perjantai 30. heinäkuuta 2021

Kerran kuussa

 



Puujalka otsikon aasinsillalla kopisten ryhdyn laatimaan kesätervehdystä Hirnakan Torpan päiväkirjojen lukijoille. 

Pitkä ja kuuma kesä on kulunut tänä vuonna kesätöissä -ja ihan vaan pihalla. Välillä on kyllä minunkin pitänyt käydä jäähdyttelemässä Torpan ilmastoiduissa sisätiloissa, yli +30 asteen hehkuneet lämmöt vetävät mehut sitkeimmästäkin lämmön- ja auringonpalvojasta.



Kesätyöpesti on tätä kirjoittaessa kahta toistaiseksi viimeistä työvuoroa vaille valmis. Kyselin ylihoitajalta mihin palautan avaimeni,  mutta hän kertoi minun tarvitsevan sitä vielä. Noh, käyhän se niinkin. Muutaman vuoron ehdin varmasti syksyn mittaan tekemään.

Heinäkuun uutisoinnissa on useampaan kertaan kerrottu kuinka hoitajapula on tänä kesänä yllättänyt työnantajat. Yllättänyt on sana, joka aikaansaa kolkkoa naurua työpaikan kahvihuoneessa. Vaikka minulla on vasta ohut ammatillinen identiteetti ja vähäinen hoitoalan työkokemus, mielipiteen ja näkemyksen olen jo ehtinyt muodostaa. Meitä on liian vähän. Ala ei houkuttele. 

Ihmeen hiljaa oman alani etujärjestöt ovat olleet ja ehkäpä kuuma kesä lomakiireineen on pitänyt myös päättäjät täysin pimennossa. Nyt jos koskaan olisi pitänyt etujärjestöjen lyödä rumpua ja huutaa torveen totuutta hoitoalan arjesta ja tekevien ihmisten pulasta. Nyt olisi pitänyt naisvaltaisen hallituksen näyttää kyntensä ja pitää asia otsikoissa muutosta vaatien. Ei varmaan ole kirjattu hoitajapulan hoitamista hallitusohjelmaan. Eikä varsinkaan rahoitusta ole joutanut kukaan miettimään. Seuraavien vaalien alla sitten taas kuullaan kuinka tärkeä on saada tekijöitä pysymään ja tulemaan alalle.  Ja puheitten välissä pula senkun pahenee.


Teresanruusun toinen kukinta

Kesätyö on ollut erittäin antoisa ja opettavainen. Hyvällä tiimillä työvuoro sujuu nopeasti ja luontevasti, jollain ei niin hyvällä kokoonpanolla kaikki kyntää -ja kaatuu seuraavan vuoron niskaan. 

On ollut todella silmiä avaavaa päästä näkemään alan arkea muutenkin kuin potilaan tai omaisen silmin, asioilla kun on aina vähintään kaksi puolta. Omainen saattaa nähdä osaston hoitajat kanslian suljetun oven takana istumassa. Hän ei kuitenkaan tiedä, että siellä käsitellään ruokailun ja kahvituksen välissä vartin verran lonkkaleikkauksesta kohta kotiutuvan asukkaan uutta hoitosuunnitelmaa tai keskustellaan jostain muusta salassapidettävästä asiasta, hän näkee kaikki hoitajat notkumassa kansliassa. 

Toisaalta asukas näkee hoitajan istuvan tietokoneella ja ihmettelee miksi työaikana koneella istutaan. Hoitaja voi olla tarkistamassa jonkun asukkaan lääkitystä, kirjaamassa mittaustuloksia tai jotain muuta kaikkien oikeusturvankin kannalta merkityksellistä asiaa. Koskaan en ole itse tai nähnyt kenenkään toisen hoitajan selaavan nettiä työaikana huvikseen. Varmasti poikkeuksiakin on, ihan kuin on työmoraaliltaan arveluttavia hoitopaikkoja ja vaatimuksiltaan erilaisia omaisia ja asukkaita.

