keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Valaistuksen jälkilöylyissä


Laitanpa tähän alkuun ensin muutaman kuvan uunin uudesta kuosista. Se oli todellinen face lift jos ilmaus sallitaan.

Kymmenisen vuotta asiaa tuumailtiin ja funtsailtiin, sitten asia unohtui muiden kiireiden alle ja muistui taas mieleen.

Vihdoin, kymmenennen Torppavuotemme kunniaksi saatiin tarvittavat maalipurkit hommattua ja urakka alulle.

Tumma tiili oli aikansa elänyt ja elähtänyt ja noin kolmen valkaisukerroksen jälkeen pinta näytti kaikissa vuorokauden valaistuksissa siltä miltä pitikin, puhtaan valkealta.

Ja oi kuinka kivikasa kutistuikaan ! Tumma tiili on massiivinen ja synkkä.








Harmittaa hieman, etten tullut kuvanneeksi ennen -kuvaa samasta nurkasta, ero on huikea. Nyt nuo Iso-J:n kellot ja muut kilkattimet pääsevät paljon paremmin esiin, kuin myös aloituskuvien tuulikellot. Oli sekin ihme tuuria, että susikello löysi kumppanin Blogistanian kautta.

Jättimäinen mortteli on kuulunut Iso-J:n Jenny-mummolle, täällä se ja Jennyn kahvipannu ovat tallessa. Mortteli on muuten niin juuttaan painava, että en ole ennen mokomaa nähnyt. Ei ole arkikäytössä, tippuisi vielä varpaille ja sehän kävisi jalkapöydän tuhoksi.

Muita kupariesineitä on kertynyt sieltä ja täältä. Chilipaprikoiden säilytysastiana tuo laakea pannu on juuri passeli.




Että kyllä se maalaaminen kannatti, asia josta ainakin Torpalla ollaan liikuttavan yksimielisiä.

Nämä remontit ja uudistukset vaan tuppaavat aina poikimaan uusia urakoita. Nyt keittiökaapisto näyttää entistä kurjemmalta.

Koska keittiöremontti ei tällä haavaa ole akuutti, on kehiteltävä jotain sijaistoimintoja. Siemenkuvastot ja luettelot on selattu ja merkkailtu, puuttuu enää lopullisen ostoskorin hyväksyminen ja tilausnappulan klikkaaminen. Olen (toistaiseksi) laittanut henkisen lukon ja rastin tiettyjen pioni- ja ruusukasvattajien nettisivujen päälle. Realistina tiedän, että kevään reissut Tampereen ja Raahen suuntiin poikivat epäilemättä monenlaista istutettavaa, ei nyt ainakaan vielä ole hengen hätä tilata netistä kaikkea haluamaansa, eihän?

Kun kinoksia katsoo, ihan heti ei pääse istuttamaan taimikasvatuksen mahdollisia saavutuksiakaan. Niinpä pidän siemenpussukat ja nyssäkät visusti kiinni, vermikuliitin ja mullan pusseissaan.

Lingolla liipaistu särmä reuna penkalla

Mittarikukko sai myssyn

Tyyntä on, tuuliviirikin hyytyi lumeen

Mitäs sitten tehtäis? Ei remppaa, ei taimitilauksia, ei kylvöjä...

Suunnilleen yhtä kauan kuin Torpan uunin maalausta on suunniteltu, olen hiljaa mielessäni odottanut sopivaa aikaa keskittyä neulomiseen. En villasukkiin enkä lapasiin vaan villapaitaan, islantilaiseen villapaitaan. Jo vuonna 2014 Reykjavikin matkalla homma keräsi kierroksia, mutta silloiseen elämänvaiheeseen rauhallinen istuksiminen neule sylissä ei mahtunut.

Nyt kaikki on toisin, nyt on aikaa ja neulominen käyköön omanlaisestaan terapiasta.  Viimeinen niitti tälle ryhtymiselle oli Maijun postaus Riddarista. Että kiitti vaan innostuksesta, täällä kohta puikot napsuu! Langat on tilattu ja ohje ladattu Raverlysta, nyt vaan ootellaan lankatoimitusta saapuvaksi. Pari tuntia meni pelkästään lankojen valintaan, yhdistelmiä on valtavasti ja kaikki värit ihastuttavia.

Torstaina on kuitenkin aikaa toisenlaiselle terapialle, kauan meinattu visiitti kampaajalle on vihdoin kalenterissa ja tulee todeksi. Saa Tero tehdä taikojaan. Sitä ennen meinaan piipahtaa Taitokorttelin lankakaupassa koeponnistamassa muutamat pyöröpuikot, semmoiset omaan käpälään passelit pitäisi löytää. Katsastan myös paikallisen Istex -villalankojen valikoiman, voihan se olla, että Riddarin tehosteväri vaihtuu, jahka pääsen käpälöimään lankavalikoimaa.

