torstai 13. joulukuuta 2018

Valon ja toivon tuoja


Sitä on jo tultu Lucianpäivään. Hurjan nopeasti nämä viikot vilistävät. Tänäkään vuonna ei Torpalla mussutettu sahramipullaa, en taaskaan saanut aikaiseksi. Tunnustan, että minulle on kertynyt jo aika monelta vuodelta sahramipusseja maustelaatikkoon, näitä hyvien aikomusten vuosia on eletty ennenkin.

Mutta valoa ja toivoa ei koskaan ole liikaa! Etenkin vuoden pimeimpään aikaan sijoittuva Lucianpäivä on paikkansa ansainnut -ilman pullaakin. Missasin harmikseni kaupungilla käydessäni Luciakulkueet, niitä on täällä ettäänperälläkin aina järjestetty lukioiden toimesta. Minä jonotin kuoron esiintyessä ärräpakettiani.

Lucian kunniaksi sytyttelin kynttilöitä jo aamupäivällä. Vaikka ulkona on muutama tunti valoisaa tai 'valoisalla tavalla hämärää', kynttilöiden pehmeä valo rauhoittaa.

Laita sinäkin tuikut tulille ja hiljenny hetkeksi.


PeeÄääs, kuvassa sangen simppeli kukka-asetelma. Löysin kirpparilta kuparipannun jonka vuorasin hyasinttirondellan muovilla. Laitoin vähän sammalta pohjalle, hyasintit kököttävät sammalpatjalla ja pinnalle jääneet kolot tukin pienemmiksi sammalella. Helppoa ja yksinkertaista.

Hyasintit ja amaryllikset ovat minulle kynttilöiden lisäksi toinen tärkeä joulun ajan elementti.  Niiden määrä lisääntyy mitä pidemmälle joulukuu edistyy ja lopulta niitä on jokaisessa huoneessa, enemmän tai vähemmän.

maanantai 10. joulukuuta 2018

Pikkuväen postiloota

Ihminen, minä vihaan sinua ja pillereitäsi
Oscar, hänen korkeutensa on laiha kuin pakkasen purema pulkannaru. Ruoka kyllä maistuu, muttei tartu Oscarin kroppaan ollenkaan yhtä helposti kuin muutama muun Torpan tiluksilla tallavaan kulkijan. Koska kattitriosta Oscar on ainoa joka piipahtaa päivittäin ulkona, päättelin, että Oscarin on korkea aika nauttia lakisääteinen matokuurinsa.

Juhlavasti aloitettiin madotus kolmen päivän pillerikuurilla. Pari viikkoa seuraan tilannetta ja tarvittaessa madotan ruipelon uudemman kerran. Vielä toistaiseksi mitään veret seisauttavia mato-oksennuksia ei ole lattioilta löytynyt. Ja eipä niitä mahdollisia matonäytteitä kannata Ossin jäljiltä lattialta etsiäkään, se käy rykäisemässä tyynylleni. Kostoksi.

Oikeasti ei meillä Ossin kanssa mennyt edes painiksi. Katti nieli pillerit yksi kerrallaan jahka olin ensin tunkenut ne riittävän syvälle kitaan. Heitti kyllä pahaa silmää (ja kuvitteellisia tikareita) päälleni tajutessaan suuren vääryyden tapahtuneen. Se ei ollut mikään kinkunmakuinen makupala.

Noh, nyt sitten odotellaan ja katsotaan. Felix voi mainiosti ja viihtyy erinomaisesti sisätiloissa. Jos harhautuu joskus ulos, kipaisee kiitettävän nopeasti takaisin. Tosin nopeaa liikehdintää on havaittu sisätiloissakin. Felixillä on jännä tapa kantata kurveissa seinän kautta, se menee kuin superpallo kimmokkeella. Mitään järkevää syytä moiseen ei ole, Felixin tuntien se tekee niin -koska hän voi.

Ja sitten on Elmo, pullea ja pehmeä Elmo. Kun Elmo spurttaa, tuvan matot ovat kasassa saman tien, kun massa liikkuu, se keilaa kaiken eteen osuvan. Ja kuka ruokajakelussa nälkäisten jonon keulilla? No Elmo tietty.






Koirapojat ovat ennallaan. Peetu on hieman pyöristynyt, semmoinen setäkoiran keskivartalo on tämän talven designia. Peetu lämmittelee mielellään patterin edessä tai lämmitetyn muurin kyljessä. Peetu onkin kirjoittanut Joulupukille Back on trackin koiramanttelista. Ehkäpä se auttaisi jäykkiksen selän rentotuttamisessa.