Pohjolan kuningatar

Kotiliesi

Drottningen of Sweden

Jotkut omaiset pettyvät huutoavautumiseen saakka kun tehostettuun, ympärivuorokautiseen palveluasumisyksikköön siirretty yli 90-vuotias mummo ei olekaan heidän vierailullaan aktiivinen ja toimelias vanhus. Emme tee heidän mielestään tarpeeksi kuntoutustyötä hoidon ohella. Ei, emme tee koska emme ole varsinaisesti kuntoutusyksikkö. 

Hoidamme ja autamme tätä mummoa kyllä pukemisessa, peseytymisessä, ruokailussa, tuemme omatoimisuutta ja tavoittelemme turvallista arkea. Haluamansa kuntoutuksen omaiset voivat aivan vapaasti järjestää kustantamalla mummelille fysioterapiaa tai muuta aktiviteettia. Me kuuntelemme mummelin murheita, lohdutamme, rauhoitamme  ja olemme ihan vaan läsnä. Toisaalta olen saanut ainotohvelista potkun poskeeni, minua on raavittu, lyöty, silmille syljetty, nipistelty ja haukuttu. 

Asioilla on aina monta puolta.

Syreenifloksi

Elokuun lopussa alkavia opintoja ja tulevia työharjoitteluja odotan innolla. Ties mitä kokemuksia syksy tuokaan tullessaan.

Punainen krassi, niin hieno

Pihahommissa aika on mennyt lähinnä kasteluun, vesisateita ei ole tänä kesänä tällä mäellä juurikaan nähty, hienosti ovat kiertäneet nämä tilukset. Vasta eilen torstaina 29.7. satoi kunnolla.

Pionisesonki oli ylenpalttinen ja lyhyt. Ruusut rakastavat lämpöä ja kiittävät kukkimalla lähes non-stoppina. Mitään uusia pihaprojekteja en ole aloittanut, kasvihuoneen edustan tiiletkin odottavat yhä latomistaan. Ja leikkimökin raadon purkukin on yhä kesken. Katsotaan sitten syksymmällä asioita uudestaan. Kaikki huoltotyöt on kuumimpina päivinä ajoitettu auringonkierron mukaan ja kastelulaitteet säksättävät vasta kun aurinko on painunut alemmas.

Sen sijaan pihasaunan uudesta terassista 'Aurinkokannesta' on nautittu päivittäin pitkään ja hartaasti. On ollut mukavaa istahtaa sinne työvuoron päätteeksi tai saunan jälkeen ja ihan vaan nauttia ihanasta joutilaasta hetkestä. Niitä onkin ollut pikkuinen pakko opetella ottamaan, näköjään olen nopea oppimaan.

Lellu yövuorossa Aurinkokannella


Torpan eläinkaartikin ulkoili kuumimpina viikkoina lähinnä iltayöstä, päivät ne viettivät viileissä sisätiloissa. Leffe älysi sentään mennä pihasaunan pesuhuoneen viileille kaakeleille makaamaan, Muikkeli läähätti auringossa ja jolkotti perässäni. Lämpöhalvauksen pelossa siirryimme yövuoroon pihapartioinnissakin.

Torpan karvaisiin asukkaisiin liittyi heinäkuussa uusi jäsen, Manu (Manuel). Pieni mustavalkea kreikkalainen jack russel-penska saapui pitkän odotuksen jälkeen Perikunnan vanhimman omistukseen ja on hurmannut meidät kaikki täysin. Manu sopii 'lapsenlapseksi' tässä vaiheessa oikein hyvin.

Kissat ovat noteeranneet uuden tulokkaan mutta eivät ole kommentoineet sen kummemin. Spanielitkaan eivät ole meteliä asiasta pitäneet. Muikkeli tosin välillä vähän murisee, pelkää varmaan äitiyden kauhujensa uusiutuneen. Leffe-setää lähinnä ärsyttää häntäänsä tavoittelevat napsuvat leuat -ja loikkaa mielellään sohvalle karkuun.

