Yks oikein, yks nurin, lopuksi solmuun

Pihalla on juuri nyt niin liukasta, että koiratkin menevät nurin jos innostuvat kaahaamaan, kaksijalkaisista puhumattakaan. Tarkkana saa olla ja tossunsa huolella asetella. Oscar (kuvassa) heittää mieluummin katolleen tuvan lämmössä kuin märällä ja jäisellä pihamaalla, viisas killiäinen.

Itselläni on vasen kylki ja kankku hellänä torstaiaamuisen lentokuperkeikan jäljiltä. Aamupimeässä klo 07 jäiseen ja märkään maahan mätkähtäminen ei kuulu henkilökohtaisten huippuhetkieni kärkijoukkoon saati tavoitetiloihini. Onneksi ei sentään luita katkennut ja kainalossa ollut sanomalehtikin pysyi melkein kuivana. Koirapojat näyttivät hieman järkyttyneiltä kun äitiä silleen viskasi.

Eihän tämä marraskuun kurjuus yllätyksenä tullut. Lähes aina on lupaavan ensilumen jälkeen saatu niljakas ja jäinen kausi jossa jäävesi lainehtii joka suuntaan viettävän jääkannen päällä. Jääkansi luonnollisestikin peittää pihat ja tiet ja kadut ja kaikki. Hurjia sumuja, harmaassa maisemassa.

Minä jo hätäilin talvisuojaturpeiden kanssa, turhaan. Turpeet on kuitenkin hankittu ja odottavat ensi viikolle luvattua säiden kylmenemistä. Turha niitä juuri nyt on laitella, kastuvat suotta.

Se on kyllä jännä, miten marraskuu ja maaliskuu ovat niin samanlaisia -ja erilaisia, odotuksen kuukausia kumpikin. Marraskuussa odottaa jäähtymistä, maaliskuussa lämpöä. Marraskuussa kirotaan vesisateita ja toivotaan lunta, maaliskuussa toisinpäin. Pitkiä ja piinallisia kuukausia kumpikin. Parasta on kuitenkin se, että kummankin kuukauden jälkeen alkaa lähtökohtaisesti mukavampi vuodenaika.

Joulukuussa saadaan toivottavasti kestävämpi lumipeite ja viritellään kotia ja mieltä jouluisiin tunnelmiin.

Pienet joulun maistiaiset otetaan meillä aina perinteisesti isänpäivänä jolloin ensimmäiset tortut paistetaan. Aina ne ovat yhtä ihania ensipuraisusta alkaen ja heti joulupäivän jälkeen alkaa kiintiö olla täynnä, lyhyen sesongin leivonnaisia ainakin minulle.

Kuin tilauksesta marraskuisen harmaaseen tylsyyteen tuli reissu 'naapurilähiöön'. Oltiin ilmoittauduttu paikallisten Marttojen järjestämään Makramee tutuksi -iltaan ja sinnehän sitä sumuista ja mutkaista tietä pitkin illankähmyssä kurvailtiin.

Ensin tuntui, ettei tästä tule ikinä mitään, en osaa tavallista rusettisolmua tehdä. Mallikuvaa tuijottamalla eivät mielen solmut auenneet ja vasta kun ope kädestä pitäen näytti riittävän monta kertaa, älysin miten tasosolmu tehdään. Sitten vain jostain syttyi pikkuinen ymmärryksen tuikku pimeyteen ja solmeilu alkoi sujua. Pakko oli kuitenkin vielä opelta varmistaa ovatko kyhäämäni solmut toivotunlaisia vai olinko kehitelly itsekseni jonkin ihan nurinkurisen viännöksen. Oikein oli ja sekös tuntui mukavalta.

Solmujen värkkääminen ja makrameehommille ilmeisen tyypillinen symmetria vetoavat kieltämättä kovasti, etenkin symmetria on itselleni tärkeää (koska olen itse niin pahuksen epäkesko) ja miellyttää silmää. Voihan se olla että pitää tuota hommaa opiskella vähän enemmän, ainakin jatkokurssille menen kyllä jos semmoisen Marttakerho järjestää.

Sattui vielä niin sopivasti, että Iso-J oli Lapissa juuri niihin aikoihin kun kurssille ilmoittauduin ja toi pyynnöstäni poronsarvia tuliaiseksi. Vähän semmoista 'villi pohjola meets happy hippie' -menoa tähän viikkoon. Eihän tuo ensimmäisen kyhäelmäni kovin häävi ole, mutta enpä lähtenytkään vanhoja mestareita haastamaan vaan ihan itseäni. Kivaa oli piipahtaa tälläkin tavalla oman mukavuusalueensa hämärän rajamailla, aina sitä kaikenlaista voi oppia. Kiitos Satu kun lähdit mukaan.

Tasaisen harmaata ja siksikin leppoisan mukavaa viikonloppua,  missä lienetkin !