Näinä talvisina päivinä pikkukoira viihtyy oikein hyvin lämpimässä. Ymmärränhän minä, on varmasti sangen ikävää nylkyttää lumihangessa eteen päin kun köli ottaa pohjaan koko ajan. Ja silloin pitää edetä loikkimalla ja siitä tulee ennen pitkää selkä kipiäksi.

Lellu on sama huoleton höntti kuin ennenkin. Meidän täytyy kuitenkin visiteerata eläinlääkärillä ja varmaankin kurkata röntgenin avulla mitä kuuluu oikealle takajalalle. Joskus tanssin ollessa riemukkaimmillaan Lellu ulvahtaa kivusta ja juoksee tilanteesta erittäin hämmentyneenä pois. Hetken päästä tanssi jatkuu  niinkuin mitään ei olisi ollutkaan. Mutta on siellä kuitenkin jotain mikä pitää selvittää.
Lellu on pyytänyt joululahjaksi uuden trimmauskoneen ja ehkä kampauspöydänkin. Ja paljon pehmoleluja.


Turpa-Uunotkin virkistyivät liikkumaan enemmän kun saatiin maahan lunta ja tarhan pohja mukavammaksi.

Otto voi hyvin ja on oma herttainen itsensä, aina kohtelias ja kiltti. Kasperin toinen nimi on Härski, hörinä on aika härskin kuuloista hekottelua.

Niin, se tarhan pohja ja lumikerros. Liikunta ei tee ainakaan Kasperille yhtään pahaa, alkaa olla ihan uskottava pullukkajengin jäsen. Minä niin pistän sen poninroiston hankeen jahka semmoiset tänne saadaan. Yritän sitten itse paarustaa perässä, ei se liikunta tee pahaa minunkaan kohdallani.

Jotain Härskin kolttosista mainitakseni se on ainakin yhden kerran irroitettu Oton loimesta ja harva se päivä ponia pitää ojentaa kärsivällisyyden puutteesta ja ihmisen tilan kunnioittamisesta. Onneksi on tukkaa mitä takuttaa.



Tämmöistä pikkuväelle, kaikki vallan mainiosti ja varmasti odottavat joulun rapisevia paketteja, uunista nokkaan leijuvia tuoksuja ja ihanan houkuttelevaa joulukuusta. Ponit saavat omat porkkanaherkkunsa ja ikiomat joulukuuset joita uudelleenmuotoilla pitkät talvisen hämärän päivät.

Lopuksi sää:
Lunta on maassa vaihtelevasti 10-15 cm, olomuoto ilmeisen pysyvää. Pakkasta on nyt muutama aste, tästä se kiristyy kohti talvisia lukemia. Kaiken järjen mukaan meillä on tänäkin vuonna valkoinen joulu.

Sitä odotellessa kohti kolmatta adventtia ! Iloa viikkoosi.














perjantai 7. joulukuuta 2018

Pitkä kotimatka



Itsenäisyyspäivänä tällä meidän pikkuisella kylällä oli harvinainen jumalanpalvelus.
Silloin sankarihautaan siunattiin 16.9.1942 Maaselän rintamalla kaatunut 22-vuotias nuori mies. Hänen ruumiinsa jäi silloin taistelupaikalle, mutta hänet siunattiin poissaolevana sodan ajan sankarihautajaisissa.

Nyt tuo 76 vuoden kotimatka päättyi.

"Suomalaisten sotilaiden jäänteitä on löytynyt talvi- ja jatkosodan aikaisilta taistelupaikoilta säännöllisesti, kun suomalaiset ja venäläiset sotahistorian harrastajat ja asiantuntijat ovat tehneet etsintöjä"... "Etsinnöissä on löytynyt noin 1350 vainajaa, joista noin joka kolmas on tunnistettu"
Karjalainen 6.12.2018

Kirkonmenojen jälkeen oli hautaanlasku sotilaallisin kunnianosoituksin. Myöhemmin tilaisuus jatkui päiväjuhlan merkeissä.

Äärimmäisen kaunis suoritus seurakunnalta. Tätä arvostan.


Torpalla itsenäisyyttä juhlistettiin syömällä yhdessä pitemmän kaavan mukaan ja toki myöhemmin vahtaamalla tv:stä linnan juhlia.

