torstai 23. toukokuuta 2019

Kamalalla lapsella on monta nimeä


Käpypalmu. Japaninkruunukävykki. Siinäpä ne yleisimmät.
Itse lisäisin nimilistaan mm. raaskun, risun, karahkan, rumukin ja hirviöpalmun. Ainakin nuo.
Nykyisin myös itsekorjautuvana kummajaisena  mokoman ihmehuiskan tunnen.

Eteläisessä Espanjassa noita käpyhäkkyröitä näkee vähän kaikkialla, kaikki taivasalla kuitenkin.

Suomen oloissa näitä näkee vähän herraskaisemmissa salongeissa -ja sitten on tämä Torpalle eksynyt yksilö. Olihan se ihan hieno ja kauttaaltaan vihreä kun sen kotiin kannoin. Sitten jotain tapahtui (väärä ilmasto?) ja kauniit lehvät alkoivat ruskistua. Aikani sitä pyörittelin, ensin tuvassa, sitten telkkahuoneen eteläikkunalla ja lopulta kiikutin koko höskän yläkertaan, eteläikkunan viereen (koska kevätaurinko porottaa osuessaan aika napakasti). Ajattelin, että kun se kuitenkin lurpahtaa ja mustuu koko pa-ska, se on yläkerrasta helppo nakata vaikka ikkunasta mäjelle ja siitä pyöritellä kompostiin.

Vaan mitä teki rumilus?
No se peijooni pukkasi ensin harmaan tupsun.


Tässä kuvassa tupsu on jo aika iso, en vain älynnyt kevättalven tokkuraisina aamuina, mitä karahkan ytimessä onkaan tekeillä. Kaipa minä alkuvaiheessa tulkitsin homekasvuston aluksi enkä noteerannut miksikään. Näin ne isot yllätykset syntyvät.


Tämä kuva on vapulta, tai niiltä main.


Tämä viikkoa myöhemmin.


Näin kaunista kippuraa uudet lehvät vielä oikovat, sitten taitaa olla valmis.

Ihan kummallinen rehu on tämä kävykki, tai mikä se nimi nyt oikeasti onkaan. En minä sitä kuitenkaan taida pihalle nakata.

Kyselin kukkakauppiaaltakin, hän ohjeisti leikkelemään nuo hiljalleen rumasti kellastuvat lehvät pois kun nyt on kymmenen uutta upean vihreää lehvää. Koska hänkin oli varsin varovainen sanoissaan, kuvittelisin kuuluvani niihin harvalukuisiin kyselijöihin joilla uutta kasvustoa tulee kerralla näin paljon.

Niinpä vetoan lukijoihin, teillä on ihan varmasti sata vuotta vanhoja perintökasveja ja tiedätte kaiken. Voinko minä viedä tämän rehun uusine lehvineen ulos kesäksi? Vienkö kasvihuoneeseen? Pihalle? Aurinkoon? Varjoon? Katveeseen? Milloin uudet lehvät kovettuvat? Ovat ihan vauvanpehmeitä vielä.

Onhan tämä aika hauska tapaus, mielenkiinnolla seuraan mitä kesä tekee.
Ulkona kevät etenee niin, että perässä saa hölkätä ihan kamalaa loppukaarrevauhtia. Yötkin menee valvomiseksi, ilonamme on nimittäin varsinainen talentti, käki joka jaksaa jollottaa yksitoikkoista kukkuutaan tunnista toiseen. Vain yön pimeät tunnit (onkohan niitä kolme?) se on vaiti, heti kolmen maissa rykäisee kurkkunsa ja aloittaa. Päivällä vissiin vonkaa lähituntumassa käkityttöjä ja illalla alkaa taas hoilaus. Silti, en valita. Ruisrääkkä tulee pellon laitaan heti kun käki vaikenee.

Palataas taas, kivaa perjantaita sinulle!