Niin paljon hauskuuksia horisontissa ! Nähdään taas !







tiistai 15. tammikuuta 2019

Hiipparin arvoitus

Viime (tai toissa) viikolla ihmettelin tämän jälkivanan jättäjää. Veikkasin hirveä.

Tänään ihan tuossa kulmilla Iso-J:n ja Perikunnan vanhimman silmien edestä tien yli loikki iso ilves. Alta kilometrin päässä suunnilleen viiletti, eihän semmoinen matka ole yön kulkijalle kummoinenkaan taival. Joten täällähän se on myös hiippaillut. Pihasaunan nurkilla luuhannut.

Ja kun oikein asioita räknäilin ja yhdistelin, tajusin myös, ettei rusakon tai jäneksen jälkiä ole näkynyt aikoihin. Reiluun viikkoon suunnilleen.

Lunta on satanut joka yö eikä aamulla tallinpihaltakaan ole löytynyt yhtään jälkeä tai papanoita. Yleensä niitä on paljon, etenkin ponien heinäpaikan kohdalla. Ärsyttävän röyhkeästi ovat lähennelleet köynnösruusuni talvipoteroa ja käyneet kurvailemassa hortensiaistutusten liepeillä.

Nyt yölliset ristihuulten ruokaorgiat ovat loppu, kiitos vaan herra tai rouva ilves. Turha varmaan yrittää bongailla metsäpeurojakaan, eiköhän nuo samaan surmansuuhun ole päätyneet. Tai viisaana väistyneet.

Lunta on kyllä jo tarpeeksi. Peetupoloinen uppoaa päälakea myöten ja Lellukin saa tarpoa ihan kunnolla, mikäli asioilleen erehtyvät aurattujen alueiden ulkopuolelle. Täytyykin yrittää huomenna tähystellä kuinka Kasperponi pärjää. Onhan tuo toistaiseksi joka päivä löytynyt tarhasta heinänvientiaikaan ja iltaisin talliin. Ilmeisesti se tepastelee tyytyväisenä Oton tallaamia polkuja.

Herrasmiesponi Otto, se kulkee tarkasti entisiä reittejään ja äärimmäisen harvoin astuu poluiltaan sivuun tai oikaisee. Muistan mainiosti kuinka Ponimies porhalsi hanki pöllyten siitä mistä sattui lyhyin reitti olemaan.

Kanatarhan talviuni

Lisää lunta on luvassa, torstaille ovat oppineet povailleet ihan hurjaa sadetta ja lumikertymää. Sehän onkin ihan tyypillistä, Iso-J kun lähtee reissuun, putoaa katoilta lumet kulkureiteille ja heti perään sataa sen parikymmentä senttiä lisälunta. Että sinänsä en hirveän yllättyneenä sääennusteita tiiraile.

Hirmuisen innostuneena sen sijaan tiirailen siemenluetteloita ja kuvittelen taas kerran olevani taitavakin siemenkasvattaja. No en ole, mutta onhan se ihana haaveilla.

Viime kesänä kaikki kasvoi niin ylenpalttisesti, että aion minäkin taas taimikasvatusta yrittää. Kasvilavoja en tosin ehkä ihan niin täyteen kylvä, krassia varsinkaan ei ehkä kannata kovin avokätisesti sinne syytää. Tilattuna on myös muutamaa basilikaa ja niiden soisi saavan valoa ja mahtuvan samoihin lavoihin.

Paitsi että ne kanadan tomaatit on pakko saada satoisiksi saakka. Ehkä ihan sovulla kiikutan itäneet taimet Äitikullan hoiviin, ihan niinkuin ennenkin. Jos vaikka jotenkin saisin ne hengissä kitkuteltua, viimeistään halla panee tai kissa syö vihreän kaipuussaan taimenruippanat kitaansa. Turvaan ja asiantuntevaan hoivaan ne kuuluvat.

Vihreän kaipuussa iloitsen tulppaaneista. Niiden aika on juuri nyt. Ja suurten puutarhaunelmien.
Heippa taas seuraavaan kertaan.






maanantai 14. tammikuuta 2019

Taas myö käytiin


Niin se vaan taas alkaa olla tämäkin tammikuu hyvässä vauhdissa, puolivälissä ollaan sangen vankasti.

Ihan suunnattoman iloinen olen lisääntyvästä valoisan ajasta, etenkin iltapäivisin sen huomaa. Sininen hetki ennen sysipimeää tulee viikko viikolta myöhemmin. Ja vaikka en mikään lumen suurin fani olekaan (ihan vaan koska sitä on täällä Suomen lumisimmassa kolkassa aina liikaa), tekee se kaikesta vielä vähän puhtaampaa ja kirkkaampaa. Myös pilvisinä päivinä. Muutenhan täällä olisi pimeää kuin mörrin persiissä jos lunta ei olisi.

