torstai 8. huhtikuuta 2021

Homma etenee !

 



Pientä rajaa, joku roti, väisty talvi ! Näinhän sitä on manattu helmikuusta asti.

Kuvista sen näkee: kyllä väistyy ja kyllä poistuu, lumi tontilta. Tuo vinkeä raja on ihan luonnon omaa aikaansaannosta Torpan eteläseinustalta. Lumi pakenee ja haihtuu aivan pian, viimeistään seuraavilla vesisateilla, nopsasti valuu alarinteeseen ja täyttää valumaojat. Lumen rippeet ovat kuin meren aaltojen jälkivaahto rannalla. Merestä poiketen, tätä vaahtoa ei kaiken todennäköisyyden mukaan seuraa uusi aalto, eihän?

Liimasin jo muutaman post-it -lapun kalenteriin syyskuun viimeiselle viikolle: muista kukkasipulit näihin paikkoihin! Huomasin voivani piristää kevätkukilla vielä monta aivan ensimmäiseksi sulavaa paikkaa. Kun vielä muistaisi nämä kevään loistoideat syksyllä, siksi muistilappu kalenteriin.



Lumirajakuvien kahdessa viimeisessä näkyy oikeassa reunassa irlanninkataja. Se on jo niin hyvin talon etelänurkalle kotiutunut, ettei kärvenny enää kevätauringossa. Se otti vähän osumaa katolta rojahtaneesta lumesta ja ainakin 1/4 pitää loppujen lumien sulettua sahata pois, katkipoikkihan se lumen alla meni. Onneksi jäi suurin osa kuitenkin pystyyn ja eloon. 

Näin se kevät täälläkin kulmalla etenee ja aivan pian nurmikko alkaa vihertyä ja ensimmäiset siniset scillat ponkaisevat  eteläpäädyn ikkunoiden alle. 

Tähän vielä pari kuvaa kevään etenemisestä sisätiloissa.




Tomaatit ja chilit eivät vielä pituuskasvullaan häikäise, mutta ihan pontevassa kasvussa nekin ovat. Ensimmäiset 'hujopit' mahtuivat eturiviin ikkunalaudalle, pienemmät ovat vielä kasvilamppujen paisteessa. Munakoisot ja isot samettikukat kiikutin mummolan puolelle, siellä on runsaasti tilaa leveillä etelän puoleisilla ikkunoilla.

Kasvihuoneessakin oli jo niin lämmin, että kävin siellä ruukuttamassa tarhaorvokin ruippanaiset taimet omiin yksiöihinsä. Pitää vain muistaa hakea ne lämpimään yöksi. 

Näin se homma vihdoin etenee -ja kevät!




tiistai 6. huhtikuuta 2021

Voihan ettien että !

 

Keltanokka risukasalla

Pääsiäisviikolla tulivat rastaat, tuttu räksätys kuului eräänä aamuna saskatoonpensaikoista. Muutaman päivän päästä kuulinkin tuttua ja niin tervetullutta livertelyä lähdenotkon koivikosta, mustarastashan se siellä tutussa laulupuussaan luritteli. Ne ilmeisesti muuttavat tänne räkättien imussa. 

Myöhemmin samana päivänä bongasin ruokintapaikan alapuolelta ensin yhden mustatakkisen keltanokan, sitten toisen ja lopulta sain nuppiluvuksi viisi ! Lumipyrystä piittaamatta ne pomppivat maassa etsimässä tinttien ja pikkuvarpusten viskomia siemeniä ja ihan silkasta jälleennäkemisen riemusta kävin kopistelemassa maahan vähän jauhomatoja.

Livertely lumisateen keskeltä antoi toivoa keväästä.


Kevät  etenee tuttuun tapaan, kaksi askelta eteen ja yksi taakse, välillä sivuloikka jonnekin ja kärrinpyörä toiseen suuntaan. 

Pääsiäisen pyhinä täällä oli todella navakkaa lounaan puoleista tuulta ja aurinko visusti pilvipeitteen takana piilossa. Ne harvat kerrat kun se vilautti nättiä naamaansa, säteissä oli jo lämpötehot päällä. Lumikinokset sulavat hyvää kyytiä, tuuli ja pakkanen haihduttavat kosteutta todella tehokkaasti. Öisin on lähes poikkeuksetta pakkasta ja aamuisin maa on vähintään kohmeinen. Päivisin ollaan muutama aste plussalla, enimmillään oli yhdeksässä asteessa. Sateet tulevat kaikkina veden olomuotoina, viimeksi tänään tuli sieviä pyöreitä pikkurakeita. Kevät on kaikessa dramaattisuudessaan ihana.