PeeÄääs:

Tässä linkissä on sangen osuva kuvaus, mikäli fiksumpi analyysi kiinnostaa: Viidakkokirjeet: Kaikki mitä halusit tietää japaninkäpypalmusta 

PeeÄääs: 5-4, ihanaa Leijonat, ihanaa!

lauantai 18. toukokuuta 2019

Tuttua kuhinaa


Ihan aluksi, Torpan historian ties kuinka mones ylioppilas on nyt varmaa tietoa. Oman Perikunnan vanhin sai odotetun tiedon vahvistuksen männäviikon keskiviikkona jahka YTL sai latausvaikeuksien jälkeen nimet nettiin. Juhliahan tässä pääsee järjestelemään, se on aina kiva juttu kun saadaan perhettä, sukua, ystäviä ja tärkeitä ihmisiä yhteisen juhlan äärelle.

Samainen napero aloitti kesätyöt ja työsuhde-etuihin kuuluva menopeli on ihan hauska. Minäkin pääsin yhden tuommoisen huristelemaan klubilta varikolle lataukseen. Yhteisiä autoiluhetkiä on luvassa paljon lisääkin, jahka saadaan ajo-opetus täysillä käyntiin. On tässä ollut kaikenlaista säätöä.



Toisen naperon kanssa on autoiltu Tampereen keikka. Samalla reissulla piipahdin mm. Pinsiön taimistolla, Urjalassa (kukkoja kukkoja!) ja ihasteltiin kevään etenemistä kaikilla rintamilla.

Ensimmäistä kertaa elämässäni vietin melkein tunnin lauantai-illasta jonottamalla sateessa tamperelaiseen, lähes ikonisessa maineessa olevaan pizzeriaan. Kyllä kannatti.

Toisaalta ovat valtavan rentouttavia nämä valmentajatapaamiset, toisaalta vähän kuumottelee kotona odottavat pihahommat. Näin keväällä on niin monenlaista hommaa tehtävänä ennenkuin kasvukausi pyörähtää täysillä käyntiin.



Näin ne pihahommat edistyy !


Koleana äitienpäivänä Pinsiössä

Uudet hunajaiset kukot

Pientä lisäkierrettä arjen haasteisiin tuo se, että Iso-J:llä on nyt reissuviikot päällä. Käytännössä pyöritän Torpan arkea yksin ja kun toistaiseksi olen ainoa ajokortillinen, aikaa kuluu aika paljon tien päällä. Kuopiossa muistaakseni piipahdin myös, se oli semmoinen äärimmäisen nopea pikakeikka. Ja silti siihen tuhraantui monta tuntia.

Ajellessa on aikaa ajatella ja mitäs sitä muuta vatuloisi kuin tekemättömiä hommia.

Kevät nimittäin on edennyt ihan huimalla vauhdilla, viimeisiä lumikinoksen jämiä ei varmaankaan enää illalla löydy tallin takaseinustan ikivarjosta, mittarissa on nyt liki +20°. Syy siihen, että istun mitä kauneimpana keväisenä lauantaina tuvassa näpyttelemässä läppäriä, on selkeä. Siivota pitäisi.

Iso-J on pitkästä aikaa tulossa kotiin illalla ja olisihan se kiva, ettei lattialla viilettäisi kissankarvatuppoja ja heinänkorsia. Juuri kun olin tarttumaisillani pölyimuriin, muistin kuinka kipeästi blogikin kaipaisi päivittämistä.

Sitten kun saan sisätilat jonkinlaiseen balanssiin, rynnistän koirapoikien kanssa pihalle. Istuttamista odottaa (toistaiseksi) enää yksi purnukka, sinisarjat ja pionit ovat jo siellä mihin niitä kaavailinkin. Kitkemistä kyllä riittää, vuohenputket ovat talvehtineet mainiosti. Kitkemispuuhia säestää varsin pontevasti kukkuva käki, etenkin iltaisin sen volyymit ovat huomattavat.

Kasvihuone on sentään pesty ja puunattu ja se olisi aivan valmis tomaatintaimien sisäänmuuttoon. Näillä korkeuksilla en kuitenkaan vielä tomaattien kanssa hosu, on ihan fiksua odotella kesäkuun puolelle. Olisihan se ihan pahuksen tyhmää palelluttaa ne helmikuusta saakka hellityt taimet.