Tervetuloa Manu, kulje kanssamme kauan!

Lohtusukka, villasukka


Mitäs muuta?
Sattuneesta syystä aika on kulunut tähän saakka lähinnä kotinurkilla. Välillä on käyty syömässä kotikaupungin ravintoloissa (suosikkina kreikkalainen), yksi maakuntamatkailukierros tehtiin kun sattui vapaapäivä mukavasti.

Elokuun alussa sekä maisema että tehtävät vaihtuu, lämpötilat eivät juurikaan. 
Luvassa on pari hikistä viikkoa Pacosin mäellä. Täysin uutta on se, että matkustamme ihan vaan kahdestaan, Perikunta pitää huolen Torpasta ja mummosta. Vuodessa on kertynyt sinnekin kaikenlaista huoltotarvetta ja kunnossapitovelkaa. Ihan varmasti aikaa jää rantavarjon alla loikoiluunkin ja aion kyllä nauttia lomapäivistä ihan täysillä. 

Pyhäselkä on ihan oikeasti suuri järvi


Seuraava päivitys tulee siis (ehkä) vähän erilaiselta rannalta. Olen jo pidempään yrittänyt saada aikaiseksi Torpan omaa Instagramtiliä, ties vaikka lomalla viimeinkin sekin onnistuisi. 

Pysytään kuulolla!


Lyijykukka nauttii Suomen trooppisesta kesästä




maanantai 28. kesäkuuta 2021

Onnen maa

 





Helteisen kuuma pikkukesä hehkui unikonpunaisena. Minäkin, joka marmatan kaikissa käänteissä kylmyyttä ja pilvisyyttä, tervehdin iloisena harvakseltaan saatuja sadekuuroja ja tulossa olevia muutamia viileämpiä päiviä. 

Saadut sateet ovat tuoneet hieman helpotusta kasteluun mutta kyllähän kasteluletkun kelaa saa kuskata pitkin pihaa aivan riittävästi. Erittäin iloinen olen omaan kaivoon hankitun uuden pumpun tehoista, vesi tulee kunnon paineella ja letkua riittää pitkälle. Iloinen olen myös siitä, että kastelut ja paljun vedet otetaan omasta kaivosta, eikä vesilaitoksen rännistä. Toistaiseksi vettä on kaivossa riittänyt, toivottavasti piisaa jatkossakin, sillä helteet näyttävät jatkuvan.



Trooppiseksi äitynyt kuumuus aikaansai luonnollisestikin kukintaryöpyn. Erityisen huikeasti kukkivat kaikki kolme itoh-pioniani jotka ovat nyt pulskistuneet aurinkoisella paikallaan hyvän kokoisiksi pehkoiksi. Minun piti laajentaa tätä istutusaluetta leveämmäksi, mutta laiskottelin mieluummin lepotuolissa ja ihastelin kukintaa kuin hikoilin lapion ja talikonvarressa. Sen verran aion kuitenkin tehdä, että istutan muutaman korallikeijunkukan näiden itohien eturiviin, ovat minusta niin mukavan näköisiä yhdistävänä punaisena lankana.

Sitä en kyllä enää ymmärrä miksi ihmeessä on pitänyt ängetä punaista koristekatetta itohien juurille. Taidan päätyä kaapimaan ne pois, ihan tyhmän näköistä nyt.





Töitä olen tietysti puskenut koko ajan, ei tämä elämä sentään pelkkää ruusuntuoksuttelua ja pionien ihastelua ole. Töissä  kevyt pintahiki on ihan vakio ja tippa nenänpäässä sitä hoivakodin arkirallia pyöritetään. 