Suurta inhoa, kuvotusta ja kiukkua nostattivat pintaan 'isänmaalliset' marssit. Hetken aikaa Helsingin katukuvassa on liehuteltu jopa natsien hakaristilippuja. Onneksi poliisijohto oli tilanteen tasalla ja otti nämä liput pois.

Minulta puuttuu varmaankin jokin suvaitsevaisuusgeeni kun en kertakaikkiaan ymmärrä mitä hittoa nuo vähä-älyiset öyhääjät kuvittelevat saavuttavansa noilla muka isänmaallisilla marsseillaan.

Isänmaallisuus on minusta jotain ihan muuta. Jos nuo 'marssivat isänmaan puolustajat' eivät älyä arvostaa heillekin tarjottua ilmaista peruskoulusta edes sen vertaa, että oppisivat hakaristin ja siniristin välisen eron, ei heidän mahdollista sanomaansa voi kukaan ottaa vakavasti. Oksettavaa.

Kaikesta huolimatta, toivottavasti saadaan elää rauhassa, itsenäisessä maassa seuraavaankin itsenäisyyspäivään saakka. Ja monia vuosia päälle.








torstai 6. joulukuuta 2018

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Ensimmäinen Adventti 2018


Sukkelasti sujahdettiin ja mukavasti muljahdettiin marraskuusta joulukuuhun, ihan hetkessä kohosi mielialakin piirun verran paremmalle kantille.

Asettelin neljä adventin ajan kynttilää (steariinia, tietenkin) kirpparilöydölleni ja ripottelin sekaan vähän koristeita (halvalla, Lidlistä). Nyt alkaa minun jouluni.

Paljoa en joulutunnelmaan tarvitse, muutama hyasintti erilaisiin astioihin, paljon kynttilöitä ja siinä se.  No okei, laita tietysti Ison Kattauksen aattona ja rääppiäiset Tapanina. On meillä kuusi joo ja lahjat lahjattomille ja saunat sun muut. Sekä nonstoppina pöhisevä glögipata.

Iso-J rönsyilee pihalla jouluvalojensa kanssa ja niin on hyvä.

Tästä se alkaa, vuoden viimeinen kuukausi kaikkine iloineen.

Leppoisaa adventin aikaa, missä lienetkin !



perjantai 30. marraskuuta 2018

Pienet sille 30/30


No sepäs kävi sukkelasti. Meinaan marraskuun kolmekymmentä päivää.
Tässä ollaan jo ihan maalisuoralla pinkomassa kohti joulukuuta, iloa ja valoa ja kaikkea kivaa.

Torpan pöytä sai juhlan kunniaksi ylleen uuden liinan, huikean kauniin Svaneforsin riikinkukkokankaan. Lankesin sitä minäkin Black Fridayn houkutuksiin ja tämän kankaan nähdessäni olin aivan myyty. Onneksi on iso tila jossa kangas ei kilpaile huomiosta, vaan saa loistaa upeuttaan ihan vapaasti. Jouluksi otan sen pois, silloin on tuvassakin ahdasta.

Elmo koeponnisti sekä liinan, että sen suojelukseksi varatut tabletit, onneksi tabletti kelpasi makuualustaksi sillä veikkaan, että sametista on hitollisen työlästä nyhtää kissankarvoja irti.


Ensimmäiseen adventtiin valmistaudun ihan huolella -ja rauhassa. Iso-J ja Perikunta ovat nimittäin matkalla entiseen kotikaupunkiin. Rouva Anoppi täyttää pyöreitä kymmeniä ja juhlat pidetään lauantaina. Minä olin porukasta ainoa jolla on voimassaoleva b-lausunto ja siksi jäin kotivahdiksi.

Aionkin siivoilla huone kerrallaan rauhassa ja tunteella. Tänään lupasin itselleni vapaaillan, pizzaa ja jäätelöä. Siivous, ajattelen sitä huomenna.



Tässä on sopiva väli lesoilla yhdellä ihanalla black friday -löydöllä, tuommoisen pahuksen painavan kristallivadin bongasin paikallisen realisointikeskuksen nettijulkaisusta. Tiistaina se oli minun! Ja hinta ei köyhänkään lompsaa pahasti rokottanut. Vähänkö näyttää joulutortut hienolta kun ne tuommoiselta tarjoilee.

Nyt käännän Netflixin tarjonnan esille, kaivan ison purkin jäätelöä pakkasesta ja keskityn ihan vaan nauttimaan marraskuun parhaista puolista (= kahdesta viimeisestä tunnista).