Männäviikkoon ei mitään mainetekoja mahtunut. Ihan perussettiä kaikessa.

Lauantaiaamuna minä ja Perikunnan nuorin suunnattiin nokka kohti Tamperetta.
Hyvä oli ajella vaalenevassa aamupäivässä.


Ensimmäinen pidempi stoppi tehtiin Muuramessa jossa pääsimme kahvittelemaan Caffitellassa Nemppakuoman kanssa ja marhaamaan superkivassa Annival Interiorissa. Saman katon alla ovat molemmat kohteet ja lämpimästi suosittelen. Hyvästä alesta nappasin mukaani joka suuntaan venyvät ja paukkuvat Laurien housut. Oli kiva treffata, vaikkakin niin pikaisesti. Matkaa oli vielä jäljellä.

Tampereelle tultiin ihan hyvissä ajoin ja treenien jälkeen majoituttiin jo tutuksi tulleeseen Lapland Hotelliin. Aikainen aamuherätys ja kohtuullisen pitkä ajomatka vaativat veronsa. Nälkä lähti nepalilaisella lamb kofta -annoksella ja uni tuli kyselemättä muhkeassa sängyssä.

Tuosta nepalilaisesta sen verran, että vaikka paikka olikin aika karu ja kliseinen, ruoka oli hyvää ja kohtuuhintaista. Nälkä lähti ja homma toimi. Tampereen mielenkiintoisten liikennejärjestelyiden vuoksi Söpö Himalayaan oli kätevintä siirtyä kävellen. Älysimme kätevän oikoreitinkin (Tullikamarin pihan poikki) joka lyhensi matkaa hotellilta huomattavasti.

Sunnuntaina viivyttiin aamiaisella pitkään ja syötiin tukevasti koska edessä olisi pitkä päivä.
Hotellista lähtiessä koin vielä iloisen yllärin, Lapland Hotel jäseneksi liittyessäni sain parkkihallimaksun puoleen hintaan.

Auto ajettiin Ratina -kauppakeskukseen, siellä on 2 ensimmäistä parkkituntia ilmaisia.

Koska sää oli hyvä ja aikaa tapettavaksi asti, käppäilimme kaupungilla. Pari alelöytöäkin tehtiin ja tyytyväisinä kahviteltiin Cafe Siilinkarissa. Pärämätsejä pakattiin vain yksi tuliaiseksi.

Tälläkin stopilla tuli iloinen yllätys parkkihallissa, koska 2 ekaa tuntia olivat ilmaisia, pysäköinnin hinnaksi jäi huimat 0,50 cnt. Edelliskerralla auto oli suunnilleen saman ajan Koskikeskuksen parkissa ja lasku teki 8,50 €.
Kilpailutilanteessa hyödyn kuittaa asiakas.

Tällä kertaa en tietääkseni aiheuttanut kanssa-autoilijoille harmia tai harmaita hiuksia vaan ihan sallittuja reittejä luovittiin tiemme valmentajien luo Nekalaan. Reitti alkaa käydä tutuksi.

Kotimatkalle päästiin neljän maissa ja se tiesi taas kerran pitkää ja pimeää iltapuhdetta auton ratissa. Asia josta en niin hirveästi nauti, mutta ajamallahan siitä selviää. Ysitie on inhottava ajettava pimeällä, vastaantulijoita on jonoksi asti ja tie on kamalan kapea. Lisäksi tuntui siltä, että ajettiin jatkuvasti jyrkkää alamäkeä ja jostain syystä se oli kaikkein kurjinta.

Kotitorpalla oltiin vähän ennen iltakymmentä, ainoa pysähdys tehtiin Hankasalmen Jari-Pekassa joka on ihan ok stoppipaikka, siisti ja monipuolinen.

Seuraava keikka on edessä helmikuun alussa joten silloin taas on tilaisuus tutustua uusiin parkkihalleihin ja kahvipaikkoihin. Voi kun vielä joskus ehtisi sinne Muumimuseoon ja Finlaysonin alueelle ! Tammelan torin antiikki- ja second hand -liikkeet kovasti kiehtovat myös.

Alkavalle viikolle ei ole mitään ihmeempää ohjelmaa, lumitöitä pääasiassa. Kovasti saa taas itseään hillitä koskapa menin ja ostin pari pussillista kylvösiemeniä eikä vielä edes ole oikein mullanvaihdon aikakaan. Postikin on tuomassa lisää tilattuja siemeniä. Talveen kuuluu Tampereen reissujen lisäksi makoisista tomaateista ja ihanista yrteistä haaveilu, ei hullumpaa!

Ostin Elmolle tuliaiseksi hienohelman, ei kelpaa. Elinajanodote ko. kasville pidentyi siis huomattavasti.

Kivaa viikkoa, missä lienetkin !










torstai 10. tammikuuta 2019

Stand by - tai sitten ei


Talviuntaan nukkuvaa puutarhaa kierrellessä mieleen nousi Perikunnan päiväkodissaan (ihana Leikkis Espoonlahdessa) oppima rallatus, pakkohan se on jakaa täälläkin.



Kukkuu, kukkuu, pikkulanttu nukkuu,
kellarin pimeässä nurkassa.
Hiiri se tuli ja puraisi,
pikku lanttu naurista potkaisi. 
Nauris se parkas ja nurkkahan karkas,
porkkana paineli perässä.
Retiisi ja kukkakaali kikatti,
salaatti vain yksinänsä mökötti. 
Kaali se suuttui ja punaseksi muuttui,
punajuuri punoitti muuten vaan.
Sipuli se itkeä pillitti,
peruna se sipulia lohdutti. 
Suut meni tukkoon kun avain kävi lukkoon,
tarhuri kurkisti ovesta,
– ”ollaan me kaikki kiltisti”,
vihannekset yhdessä vakuutti.”


Puutarhan stand-by -tila jatkuu vielä tovin. Lumipeite vahvistuu vielä roimasti, minun puolestani tosin jo riittäisi.
Mieli on talvelle uhmakkaasti kieltä näyttänyt ja kääntynyt jo kevääseen ja uuteen kasvukauteen. Ensimmäiset siemenluettelot ovat jo kolahtaneet sähköpostiin ja ensimmäinen tilaus on tekeillä. Ihan vaan klikkailusormeani vetristääkseni olen harjoitusklikkaillut harjoitusostoskoriin harjoitusostokset. Kyllä se ostoslista siitä hioutuu ja jalostuu. Kävin myös ihmettelemässä Rosen Tantaun sivustolla ruusuvalikoimaa. Melkein sekosin. 
Pitää mennä varmaan seisomaan paljain jaloin lumihankeen jotta tämä keväthuuma vielä tovin pysyisi aisoissaan eikä lähtisi heti keulimalla laukalle.



Tammikuun sää on toistaiseksi ollut melkoisen lempeä. Pakkasella on toki oltu, taisi yhtenä päivänä olla nollassa. Hirmuisia tulipalopakkasia ei ole onneksi ollut. Pakkasennätys on hädin tuskin -20°:n kylmemmällä puolella. Ja jos minulta kysytään, enempää pakkasia en kaipaakaan. Talvi talvena, mutta kohtuullisuus kaikessa, kiitos.



Tykkylunta näyttäisi kertyvän vähän kaikkialle. Vielä en ole käynyt kopistelemassa puutarhan herkkiksiltä lumitaakkaa kevyemmäksi ja edellisten kuvien angervot eivät ole milläskään vaikka maata myöten lumilasti heidät pistäisi niiaamaan.
Puiden lumitaakkaa katselen sen sijaan vähän tarkemmin, sähkölinjoille syvään kumartavat tykkylumiset puut tietävät töitä sähköyhtiön korjausporukoille. Nykyisin niillä on sentään mönkkärit ja lumikelkat apunaan, ei tarvitse ihan munaskujaan myöten kahlata hangessa.
Tämä seuraavan kuvan kulkija ei arvatenkaan ole kahlannut mahaansa myöten, aika pitkillä askelilla on mennyt tämä yön hiippari. Ja vaikka Torpan mäeltä kuva onkin, kyseessä ei ole Ottoponi. 
Pistäisin vähäiset roponi herra Hirven puolesta;
Paha mennä tuolta askeleen pohjalta sorkan jälkeä hakemaan todistusaineistoksi,  joten arveluksi jää tällä kertaa.
Hauskaa tässä on se, että jäljet päättyivät suoraan aurattuun pihapolkuun jota kuljetaan päivittäin. Tarina ei kerro mihin suuntaan öinen kulkija on mennyt, ihan on takapihalla kuitenkin käyskennellyt. On tämä villi pohjola, on.
Tuvan puolella eletään rauhaisaa sydäntalven aikaa. Kissoillakaan ei ole isompaa hinkua ulos, Elmolla ei ensinkään. Felix joskus harhautuu oven väärälle puolelle ja aloittaa oitis kauhean paniikkikarjunnan, sisälle on päästävä ja HETI !

Historiaan ovat jääneet ne seikkailujen täyttämät päivät Felixin elämässä jolloin ulkona oli kivaa ja elämä silkkaa seikkailua. Jostain kai tuli vieras kolli joka pätki Felixiä ns. turpasaunassa pataan. Tai sitten se oli keski-ikä joka iski äkisti ja yllättäen.

Toteemieläimellä on jännää, jakkaralla

















Lellu sai joululahjaksi trimmauskoneen ja trimmauspöydän. Niinpä looginen jatkumo onkin uusi kampaus ja pesu. Hieman kolhittua spanielin egoa voi pehmenellä aitoon äitinpojan tyyliin omimalla hartiashaalin ja kaivautumalla sen alle.