On kyllä jännä kuinka kymmentuntinen vuoro tuntuu joskus helpommalta ja kevyemmältä kuin kuusituntinen. Avainasemassa ovat vuoron muut työntekijät. Joidenkin kanssa homma sujuu niin hurjan ketterästi ja sujuvasti, ettei meinaa todeksi uskoa. Ja joskus sitten takutaan joka asiassa, on epätietoisuutta ja kaikenlaista turhaa säheltämistä. Juhannusaattona oli juurikin tuollainen sujuva vuoro. Hurjan hyvillä mielin ajelin kotiin ja jaksoin jopa istuksia kesäiltaa. Juhannuspäivän aamuvuoro alkoikin jo 6.30 ja se olikin omanlaistaan punnerrusta koko vuoro, aivan eri tunnelma kuin edellisenä päivänä.

Nyt onkin ollut kaksi tervetullutta vapaata ja on ollut aikaa nuuhkia ruusuja. 'Ilo'-ruusun kukinta on ollut huikean ryöppyävää.





Tämä 'Drottningen of Sweden' ruusu on ihana ja onneksi se on talvehtinut hyvin. Jostain syystä hankin niitä vain yhden, näitähän pitäisi olla vähintään kolme! Kunpa vain muistaisin mistä sen tilasin aikoinaan.


Pionikimppuja on riittänyt kotiin, Takapihan tavernaan, töihin ja Perillisten kaupunkikoteihin.  Mukavaa, että osa lajikkeistani on myöhäisempiä joten kukinnasta saa nauttia kauan. Ja onneksi olen ripotellut niitä lähes kaikkiin penkkeihin, aina näkyy jotain kaunista.


Vaikka näissä pihahommissa olen täysin itseoppinut, monet kalliit ja työläät virheet tehnyt oppiakseni, joskus sitä sentään onnistuu. Yksi parhaimmista reunuskasveista on tämä loistosalvia joka kasvaa toisena vuotenaan jo komeana rivistönä, väleissä on daalioita, pioneita ja iiriksiä. Muutama ruusukin.
Nappasin kerran kuvan Kiteen hautausmaan sankarihaudoilta joissa loistosalviat seisoivat upeina, tiheinä kasvustoina. Kuva jäi mieleeni ja päätin toteuttaa sen omalle pihalle, hyvä tuli!

Eihän se nyt ihan Provencen laventeli ole, mutta oikein hieno vaihtoehto kuitenkin.


Tällaisena kesänä sitä vihdoin tajuaa kuinka onnekas onkaan kun on paljon mieluisaa tekemistä ihan oven takana. Työ tuo arkeen hyvän rytmin ja vuorotyön vaihtelevat työajat sopivat minulle oikein hyvin. Jopa arkivapaat ovat kivoja, viikonlopuille ei näin kerry suorituspaineita. Ja kyllähän vuorotyön lisät ilahduttavat tilipäivänäkin. Töitä on luvassa syksyllekin, niin paljon kuin tahdon opintojen välissä tehdä. Täytyy kokeilla muutama etäviikko kuinka työn ja opiskelun yhdistäminen sopii omalle kropalle.

Välillä mietin, saako ihminen edes olla näin onnellinen. Ihan varmasti kohta taivas tipahtaa tavalla tai toisella niskaan. Mutta voihan sen ajatella niinkin, että on mukavaa kun nyt saa elää pitkästä aikaa tasaisempaa vaihetta. Menneille ei voi enää mitään ja tulevia on turha murehtia. Se on kuitenkin se arki jota pitäisi ihan ajatuksella arvostaa.

Juuri nyt on elämässsä vain  hyvyys vikana!

Ihanaa kesäpäivää, missä lienetkin.




torstai 17. kesäkuuta 2021

Kesäkuuta laukan tahtiin

 


Lomaviikollani kesäkuun alussa nipistelin itseni 'onko tämä edes totta' -mustelmille kaiken sen kauneuden äärellä jonka keskellä saan elää. Mihin tahansa katseensa käänsi näkyi kukkia. 

Ja rikkaruohoja. Ja leikkaamatonta nurmikkoa ja tekemätöntä työtä. Keskityin kuitenkin olennaiseen eli kukintaan. Talven näivettämä ihminen suorastaan syttyy roihuun kaiken tämän alkukesän kukinnan takia. 