Kapinallinen Heidinkukka ei pysy penkissä

Ja kuten usein keväällä, tänäkin keväänä se iski, vauvakuume. Tähän eivät tiput auta kuin ensiavuksi. Näillä ikävuosilla vauvat on tehty -mutta onneksi on koiravauvat! Muutama verkko on jo laskettu vesille ja toivottavasti lähivuosina Torpalla kirmailee Peetun ja Lellun kanssa kolmas käpäläkansalainen. Kissoilta ei kysytä mielipidettä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Siivousurakkakin on aloittamista vaille tehty!

Kuva näpistetty netistä


maanantai 6. toukokuuta 2019

Kevään toinen tuleminen


Talvi teki semmoisen encoren, jota kukaan ei välttämättä odottanut, kukaan tuskin tilasikaan. Ainakin täällä meidän selkosilla näky oli vallan vaikuttava. No, ei siitä enempää. Lumet ovat sulaneet ja kevään toinen tuleminen on pakahduttavan vahvaa. Luonto kieltämättä tarvitsi vettä.

Kun ulkona puski lunta ja piti pakkasta, sisällä kuistin ikkunalla lyijykukka havahtui kevääseen ja räväytti ensimmäiset kukkansa auki. Viereinen Mårbacka pelargoni inspiroitui myös. En raaskinut katkoa kummastakaan nuppuja pois, kukkikoot nyt!



Kun lumipeite vihdoin alkoi sulaa ja haihtua, kuljeskelin pihalla melkein henkeä pidätellen. Niin monet perennat olivat jo hyvässä nousussa, ruusuissa isot silmut. Ja sitten rojahti taivaalta lumilasti niskaan. Mutta sieltähän ne pionin pötikät tököttivät lumen keskeltä ja ruusujenkin silmut näyttivät aivan yhtä meheviltä kuin paria päivää aikaisemmin.

Toveri Tita kirjoitti ansiokkaan blogikirjoituksen Elämän voimasta, enpä osaisi itse asetella sanoja ja kuvia paremmin.

Surulliset hetket koin muutaman viime syksynä istuttamani ruusun äärellä, rusakon penteleet ovat kurittaneet ainakin Merveilleä varsin armottomasti. Täytyy vain toivoa, että juurissa on voimaa ja pikkuruusu jaksaa ponnistaa uuteen kasvuun kevään myötä. Titalta saamani Sointu -ruusu rehottaa aivan villinä, näyttää viihtyvän asuinsijoillaan. Vai oliko se Ilo, se ruusun nimi??

Ratsastuskentän A-katsomon kukkulalla on myös mellastettu, en ole vielä aivan varma kumpi on hakkeluksena, Mongolianvaahtera vai Pallesorvarinpensas, en nimittäin millään muista kumpi oli kumpi. Toinen näyttäisi voivan hyvin, toinen on silppuna. Rusakko ON haittaeläin silloin kun se tulee pihaan.



Taimikasvatuksen suhteen näyttää tämä sokea kana löytäneen jyvänsä.  Eteisen ikkunalla varttuneet kyökkichilit ovat näin tuuheita, nyt ne ovat jo isoissa ruukuissa odottamassa kasvihuoneeseen muuttoa. Kolme kylvöruukullista isolehtistä basilikaakin kasvaa ja voi hyvin, nekin jo piti ruukuttaa isoihin astioihin. Takkatuvalla on hyvä basilikan tuuhettua ja odotella kesän lämpöjä.

Tomaatit voivat edelleen hyvin, mummolan ikkunalla on hyvä eikä joudu ahdistelluksi kissojen toimesta. Yksi nimisäle oli kuitenkin joutunut hukkaan ja onkin jännä veikkailla mikä niistä on Polish Giant.

Kunhan saan kasvihuoneelle vedet ja painepesurin, pääsen puunaamaan tomaattiviljelyksille asiallisia kasvuoloja.

Kesävesiä odotellessa siivosin vatturivistöt. Melko ankean näköiseksi se jäi kunnostusleikkauksen jälkeen, kauriit ovat viettäneet monta epäilemättä rattoisaa hetkeä herkutellessaan Ottawa -vadelmillamme. Jossain välissä täytyy tuumata tovi ja tarvittaessa toinenkin jotta vadelmien tulevaisuuden näkymät selkenevät. Uusia pitäisi istuttaa monen monta metriä, en ole edes varma tarvitaanko me kolmea pitkää vadelmarivistöä saati siitä saatavaa satoa. Vieläkin on pakkasessa toissavuotisia.