Pienistä sievistä pyöreistä puheen ollen:


Tuoksuherneet on kylvetty ! Näissä kultapusseissa on aina vain 12 siementä, joten kylvin ne kaikki. Jokainen lajike omaan purkkiinsa ja purkki muovipussiin joka toimii pienoiskasvihuoneena itämisen ajan. Toivottavasti onnistun näiden kanssa tänä vuonna edes puoliksi niin hyvin kuin viime kesänä joka olikin aivan huikea tuoksuhernekesä, niiden kasvu ja kukinta oli suorastaan ryöppyävän runsasta.

Piipahdin tänään naapurikunnan puolella kauppapuutarhalla hakemassa kasvuturpeita. Omat taidot ovat vielä niin haparoivat, että kaikki apu tarvitaan ja ammattilaisviljelyn kasvualusta on epäilemättä hyväksi avuksi. Niinpä oli aivan perusteltua heittää kelirikkotiellä 80 km:n keikka turvesäkkien takia. Samalla sain autoon ison laatikollisen uunilämpimiä karjalanpiirakoita ja kerkesin kotiin juuri ajoissa kuuntelemaan luentoa EKG:n tulkinnoista, tehokas aamupäivä. Kaksi joutsentakin bongasin, isolta järveltä tulivat ja meille päin olivat menossa.


Mehevistä mehevin

Pääsiäinen oli hyvin rauhallinen ja leppoisa. Oltiin ihan vaan omalla porukalla, syötiin syntisen hyvin ja puljattiin paljussa. Eipä tarvinnut nukkumattia kauaa kysellä kun hyvin syöneenä ja saunoneena sekä paljussa lionneena köllähti vatsansa viereen pötkölleen.

Ulkoilut jäivät valitettavan vähään kovien tuulten ja sateiden takia, mutta aivan kohta pääsy takametsään on taas auki ja pääsemme tarpomaan kunnon lenkille.

Otsikkoon viitaten, eniten on etuttanut vasen olkavarsi. Sinne on nyt virallisesti iskenyt keski-ikä. Kaikki oireet viittaavat kiertäjäkalvosimen vihoitteluun ja se on niin raivostuttavaa jomotusta, etten äkkiä toista yhtä inhottavaa keksi. Onneksi on kyseessä vasen käsi jonka liikeratoja tässä nyt varon ja rajoitan parhaani mukaan. Päivittäin tulee kuitenkin tilanteita jossa liikerata menee kriittisen rajan yli ja kipu sävähtää todella ilkeästi. Joskus saa puettua tai hiukset ponnarille ihan hyvin, mutta joskus juomalasin ottaminen ylähyllyltä on liikaa. Voi ettien että!

Kyseessä on pitkäaikainen vaiva jonka kanssa pitäisi oppia elämään jotenkin sovussa ja kuntouttaakin kivun sallimissa rajoissa. Ei olisi tarvinnut mokomaa riesaa nyt tähän kun ensimmäinen harjoittelukin on ihan pian. Jos joku kysyy minulta, mistä ne äkäiset keski-ikäiset naiset tulevat, voin kertoa että kiertäjäkalvosimesta tulee ainakin yksi kiukun aihe.

Taidan lohduksi kaapia kitaani viimeiset pashan muruset, se onnistui tänä vuonna aivan erinomaisen hyvin. Maku ja rakenne olivat kutakuinkin täydelliset, ulkonäön pienet puutteet on jo unohdettu.

Hyvää viikon jatkoa!


Mango-juustokakku






torstai 1. huhtikuuta 2021

Huhtikuu on täällä taas !

 

Huhtikuu alkoi aurinkoisesti ja heti aamusta mittari oli plussalla. Piha oli vielä seitsemän aikaan kohmeessa pakkasyön jäljiltä ja spanielit selvisivät aamutoimistaan kuivin tassuin. 

Ne reppanat viettävätkin näinä viikkoina runsaasti aikaa takaeteisessä tassujaan kuivattelemassa. Jokainen spanielia silmiin katsonut tietää sen katseen joka on täynnä epäuskoista pettymystä kun ovi muihin kodin tiloihin sulkeutuu kuonon edestä.

