torstai 17. kesäkuuta 2021

Kesäkuuta laukan tahtiin

 


Lomaviikollani kesäkuun alussa nipistelin itseni 'onko tämä edes totta' -mustelmille kaiken sen kauneuden äärellä jonka keskellä saan elää. Mihin tahansa katseensa käänsi näkyi kukkia. 

Ja rikkaruohoja. Ja leikkaamatonta nurmikkoa ja tekemätöntä työtä. Keskityin kuitenkin olennaiseen eli kukintaan. Talven näivettämä ihminen suorastaan syttyy roihuun kaiken tämän alkukesän kukinnan takia. 



Syksyllä konttasin märässä mullikossa ja tässä osa palkinnosta


Torpan satavuotiaat kukkivat aivan hillittömästi ! Jos sato on kukinnan mukainen, puut eivät sitä jaksa kantaa. Tätä kirjoittaessani kukinta on jo ohi ja raakileita näkyvissä. Rusakoiden runtelema nuori omenapuu on korvattu uudella samanlaisella ja sen ympärille on kaivettu hyvät bunkkerit talvisuojausta silmällä pitäen. 


Moneen kertaan siirretty kartanonpioni on ikuinen optimisti asuinpaikkansa pysyvyyden suhteen ja päkisti tänä keväänä kaikkiaan kolme kukkaa. Nyt se on uskoakseni oikealla paikallaan ja saa rauhassa pulskistua aivan niin suureksi kuin tahtoo.

Tämä muhkujen muhku, vuokkopionina minulle myyty onkin tunnistettu kuolanpioniksi. Ihan sama, se on niin iso ja hieno, että olkoon vaikka kummitus kunhan kukkii jatkossakin.

Katsastin äskettäin tämän pionin asuinpaikan ja laajennusvaraa on vielä muutama neliö. Mieluummin siirrän muita, pienempiä pois tieltä. Tässä on kerrankin osunut oikea kasvi oikeaan paikkaansa.







Huomaan nyt suhtautuvani hyvin hyvin paljon rennommin ja sallivammin puutarhaani.
Kiireessä ei jaksa niuhottaa ja nykyisin menen puutarhaan lähinnä rauhoittuakseni, en stressatakseni vääristä lajikenimistä tai ontuvista väriyhdistelmistä. Tottahan toki minua ärsyttää vuohenputki joka änkeää pilaamaan kaikki kuvat ja äljöttää kitkemisestä huolimatta keskellä upeinta kukkamerta. Tai voikukan hahtuvapallero, niissäkin on jotain niin voitonriemuista vahingoniloa, erityisesti kun ne sojottavat keskellä perennapenkkiä. Joskus nyppäisen juurineen ylös, joskus en.


Annan niiden levitä jotka näyttävät viihtyvän ja aivan sovulla merkkaan syksyn siirtokuljetuksia varten ne, jotka näivettyvät. Kalliit oppirahat olen tähän mennessä maksanut monestakin kasvikokeilusta, mutta mitä sitten. Toivottavasti olen saanut opin lisäksi edes jonkun kivan kuvan kuva-arkistooni.

Forget me not, lemmikki joka saakin levitä.

Issaanvaaran perintösyreeni kukkii valkoisista ekana

Siiri-mummon syreeni

Sain minä helteiseksi äityneellä lomaviikollani sentään kasvihuoneen säädylliseen kuosiin. Tomaatit, chilit ja munakoisot kasvavat pontevasti kukin omissa poteroissaan. Kaikkien helmassa istuu ötökkävahtina samettiruusu ja siellä täällä töröttää myös basilikaa. Osan tomaateista siirsin heti alussa ulkoruokintaan ja ainakin 'Evakossa' on jo kaksi hyvän kokoista raakiletta.

Esikasvatetuista taimista istuttamatta on enää noin miljoona 'Sulikka' maatiaislantun tainta ja salkopavut. Homma hoitunee loppuviikon aikana. 

Juhannusviikon satunnaisiin vapaisiin ja kesäyön valoisiin tunteihin riittää kuitenkin puuhaa ja askaretta, kasvihuoneen etupihan tiililattia odottaa tekijäänsä.


Tätä kirjoittessani ollaan jo ohitettu kesäkuun puoliväli.
Olen ollut kesätöissäkin jo reilun viikon enkä voi kuin ihmetellä kuinka nopeasti kymmentuntinenkin työvuoro sujahtaa. Hyvällä porukalla maanantaiaamun vuoro kilpaa kellon kanssa (lämminvesikatkos alkaa kello 10) on silkkaa iloista tekemistä!

Erityisen iloinen olen sunnuntaille osuvista kymmentuntisista. Teen (onneksi) vain kahta vuoroa, en yövuoroja ollenkaan. Ensinnäkin, natsat eivät riitä itsenäiseen lääkehoitoon eikä osaaminen yksinäiseen yövuoroon. Toisaalta, jätän yövuorot niille joille ne ovat oikeasti vahvempaa osaamisaluetta ja joilla tahtoa niiden tekemiseen.

Villin veistoksellinen 

Otsikon aasinsillalle laukkaamme multaiset crocsit kopisten, nyt kukkivat laukat! Olen kirjoittanut muistilistaani isoin kirjaimin: HANKI LISÄÄ LAUKKOJA. Ne ovat niin hienoja, pitkäikäisiä ja kiitollisia. Saavat tehdä laukkarynnäkön puutarhaani, nämä majesteetilliset pallerot ovat upeita ja vaikka värivalikoima on varsin rajallinen, ne toimivat hienosti rauhallisina taustakasveina. Minulla näitä kyllä laukkailee varsin villisti myös eturivissä, ehkä siirrän, ehkä en.



Camassiaakin tarvitaan lisää!

Joo, ihan hengästyttää kaikki tämä kauneus ja kasvun voima.
Jotenkin tänä keväänä niin moni homma on loksahtanut mukavasti paikoilleen ja vaikka tekemistä on ihan hullun paljon, olen onnistunut hölläämään stressiruuviani. Ihan huolettomasti saatan istahtaa kahvimukilliselle terassin lepotuoliin ja olla vain. Ohitan sujuvasti rikkaruohot ja keskitän katseeni kukkiviin tulppaaneihin. Iloitsen salavien runkoja kiipeävien kärhöjen (ne elävät sittenkin!) sinnikyydestä ja unohdan hetkeksi istuttamista kipeästi kaipaavien jalompien serkkujensa huutelut, kaikki aikanaaan hoi te aateliset.

Päällikkö ei väsy

Kukin omalla vahvuusalueellaan

Ja sitten on nämä...

Torpan spanielit ulkoilevat muuten näillä viikoilla hyvin rajatusti, Leffe lähtökohtaisesti remmissä. Se nimittäin villikoi hönön Muikkelin perunannostoon eikä se ole ollenkaan toivottavaa puuhaa. Justiinsahan ne perunat on maahan pantu ja nämä urvelot juoksuttavat maasta kaivamiaan siemenperunoita pitkin pihoja. Se on jyrkkä ei moiselle kurivajeelle ja remmi kaulaan rikkureille.


Maisemakin korjaantui hienosti kun tuttu hevosihminen toi pienen varsalauman ja pontevan mummotamman pohjoispuolen laitumille. On se niin mukava nähdä aamuvarhaisella pellolla lepäilevä lauma. Nyt saa vain katsella ja ihastella, vailla omaa vastuupanostusta aitojen sähköistä ja vesisäiliöiden tankkaamisesta.

Kipuilen edelleen tyhjän tallin syndroomaa, jopa enemmän kuin Perikunnan itsenäistymistä. Tallissa on vieläkin tuttu tuoksu ja tänään viimeksi katsoin seinällä roikkuvaa talikkoa sillä silmällä. Heinävarastossa on vieläkin vajaa paali, otan siitä katteeksi valkosipuleille. Fillarit on parkkeerattu toistaiseksi heinävarastoon ja kävinkin polkaisemassa pikku lenkin. Ihan vaan todetakseni, että tasapaino on sittenkin palautunut. Perjantain iltavuoroon polkaisen uskollisella maastofillarillanii eikä jonkinlaisen mummoponin hankintakaan ole millään tavoin poissuljettu ajatus.


Just nyt on kuitenkin hyvä näin.
Torstai on vielä vapaapäivä ja teen inspiraation mukaan. Ehkä pesen pari ikkunaa, ehkä kitken vuohenputkea. Ehkä aloitan kärhöjen poteroiden kaivamisen, ehkä luen naistenlehtiä lepotuolissa. Kesä on ihmisen parasta aikaa!











tiistai 1. kesäkuuta 2021

Lomalla viimeinkin...

 

... voin ottaa iisimmin, niin sitä eräässä laulussa sanotaan.

Kouluhommien osalta voikin ottaa iisimmin, opintopisteitä ropisee laariin kivaa tahtia ja tämän hetken saldo on 59/210. Muutama kurssi on vielä arvioimatta ja kunhan kaikki suoritukset tältä keväältä on kuitattu, voin olla hyvin hyvin tyytyväinen kahden ensimmäisen lukukauden saavutuksiini.

Tämä kesäkuun ensimmäinen viikko on mitä mainioin ajankohta pitää kesälomaa. Tänään oli pitkästä aikaa lämmintä -muttei liian kuumaa, enimmäkseen kun kasvihuoneella hääräsin. Pihahommissa ei todellakaan voi ottaa yhtään iisimmin. Paljon ja vielä enemmän olisi akuutteja pihahommia, täytyy yrittää jokin tärkeys/kiireellisyysjärjestys säilyttää. Tämän päivän ansioita on se, että kaikki tomaatit ovat vihdoin omissa pytyissään ja helmoissa samettiruusuja sekä basilikaa. 

Siirsin kasvihuoneen purkkiarmeijan ulkolavoihin odottelemaan istutusinspiraatiota. Sen olisi paras ilmiintyä ihan lähipäivinä, ennen seuraavaa ruohonleikkuupäivää. Ruoho todellakin kasvaa niin, että humina kuuluu.


Iso-J taivaltaa yhä vain pohjoisemmaksi, tänään yöpyy jossain Sodankylän liepeillä. Minä saan mellastaa sydämeni kyllyydestä pihahommissa kun on ainoastaan oma suu ruokittavana eikä ruokahuolto täten vaadi isoja ponnistuksia. Kylmä nakki -ruokateemalla mennään viikkoa eteenpäin. 

Iltojen viihdykkeenä toimii mainiosti Seitsemän sisarta sarjan uusin osa, tuhatsivuinen järkäle, päivä venyy yli puolen yön ihan huomaamatta. Onneksi on loma eivätkä aamu-uniset spanielitkaan ole turhan tarkkoja aamuruokansa ajankohdasta.

Näin on oikein hyvä juuri nyt. Hyvää kesäkuun ensimmäistä viikkoa sinulle!







torstai 27. toukokuuta 2021

Ärräpäitä Bloggerin kanssa

                                            TÄSSÄ PITÄISI OLLA KUVA

Voihan ankeuden ankeus... ei tämä bloggeri ihmisen lasta helpolla päästä. 

Muutamia päiviä olemme perikunnan vanhemman kanssa kamppailleet uuden bannerin kanssa. Sellainen komeilee blogin vasemmassa ylänurkassa ja yllättäen mobiilinäkymässä se on aivan oikein. Mutta tässä isommassa versiossa se ei suostu asettumaan oikein eikä oikeankokoisena sitten millään.

Lasten kuullen ei pitäisi kiroilla eikä manailla mutta koska omani ovat jo täysi-ikäisiä, olemme rinta rinnan mananneet Bloggerin kummallisuuksia. Kärsimys meitä yhdistää.

                                            TÄHÄN BLOGGER EI ANTANUT LAITTAA KUVAA

Tätä kirjoittaessa kuvien paikalla on jotain ihan muuta. Enkä oikein jaksa uskoa, että julkaisukaan täysin ongelmitta sujuu. Esitän kuitenkin kysymyksen: mitkä ovat ne säätimet joiden avulla banner asetetaan?

Mitäs muuta? No kiitos oikein hyvää. Toinen lukukausi on kolmea oppituntia vaille valmis ja yksi ainoa (sitäkin hankalampi) tentti pitäisi saada tehdyksi kesäkuun aikana. Portfolio tuli valmiiksi ja on toimitettu arvosteluun, lukukauden kokoavat näytöt on näytetty ja läpihän ne menivät, asioita joista olen vilpittömästi 'kiitollinen, siunattu, onnellinen'. 

Edessä odottaa viikon mittainen kesäloma, joka tosin jatkuu elokuun alusta. Lomien välisen ajan teen muutaman viikon ajan töitä.

                                            KUVAHAN SE TÄSSÄKIN PITÄISI OLLA

Lomaani en aio pilata bloggerin kummallisuuksia pohtimalla. Mikäli banneri ei nyt ala kunnolla asentua, saa toistaiseksi jäädä tuollaiseksi. Lomaviikon vietänkin enimmäkseen yksin, sillä Iso-J poistuu tontilta pariksi viikoksi, matkalle pohjoiseen. Ei minulla kuitenkaan aika pääse pitkäksi käymään. Pelkästään ruohon kasvutahti on nyt niin huikea, että saan istua Stigan kyydissä useamman iltapuhteen. Pihalla komeilee hieno multakeko josta riittää ammennettavaa kymmeniin kottikärryllisiin. Keittiöpuutarhassa on kylvöhommat ihan vaiheessa ja kasvihuoneesta pitäisi saada kymmenet daaliapurkit sun muut istutukseen.

                                            KUVA PUUTTUU TÄSTÄKIN

Parasta on se, että kun saan kouluhommat asiallisesti pakettiin kesän ajaksi, voin pyhittää vapaa-aikani mieluisalle tekemiselle pihalla ja puutarhassa. Nyt vain vieno toivomus hyvitä työsäistä.

Mukavaa toukokuun loppua ja hyvää viikonloppua!


                                            KUVA OIS KIVA TÄSSÄKIN





torstai 20. toukokuuta 2021

Mitä tapahtui?

 


Lumisateesta heittämällä hellepäiviin, sellainen toukokuu tänä vuonna.
Eipä siinä mitään, minulle kelpaa sekä lämpö, että aina vaan lisääntyvä valo. Jokainen aurinkoinen päivä täällä Suomen muotoisen pilven alla on ylimääräinen lahja, bonus jonka tuntee ansainneensa.


Huomaan, etten ole ehtinyt kirjoittaa kuin yhden vaivaisen päiväkirjamerkinnän. Asioita on tapahtunut ja tapahtuu edelleen. Kaikki on kuitenkin ihan mallillaan ja elämä Torpan mäellä jatkuu kutakuinkin entisellään. Eilen paratiisiin kuitenkin luikelteli käärme, noin metrinen musta kyy.


Tämä vikkelästi kiemurrellut luikero oli ensimmäinen tällä mäellä 'meidän aikanamme' ja toivottavasti myös viimeinen joka harhaantui parin metrin päähän takaovesta. Suunnilleen tuohon paikkaan jossa se kuvassa on, laitetaan kesäkalusteet ja Takapihan Taverna.

Viime kesänä Oscar-kissa otti kyyltä osumaa ja tarvittiin lääkärireissu jotta katti saatiin taas iskukykyiseen kuntoon.  

Sanotaan mitä sanotaan, minun mielestäni hoidettu piha-alue lähellä taloa ei ole missään oloissa kyyn luontaista elinpiiriä eikä se sinne kuulu. Meillä ei ole pieniä lapsia mutta ihmisiä ne aikuisetkin on ja senirikansalaiselle kyyn pisto olisi kohtalokas. Eikä ole kivaa koiriakaan korjuuttaa eläinlääkärillä.

Eilisen aikana yllättävän moni tuttu teki tuttavuutta samojen otusten kanssa, niillä on ollut ilmeisen hyvä talvehtiminen ja runsas sikiäminen kun niin paljon havaintoja nyt tehdään.


Hyvää ja menestyksekästä talvehtimista on onneksi muillakin kuin kyillä. Itseäni ilahduttaa paljon enemmän rusokirsikoiden selviäminen ensimmäisestä talvestaan ja ensimmäinen kukinta.
Nähdäkseni kaikki viime kesänä istuttamani kasvit, puut ja pensaat ovat hyvässä nousussa. Yhtä loistokärhöä vielä odottelen maan pinnalle saapuvaksi, kuoppasin sen kyllä aika syvään.


Etupihalta poistettujen risukasa-angervojen alla sinnitellyt jouluruusu heräsi uuteen kukoistukseen ja kukki hillittömänä puskana kun sai vihdoin valoa. Valitettavasti samalla alueella majaillut vuohenputkikasvustokin nauttii nyt lisääntyneestä valosta ja leviää kuin ... noh, tauti.


Kuluneiden päivien hellejako poksautti auki monta muutakin kukkaa, tuomet tuoksuvat, kirsikat kukkivat täyttä häkää ja luumukin aloittelee. Omenapuuvanhusten luona on vielä hiljaista mutta ei mene kauaa kun sielläkin alkaa pörriäisten surina kuulua. Rusakoiden rusikoimasta ylioppilaan omenapuusta on jäljellä enää surkea kuiva keppi. Pitää myöntää tappionsa ja nykäistä se keppi irti maisemaa rumentamasta. Uudelle puulle onkin siinä hyvä istutuskuoppa valmiina, kunhan vain joutaisin ajelemaan paikallisen taimen perässä naapurikunnan puolelle.


Kevään totisiin ihmeisiin kuuluu hengissä sinnitellyt 'Endless summer' jalohortensia. Olin jo poistanut muutaman kuolleeksi julistamani juurakon mutta säälistä jätin kaksi viimeistä risukasaa paikalleen. Ja kas, sieltähän puskee vihreää. Eipä siinä mitään, kyllä tämä yksilö saa ihan rauhassa sijoillaan asua.


Sipulikukat ilahduttavat aina -ja erityisesti keväisin niitä tervehtii suurella ilolla. Pihanurmella leviävä sininen scillamatto on ihana. Nyt kukinta on jo ohi ja ensimmäinen ruohonleikkuu niistää pitkät lehdet matalaksi. Samalla siemenet leviävät taas uusille alueille, asia joka ei harmita yhtään.

Narsisseja pompahtelee esiin välillä melko yllättävistäkin paikoista, sellaisista joihin en takuulla ole istuttanut mitään. Olen ottanut yksinäisistä kukkijoista kuvia jotta muistan syksyllä istuttaa niiden seuraksi lisää sipuleita.



Kovasta pakkastalvesta huolimatta, ulkona taivasalla talvehtinut viiniköynnös 'Somerset Seedless'  on vahvassa kasvussa. Hieman epäuskoisena (ja epätoivoisena) olen sitä käynyt kevään mittaan kurkkimassa ja hellejakso tekikin ihmetemppunsa, hengissä se on!


Tallissa talvehtineet daaliat pakastuivat kaikki, mutta yllättäen yhdessä laventelipuskassa on selkästi elämää ja tuoksua, kyllä tuosta vielä kunnon laventeli kasvaa.




Tulppaanit ovat nekin talvehtineet hienosti. Myyrien tai muiden tihulaisten hampaat eivät sipuleihin osuneet ja kukinta on ollut huimaa. Nyt alkaneen viileämmän jakson takia kukinta vain pitenee ja sehän on kiva juttu.


Kasvihuone on nyt pesty ja aina kaikessa mukana hääräävä Felix tarkisti työn jäljen. 
En ole vielä istuttanut tomaatteja enkä mitään muitakaan taimia lopullisille paikoilleen. Täällä on perinteisesti hallaöitä kesäkuun puolellekin joten helpompi minun on kiikuttaa lämpimään pienemmät taimipurkit kuin isot paljut ja ruukut.

Kunhan saan istutushommat huoneen puolella tehtyä, saan aloittaa vihdoinkin kasvihuoneen etupihan kiveämishommat. Kuten aina, sekin homma vähän laajeni sillä istutusta odottaa neljä uutta kärhöä, Princess Kate sekä Piilu. Ne tarvitsevat tietenkin kärhökaaren ja sellaiselle on luonteva paikka kasvihuoneen luona, vähän niinkuin sisäänkäynti alueelle.



Toukokuu on ollut iloinen kuukausi. Työharjoittelu on sujunut nopeasti ja ilmeisen hyvin, sillä verokortti halutaan kansliaan kesän ajaksi. Toivoakseni pääsen singahtamaan elokuun alussa vähäksi aikaa Välimeren rannalle, siihen asti pusken töitä. 

Kiva on myös se, että saan näistä kesän töistä jonkin verran opintopisteitä, niiden ropina osuu omaan laariin ja kuulostaa kivalta. Jokunen ropinakuuro osuu myös pankkitilille, siinä laarissa ei tule laidat ihan heti vastaan.


Toukokuun iloisiin asioihin kuuluu mielestäni myös ensimmäinen koronarokotepiikki.
En edes tiennyt kuuluvani mihinkään riskiryhmään ja olin varautunut odottamaan omaa vuoroani vielä viikkoja. Sote-alan henkilöstön rokotukset olisivat kai osuneet kohdalleni jossain vaiheessa, mutta yllättäen ja pyytämättä tullut tekstari rokotusajanvarauksesta aikaisti rokotusta.

Vielä ei ole mitään kummempia pään sisäisiä sirinöitä kuulunut eikä rokotusoireinakaan tullut muuta kuin pikkuisen jomottanut käsivarsi.


Pari viikkoa sitten oli se hullu lumisade -ja Tampereen reissu kesärenkailla. Hyvin reissu kuitenki sujui ja äitienpäiväviikonloppu Naperoiden kanssa oli mukavaa vaihtelua suht tasaiseen arkeen, pientä kauneusvirhettä lukuunottamatta. Parkkitalon häijy rotvallin reuna osui nimittäin auton helman kohtaloksi. 

Voin kertoa, että ei ole kiva ääni joka kuuluu kun koristelista ottaa osumaa. Omat hampaat kirskuivat kauhusta ja kiukusta samalla kun murtuvan muovin rytinä kuuluu kyljestä. Se oikein kaikui hiljaisessa parkkitalossa. Tampereen tuliaisiksi pitänee siis laskea parin daaliajuurakon lisäksi yksi uusi ovi autoon. Ovi ei ole vielä saapunut joten ajelen vähän nolosti repsottavin helmoin, onneksi oikeanpuoleisen takaoven alaosa ei osu ajaessa omiin silmiini.


Että sellainen toukokuu tällä kertaa. Vielä on kaksi työvuoroa harjoittelua jäljellä ja ensi viikolla on lukukauden näyttökokeita, pari tenttiä pitää vielä suorittaa ja anatomian portfoliotehtävät jättää arvosteltavaksi.

Pihalla odottaa nuppikuormallinen multaa levittämistään ja lavallinen tiiliä, tekemistä riittää.

Kesäkuun ensimmäisen viikon pidän ihan vaan lomaa ja sitten alkaakin se koko kesän pituinen työputki.
Toivottavasti osuu edes joskus aurinkoiset ja lämpimät säät vapaapäiville.

Hyvää loppuviikkoa !

Ensimmäinen raakile, tomaatti  'Evakko'

torstai 6. toukokuuta 2021

Voihan vee niinkuin vinanssi

 



Ihan aluksi, pahoittelut hätäisesti räpsäistyistä kuvista. Tomaatit siinä ulkoilevat ensimmäistä kertaa ja odottavat kastelua.

Katsohan kuvia tarkkaan. Ylemmällä portaalla on ihan kiva setti maaliskuussa kylvettyjä tomaatteja, sekalainen seurakunta jossa mukana Naranja, Evakko, ranskalainen maatiainen, plus muita pensas-, runko- ja amppelilajikkeita. Osa menee kasvihuoneeseen ja osa jää aurinkoiselle seinustalle ulos.

Alemmalla portaalla on samaan aikaan, samanlaiseen kasvualustaan kylvettyjä tomaatteja, samalla hoidolla olleet. Minä en lannoita pikkutaimia ollenkaan, vasta kun istutan ne kasvihuoneeseen tai muuhun loppusijoituspaikkaan, ne alkavat saada lannoitusta, lantamultaa ja nokkosvettä, ehkä vähän kanankakkaa. 


MUTTA. Alemman portaan surkimukset saivat vahingossa kasteluveden kannusta jossa oli seassa kaikille kasveille sopivaa, luonnonmukaista, kasviperäistä lannoitetta. Kasteluvesi oli tarkoitettu peikonlehdelle ja muille yläkerran huonekasveille, minulta vain menivät kannut sekaisin. 

Kuvat kertovat karua kieltään mitä luonnonmukainen lannoite teki kahdeksalle onnettomalle tomaatintaimelle. Ne kurjat päätyivät avokompostiin paistattelemaan kevään aurinkoon,  niihin kertyneiden myrkkyjen puoliintumisajaksi ei ilmeisesti yksi kesä riitä.

Ihmettelin tietysti ensin, miksi osa taimista kituu, mustuu ja käpristyy samalla kun toinen sakki kasvoi nätisti ja sievästi. Siirsin surkeimman näköisiä tehokkaamman kasvilampun alle mutta ne vain mököttivät. Eniten harmittelin kolmea Damascos Steel -lajikkeen tainta, minun piti antaa pari niistä syyrialaislähtöiselle perheelle. 

Vaihdoin kaikkiin kolmeen damaskoslaiseen mullat ja sijoitin aurinkoon, ajattelin että niiden kituminen johtuu liian märästä kasvualustasta. Nehän piristyivät heti mullanvaihdon jälkeen ja kasvavat nyt pieninä ja terhakoina. Ei niistä välttämättä satoa enää ehdi saamaan mutta kokeilen kuitenkin.

Nyt on pikkuhiljaa alkanut selviämään, että ns. vinanssilannoitteissa saattaa olla, erästä riippuen, rikkakasvimyrkkyjen jäämiä, esimerkiksi klopyralidia. Tämä on erityisen kurja aine koisokasveille joihin tomaattikin kuuluu. Ruotsissa ja Norjassa osa vinanssipohjaisista lannoitteista on jo vedetty pois markkinoilta, Suomessa Ruokavirasto on asiasta ymmärtääkseni paimenkirjeitä maahantuojille lähettänyt, jotkut reagoivat, toiset eivät.

Suomalainen chilikasvattaja on asiaan perehtynyt ja hänen sivuillaan on asiasta kattavasti tietoa, minun on turha lähteä samaa asiaa tässä selvittämään, klikatkaa linkkiä ja valaistukaa. Minuun otti tänään yhteyttä eräs toimittaja joka on jo aiemmin kirjoittanut artikkeleita vinanssivaurioista. Katsotaan nyt miten asia etenee ja raportoin siitä täällä myöhemmin.

Ei vielä leinikkejä tähän pyttyyn

... eikä kylvöjä tänne

Tätä kirjoittaessani lumipyry ikkunan takana sakenee. 

Perjantaiaamuna onkin jännä nähdä miten korkeat valkeat nietokset yön aikana saamme. Minulla olisi aamulla ensin koronarokotus ja sitten pitäisi suunnata auton keula kohti Tamperetta. Ja autossa tietenkin kesärenkaat. 

Uskoisin kuitenkin, että vilkas 9-tie on sula aamupäivällä molempiin suuntiin ja pääsen turvallisesti suunnitellussa aikataulussa matkaan.

On siellä liikenteessä muutakin varottavaa, tästä tämä kuva muikkariksi.

Hirviemo vasansa kanssa suoritti eilen eteläpellolla ohimarssin. Ensin kylätien ylitti emo, muutaman minuutin päästä perässä porhalsi vasa. Autot pysähtyivät kiltisti odottamaan. Kylällä on kuitenkin eilen sattunut hirvikolari, näitä kun on liikkeellä näinä aikoina muitakin. 

Ajelin eilen itse iltahämärissä yövuoroon ja kuikuilin huolella tien reunuspusikoita. Aamulla kotiin ajellessani häiritsin yhden rusakon aamutoimia, isompia ötököitä ei onneksi näkynyt.

Yövuoron jälkeen sain nukutuksi viitisen tuntia, en sen pidempään. Koetan pysytellä vielä muutaman hetken hereillä ja kömpiä sovulla vällyihin.

Tämmöisiä tällä kertaa, tutkikaahan tarkkaan sekä nestemäisten lannoitepurkkienne sisällysluettelot ja ajellessanne tienreunat!

Lellun poni räjähti !