Toinen murheenkryyni samalla kantilla ovat Saskatoonit. Puskat kaipaisivat kipeästi uudistamista, toisaalta meistä kukaan ei juurikaan kaipaa Saskatoonia. Sadon syövät linnut, kanat alhaalta ja räksät ylhäältä.

Yksi uusi omenapuukin pitäisi ostaa, ensimmäinen satavuotiaista kaatui viime talven lumikuormaan.

Linnuista puheen ollen, nämä ipanat ansaitsevat päästä kertomaan kuulumisensa.



Kiirastorstaina kuoriutuneet suloiset pikku untuvapyllyt ovat jo melkein esiteinejä. Kovasti siellä jo harjaa kasvatellaan ja sulkapukua kyhätään. Jos Orpingtoneissa pätisivät samat sukupuolta määrittävät tunnusmerkit kuin monella muulla kanarodulla, hihkuisin ilosta, koska paljon kanatipuja ja vain pari kukkotipua. Mutta koska Orpit ovat omanlaisiaan, ei voi vielä aikoihin tietää asiain oikeaa laitaa.  Hassuja ne kuitenkin ovat ja jumalattoman sotkuisia. Päivittäin pitää vaihtaa marsuhäkkiin aluset ja siivota ympäriinsä viskotut ruuat. Vedet pysyy siistinä kun en tipuilla pidä avoastioita ollenkaan vaan juomanipallisia pönttöjä.

Kohta ne pitäisi siirtää isompaan häkkiin ja oikeille puruille, puistattaa ajatuskin ilmassa lentelevistä puruista ja aina vain laajemmalle leviävästä sotkusta. Onneksi tässäkin asiassa kevät tulee avukseni ja kunhan saan aikuiset linnut ulkotarhoihin, muuttavat tiput sisäkanalaan.

Tänään pääsin vihdoin jatkamaan kanalan siivousta. Nämä kaksi viirupaitaista rimppakinttua olivat nokkineen lähiesimiehen roolissa ja motkottivat oikeastaan koko ajan asioiden hitaasta etenemisestä. Jos haluat taatusti uteliaita pihakyyliä, hanki Plymouth Rockeja. Näiltä ei jää mikään huomaamatta.


Muilta osin Torpalla eletään ihan kohtuullisen normaalia arkea. Päiviin mahtuu niin paljon kaikenlaisia muuttuviakin tekijöitä, että kynnys tuoliin istahtamiselle ja blogin päivittämiselle on korkea. Ja mitä pidemmäksi tauko venyy, sitä helpompi päivityshomma on lykätä parempaan ajankohtaan.

Kevään etenemisen myötä pihalta löytyy aina tekemätöntä työtä (kas, runo !!) ja iltaisin on aika helppo rojahtaa petiin. Nyt kun talvi piti loppushowtaan, oli hyvä hetki viihtyä ruudun äärellä. Jos käytössäsi on Elisa viihde, sieltä voin suositella Kaikki synnit -sarjaa. Ei ole helppoa eikä kevyttä viihdettä, mutta ehdottoman taitavasti kerrottua tarinaa.

Nyt sitten mallia Felixin rentoutumishetkestä, kauniita kevätpäiviä sinulle !






maanantai 22. huhtikuuta 2019

Kevät saapui Torpanmäelle


Pitkästä aikaa, täällä taas.
Eihän tässä oikein malta kone sylissä istua, kun ulkona kohisee kevät täydellä höngällä. Lokit kirkuvat pelloilla, joutseet tööttäilevät ylilentäessään, rastaat viheltävät nyt lähes tauotta ja pensaissa käy vimmattu sirkutus. Vaikka olen aika sivistymätön lintujen tunnistuksen(kin) suhteen, melkein kaikki ovat saapuneet västäräkkiä ja pääskyjä lukuunottamatta. 

Lumi sulaa vallan vimmattua tahtia ja piha kuivuu ennätysvauhtia. Toki lunta vielä on, eihän tässä missään Skånessa olla. Se on jokavuotinen ihme, kuinka ei kummoista länttiä paljasta maata tarvitse olla kun sieltä jo puskee uutta kasvustoa esiin. