Tomaateista

Maineeni tomaatinkasvattajana on ollut tähän vuoteen saakka jossain surkuhupaisan ja yltiöoptimistin välillä. Niinpä tämän kirjoituksen ensimmäiset kuvat ovat ennennäkemätöntä materiaalia, ne ovat nimittäin ihan itse omasta kasvihuoneesta kerättyjä omakasvattamien taimien tuotoksia.

Keväällä kärräsin tuulessa huojuvia kalvakankelmeitä taimenruippanoita kasvihuoneelle, silloin arvelin tekeväni turhaa työtä. Perustin kuitenkin kasvulaatikot huolella. Meinasin niihin lykätä ostotaimet kun omakasvatit ensin heittävät henkensä, viimeistään uudelleenistutuksen jälkeiseen ahistukseen.

Eivät ne taimet henkeään heittäneet. Pari päivää kyyhöttivät lyyhistyneinä ja auringosta ihmeissään, sitten tapahtui ilmeinen ihme ja ne suorastaan pongahtivat uuteen ryhtiin.

Kun kasvun kohina kiihtyi, päätin pysytellä kasvihuoneesta poissa ja hoitaa vain välttämättömimmät jutut. Kaikenlainen turha sorkkiminen olisi pahasta, näin sanoivat minulle sekä vaisto että logiikka, nuo viisaat äänet päässäni.

Lannoitin kasvualustan jo perustamisvaiheessa Neudorffin Bio-tomaattilannoitteella ja siinäpä se lannoitus sitten saikin olla. Kun tuli tukinarujen virittelemisen aika, kiinnitin melkein jokaiseen lankaan tahma-ansan lentäville örkeille. Näiden puuhastelujen aikana tunsin itseni melkein päteväksi tomaattitarhuriksi.

Kukinnan aikaan vähän pöyhin ja ravistelin varsia, pörräsin siis pölyttäjänä. Kasvusto tuuhistui viikottain hurjasti ja pelkkä liikkuminen kasvihuoneen käytävänpätkällä aikaansai kuhinaa lehdistössä.

Jossain vaiheessa muistin varkaiden katkomisen ja totesin olevani myöhässä, katkoin silti varkaat ja niiksi olettamani kasvustot. Luonnollisesti nämä hoitohommat osuivat kesän kuumimpiin päiviin ja lämpöhalvaus oli pari kertaa todella liki.

Kastellahan niitä piti liki päivittäin. Ajoitin kastelun iltaan, mokomat juopot nuokkuivat silloin jo aivan nuupahtaneina ja arvelin iltajuoton kantavan niitä pitkälle seuraavaan päivään. Ihan parina hellepäivänä kastelin  jo iltapäivällä. Ja illalla lisää.

Muuten ne saivat olla rauhassa, mitä nyt kävin ovia ja luukkuja aukomassa ja sulkemassa säiden mukaan.

Olihan se valtava riemu kun raakileet alkoivat saada väriä, muotojaan olivat esitelleet jo varsin varhain.

Ensimmäiset maistiaiset olivatkin ihmeitä suun täydeltä. Sielussa soi melkoinen paraatimarssi, minun voitonmarssini tomaatinkasvattajan urapolulla.

Harvinaisuus, elävä chilintaimi

Pienessä kasvihuoneessa pysyy mielestäni parhaiten siisteys ja järjestys kun kasvupytyt ovat suunnilleen samankokoisia ja samanlaisia. Meillähän siis ei ole isoja kasvualtaita, minä halusin helposti siirreltävät ja tarvittaessa tyhjennettävät astiat. Tämä toki vaatii kastelua, mutta onneksi on letkuja ja pihasaunan vesi vieressä.

Jokaisessa astiassa (laastipaljuja Puuilosta, n. 7 € kpl) oli samaa lajiketta. Osa pytyistä oli käytöstä poistettuja hevosten ulkotarhan vesipaljuja. Chilit istutin vanhoihin hevosten puuroastioihin ja kaikkein suurimpiin puuvartisten taimien ruukkuihin. Vanhoihin muoviamppeleihin tälläsin amppelitomaatit. Yrteistä vain basilika sai lämmitellä kasvarissa ja hyvin viihtyi.

Melkein kaikkien tomaattien juurelle istutin samettiruusuja. Osittain siksi, että uskoin niiden karkoittavan lentäviä örkkejä, osittain silmäniloksi. Söpöjä ne olivatkin kunnes kukistuivat tomaatinlehvästöjen alle. En nimittäin heti muistanut, että lehvästöä voi harventaa.

Olisin toki voinut laittaa jokaisen lajikkeen nimisäleen lisäksi muistini tueksi tiedon, onko lajike pensas- vai puska- vai pöheikkötomaatti. Osasta ei olisi tarvinnut poistaa varkaita ollenkaan, osa olisi varmasti voinut paremmin vapaalla kasvutavalla. Minä hirtin ne kaikki nauruilla kiipeämään suoraan.

Jossain vaiheessa kasvukautta tajusin, että latvoa pitää ja karsia kans. Niinpä toimin taas kerran tasapäistäen ja lajikkeen vaatimuksista viisveisaamatta karsin (mielestäni) turhat lehdet pois ja pistin päät poikki latvasta katsoen.

Lajikelistaa ei nyt löydy, tietenkään. Joukossa oli muutamia puolalaisia lajikkeita, muutamia italialaisia luumutomaatteja, punainen pullukka ja keltainen luumumaisempi kanadalainen ja jokunen ruotsista tilattu.

Ehdottomiksi suosikeiksi jäivät jellybeankarkkeja muistuttavat keltainen miniluumutomaatti 'Naranja' sekä Pirkka parhaat -pakkauksesta napatut 'Red desire' -karkkitomaatit. Näistä onkin siemeniä jo varattu seuraaviin kylvöksiin. Amppelitomaatti 'Ravello' oli kitkerä ja monet puolalaiset menettivät makunsa koon kustannuksella. Italialaisille lajikkeille Suomen 'kesä' oli ilmeisen karu kokemus. En silti lannistu, vaan aion jatkaa italiaanojen kanssa kesäromanssin virittelyä ensi keväänäkin. Ehkäpä metsästän jostain espanjalaisenkin lajikkeen.

Kyllä se vaan niin on, että sitkeys palkitaan ja joskus sokeakin kananen jyvänsä löytää. Tässä tapauksessa tomaattinsa. Vaikka tomaateista saatu sato ei ollut panos-tuotosvertailussa minkäänlainen, niiden kasvua oli hurjan palkitseva seurata ja jokainen maistiainen oli ihana. Tulevana talvena keittelen kastikepohjat edelleen purkkitomaateista.

Kokeilut jatkukoot.

PeeÄäs, 

ei tämä ihan pelkkää voitonjuhlaa ollut. Kasvihuoneessa kurkut olivat pettymys, vain muutama pötkylä. maku oli kyllä hyvä. Peruspaprika tikahtui omaan mitättömyyteensä, suippopaprika nääntyi ja chilisato oli kohtalainen. Yrttejä riitti kuivattavaksi asti.