenkotini naapurin shetlanninponi ja lämminveriruuna kerran vuosia sitten: lähtivät päiväkävelylle ja töllistelivät pihamaalla. Isompi tuli jo ulko-ovea kohti sen näköisenä, että koputtaaa ovelle ja kutsuu itsensä kylään :D Etukaviot olivat jo alimmalla rappusella kun poni päätti lähteä tietä myöten kotiinsa. Ponilla oli silloin tapana puskea aidasta läpi ja kaveri tuli tietysti perässä.
VastaaPoistaNo, eipä tässä montaa hevosetonta päivää ehtinyt olemaan, Kasper tulee takaisin jäähylle. Liikaa tammahuuruja ilmassa siellä ponitallilla.
PoistaPonit kyllä keksivät kaikenlaista, myös noita yllättäviä vapautumisia kun on riittävästi aitalankkuja puskettu.