Vuodesta vuoteen

Äkkiä aika rientää, vuosikymmenen verran paluumuuttajan maalaiselämää Torpalla on huiskahtanut kuin siivillä. Toki joukkoon mahtuu päiviä joita ei mielellään muistele, on aikoja joita ei olisi tarvinnut ollakaan ja joidenkin hetkien olisi suonut pysähtyvän ikuisiksi ajoiksi. Elämäksi sitä sanotaan.

Nyt uuden vuosikymmenen kynnyksellä ollaan taas uuden edessä. Perikunta pyrkii kiivaasti itsenäistymään -ja niinhän sen pitääkin olla. Nuorimmainen asuu nyt omillaan ja vanhemmankin lähtö lienee ajan kysymys. 

Tätä vuoden ja vuosikymmenen vaihdon iltaa vietämme Iso-J:n kanssa, edellinen kahdenkeskinen uudenvuoden aatto osui vuosituhannen vaihteeseen. Silloin oli erilailla jännää, neuvolan täti kielsi raskauden loppusuoralla matkustamisen ulkomaille milleniumjuhliin ja niinpä kökötimme illan kotona Espoossa. Muistaakseni minulla oli rekvisiittana lasillinen skumppaa ja tähtisadetikku. Skumppa jäi pieneen lipaisuun ja tähtisadetikku rätisi hetken, närästys nimittäin kirveli silmissä saakka joten mitään en käytännössä nähnyt.

Mitään kovin hurjaa tässä tuskin tänäänkään tehdään, ei ole edes tähtisadetikkuja, eikä muuten närästä. Lasilliset skumppaa puolen yön pintaan ja sitten unille. Tallissa piipahdan yhden ylimääräisen kerran, ihan vaan katsomassa ettei poneilla ole mitään hätähommia.

Oikeastaan näin on just hyvä.

Uudenvuoden päivänä yritän pikkuisen listailla joitain (puutarha)suunnitelmiani paperille ja ihan pikkuisen vain vilkaisen paria nettisivua jossa on jo vuoden 2020 uutuuksia tilattavissa. 

Oikein hyvää ja onnekasta uutta vuotta sinulle, missä lienetkin!

Jouluna 2019

Kukkia ja kynttilöitä pitää jouluna olla, muu voikin jäädä vähemmälle

... paitsi koristeet, niitäkin tarvitaan. 

Ja mieluummin vähän hassuja,  niinkuin tämä Alessin Babborenne. 

Jouluun tarvitaan myös vähän hassuja eläinystäviä, ihmisläheisten lisäksi. 

Lellu on aina yhtä kuvauksellinen rotunsa edustaja. Kuvassa joulutrimmauksen jälkeen pestynä ja föönattuna, polkkatukkamallin korvat kuohkeina nutturakampaukseen aseteltuina.

Joulupöytään meillä kuuluu olennaisena osana kunnolliset karjalanpiirakat.
Ei riisipiirakat tai muut korvikkeet. Jo useana vuotena olemme luottaneet piirakoiden suhteen naapurikylän kotileipomon ammattitaitoon. Seniorikansalaisen piirakkapulikasta alkaa voimat ehtyä eikä omani kieputa taikinaa tarpeeksi näppärästi. Onneksi on ammattilaisia !

Adventin aika on kivaa aikaa, etenkin nykyisin kun olen opetellut pois turhasta 

höösäämisestä ja täydellisyyden tavoittelusta. 

Kaikkea ei tarvitse olla, tehdä tai ostaa. Joulu tulee loppujen lopuksi varsin vähällä ja sitä kaikkein tärkeintä ei voi ostaa tai tehdä.

Siskolikan jouluperinne, appelsiinien koristelu.

Muistoissamme

Kyllähän se nyt kelpaa viettää Cocktail o'clockia kun voi nautiskella moskovan muulinsa komeasta kuparimukista. Kiitos Nemppa!

Ulkoilma-aktiviteetteihin kuuluivat nelivedot, kuvassa kolme erilaista 

joista Otto on luonnollisesti paras.