Syksyllä konttasin märässä mullikossa ja tässä osa palkinnosta


Torpan satavuotiaat kukkivat aivan hillittömästi ! Jos sato on kukinnan mukainen, puut eivät sitä jaksa kantaa. Tätä kirjoittaessani kukinta on jo ohi ja raakileita näkyvissä. Rusakoiden runtelema nuori omenapuu on korvattu uudella samanlaisella ja sen ympärille on kaivettu hyvät bunkkerit talvisuojausta silmällä pitäen. 


Moneen kertaan siirretty kartanonpioni on ikuinen optimisti asuinpaikkansa pysyvyyden suhteen ja päkisti tänä keväänä kaikkiaan kolme kukkaa. Nyt se on uskoakseni oikealla paikallaan ja saa rauhassa pulskistua aivan niin suureksi kuin tahtoo.

Tämä muhkujen muhku, vuokkopionina minulle myyty onkin tunnistettu kuolanpioniksi. Ihan sama, se on niin iso ja hieno, että olkoon vaikka kummitus kunhan kukkii jatkossakin.

Katsastin äskettäin tämän pionin asuinpaikan ja laajennusvaraa on vielä muutama neliö. Mieluummin siirrän muita, pienempiä pois tieltä. Tässä on kerrankin osunut oikea kasvi oikeaan paikkaansa.







Huomaan nyt suhtautuvani hyvin hyvin paljon rennommin ja sallivammin puutarhaani.
Kiireessä ei jaksa niuhottaa ja nykyisin menen puutarhaan lähinnä rauhoittuakseni, en stressatakseni vääristä lajikenimistä tai ontuvista väriyhdistelmistä. Tottahan toki minua ärsyttää vuohenputki joka änkeää pilaamaan kaikki kuvat ja äljöttää kitkemisestä huolimatta keskellä upeinta kukkamerta. Tai voikukan hahtuvapallero, niissäkin on jotain niin voitonriemuista vahingoniloa, erityisesti kun ne sojottavat keskellä perennapenkkiä. Joskus nyppäisen juurineen ylös, joskus en.


Annan niiden levitä jotka näyttävät viihtyvän ja aivan sovulla merkkaan syksyn siirtokuljetuksia varten ne, jotka näivettyvät. Kalliit oppirahat olen tähän mennessä maksanut monestakin kasvikokeilusta, mutta mitä sitten. Toivottavasti olen saanut opin lisäksi edes jonkun kivan kuvan kuva-arkistooni.

Forget me not, lemmikki joka saakin levitä.

Issaanvaaran perintösyreeni kukkii valkoisista ekana

Siiri-mummon syreeni

Sain minä helteiseksi äityneellä lomaviikollani sentään kasvihuoneen säädylliseen kuosiin. Tomaatit, chilit ja munakoisot kasvavat pontevasti kukin omissa poteroissaan. Kaikkien helmassa istuu ötökkävahtina samettiruusu ja siellä täällä töröttää myös basilikaa. Osan tomaateista siirsin heti alussa ulkoruokintaan ja ainakin 'Evakossa' on jo kaksi hyvän kokoista raakiletta.

Esikasvatetuista taimista istuttamatta on enää noin miljoona 'Sulikka' maatiaislantun tainta ja salkopavut. Homma hoitunee loppuviikon aikana. 

Juhannusviikon satunnaisiin vapaisiin ja kesäyön valoisiin tunteihin riittää kuitenkin puuhaa ja askaretta, kasvihuoneen etupihan tiililattia odottaa tekijäänsä.


Tätä kirjoittessani ollaan jo ohitettu kesäkuun puoliväli.
Olen ollut kesätöissäkin jo reilun viikon enkä voi kuin ihmetellä kuinka nopeasti kymmentuntinenkin työvuoro sujahtaa. Hyvällä porukalla maanantaiaamun vuoro kilpaa kellon kanssa (lämminvesikatkos alkaa kello 10) on silkkaa iloista tekemistä!