Leppoisaa loppuiltaa !


torstai 29. marraskuuta 2018

Suu jo napsaa



Varovasti täällä jo nostan kättä ilmaan, marraskuu käy nimittäin niin vähiin, että kohta voi sanoa kiitti ja kuitti, 11/18 alkaa olla käsitelty. Taputeltu. Hyvästelty. Eikä oikeasti jää ikävä.

Vuodet eivät totisesti ole veljiä keskenään.
Edellisessä versiossa kiittelimme lumista ja kaunista maisemaa. Nyt lunta on reilu sentti ja vaikka Pekka Pouta miten lupailisi, ei lisää ole näkynyt. Tätä kirjoittaessa tuuli ulvoo Torpan nurkissa ja yrittää olla uskottava talven tuoja. Ei onnistu vieläkään.

Tänään vihdoin virittelin pikaversiot talvisuojauksesta tallipihan köynnösruusuille. Kun ei muuta ollut kätösten ulottuvilla, otin klapiverkkoa. Taivuttelin ruusunpiiskat nätisti maata päin ja kuorrutin koko höskän kohtuullisen ilmavaksi katsomallani verkolla. Valoisan tullen kippaan 'ruusupoteron' niskaan kuorman haravoimatta jääneen heiden lehtiä. Sillä saa pärjätä. Kyseessä on nimetön K-raudan kukkapihan kompostivalmis ruusunraato, hankintahintaa oli 2 € per taimi. Ja siitä huolimatta vaalin tätä roimasti kasvanutta ja kiitollisesti kukkinutta raaskua. Eihän hinta ruusua pahenna.


Muutama muukin homma pihalla on vielä tekemättä. Minä niin pelaan upporikasta ja rutiköyhää syyshommien kanssa. Onneksi tänä vuonna syksy oli kanssani yhtä hidas ja ehdin kuin ehdinkin hyppäämään viimeiseen vaunuun.

Parasta tässä on se, että hätäinen lumipeite juoruaa jänesten reitit ja osataan verkottaa oikeat kohteet suosikkireittien varrelta. Ihan sen varaan ei kuitenkaan passaa tuudittautua.

Näillä puheilla melkein hyvästelen marraskuun. Kolmestakymmenestä pitkästä päivästä jo 29 on piirua vaille läpikahlattu. Erityiskiitokset tämä marraskuu saa muutamista aurinkoisita päivistään.
Harvinaista herkkua ja harvoin tarjolla. Kiitos siitä.




tiistai 27. marraskuuta 2018

Happea kaikille aisteille



Aaa että ja ettien että !
Kyllä minä kuulkaas nautin olostani Kainuussa, Nuasjärven rauhoittavissa maisemissa.
Torstaina illankähmyssä pääsin perille. Eihän tämä ajomatka nyt kummoinen poronkusema ole, reilut 200 km pihasta pihhaan.

Perjantaina käytiin käppäilemässä metsäteitä pitkin, lagottokoirat kirmailivat omissa hommissaan ja me taaperrettiin huurteisessa metsässä ihan kaikessa rauhassa.

Ilma oli ihan kamalan raikas ja puhdas, taisin saada jonkinlaisen raitisilmamyrkytyksen sillä otin reilun parin tunnen nokoset lenkin päälle.

Kun päästin itseni kunnolla ja luvan kanssa irti kotihommista, sain levättyä oikein kunnolla. Mielestän olen nukkunut ihan kelvollisia yöunia viime aikoina, kummasti unta vain riitti pitkistä päikkäreistä huolimatta.



Pitkät tovit istuin maisemaikkunoiden ääressä roseelasi käpälässä ja annoin katseen levätä maisemassa, mitään ihmeempää ei tarvinnut ajatella, sai vaan olla. Kello menetti merkityksensä, päivän lyhyyden näki kätevästi auringon matkasta maiseman halki. Sattui mukavasti aurinkoiset päivätkin.

Sain nauttia takkatulesta, auringosta, laavunuotiosta ja ihan vaan olla. Se on niin ylellistä, olla hetki vailla velvollisuuksia. Ei ollut pakko puhua, olla sosiaalinen tai suorittaa mitään.

Tämmöinen onnistuu vain tietynlaisessa seurassa, kiitos kaikesta kuuluu tärkeälle ystävälle, kiitos S. kun sain tulla ja olla.