Viattomien lasten päivänä paistoi aurinko

Puuteroitu pikkukuusi

Pikkupoikien metsämörriseikkailulla riitti haisteltavaa.

Voi nuuh nuuh kun on kuonolle töitä

Harvinainen huima aurinkohetki joulukuisena päivänä

Joulukukista rakkain, ritarinkukka. Jättisipuli puskee jo toista kukkavanaansa ja kolmas tekeillä. 

Tätä kannattaa yrittää pyöritellä kesän yli ensi jouluun

'Bogota' -lajike vasta suunnittelee kukintaa, sitä odotan mielenkiinnolla.

Täyttä vauhtia kohti uutta vuotta !

Meillä oli mukava ja leppoisa joulun aika, paljon väkeä pöydässä. Kiitos kaikille osallisille !

Kukkien ja kynttilöiden aika

Adventin aika on minusta parasta joulukuuta. Ulkona on tasaisen hämärää tai sysipimeää. Silloin on enemmän kuin kiva vetäytyä tuvan lämpöön. Voi hyvällä omallatunnolla keskittyä kaamosarjen läpi raahautumisen ohella ihan vaan olemaan. Jouluvalmistelut ovat joulukortteja lukuunottamatta alkutekijöissään. Joulukuuset tuotiin pihaan pyhäiltana. Tästä viikosta valmistelu kyllä vääjäämättä alkaa ja viikon päästä onkin jo täysi rähinä päällä. Kaupallinen joulu iskee lekan lailla päälle -ja tuntuu vuosi vuodelta raskaammalta.

Mutta nyt on tyyntä myrskyn edellä. Vielä eivät joulurallatukset raikaa täydellä teholla, kaupoissa mahtuu vielä kulkemaan ja muutenkin on ihan leppoisaa. Minun puolestani adventin aika saisi olla vaikka tuplasti pitempi, niin kivaa se minusta on.

Adventin myötä annan itselleni luvan hankkia joulukukkia. Amarylliksiä on luonnollisesti jo tovi kasvateltu ja hämmästyttävän usein kauppareissulta mukaan tarttuu joku uusi joulukukka.
Tänä vuonna löysin jo ihanan hohtavan valkoisen prinsettian, hauskan pyöreälehtisen punaisen joulutähden ja punaisia hyasintteja. Yhtään atsaleaa ei ole (vielä) ja hyasintteja kertyy varmasti lisää.

Syksyllä muistin piipahtaa lähimetsässä ja keräsin vähän sammalta talteen, se näyttää kivalta istutusten pohjana.

Joulukuusia muuten hankittiin tänä vuonna kolme, Perikunnan nuorin tahtoi omaan kotiinsa pienen kuusen ja se hänelle vietiinkin.

Huonekasveista huimimmat intoutuvat kukkimaan vuoden pimeimpään aikaan. Erityisen ihana yllätys oli hentoinen kukkavana joka kohosi Amazoninliljasta. Emokasvi on varmaan kolmekymppisensä jo aikaa sitten viettänyt, tämä minun poikaseni päkisti nyt ensimmäisen kukkansa. Emokasvi on mahtavan kokoinen puska, Äitikullan hoivissa viihtyy ja kukkii vuosittain. Ei ole ihan helpoin huonekasvi tämä, mutta palkitsee kyllä kärsivällisen kastelijansa aikanaan.

Muutama orkideakin kukkii. Tai siis jotain niitä markettiorkideoita ovat, ei mitään spesiaalilajikkeita. Oman kokemukseni mukaan ne pärjäävät hyvin kun niille ei tee mitään. Silloin tällöin annan vettä. En lannoita, en lisäile multia, en hoida. Ja komiasti kukkii.

Nyt kun Perikuntakin alkaa olla aikuisia, ei tuleva joulu ole enää niin iso juttu. Tai onhan se kun aattona pöydässä istuu tusinan verran väkeä. Mutta enää pääosassa ei ole tonttuhommat, pukki ja lahjasäkit. Ja innosta kihisevät naperot.