Erityisen iloinen olen sunnuntaille osuvista kymmentuntisista. Teen (onneksi) vain kahta vuoroa, en yövuoroja ollenkaan. Ensinnäkin, natsat eivät riitä itsenäiseen lääkehoitoon eikä osaaminen yksinäiseen yövuoroon. Toisaalta, jätän yövuorot niille joille ne ovat oikeasti vahvempaa osaamisaluetta ja joilla tahtoa niiden tekemiseen.

Villin veistoksellinen 

Otsikon aasinsillalle laukkaamme multaiset crocsit kopisten, nyt kukkivat laukat! Olen kirjoittanut muistilistaani isoin kirjaimin: HANKI LISÄÄ LAUKKOJA. Ne ovat niin hienoja, pitkäikäisiä ja kiitollisia. Saavat tehdä laukkarynnäkön puutarhaani, nämä majesteetilliset pallerot ovat upeita ja vaikka värivalikoima on varsin rajallinen, ne toimivat hienosti rauhallisina taustakasveina. Minulla näitä kyllä laukkailee varsin villisti myös eturivissä, ehkä siirrän, ehkä en.



Camassiaakin tarvitaan lisää!

Joo, ihan hengästyttää kaikki tämä kauneus ja kasvun voima.
Jotenkin tänä keväänä niin moni homma on loksahtanut mukavasti paikoilleen ja vaikka tekemistä on ihan hullun paljon, olen onnistunut hölläämään stressiruuviani. Ihan huolettomasti saatan istahtaa kahvimukilliselle terassin lepotuoliin ja olla vain. Ohitan sujuvasti rikkaruohot ja keskitän katseeni kukkiviin tulppaaneihin. Iloitsen salavien runkoja kiipeävien kärhöjen (ne elävät sittenkin!) sinnikyydestä ja unohdan hetkeksi istuttamista kipeästi kaipaavien jalompien serkkujensa huutelut, kaikki aikanaaan hoi te aateliset.

Päällikkö ei väsy

Kukin omalla vahvuusalueellaan

Ja sitten on nämä...

Torpan spanielit ulkoilevat muuten näillä viikoilla hyvin rajatusti, Leffe lähtökohtaisesti remmissä. Se nimittäin villikoi hönön Muikkelin perunannostoon eikä se ole ollenkaan toivottavaa puuhaa. Justiinsahan ne perunat on maahan pantu ja nämä urvelot juoksuttavat maasta kaivamiaan siemenperunoita pitkin pihoja. Se on jyrkkä ei moiselle kurivajeelle ja remmi kaulaan rikkureille.


Maisemakin korjaantui hienosti kun tuttu hevosihminen toi pienen varsalauman ja pontevan mummotamman pohjoispuolen laitumille. On se niin mukava nähdä aamuvarhaisella pellolla lepäilevä lauma. Nyt saa vain katsella ja ihastella, vailla omaa vastuupanostusta aitojen sähköistä ja vesisäiliöiden tankkaamisesta.

Kipuilen edelleen tyhjän tallin syndroomaa, jopa enemmän kuin Perikunnan itsenäistymistä. Tallissa on vieläkin tuttu tuoksu ja tänään viimeksi katsoin seinällä roikkuvaa talikkoa sillä silmällä. Heinävarastossa on vieläkin vajaa paali, otan siitä katteeksi valkosipuleille. Fillarit on parkkeerattu toistaiseksi heinävarastoon ja kävinkin polkaisemassa pikku lenkin. Ihan vaan todetakseni, että tasapaino on sittenkin palautunut. Perjantain iltavuoroon polkaisen uskollisella maastofillarillanii eikä jonkinlaisen mummoponin hankintakaan ole millään tavoin poissuljettu ajatus.


Just nyt on kuitenkin hyvä näin.
Torstai on vielä vapaapäivä ja teen inspiraation mukaan. Ehkä pesen pari ikkunaa, ehkä kitken vuohenputkea. Ehkä aloitan kärhöjen poteroiden kaivamisen, ehkä luen naistenlehtiä lepotuolissa. Kesä on ihmisen parasta aikaa!