Seuraava hankinta lienee tehokas kuivatusfööni ja sitten olenkin valmis hankkimaan Lellun kaveriksi puudelin. Peetu kun on niin kovis, että käy kelpo terrierin tyyliin nypittävänä kasvistädillä. Eihän Peetu moisen mameron kanssa jaksa. Muuttaa varmaankin Perikunnan vanhimman mukana heti, kun seuraava opiskelupaikkakunta selviää.

Perikunnan vanhin sai tänään todella mieluisan lahjan. Haettiin joulupukin jälkitoimituksena postikaupalta sekä uudet ratsastushousut että superhienot pitkät villasukat. Ne todeksi teki ihana -S- jolla on todellisena ässänä hihassaan kadehdittava neulomistaito. Hirnakan salongissa kun ei onnistu kaulaliinan kutomista kummempi käsityö -ja sekin kaulaliina muistuttaisi enemmän hirttosilmukkaa -jos edes valmistuisi.

Kelta-musta-punaraidallinen kuosi on ainakin ratsastusväelle tuttu, newmarket -kuosinakin tunnettu enkkuvilttikuosi. Hienosti Ässä toiveet toteutti vaikka tehtävänanto olikin kai aika hatara, pari kuvaa meidän loimista.

Nyt pysyy ainakin yksi napero lämpimänä sekä tallissa että tuvassa. Ja lapasetkin vielä ! Olemme kiitolliset, taitava Ässä.
Päivä pitenee ja askel kevenee, kivaa perjantaita sinulle, missä lienetkin! Pidä ittes lämpimänä.




sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Kirkastus


Nyt on aikoihin eletty!
Vastahan sitä on kymmenisen vuotta pohdittu Torpan tuvan ison muurin värinvaihtoa. Nyt se sitten on totta ja ensimmäinen maalikerros on kauttaaltaan sudittu. Tekisipä mieleni sanoa, ettei hetkeäkään liian aikaisin. Muutoskuvat tuolla vähän alempana, ensin pakolliset lätinät.

Loppiainenkin tuli ihan sopivasti, kuusi alkoi varistaa ihan urakalla ja niitä pahuksen neulasia oli kutakuinkin kaikkialla --> kissat ja koirat ansiokkaina levittäjinä.

Lauantaina minä pesin muurinkyljet ja -posket oikein antaumuksella. Kieltämättä kävi mielessä pienhiukkaset ja muut ilmanpilaamispäästöt nokista pesurättiä huuhtoessani kerta toisensa jälkeen. Osa nokiliasta tulee tietty kynttilöistä joita Torpalla poltetaan vuoden mittaan useampi kilo. Osa johtuu lämmityksestä ja jokakesäisestä 'savut silmille ja sisätiloihin' -tuprahduksesta. En oikeasti viimeistä ilmiötä käsitä. Uuni ja hormi vetää kuin viimeistä päivää ja silti onnistun säännöllisin väliajoin imaisemaan savut ja tuprut sisälle. Taitohan se on sekin.


Tänään loppiaisena vuoronperään teippasin maalarinteipillä luukkuja, riisuin joulukuusesta about miljoona palloa ja koristetta, pakkasin koristeet asianmukaisesti omiin laatikkoihinsa, könysin lattiatasossa maalaamassa ja sitten sama ralli toisin päin. Välillä piti hätistellä koiria ja muita hännäkkäitä apureita loitommalle.

Peetu muuten löysi takamailta tuhkien tyhjennyspaikan ja nyt on tappijaloissa hentoinen harmaa häivähdys. Pakkohan se on pestä, minun puhtaanvalkoisiin lakanoihini ei tule kyllä itseään kihnuttamaan tuommoisena törkymöykkynä.

No pitäiskö sitten muutama kuva laittaa? No joo...





Silloin vuonna -85 kun Torpalle on tehty massiivinen peruskorjaus, on valittu aikakauden upein ja paras tiili, tumma ja jykevä. No joo, hienohan se on. Muistan kun isävainaakin hartaasti tiiliä kesähuvilallemme valikoi ja sittemmin siemaili konjakkiaan tyytyväisenä upouuden mustan tiilitakkansa edessä... sama juttu varmaan ollut täälläkin silloin aikoinaan.

Nyt vuonna 2019 on tuo tiiliväri tullut minun silmissäni upeutensa voittokulun päähän. Sori faija, sori entinen omistaja, nyt jyllää vaaleus !



Edellisessä kuvassa vasta yksi maalikerros ja uuninluukun rapisseet rappaukset uudelleen rapattuina. Oli muuten aikamoinen homma survoa rappausta pikkutiilien väliin.