Epäilemättä innosta kihiseviä naperoita tulevaisuuteen kuuluu, se on sitten taas ihan erilaista ja uusi elämänvaihe.

Nykyisissä aikuisten jouluissa pääosassa onkin ruoka ja ihana joutilaisuus. Kyllä siinä ollaan mielestäni aidon asian äärellä kun joulunpyhinä saa vetelehtiä rauhassa, lukea lahjakirjoja, katsella jouluhömppäleffoja ja syödä milloin tahtoo, mitä tahtoo, vaikka glögiä aamupalalla ja karjalanpiirakoita yön kähmyssä.

Nyt on kuitenkin vielä hetki aikaa nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta, kukista ja kynttilänvalosta.

Ihanaa adventin aikaa sinulle, missä lienetkin!

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Vaikka tämä joulukuinen perjantai on harmaa, sateentuhruinen ja vähän ankea, mieli on kuitenkin kiitollinen. Suurin uhka tänään on liukastumisen pelko jäisellä pihamaalla.

Tästä ja monesta muusta itsenäisen maan kansalaisen etuoikeudesta  kiitollisena ryhdyn valmistelemaan paistia uuniin.

Hyvää itsenäisyyspäivää, missä lienetkin.

Ohi on!

Nyt voi jo vähän vaikka leijua, marraskuulle on vilkutettu iloiset hyvästit, ilahduttavan pitkäksi aikaa.
Tuntuu, että on pienoinen iäisyys siitä, kun tuo pitkä, pimeä ja tympeä kuukausi alkoi. Ja nyt se on ohi.

Ei muuten ihan sysipaska kuukausi ollutkaan, ainakaan säiden puolesta. Muutama aurinkoinen päiväkin saatiin, sopivasti sateiden sekaan. Sateitakin tuli vaihtelevasti, vettä, lunta ja kaikkea siltä väliltä. Välillä maassa oli 10 senttiä lunta, seuraavana aamuna sohjoa. Sekaan mahtui sulaa maata, jäätä, vihreää nurmea, jäistä nurmikkoa ja näiden erilaisia yhdistelmiä.

Ylimmät kuvat ovat marraskuun lopulta kun tuli pitkästä aikaa viileä ja selkeä sää. Kirmaistiin oitis luontolenkille, sille vanhalle tutulle Kalliojärven kierrokselle joka on näillä meidän kulmilla. Moni muukin otti marraskuun kuivasta kelistä ilon irti ja parkkipaikalla oli tungosta. Samoin laavulla.

Käytiin Kuopijossa

Savonmualla pyörähdettiin myös ja sinne jäi Ikean roskikseen yksi kappale takalaseja, se vain poksahti parkkipaikalla ilman, että kukaan siihen koski. Onneksi on jesari jolla korjaa suunnilleen puoli maailmaa kun oikein tiukka paikka tulee. Toisen puolikkaan korjaa muuten paalinarulla, sitä ei tällä kertaa tarvittu eikä sitä sattunut mukaan.

Ikean ihmeitä haettiin Perikunnan nuoremman ensimmäiseen itsenäiseen kotiin. Nyt sekin on ihan totista totta. Ipana heitti työvaihteen pykälään, etsi asunnon, hoiti byrokratian ja tätä kirjoittaessa muuttokuorma on jo uudessa osoitteessa kaupungin ytimessä. Perillinen onneksi vielä täällä meidän kanssamme.

Eihän tuo muutto nyt ihan yllätyksenä tullut, on tässä muutama vuosi katseltu aina vain muhkeammaksi kohonneita astiakasoja, liinavaatepinoja ja muita nyssäköitä mitä kumpainenkin neidonkammarinsa nurkkaan on kerännyt lahjoina ja lahjakortteina. Kivahan se on aloittaa oma ja itsenäinen elämä kun on perusvarasto valmiina.