Onneksi rapakausi on vain ohimenevä vaihe ja spanielitkin saavat hösseltää pihalla sulavan lumen paljastettua päivittäin yhä laajempia nurmialueita nuuhkimassa. Eilen löysimme kaksi talven käpristämää päästäistä sulaneen lumen alta, surullinen näky. Eivät päässeet elämänsä kevääseen ne yksilöt.

Pääsiäinen on aivan ovella, tänään eletään kiirastorstaita. 

Meillä ei ole koettu tarpeelliseksi karkottaa kiiraa eikä muita räyhähenkiä nurkista mutta rusakoiden takia voisin käryttävää tervatuokkosta pihalla kuljetellakin. Tokkopa nuo nykyajan kiirat siitäkään korvaansa heilauttaisivat, sama ylpeäntympeä toljotus ja jauhavat leuat sieltä vain katsoisivat.

Tuhkakeskiviikon hengessä voisin itseni sijaan ripotella tuhkaa vaikka kasvimaalle, olisi jo niin kiva nähdä kasvulavat pitkästä aikaa.


Kevät tosin etenee ilman tuhkan sirottelujakin,  mutta ainahan sitä voi hieman vauhdittaa. Hätäisellä kun on aina hoppu.

Luvassa on plussakeliä, satunnaisia sateita ja kohtalaista tuulta. Kaikki tämä yhdessä ja erikseenkin tietää hyvää lumien sulamisen ja pihan kuivumisen kannalta. Eilen pääsin jo sen verran tutkimaan lähemmin yläpihan istutusalueita että bongasin ensimmäisten penkkipunnertajien ylösnousemusyritykset, niitä tervehdin suurella ilolla. 

Kärhöissä ei vielä elonmerkkejä näkynyt, mutta pitää kai niille antaa vielä aikaa kun vasta vapautuivat lumipeitteestä. Minun ja kärhöjen suhde on aina ollut hieman yksipuolinen. Minä niitä vilpittömästi rakastan, kärhöt viihtyisivät jonkun muun hoivissa paljon paremmin. Tästä yksipuolisesta ihastuksesta huolimatta yritin jälleen kerran ja petasin niille kunnon pedit salavien juurelle, ajatuksena usuttaa niitä kiipeilemään vanhoja rosoisia runkoja ja oksia pitkin niin korkealle kuin haluavat. Saa nähdä haluavatko.

Sisätiloissa kukat sentään kukkivat jo. Tämä pehmeän keltainen gerbera on yksi kauneimmista keltaisista. Juuri oikeanlainen, pehmeäksi kauhtunut sävy. Tätä sävyä en ole uskottavana versiona maalien sävykartoista löytänyt, mutta ehkä vielä joskus sen löydän ja aivan varmasti vielä jonkun seinän tällä sävyllä maalaan.

Pääsiäispyhiksi ei ole tiedossa mitään kummoisempaa ohjelmaa. Ei tule vieraita eikä mennä mihinkään. Luvassa onkin siis runsain mitoin vapaa-aikaa. Olen saanut luettua jo viisi ensimmäistä kirjaa Kuun sisaret -sarjasta. Tänään pitää kauppareissulta napata mukaan kuudes ja sitten onkin pitkät viikot odoteltavana kunnes viimeinen osa ilmestyy. Nämä ensimmäiset lukemani ovat pehmytkantisia pokkareita ja kaksi viimeistä painavia kovakantisia järkäleitä, niitä onkin hieman hankala lukea sängyssä. En kyllä millään jaksa odottaa sitä, että kaksi viimeistä osaakin tulee pokkareina, menee varmasti vuosi.

Lisäksi olen saanut tällä viikolla mukavan määrän pakollisia, kursseihin liittyviä tenttejä suoritetuksi joten niidenkin osalta voin ihan hyvällä omalla tunnolla hengähtää hetken ja lukea kevyempää viihdekirjallisuutta.


Tarkoitus oli nyt pyhien aikana viritellä palju kylpykuntoon. Sen ylläpitoyksikkö vietiin joulun jälkeen varastoon ja nyt näyttäisi säiden puolesta olevan taas järkevää tuoda se käyttöön. Älkää kysykö mitä tubtainer oikeasti tekee, kai se on joku peruslämpöä ylläpitävä termostaatin tapainen kapistus jossa on lisäksi jokin suodatinominaisuus.

Taisinpa aiemmin talvella taivastella amaryllisten kukintaintoa?
Eipä ollut turhaa leukojen louskustusta se, nyt nimittäin taas kukkii ja komeasti kukkiikin. Kunhan nämä malttavat joskus lopettaa, saan vihdoin viedä ne kaikki kasvihuoneeseen kesälomalle. Ikkunalaudoille tarvitaan kohta paljon tilaa sillä tuoksuherneiden kylvöä en enää malttaisi odottaa enää yhtään.

Oikein hyvää pääsiäistä just sulle, missä lietkin ! Mikäli et vietä pääsiäistä, nauti huhtikuun huikeasta voimasta!




sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Palmusunnuntaina

 

Palmusunnuntai ja koko pääsiäinen pääsi pikkuisen yllättämään. Syytän vallitsevaa tautitilannetta,  jälleen kerran. Aiempina vuosina pääsiäistä on suunniteltu heti hiihtolomien loputtua ja vieraita on riittänyt sekä meille että mummolan puolelle. Nyt kukaan ei oikein kehtaa liikkua mihinkään ja niinpä minäkään en ole pääsiäisellä päätäni vaivannut.  Perinteisesti meillä liittyy pääsiäiseen kattaus isolle porukalle. Mitenköhän sitä oikein osaa tulevan viikon kauppareissuilla ostaa vain oman perheen tarpeisiin?

Nyt kun pärjätään pienellä paistilla ja puolikkaalla pashalla, pöytään jää enemmän tilaa kevätkukille. Olen ripotellut tulppaaneja, narsisseja ja hyasintteja vähän joka puolelle torppaa ja pääsiäisviikon aikana määrä vain lisääntyy. 

Ihaniahan nämä kevään tuojat ovat, etenkin nyt kun ulkona on hirvittävän ruman näköistä. Hanget vajuvat kihisten auringon ja tuulen vaikutuksesta, kaikkialla on salavien ja muiden puiden roskaa, linnunsiemeniä ja rusakonpapanoita. Pihan jääkansi alkaa lohkeilla ja pälvipaikoista paljastuu ruman ruskeaa nurmikkoa. Päivä päivältä lumi kuitenkin hupenee ja maaliskuu ehtii kuin ehtiikin maata näyttää.

Aivan pian lumi muuttuu sohjoksi ja kunhan hanki vajuu kumpparin varren mittaiseksi, pääsen kahlaamalla tutkimaan rusakoiden tuhoja. Vaikka miten olen niille juuttaille pitänyt heinäbaaria tallin pihalla, ne ovat napsineet meheviä oksanpäitä pihalla vetelehtiessään. 

Spanielit juoksentelevat aamuisin pihalla nenät solmussa rusakoiden hajuista ja etenkin Muikkelille tulee selkeästi vatsanpuruja, ilmeisesti jonkinlainen papanaähky. Minua papanat raivostuttavat, sillä tiedän niiden koostuvan pihan pensaiden ja puiden osasista. Vaikka suojasin syksyllä herkuksi tiedettyjä kasveja, paksu lumipeite mahdollisti isojen rusakonroikaleiden yltämisen suojausten yli. 

Onneksi on kevät, kesäaika ja kaikkein huikeimmat ajat vasta edessä. 

Riemukasta palmusunnuntaita !


PeeÄääs: kevään mehevin kakku - tein tämän lauantaiaamuna ja illalla jäljellä olivat vain viimeiset muruset, edes kuvaa en ehtinyt nappaamaan. Vahva suositus  ja ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

tiistai 23. maaliskuuta 2021

Sykkyröitä

 

Kevät näyttäisi edistyvän, joskin kyllä sen näkeminen hitusen levottomampaa mielikuvitusta vaatii. Ikkunasta näkyy valkoisia kinoksia ja paljasta maisemaa. Purkua odottava leikkimökki irvistää kinosten keskeltä kuin ruma punainen torahammas. Viime vuonna istutetut 'uudet upeudet' sojottavat hangesta pitkinä piiskoina eikä edes vaahteran silmuissa ole vielä ensimmäistäkään elonmerkkiä.

Sydän kylmänä vaanin rusokirsikoita ja ruusuorapihlajaa sillä maaliskuisissa rusakkojen yöllisissä kinkereissä ne ovat enemmän kuin uhanalaisia. Tokihan niillä on runkosuojat, mutta lunta nyt sattuu olemaan niin paljon, että runkosuojat ovat lähinnä lumen alla. Kultasade sentään piileskelee verkkoineen lumen alla visusti piilossa, se ei päädy aivan heti rusakoiden hääateriaksi.



Koska ulkona on vielä varsin talvisen ja tylsän näköistä, pitää kauneutta tuoda edes sisätiloihin. 

Ostin viikonloppuna nipun hehkuvan oransseja leinikkejä (ei ollut muuta väriä tarjolla) ja nipun kirsikan oksia. Kukkakaupasta hain pari punaista leinikkiä ja röyhelöisiä neilikoita. Täysin kerettiläisesti purin auki kukkakauppiaan sitoman rakennelman ja yhdistin kaikki yhdeksi suureksi kimpuksi ja siitähän tulikin oikein keväinen ja kaunis. 

Ilahduin kovasti kun päivän lehdessäkin oli mieltä piristäviä oransseja sykkyröitä; 


Vaikuttaa siltä, että pitkä valkoinen kylmä kausi alkaa kääntyä historiaan ja kevät koittaa näillekin selkosille. Jo oli aikakin. Kovin montaa viikkoa ennen kevätpäivän tasausta täällä ei kannata kevättä odotella, ainakaan henkeään pidätellen.

Keskipäivällä oli jännät oltavat kun syksyn harjoittelupaikat avautuivat hakuun. Klikkaussormi oli valmiina ja sainkin naputeltua itselleni haluamani harjoittelupaikat sekä mielenterveys-päihdetyölle että ikäosaamisen harjoitteluun. Tiedossa on yhdeksän hyvin mielenkiintoista ja toivottavasti opettavaista harjoitteluviikkoa.


Tämmöinenkin sykkyrä löytyi


Mainiosti sujuneen varaussession jälkeen lähetin spanielit mummolaan vanhustyöhön ja kurvasin itse kaupunkiin. Oli nähkääs taimimulta ihan finaalissa ja perliittiä tarvittiin myös. Jotenkin mukaan tarttui myös parit pavun siemenet ja yksi daalian juurakko, että sattuikin! 

Usko omiin kykyihin oli huipussaan ja sydän täynnä toivoa kun jemmasin sinisateen hyvin liotetut siemenet multa-perliittiseokseen ja vein ne tallin viileyteen miettimään itämistä. Eihän sinisade näillä korkeuksilla menesty muuten kuin ruukkukasvina, mutta kiitollisena hyysään sellaistakin jos joku siemenistä meinaa sellaiseksi ryhtyä.

Muiden kylvöjen osalta yritän vielä pitää käsijarrua päällä,  huhtikuussa sitten seuraavat.



Tallissa käydessäni totesin, että aivan näinä päivinä pitää syynätä läpi sekä daalian juurakot että muut sinne talvehtimaan sijoitetut kasvit. Parasta varata iso jätesäkki mukaan, sillä pitkäksi venähtänyt pakkaskausi yllätti ja ilmeisesti kopaisi kylmällä kouralla ainakin osan talvehtijoista kompostikuntoon.

Ihan saan itseäni tästäkin kiitellä, olisi pitänyt pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja viedä edes sinisarjat kanalaan talven kylmimmiksi kuukausiksi. 

Mikäli sieltä nyt jotain elolliselta näyttävää löytyy, ne varmaan heräävät valon ja lämmön myötä melko nopeasti eloon. Jokaista elävää silmua tervehdin ilolla.




Näiden karvaisten sykkyröiden työpanos ei ole kovin kummoinen, mutta hyvää mieltä ja iloa ne kyllä tuovat näihin sisäjumipäiviin. Onhan se mukava kuunnella luentoja kun kissa hyrrittää sylissä ja spanieli tuhisee nojatuolin selkänojan tyynyllä tai sohvan mutkassa.

Luentojen välissä on kiva piipahtaa ulkona ja vaikka hanget ovat vielä korkeat, linnut ovat jo heränneet kevätkiireisiinsä, sirkutus on jo melkoinen. 

Oikein mukavaa ja keväistä viikkoa, maaliskuu alkaa olla ns. paremmalla puolella jo!


Talviunilla vielä

perjantai 19. maaliskuuta 2021

Vuosipäivän aikaan

 


Useammastakin tuutista on saatu muistutusta siitä, kuinka näinä päivinä vuosi sitten vitsaus nimeltä korona tuli ja muutti arkemme. Mielenkiintoista on se, kuinka nopeasti hiljentyneeseen maailmanmenoon ja pienempiin ympyröihin tottuu. Minulla ja perheelläni ei ole mitään hätää, kun asumme pienen maalaiskaupungin kyljessä, haja-asutusalueella, väljästi ja tilavasti. 

Mielekästä tekemistä riittää opiskelujen ja kotipuuhastelujen kautta enkä omanlaisenani introverttina edes kaipaa muita kontakteja. Huolta ei tarvitse kantaa edes mummosta sillä hänen ulko-ovensa näkyy tuvan ikkunasta.

Tiedän, että olemme lähipiirini kanssa hyvin onnekkaassa asemassa ja siitä olen valtavan kiitollinen. Ei tarvitse pitkälle tuttavapiirissä mennä kun täysin toisenlaisiakin tilanteita löytyy. Työttömyyttä, lomautuksia, hiljaisuutta ja yksinäisyyttä. Hiljaiseksi vetää ja voimaton, turhautunut kiukku valtaa mielen.


Se tunne...

Eivät ole vuodet veljiä keskenään, vuosi sitten ulkona täysin eri näköistä. Kurkkasin blogiarkistoon ja näinä päivinä on haravoitu maata ja ihasteltu penkkipunnertajien ylösnousemusta kukkapenkeistä. Nyt on vielä lujasti lunta ja napakasti pakkasia. Aurinko kyllä lämmittää ihan tuntuvasti.

Vuosi sitten väsättiin yläkerran makuuhuoneiden remontteja, remppa valui portaita myöten alakertaan, mutta stoppasi valitettavasti ala-aulaan. Kevään edettyä siirryttiin ulkohommiin ja lähelle joulua venähtänyt (käsistä täysin lähtenyt) pihasaunan remontti terasseineen taisi viedä remppainnostukselta enimmän terän. 

Olen elätellyt toiveita rempan jatkumisesta tuvan keittiökalusteisiin, toistaiseksi on tyydyttävä visioimaan ja suunnittelemaan. Toisaalta, syksyllä alkaneet opiskelut työllistävät ihan mukavasti. Joutoajalla mieluummin lueskelen kevyempää viihdettä kuin hosun ruuvinvääntimen kanssa kalusteasennusten aputyttönä. Varmasti siihenkin hommaan vielä pääsen, joskus aikanaan.



Koronavuosi oli muutosten vuosi monellakin rintamalla. Opiskelu toi arkeen kipeästi kaipaamiani aikatauluja ja päätti aivan liian pitkään jatkuneen sairastamisen jakson. Olin unohtunut tai tottunut lillumaan sairastamisen jälkeiseen välitilaan ja toisaalta tipahtanut rutiinittomaan tyhjiöön.  On aivan huikean hauskaa opiskella taas, oivaltaa uusia asioita ja kuulua pitkästä aikaa opiskelijayhteisöön.

Minulta on usein kysytty mitä teen sitten kun valmistun. En tiedä, eikä minun tarvitsekaan tietää. 

Juuri nyt nautin tästä elämänvaiheesta, en vaivaa päätäni sillä mitä kenties teen vuonna 2024. Jos jotain elämä on minulle opettanut niin sen, että kaikki voi muuttua hetkessä. Mikään ei ole niin varmaa kuin muutos.

Varmaa faktaa ovat myös ns. koronakilot, niiltä en ole säästynyt minä eikä Elmo:




Huomaan kiloja kertyneen ja maan vetovoiman tehostuneen, kaikki roikkuu ja säkittää. Luotan siihen, että kevään edetessä liikuntaa tulee taas kuin huomaamatta lisää. Ensimmäistä harjoittelupaikkaa hakiessa yksi kriteereistä oli sen sijainti pyöräilymatkan päästä ja sellaisen paikan sainkin. 

Lähiviikkoina pitää huollattaa fillari ja varmistaa, että osumaa ottanut tasapaino sallii pyöräilyn.

Elmon kohdalla en olekaan niin luottavainen. Sehän voisi lähteä nuoremmaksi hiirenpyytäjäksi ja Oscarin oppipojaksi, mutta ei siitä siihen(kään) taida olla.  Elmon ongelmat ovat syvemmällä, se on syntymässä säikähtänyt orpopentu jolla on oma kuormansa kannettavana. Valitettavasti kuormassa on nyt myös valtavaksi paisunut maha ja haluan kuulla eläinlääkärin näkemyksen. 

Kaiken lisäksi se on nyt useamman kerran käyttänyt vessa-asiointiinsa vaihtoehtoisia paikkoja hiekkapotan sijaan. Ei ole helppoa moniongelmaisen kissankaan elämä. Eikä elämä sellaisen kanssa.



Pelargoniat jonottavat portaille pääsyä

Hieman kummalliselta tuntuu sekin, että kalenterissa ei ole minkäänlaisia lentoaikatauluja. Yleensä tähän aikaan vuodesta on jo kesän lomaviikot Pacosin mäelle tiedossa ja lennot maksettu, nyt kalenteri on kesäkuusta alkaen tyhjää täynnä. Aiemmin hevoset toivat tiettyjä rajoituksia matkustamiseen, nyt tyhjän tallin aikaan sellaisia rajoituksia ei ole. 

Toivottavasti kevään edetessä tautitilanne hellittäisi ja rokotusten myötä vastuullinen matkustaminen mahdollistuisi. Pahoin kuitenkin pelkään, että suomalaisilla pahimmat viikot ovat vasta edessä ja elämme rajoitusten kanssa vielä pitkään. Päättäjät pohtii ja pesee käsiään, onneksi ei ole sotatila.

Tiedä vaikka harjoittelu poikisi edes jonkin pituisen kesätyöpätkän, olisi ainakin erilainen kesä.

Nyt on kuitenkin maaliskuu ylittänyt puolivälinsä, mennään hyvää kyytiä kohti kevätpäivän tasausta ja valoisampia aikoja.

Hyvää viikonloppua!


sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Joko nyt kääntyy kevääksi?

Kuluneen viikon ja viikonlopun aikana uskoni kevään saapumiseen suunnilleen totutussa aikataulussa on vahvistunut. Tunnustan, että monena aamuna mulkoilin synkkänä lämpömittariin ja aloitin päiväni pakkasia manaten. Aurinko kyllä paistoi siniseltä taivaalta useampana päivänä, ne olivat niitä kireän pakkasen päiviä.

Heti kun pakkaset lauhtuivat, linnut lisäsivät kierroksia ja äänenvoimakkuutta. Räystäät valuvat nyt ihan norona ja viimeiset lumet rysähtelevät katolta. Hanki vajuu ihan silmin nähden ja illat ovat yhä pidempään valoisia. Alkaa vaikuttaa ihan keväältä.

Lumen keskellä pientä piristystä ovat tuoneet vimmatusti kukkivat narsissit. Olen ripotellut niitä useampaan paikkaan, ensimmäiset tervehtivät sisääntulijaa eteisessä. Viileässä eteisessä ne eivät rehahda liian nopeasti ylikukkineiksi vaan jaksavat ilahduttaa pitempään.

Meneehän tässä vielä useampi viikko ennen kuin narsisseja kannattaa alkaa kukkapenkeistä haeskelemaan, joten ilo irti näistä ensimmäisistä.




Herttaisia hyasintteja jaksan katsella joulun lisäksi muulloinkin ja ilahduinkin  kovasti kun sain pienet lohenväriset tinttiäiset viime viikonlopun tuliaisena, hempeän keltaisia tulee pääsiäisen alla ainakin Lidliin. Muistin, että viime syksynä jemmasin muutaman varta vasten hankkimani keväthyasintin sipulin etuportaan eduspenkkiin, toivottavasti viihtyvät ja ilahduttavat kukinnallaan -sitten joskus. Joulukukkienkin sipulit säästän ja jemmaan kukkapenkkiin. Kyllä niistä joku aina nousee uudelleen, mutta aina yhtä hassun harittavina ja harvakukkaisina versioina. 




Tänään alkoi kuukalenterin mukaan otolliset kylvöpäivät ja sain ripotella multaa ja siemeniä pitkästä aikaa. En tiedä onko kuun vaiheilla loppuviimeksi minkään sortin merkitystä siementen itämiselle eikä oikeastaan kiinnostakaan. Kylvän kasvavalla kuulla koska voin niin tehdä.

Tänään multiin pääsi kaksi eri sorttia basilikaa, salvia ja isosamettikukka. Tomaateista eka setti on suurin toivein kylvetty ja yksi isohko kennosto kesäpäivänhattua ja juudaksen hopeakolikoita (kesäkuuruohoa). Alkuviikosta postin pitäisi tuoda vielä pari sorttia tomaatinsiemeniä erään harrastajan kokoelmista. 
Tomaattien kanssa pysyin lujana ja laitoin vain kaksi siementä per lajike. 



Perikuntaa jaksaa naurattaa jokakeväinen puuhasteluni siemenpussukoiden ja kylvöhommien kanssa. Olen kuulema kuin Roope Ankka lajitellessani siemenarkistoani ja pelatessani niillä pasianssia yrittäessäni muodostaa järkevää kylvöaikataulua. Saan myös kuunnella aika väsähtänyttä huumoria 'mamman epäilyttävistä kasvivaloista' ja ulkomailta tilatuista 'hyötykasvien' siemenistä.

Kun naperot muuttivat kumpainenkin omiin koteihinsa, hyödynsin oitis huoneet omiin tarkoituksiini. Nyt minulla on runsain mitoin tilaa levitellä taimipurkkeja. Viikonloppuisin saavat tänne tullessaan hyväksyä huoneidensa uudet asukkaat.

Kaikesta lempeästä naureskelusta ja silmien pyörittelystä huolimatta auttavat tarvittessa nostamaan kylvökennostoja uunin pankolle tai tulevat imurin kanssa hätiin jos multaa tupsahtaa väärään paikkaan. Kiltisti nuorempikin väistelee huoneeseensa ilmestyneitä taimipurkkeja ja sytyttää kasvilamput aamuisin.


Munakoisonuorisoa


Chiliteinit

Talvilomaviikko oli onneksi muutakin kuin rästijuttujen purkamista ja luentotallenteiden kuuntelua.
Aloitin Seitsemän sisarta -kirjasarjan lukemisen jo vähän aikaa sitten. Ensimmäinen osa roikkui milloin yöpöydälläni, milloin missäkin ja eteni hitaasti, vain muutama sivu kerrallaan.

Lomaviikon työlistaan merkkasin myös lue hömppää -tehtävän ja tartuin paksuun pokkariin yhä useammin. Sitten se mokoma kirja vei mukanaan ja huomasin lukeneeni jo toisenkin osan. Eikähän se edes ole mitään aivotonta hömppää vaan ihan kunnon tarina jossa kulkee ainakin kolme rinnakkaistarinaa. 

Huomasin googlettavani milloin Rion Kristuspatsaasta, milloin Ibsenin tuotannosta ja välillä kuuntelin youtubesta Griegin Aamutunnelmia ja Solveigin laulua. Välillä kurkkasin karttasovelluksesta tapahtumapaikkoja ja tutkin satelliittikuvia.

Tänään aloitin kolmannen osan ja poden jo pientä eroahdistusta koska en voi enää uppoutua tarinaan niin usein kuin tahtoisin nyt kun talvilomaviikko alkaa olla lopuillaan.

Pitääkin tutkia päivitetty versio lukujärjestyksestä, sillä vallitsevan tilanteen takia lukujärjestys muuntuu ameeban lailla. Valitettavasti lähes poikkeuksetta kaikki lähiluennoiksi merkatut muuttuvat jossain vaiheessa hybridin kautta etäluennoiksi. 

Kyllähän sitä sujuvasti kuuntelee etäluentojakin, mutta huomiota hajottaa kyllä tehokkaasti kaikki kotiympäristön tekijät, koirat ja kissat etunenässä. Lisäksi kynnys spontaanille kommunikaatiolle luennoitsevan henkilön kanssa on huisan paljon korkeampi etänä.


Alkava viikko on kalenterin mukaan lähiviikko, saas nähdä minkä verran siitä tällä kertaa lähiopetuksena toteutuu. Kaikkein mukavinta on aina nähdä opiskelukavereita ihan nokakkain. Vaikka meillä on varsin vilkas whatsapp-ryhmä, ei se tietenkään korvaa livekontakteja. Meidät on jaettu pienryhmiin ja jos tapaamme samassa luokkatilassa, meitä on paikalla opettajan lisäksi vain muutama.

Näillä meidän selkosilla se penteleen virus on nyt pysynyt hyvin kurissa, ollaan kuulema perustasolla tartuntojen suhteen. Tämä tarkoittaa ihan ykköstartuntoja viikossa. Mutta kuten on nähty, eihän sitä tarvita kuin hitunen huonoa tuuria (ja pari vastuutonta tyyppiä) kun tilanne on kokonaan toinen.

Tästäkin syystä olen ihan hirmuisen iloinen, että omat perilliset ovat samasta muotista itseni kanssa ja heille riittää aktiviteeteiksi kotona hengailu ja pienet piirit. 

Mukavaa maaliskuista viikkoa, missä lienetkin. Pysytään pienissä porukoissa ja terveinä, joohan!