Tässä sitä nyt tuvassa ihmetellään miten paljon lisää tilaa tänne tuli muurin kirkastuksen myötä. Tietty seuraava remppakohde, kaapistot, kirkuvat uudistumishaluaan kahta voimakkaammin. Nekin kun ovat samalta remppavuodelta -85.... ja tänne voi sitten lähettää niitä kärsivällisen ihmisen kunniapalkintoja ihan vapaasti. Ja ehkä vähän kärsivällisyyttäkin lisää.

Maanantaina Perikunta palaa kouluun, Iso-J pakkaa autonsa ja häipyy reissuun. Ja minä jään maalaamaan kakkoskierrosta. Sitten voikin laitella tilpehöörit paikoilleen ja palata arkeen.

Ottoponi tulee ilahtumaan aamulla tarhassa,  kun siellä jököttää kaksi joulukuusta jatkokäsittelyä odottamassa. Kasperin reaktio on arvoitus, tuskinpa tuo sen kummemmin asiasta riehaantuu, lunki poni kun on.

Tähän loppuun vielä Niksipirkoille kysymys. Ihan vaan "muutama" kupariesine pitäisi kirkastaa, tässä esimerkkinä nämä lautaset. Mikä olikaan sinun marttamummosi parhain kupariesineiden kirkastusniksi?

Toimeliasta tammikuun toista viikkoa, missä lienetkin !





torstai 3. tammikuuta 2019

Valo valo valo


Jippii, nyt on kevät !
Ai ei vai. No minulle kevät koitti tänään, kun heräsin aamunokosiltani (tallihommien aikaan on vielä ihan pimeää) kirkkaan räikeään auringonpaisteeseen.

Tinttiherrakin paistatteli salavan oksalla varsin pontevana enkä minä jäänyt tinttiä kummemmaksi. Ma olen aurinkohaukka !

Pakkasta tosin oli roimat -16° joten se vähän keväthuumaani jäähdytteli ja muistutti varsin napakasti, että eletään kuitenkin vasta tammikuun kolmatta päivää ja edessä on vielä pari-kolme talvikuukautta. Valoisan aika on kuitenkin lisääntynyt, tänään vielä 15.30 maissa oli sinisen hämärää, ei sysipimeää niinkuin muutama päivä sitten vielä oli.

Ihan vaan auringosta virkistyneenä kurvasin taas kerran tapettihyllylle ja nappasin mukaan myös pari uutta sävyliuskaa leivinuunin muurin maalausta ajatellen. Näyterullia makuuhuoneen tapetointia varten on vähän enemmän. Aivan valtavan ihania tapettikuoseja olikin tarjolla. Eikä edes tarvinnut alkaa selailemaan painavia tapettikirjoja. Myyjä tosin näytti Harald Glööckler -tapettimallistoa ja mm. tähän minä välittömästi rakastuin:


Oi miksi täällä on niin vähän seiniä ?
Ja mitä tulee leivinuunin uuteen väriin, perjantain päivänvalo näyttäköön onko sävy mulperi vaiko kalla. Vaalea kuitenkin vaan ei vitivalkoinen.

Kuten näistä tämän päivän ponikuvistakin näkee, valo todella yllätti valokuvaajan. Kameran säädöt ovat yleensä tähän vuodenaikaan aivan jotain muuta kuin kirkasta auringonvaloa silmälläpitäen asetellut.




Tämä viikko on vähän sellainen enpä tiiä -viikko. Mitään ei oikein osaa aloittaa ja osittain on vielä vähän joulusäädöillä itsekin. Ei pelkästään kamera. Nyt tosin innostuin taas kerran hellimään remonttihaaveita kun tuo ihanainen valo antaa aivan erityistä energiaa.

Perjantaille on vaihteeksi luvassa lumisadetta. Juuri nyt nurkissa napsuu ennätyskylmä, ainakin -22° on tätä kirjotettaessa ja vielä kylmenee. Yön aikana lauhtuu ja lumipeite paksunee. Minun makuuni lunta olisi jo riittämiin. Tyytyväisenä merkillepanin, että kaikki ruusuistutelmani ovat visusti lumen peitossa, köynnösruusujen alaslaskettu vyyhti suojineen on sekin lumen suojassa.

Rusakon ryökäleet tiivistävät kierroksiaan, nyt niitä loikkajälkiä on ihan liian lähellä pihaa ja istutuksia. Varmisteltiin tässä muutamana päivänä, että puuvartisia on suojattu tolkusti. Tuurenpihlaja sai niskaansa vielä ylimääräisen verkon, samoin Taisto Tammi. Hortensioitakin suojasin yhdellä verkolla.

Eikä tehty turhaa työtä, roistot ovat liikkeellä. Vahingoniloisena bongasin myös ketun ja ilmeisesti supin jäljet risteämässä näitä loikkaheppujen jälkiä.