Parasta on kuitenkin se, ettei tässä ole minkäänlaista draamaa takana vaan ihan luonnollinen askel nuoren ihmisen elämässä. Meidän vanhempien pitää vain opetella hölläämään omaa kontrolliamme ja luovuttaa nuorelle vetovastuu omasta elämästään. Tukena ollaan jos tiukka paikka tulee ja tänne lapsuudenkotiin saa aina tulla vetämään henkeä jos aikalisän tarvetta ilmenee. Lukkoja ei vaihdeta.

Lapsi pakkasi kamansa

Päivien pimentyessä kynttilöiden ja tuikkujen kulutus on kohonnut ja Iso-J on virittänyt pihavaloja varsin reilulla kädellä. No, mitä vähemmän pimeitä katvepaikkoja rusakoille ja muille puuvartisten tuhoajille jää, sitä iloisempi olen keväällä talviteloituksia tutkaillessani. Olen myös uutterasti kierrättänyt koirapoikia pitkin pihaa ruikkimassa sinne ja tänne. Eihän koiranpissa pitkään haise eikä paatunutta vanhempaa rusakkoa hämää mutta yritetään nyt kuitenkin karkoittaa edes nuorempaa rusakkosukupolvea.

Joulukuu on lähtökohtaisestikin jo paljon valoisampi kuukausi vaikka siihen nyt sattuukin osumaan vuoden pimein päivä. On kuitenkin mukava ajatella, että kuukauden kuluttua alkaa päivä pidetä ja viikko viikolta ollaan lähempänä kevättä.

Puolen vuoden päästä ollaan jo kesäkuussa ja tomaatintaimet kasvihuoneessa !

Tänään on kuitenkin ensimmäinen adventti ja lähtölaskenta jouluu on alkanut, siitä sitä riemua sitten seuraaville viikoille.

Palataan taas, mukavaa joulukuun alkua sinulle, missä lienetkin !

Talviteloituksia

Kotilieden kuihtuvaa kauneutta lokakuussa

Lauantaina oli vihdoin valoisan aikaan inspiraatio kohdillaan joten sonnustaudin islantilaiseen villapaitaani ja ryykelsin pihalle puutarhahommiin. Ei olisi oikeasti huvittanut, mutta uuden kaivoksen ympärille nakellut talvisuojaturvesäkit olivat niin kamalan näköisiä lumihunnutettuina. Näytti ihan tekemättömiltä töiltä joten hommiin mars. Otsikon termin on lanseerannut Tita, pohjoisen armoitettu kielivirtuoosi ja ruusutaituri.

Pakkohan ne säkit oli purkaa ja pölistellä hortensioiden ja 'Kotiliesi' -ruusujen niskaan. Osansa turvesateesta saivat myös kesällä istutetut kurjenmiekat ja pari kanadalaisruusua kaivoksen toisella laidalla.

Myös köynnösruusut saivat hupun niskaansa. Flammentanz on lannistettu maata vasten kuormalavan avulla, John Davis on vielä niin pieni, että se on vain turpeella tainnutettu. Runko- ja rusakkosuojat on viritelty jo, haasteeksi jää muistaa kopistella lumitaakkaa verkkojen päältä vähemmäksi ainakin tallinmäen kuutamohortensioilta. Rusakot typistivät ne bonsaiksi viime talvena, toivottavasti en itse toimillani niitä tuhoa kun kuitenkin kesän kasvoivat ja tuuhettuivat niin hienoiksi.

Kuluneen viikon huippuhetkiin kuului DHL:n jakeluauton pihavisiitti, sieltä ne minun ihanat pioniunelmani tulivat ! Kolme tuhdin pulskaa 'Myrtle Gentry' -pioninjuurakkoa saapui Mielyltä.

Touhuissani petasin niille jo hienon talvipedin yhteen isoista tomaattialtaistani. Menin (onneksi) leuhottamaan tekemisistäni Toveri Titalle joka oitis muistutti turpeen olevan pioneille huonoa seuraa. Niinpä seuraavana päivänä verotin ratsastuskentän reunaan pakkautunutta hiekkaa ja jemmasin pioniaarteeni kunkin omaan ruukkuunsa, huolella hiekkaan haudattuina. Nyt ne köllöttävät tallilla omalla hyllyllään ja ovat erityistarkkailussa päivittäin.

Koskaan minulla ei ole ollutkaan näin paljon talvetettavia ruukkuja. Kanalan seinähäkissä asustavat sinisarjat ja valkoisen bougainvillean juurakko, tallilla pionit. Yksi pioni on vähän niinkuin  valeistutuksessa. Toivotaan nyt kovasti ja kiivaasti, että ne kaikki ovat talviteloilla, palataan niihin toteutuneisiin teloituksiin sitten keväällä. Kompostin äärellä vietän epäilemättä muutaman hiljaisen hetken ruukkuja tyhjentäessäni, toivottavasti en kuitenkaan näitä pioneja ja sinisarjoja menetä.

Jännitystä talveen luvassa siis muutenkin kuin Eurojackpot -jahdissa.

Myrtle Gentry (kuvat näpistetty netistä)

Myrtle Gentry (kuva Zetas trädgården)

Vielä on ihan pakkopakko mainita ihanasta tukholmalaisesta puutarhakohteesta, Zetas on Kungenskurvanissa ja ihan kaikkina vuodenaikoina ihana. Eivät toimita ainakaan toistaiseksi Suomeen joten ostohousut jalkaan ja ruotsinlauttaan ! Itseä houkuttaa ihan valtavasti ainakin ihanan yksinkertaiset öljylamput.

Tämä synkeäntympeä marraskuun loppu onkin oivallista aikaa suunnitella uusia reissuja ja kartoittaa matkakohteita, Tukholman runsaudesta ammentaa monta kertaa ja esimerkiksi virolaiset puutarhamyymälät ovat itsellä ihan kääntämätön kortti.

Oikein hyvää talvehtimista kaikille talviteloitetuille, missä lienettekin !

Kuva: Zetas

Yks oikein, yks nurin, lopuksi solmuun

Pihalla on juuri nyt niin liukasta, että koiratkin menevät nurin jos innostuvat kaahaamaan, kaksijalkaisista puhumattakaan. Tarkkana saa olla ja tossunsa huolella asetella. Oscar (kuvassa) heittää mieluummin katolleen tuvan lämmössä kuin märällä ja jäisellä pihamaalla, viisas killiäinen.

Itselläni on vasen kylki ja kankku hellänä torstaiaamuisen lentokuperkeikan jäljiltä. Aamupimeässä klo 07 jäiseen ja märkään maahan mätkähtäminen ei kuulu henkilökohtaisten huippuhetkieni kärkijoukkoon saati tavoitetiloihini. Onneksi ei sentään luita katkennut ja kainalossa ollut sanomalehtikin pysyi melkein kuivana. Koirapojat näyttivät hieman järkyttyneiltä kun äitiä silleen viskasi.

Eihän tämä marraskuun kurjuus yllätyksenä tullut. Lähes aina on lupaavan ensilumen jälkeen saatu niljakas ja jäinen kausi jossa jäävesi lainehtii joka suuntaan viettävän jääkannen päällä. Jääkansi luonnollisestikin peittää pihat ja tiet ja kadut ja kaikki. Hurjia sumuja, harmaassa maisemassa.

Minä jo hätäilin talvisuojaturpeiden kanssa, turhaan. Turpeet on kuitenkin hankittu ja odottavat ensi viikolle luvattua säiden kylmenemistä. Turha niitä juuri nyt on laitella, kastuvat suotta.

Se on kyllä jännä, miten marraskuu ja maaliskuu ovat niin samanlaisia -ja erilaisia, odotuksen kuukausia kumpikin. Marraskuussa odottaa jäähtymistä, maaliskuussa lämpöä. Marraskuussa kirotaan vesisateita ja toivotaan lunta, maaliskuussa toisinpäin. Pitkiä ja piinallisia kuukausia kumpikin. Parasta on kuitenkin se, että kummankin kuukauden jälkeen alkaa lähtökohtaisesti mukavampi vuodenaika.