Sen enempää jorisematta, lopuksi vielä vähän kuvia.
Marraskuu muuten näyttää parantavan vähiin käydessään. Aurinkoa on ollut ja nyt vasta voi sanoa ensilumen sataneen tänne Torpallekin. Isot järvenselät ovat vielä vapaana, lahdet ja pienemmät vedet alkavat jäätyä.

Kaipa tästäkin talvi kehkeytyy.
















tiistai 20. marraskuuta 2018

Tallin pakolaisleiri





Keli kylmeni, kuivui ja nyt eletään ns. pakastekuivattua talvea. Lunta ei ole, vain huurtuneita asioita, things.

Kesäkuusta tälle viikolle saakka kesäkanalassa tepastelleet Orpingtonit nauttivat superkesän jälkeen ennätysleudosta syksystä ja kaikkiaan aivan ennätyspitkästä ulkoilukaudesta. Eihän näillä paksukaisilla ollut vieläkään mitään hätää. Englantilainen maatiaisrotu pärjää kyllä hyvin Suomen syksyssä, semmoistahan se on, siellä kuningattaren hallitsemassa maassa talvella.

Minun kävi kuitenkin niin valtavasti sääliksi ihania matameja ja päätin, että ulkoilu loppuu nyt. Nimittäin yksi onneton nakutti nokallaan vesikanisterin juomanippaa eikä saanut pisaraakaan juodakseen. Nostin astian kantta ja totesin veden olevan jäässä. Operaatio Pelasta Paksu Rouva Pulasta alkoi.

Improvisoin kohtuullisen nopeasti rouville tilat tallin eteiseen. En minä raaskinut heitä lammaskarsinaan eli nykyiseen kuivikevarastoon ahtaa, vapaus on valttia !

Niinpä tallin eteisessä on nykyisin tämmöinen näky;


Siellä rouvat nyt kortteeria pitävät ainakin loppuviikon. Kenties tulevana pyhänä värkkäämme heille kunnollisen talvipalatsin vanhaan siiloon. Siellä on tilaa ja lääniä. Tarvitaan vain tolkullinen lämmitin ja paksulti kuiviketta, valot jo onkin. Mielestäni eläin kun eläin voi paremmin vaikka sitten kylmemmässä, kunhan on kuivaa. Pahinta on lämmin ja kostea, semmoinen bakteerihautomo.

Mukana paksujen rouvien völjyssä hengailee myös Kupu-Kalle, pikkuinen kääpiökochinkukko. Kallella meni sukset ristiin oikeastaan kaikkien muiden kukkojen kanssa ja Kalle hajasijoitettiin paksukaisten porukkaan. Paksujen rouvien alkuperäinen kukko, Silveri, meni ja heitti henkensä eikä nuori valkoinen kukko vielä ymmärrä minkälaiseen haaremiin onkaan osunut. Kalle on siis pomona. Toistaiseksi.

Tähän oli meininki laittaa kuva Kupu-Kallesta, sitä ei nyt kiivaista etsinnöistä huolimatta löydy, joten jatkan jo toiseen aiheeseen. Sen verran vielä selitän, että tällä läppärillä on roimasti yli 50K kuvia, ihan kaikki kansiot eivät ole enää järjestyksessä joten pelkän kuvausvuodenkaan perusteella kaikkia ei kertakaikkiaan löydy. Se on tämä nykyaika tämmöistä.

Vaan tälleen oli ennen:



Piipahdin pikajuoksun yhdellä kirpparilla ja silmiin osui nätisti esillepantuja vanhoja sanomalehtiä.
Pakkohan se oli ostaa ainakin yksi, taltioin Perikunnan Vanhemman muistolaatikkoon lehden 60:n vuoden takaa.

Olisi kiva tietää ja saada selville tämän Hevosviestin vaiheista, lisää hommia Googlelle.

Heippa.




sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Oli kiva tavata, KonMari


Konmaritin eteisen sinisen kaapin, enkä turhaan!

Roskikseen päätyi muutama pussukallinen (lajiteltuna toki), Iso-J:n työhuoneeseen tarkempaan syyniin pari kassillista roinaa ja jäi kaappiinkin jotain. Jäljelle jäävien tavaroiden pitäisi aidon konmarilaisen ajattelutavan mukaan tuottaa omistajalleen iloa. Ihan tätä ajatusta en tällä kertaa tavoittanut kaikkien säästettyjen kohdalla. Mutta ehkä joskus saavutan tuon konmarilaisuuden lakipisteen. Kyllä täällä siivottavia kaappeja riittää kirkastumiseen saakka !