Tästä sitä kuitenkin vääjäämättä edetään kevättä kohti. Kummasti se aina kohottaa mielialaa kun saa talvella siristellä silmiään auringon mahtivoiman edessä.

Häikäistyneenä kohti viikonloppua !












tiistai 1. tammikuuta 2019

Ken ajaa, hän näkee


Oikein hyvän ja onnellisen alkaneen vuoden toivotukset täältä Torpan mäeltä !
Olkoon alkanut vuosi meille kaikille reilu ja oikeudenmukainen. Rikkauksia ja rakkauksia en pyydä, lottovoiton toki huolin jos semmoinen kohdalle osuu.

Kun nyt edes terveyttä piisaisi kaikkeen tarvittavaan toimintaan.

Vuodet vaihdoimme Iso-J:n kanssa kaksisteen. Perikunta oli jo omissa menoissaan. Nuorempi likosi paljubileissä ja Vanhempi vietti aikaansa poikkiksen kanssa. Niin se maailma muuttuu ja tilanteet samoin. Pysyisipä vaan itsekin muuttuvien tilanteiden kelkassa ja jos vielä saisi pyytää, olisi kiva joskus päästä kelkan ohjaimiin eikä vain roikkua kyydissä.

Rattia pääsin pyörittämään oikein urakalla vuoden viimeisinä päivinä. Koska Tampere oli meille ystävällinen ja myötäinen, palaan mielelläni reissun tunnelmiin.

Nekala tutuksi
Mukavassa säässä ja kirkastuvassa päivässä oli matkanteko letkeää ja kivaa.  Maisemat vaihtuivat Karjalan kunnaista Järvi-Suomen kautta Pirkanmaahan. Hotelli löytyi näppärän kartta-appsin avulla vain yhdellä stiplulla. Tampereen ratikkatyömaat jallittavat nokkelintakin appia koskapa kaikki liikenneratkaisut eivät tietenkään ehdi päivittyä sinne.

Koska meillä oli jokunen tunteroinen aikaa tapettavana, suuntasimme Stockmannin alennusmyynteihin. Sain mitä tarvitsin ja ekstrabonuksena uuden pitkän untuvatoppiksen. Semmoisen joka menee rykimättä kiinni ja jossa on hyvä ja lämmin olla.

Valmentajatapaamisessa vierähti tunti ja toinenkin, minä vietin luppoaikaa samaisella salilla koska yhtään ei houkuttanut lähteä ajelemaan ylimääräisiä kilometrejä.

Sittenhän se jo nälkä tulikin. Oltiin jo lähdössä kaupungille evästä etsimään, kun napero hokasi jotta nuohan syövät tuolla hotellin ravintolassa. Minä luulin, että se olisi sunnuntaisin kiinni.
Jo vain meille maistui poronkäristys ja hampurilainen. Viinikin oli erinomaista.

Käytiin vielä koeponnistamassa hotellin kattokerroksen sauna, sieltä näki vaikka minne.

Hirveän kauaa ei sängyssä tarvinnut heittelehtiä kun uni jo tuli.


Aamiainen oli runsas, raikas ja sopivan erilainen. Kahvi erinomaisen maukasta.

Koska meillä oli taas useampi tunti aikaa, kirjauduttiin hotellista ulos ja otettiin auto alle. Kohtuullisen helposti löytyikin Koskikeskuksen parkkihalli ja kaikki naperon nimeämät kohteet olivat aivan äärellään.

Ostoskeskuskierrosten jälkeen auto alle ja etsimään Kahvila Siilinkaria. Sitä etsiessä tulikin useampi hutiajo ja stiplu. Lopulta parkkipaikka löytyi ja kohde oli oikealla. Niinpä reissumme sponsori Iso-J sai tuliaisiksi Siilinkarin pärämätsit (peremec) neljänä kappaleena.

Me kurvasimme jo melkein tuttuja reittejä Nekalan mörkökellarille. Tamperelaisten kunniaksi on sanottava joustavuus liikenteessä. Vaikka joku reittivalintani tai ajolinja ei ollut ihan oppikirjasta, kukaan ei hyökännyt hakkaamaan konepeltiä eikä repimään törppöä turistia turpakäräjille.

Ilmeisesti siellä on jo tuskastuttu ratikkatyömaan tuomiin haasteisiin, että kanssaliikkujillekin annetaan muutama kömmähdys anteeksi. Moro vaan ja matka jatkuu.

Sillä aikaa kun Perikunnan nuorempi otti selkäsaunaa valmentajan opeilla, minä kurvailin navigaattorin ohjeiden mukaan tolkuttoman pitkää tunnelia pitkin Pispalan kautta Plantagenin myymälään. Ja takaisin.

Kotimatkalle päästiin lähempänä klo 17. Viimeinen satanen ajettiin sakenevassa lumipyryssä ja aika kovassa sivutuulessa. Kurvailin Torpalle kl 22 jälkeen. Väsytti ja silmissä vilisti.

Vuosi vaihtui hillitysti ja kahden skumppalasillisen jälkeen olinkin jo ihan valmis vuodelepoon.


Vuoden 2019 aamu oli niin myrskyisä, että nakkasin tallissa poneille heinät eteen ja siirsin ulosmenoa parilla tunnilla. Ne tunnit käytin visusti hyväkseni nukkumalla vielä vähän lisää.

Tänään olin jo huomaavinani valoisan ajan lisääntyneen, jippii, sieltä se kevät tulee !

Meillä on jo kaksi seuraavaa Tampereen reissua kalenterissa. Silloin panostamme luppoaikana mm. Tammerkosken seutuun, Finlaysonin alueeseen ja ainakin Muumimuseoon.

Kovasti paljon olivat meille kaikki ystävällisiä ja iloisia.

Tampere on 6/5 🙏



Krediitit:

Hotel Lapland, Yliopistokatu, Tampere
Ravintola Dabbla, Hotel Lapland
Kahvila Siilinkari, Tampere

Erityiskiitos tamperelaisille autoilijoille ja jalankulkijoille






lauantai 29. joulukuuta 2018

Ihan vaan pikaisesti


Ihan vaan tulin kiittelemään.
Ikinä ei ole yksikään tämän vähäisen päiväkirjan kommentointi per postaus ollut noin valtaisaa. Pitäisi varmaan siirtää Torppa Tampereelle. No vitsi vitsi hei.

Kiitän teistä jokaista kommentoinutta ja omalta osaltanne valtavasti auttanutta. Ihan vieras kaupunki tuntuu nyt tutulta ja helposti lähestyttävältä. Löysin koko kevätkaudelle paljon tekemistä ja näkemistä niihin ajantappajaisiin joita vääjäämättä on monenmonta tuntia edessä. Pelkästään hotellissa kun en jaksa kököttää.

Jos joku kaipaa vaikka koiranpissittäjää alueelle, minä lupaudun oitis. Mikäs olisikaan mukavempaa kuin tallustella vaikkapa Pispalanharjulla pätevän alibin elikkäs hauvelin kanssa. Yksikseen jos siellä notkun ja pällistelen, pääsen äkkiä omituisten hiihtäjien klubiin, sen epäilyttävän tillinhaistelijan seuraksi.

Lisää suosituksia ja ehdotuksia otetaan vastaan, kiitollisena ja aina yhtä ilahtuneena.
Aamulla lähden tyrkkimään kohti mansea, Torpalle palataan vuoden viimeisille tunneille. Jos luoja suo ja tuulet ovat suotuisat.

Kiitos teille ja leppoisaa vuodenvaihdetta ! Älä tähtää raketilla kaveria, omaa silmääsi tai naapurin taloa/tallia/autoa kohti.


torstai 27. joulukuuta 2018

Valaiskaa mua Tampereesta


Vuoden viimeiset päivät vietän näillä näkymin Tampereella.
Perikunnan nuorimmalla on valmentajatapaaminen ja kukapas muu kuin Torpan joutilas lähtee kuskiksi.

Olisin vailla hyviä suosituksia mitä nähdä ja tehdä siellä sunnuntaina. Ja uudenvuoden aattona päivällä. Illaksi olisi jo meininki palata Torpalle. Näitä valmentajatapaamisia on kevään ja kesän aikana liki kuukausittain, joten kaikki kivat tipsit joutoajan varalle otan ilolla ja kiitollisuudella vastaan. Keväällä toki riennän paikallisiin kauppapuutarhoihin ja taimistoihin, kertokaa vaan suosituksia niistäkin.



Kävin jo teatteritarjonnan netistä katsomassa, Billy Elliottia en pääse näkemään ainakaan tällä reissulla, nämä välipäivät ovat ilmeisesti vähän stand-by myös komeljantterien hommissa. Cats on ilmeisesti myös taputeltu, harmi.

Shoppailu ei hirveästi nappaa, joskin kivoja osto-ja myyntiliikkeitä tai muita vanhain tavarain puoteja saisi nyt mainita. Auto on käytössä.

Ruokapaikoista kiinnostaa kaikki muut paitsi ketjujen laitoskeittiöt ja überfiinit finedining -paikat. Pizzeria Napolin tiedän.

Majapaikkakin meillä on vähän auki, keskustan ketjuhotelleihin menen vain viimeisenä vaihtoehtona. Mieluummin jotain pientä ja persoonallisempaa. Valmentajan valtaistuinsali on käsittääkseni Nekalan alueella, siihen oli ainakin etelän suunnasta helppo kurvata.

Ahlmanin kartano kiinnostaa majapaikkana todella paljon, ilmeisesti se on nyt vuodenvaihteessa kiinni?

Kerro mulle lisää, kiitos nääs.