Joulukuussa saadaan toivottavasti kestävämpi lumipeite ja viritellään kotia ja mieltä jouluisiin tunnelmiin.

Pienet joulun maistiaiset otetaan meillä aina perinteisesti isänpäivänä jolloin ensimmäiset tortut paistetaan. Aina ne ovat yhtä ihania ensipuraisusta alkaen ja heti joulupäivän jälkeen alkaa kiintiö olla täynnä, lyhyen sesongin leivonnaisia ainakin minulle.

Kuin tilauksesta marraskuisen harmaaseen tylsyyteen tuli reissu 'naapurilähiöön'. Oltiin ilmoittauduttu paikallisten Marttojen järjestämään Makramee tutuksi -iltaan ja sinnehän sitä sumuista ja mutkaista tietä pitkin illankähmyssä kurvailtiin.

Ensin tuntui, ettei tästä tule ikinä mitään, en osaa tavallista rusettisolmua tehdä. Mallikuvaa tuijottamalla eivät mielen solmut auenneet ja vasta kun ope kädestä pitäen näytti riittävän monta kertaa, älysin miten tasosolmu tehdään. Sitten vain jostain syttyi pikkuinen ymmärryksen tuikku pimeyteen ja solmeilu alkoi sujua. Pakko oli kuitenkin vielä opelta varmistaa ovatko kyhäämäni solmut toivotunlaisia vai olinko kehitelly itsekseni jonkin ihan nurinkurisen viännöksen. Oikein oli ja sekös tuntui mukavalta.

Solmujen värkkääminen ja makrameehommille ilmeisen tyypillinen symmetria vetoavat kieltämättä kovasti, etenkin symmetria on itselleni tärkeää (koska olen itse niin pahuksen epäkesko) ja miellyttää silmää. Voihan se olla että pitää tuota hommaa opiskella vähän enemmän, ainakin jatkokurssille menen kyllä jos semmoisen Marttakerho järjestää.

Sattui vielä niin sopivasti, että Iso-J oli Lapissa juuri niihin aikoihin kun kurssille ilmoittauduin ja toi pyynnöstäni poronsarvia tuliaiseksi. Vähän semmoista 'villi pohjola meets happy hippie' -menoa tähän viikkoon. Eihän tuo ensimmäisen kyhäelmäni kovin häävi ole, mutta enpä lähtenytkään vanhoja mestareita haastamaan vaan ihan itseäni. Kivaa oli piipahtaa tälläkin tavalla oman mukavuusalueensa hämärän rajamailla, aina sitä kaikenlaista voi oppia. Kiitos Satu kun lähdit mukaan.

Tasaisen harmaata ja siksikin leppoisan mukavaa viikonloppua,  missä lienetkin !

Isäinpäivän iltana

Talven ensimmäinen tuleminen päätyi tuhnuksi, vettä sataa ja kaikkialla on liukasta.

Isää on kiitelty, onniteltu ja juhlistettu perinteisin menoin. Meillä se tarkoittaa ensimmäisiä luumutorttuja, kaiken muun hyvän lisäksi. Lisäksi istahdettiin wingsien ja pizzan äärelle kun innostuttiin ihan kaupungille asti ruuan perässä. Potentiaalisille turisteille tiedoksi, kaupungin kunnostetuissa puutalokortteleissa majailee uudelleen avattu Wanha aitta ja sieltä niitä herkkuja löytyy.

Syksyn ulkohommat ovat vaihtuneet kausivalojen virittelyyn ja ainaiseen vääntöön niiden määrästä, värisävyistä ja esillepanon ajankohdasta.

Lauantaina piilotin ruukkuihin kurjenmiekkojen sipuleita ja kiikutin ne kanalaan talvehtimaan. Katsotaan sitten keväämmällä mitä ruukuista löytyy. Kieltämättä jäi vähän myöhäiseen viimeisten sipulien kanssa.

Se vähän harmittaa, että talvisuojaturvetta ei tästä kaupungista tahdo löytyä, se olisi niin hyvä pakkaspeite uusimmille ruusuille ja hortensioille. Toisaalta, ei ole vielä liian myöhäistä suojata jos turvetta jostain löytyykin, maa on nimittäin vielä sula ja ensi viikon lämmöissä sulaa lisää.

Alkava marraskuun jälkimmäinen puolisko on harmaassa tylsyydessään vuoden ankeimpia ajankohtia. Sataa ja on harmaata. Ehkä ne kausivalot ovat sittenkin ihan kiva valonpilkahdus märkään pimeyteen. Onneksi voi vähitellen värkkäillä joulukukkien parissa. Amaryllikset puskevat jo tomerasti vihreää, sammalvarasto kasvihuoneessa on ilahduttavan muhkea ja olen katsellut jo valmiiksi asetelmia varten erilaisia pyttyjä ja vaaseja.

Rohkeasti uutta viikkoa päin !

Tomaateista

Maineeni tomaatinkasvattajana on ollut tähän vuoteen saakka jossain surkuhupaisan ja yltiöoptimistin välillä. Niinpä tämän kirjoituksen ensimmäiset kuvat ovat ennennäkemätöntä materiaalia, ne ovat nimittäin ihan itse omasta kasvihuoneesta kerättyjä omakasvattamien taimien tuotoksia.

Keväällä kärräsin tuulessa huojuvia kalvakankelmeitä taimenruippanoita kasvihuoneelle, silloin arvelin tekeväni turhaa työtä. Perustin kuitenkin kasvulaatikot huolella. Meinasin niihin lykätä ostotaimet kun omakasvatit ensin heittävät henkensä, viimeistään uudelleenistutuksen jälkeiseen ahistukseen.

Eivät ne taimet henkeään heittäneet. Pari päivää kyyhöttivät lyyhistyneinä ja auringosta ihmeissään, sitten tapahtui ilmeinen ihme ja ne suorastaan pongahtivat uuteen ryhtiin.

Kun kasvun kohina kiihtyi, päätin pysytellä kasvihuoneesta poissa ja hoitaa vain välttämättömimmät jutut. Kaikenlainen turha sorkkiminen olisi pahasta, näin sanoivat minulle sekä vaisto että logiikka, nuo viisaat äänet päässäni.

Lannoitin kasvualustan jo perustamisvaiheessa Neudorffin Bio-tomaattilannoitteella ja siinäpä se lannoitus sitten saikin olla. Kun tuli tukinarujen virittelemisen aika, kiinnitin melkein jokaiseen lankaan tahma-ansan lentäville örkeille. Näiden puuhastelujen aikana tunsin itseni melkein päteväksi tomaattitarhuriksi.

Kukinnan aikaan vähän pöyhin ja ravistelin varsia, pörräsin siis pölyttäjänä. Kasvusto tuuhistui viikottain hurjasti ja pelkkä liikkuminen kasvihuoneen käytävänpätkällä aikaansai kuhinaa lehdistössä.

Jossain vaiheessa muistin varkaiden katkomisen ja totesin olevani myöhässä, katkoin silti varkaat ja niiksi olettamani kasvustot. Luonnollisesti nämä hoitohommat osuivat kesän kuumimpiin päiviin ja lämpöhalvaus oli pari kertaa todella liki.

Kastellahan niitä piti liki päivittäin. Ajoitin kastelun iltaan, mokomat juopot nuokkuivat silloin jo aivan nuupahtaneina ja arvelin iltajuoton kantavan niitä pitkälle seuraavaan päivään. Ihan parina hellepäivänä kastelin  jo iltapäivällä. Ja illalla lisää.

Muuten ne saivat olla rauhassa, mitä nyt kävin ovia ja luukkuja aukomassa ja sulkemassa säiden mukaan.

Olihan se valtava riemu kun raakileet alkoivat saada väriä, muotojaan olivat esitelleet jo varsin varhain.

Ensimmäiset maistiaiset olivatkin ihmeitä suun täydeltä. Sielussa soi melkoinen paraatimarssi, minun voitonmarssini tomaatinkasvattajan urapolulla.

Harvinaisuus, elävä chilintaimi

Pienessä kasvihuoneessa pysyy mielestäni parhaiten siisteys ja järjestys kun kasvupytyt ovat suunnilleen samankokoisia ja samanlaisia. Meillähän siis ei ole isoja kasvualtaita, minä halusin helposti siirreltävät ja tarvittaessa tyhjennettävät astiat. Tämä toki vaatii kastelua, mutta onneksi on letkuja ja pihasaunan vesi vieressä.

Jokaisessa astiassa (laastipaljuja Puuilosta, n. 7 € kpl) oli samaa lajiketta. Osa pytyistä oli käytöstä poistettuja hevosten ulkotarhan vesipaljuja. Chilit istutin vanhoihin hevosten puuroastioihin ja kaikkein suurimpiin puuvartisten taimien ruukkuihin. Vanhoihin muoviamppeleihin tälläsin amppelitomaatit. Yrteistä vain basilika sai lämmitellä kasvarissa ja hyvin viihtyi.

Melkein kaikkien tomaattien juurelle istutin samettiruusuja. Osittain siksi, että uskoin niiden karkoittavan lentäviä örkkejä, osittain silmäniloksi. Söpöjä ne olivatkin kunnes kukistuivat tomaatinlehvästöjen alle. En nimittäin heti muistanut, että lehvästöä voi harventaa.

Olisin toki voinut laittaa jokaisen lajikkeen nimisäleen lisäksi muistini tueksi tiedon, onko lajike pensas- vai puska- vai pöheikkötomaatti. Osasta ei olisi tarvinnut poistaa varkaita ollenkaan, osa olisi varmasti voinut paremmin vapaalla kasvutavalla. Minä hirtin ne kaikki nauruilla kiipeämään suoraan.

Jossain vaiheessa kasvukautta tajusin, että latvoa pitää ja karsia kans. Niinpä toimin taas kerran tasapäistäen ja lajikkeen vaatimuksista viisveisaamatta karsin (mielestäni) turhat lehdet pois ja pistin päät poikki latvasta katsoen.

Lajikelistaa ei nyt löydy, tietenkään. Joukossa oli muutamia puolalaisia lajikkeita, muutamia italialaisia luumutomaatteja, punainen pullukka ja keltainen luumumaisempi kanadalainen ja jokunen ruotsista tilattu.

Ehdottomiksi suosikeiksi jäivät jellybeankarkkeja muistuttavat keltainen miniluumutomaatti 'Naranja' sekä Pirkka parhaat -pakkauksesta napatut 'Red desire' -karkkitomaatit. Näistä onkin siemeniä jo varattu seuraaviin kylvöksiin. Amppelitomaatti 'Ravello' oli kitkerä ja monet puolalaiset menettivät makunsa koon kustannuksella. Italialaisille lajikkeille Suomen 'kesä' oli ilmeisen karu kokemus. En silti lannistu, vaan aion jatkaa italiaanojen kanssa kesäromanssin virittelyä ensi keväänäkin. Ehkäpä metsästän jostain espanjalaisenkin lajikkeen.

Kyllä se vaan niin on, että sitkeys palkitaan ja joskus sokeakin kananen jyvänsä löytää. Tässä tapauksessa tomaattinsa. Vaikka tomaateista saatu sato ei ollut panos-tuotosvertailussa minkäänlainen, niiden kasvua oli hurjan palkitseva seurata ja jokainen maistiainen oli ihana. Tulevana talvena keittelen kastikepohjat edelleen purkkitomaateista.

Kokeilut jatkukoot.

PeeÄäs, 

ei tämä ihan pelkkää voitonjuhlaa ollut. Kasvihuoneessa kurkut olivat pettymys, vain muutama pötkylä. maku oli kyllä hyvä. Peruspaprika tikahtui omaan mitättömyyteensä, suippopaprika nääntyi ja chilisato oli kohtalainen. Yrttejä riitti kuivattavaksi asti.