Cittarissa oli sopivasti kausivalot hyvässä alessa ja kätevänä tyttönä valaisin kaapin ihan ilman sähkömiehiä ja virityksiä.

Saa nähdä kuinka kauan nuo kaksi laatikkoa kaapin vasemmalla puolella ovat tuossa lattialla, eppäillä soppii josko ne jouluksi siitä katoaisivat.



Semmoinen pikku rojekti. Tuli hyvä mieli ja nythän noita kaapin ovia aukoo ilokseen. Parasta oli huomata suunnattoman runsas tyhjä tila, mahtuu taas kirpparifyndejä muutaman vuoden ajan. Minulla on myös jokin hämärä muistikuva siitä, että jossain varastojen jemmoissa on vielä monta laatikollista 'sitä sun tätä', tähän kaappiin tarkoitettua tavaraa. Kun vain muistaisin missä ja mitä.

Onnesta vinossa
Nyt on syytä aloittaa pyhäillan erikoinen eli Nelosluokan siivoushurrikaani. Iso-J on laskeutunut Helsinki-Vantaalle ja lähestyy vääjäämättä Torpan ilmatilaa. Onneksi saan aivan pian Perikunnan avuksi. Pelkästään tuon kaapin siivoamisella ei passaa jäädä leijumaan. Villakoiria räksyttää nurkissa kokonainen lauma ja lattialla on runsain mitoin eri kokoisten käpälien jälkiä, pahuksen tyhmä tumma laminaatti paljastaa kaiken.

Lopuksi vielä semmoinen juttu jotta Perikunnan nuorin solmi tänään elämänsä toisen sponsorisopimuksen. Mainoskuvaukset oli tänään ja kuvia löytyy ainakin sosiaalisen median kanavilta. On se epeli. Eilen möi pöydän tyhjäksi promokeikalla.

Leppoisaa pyhäiltaa sinulle, täällä valssataan kohta imurin ja mopin kanssa!

Ps. 18/30

lauantai 17. marraskuuta 2018

Valoa kansalle !




Jippii, tänään saatiin valohoitoa. Ilmeisesti useammallakin paikkakunnalla on nautittu harvinaisesta marraskuun auringosta, ainakin sosiaalisen median kautta kuvia on ollut tarjolla paljon.

Miten kivaa olikaan pitkästä aikaa kulkea ulkona ilman, että sataa tai tihuuttaa. Tuli melkein energinen olo.

Päivän valoisa aika meni kuitenkin enimmäkseen kaupunkiasioinnissa, ehdin kotiin katsomaan Oton laukkatreenejä ja sain juoksutettua koirapoikia pihalla. Pimeässä ne eivät kauas mene, hyvä niin. Hukkatiimi oli havainnut suden hajua lähiseudulta. Älyäisivät nyt penteleet pysyä pois pihoista.

Hienoja tämmöiset aurinkoiset marraskuiset päivät, harvinaista herkkua ja siksi niin ilahduttavaa !



Sää näyttää nyt kääntyvän. Tuuli puhaltaa koillisen suunnalta aika pontevasti ja siltä suunnalta tulee yleensä tähän aikaan vuodesta kylmää -ja selkeää. Se kyllä passaa.  Jatkossa luvassa on pikkupakkasia -ja selkeää. Täytyy nousuviikolla kysellä kengittäjän perään ja asentaa Otolle hokit. Kiirettä ei sinänsä ole koska sateitakaan ei ole luvassa.

Auringonlasku oli sangen dramaattinen, ilahduin tänään siitäkin.  On ollut niin pahuksen harmaata niin kehnon pitkään, että jokainen värin ja valon pilkahdus otetaan ilolla vastaan.



Toinen hauska ilmiö, niin värikkäinä kuin harmaina päivinä, on sirittävät pensaat.
Pikkulintuja on nyt niin mahdottoman paljon, että puskat ja pensaat sirkuttavat aivan hillittömästi. Jännä miten pikkulinnut nyt malttavat pitää nokkansa noin supussa, eivät laula eivätkä lirkuta, totisella nokalla vaan sirkutellaan.

Lintulautaa saa tankata harva se päivä ja talipallot katoavat pikavauhtia.

Tälle lauantaille ei tämän kummempaa, sunnuntain antia ei vielä tiedä. Paitsi että Iso-J laskeutuu Torpalle myöhään pyhäiltana.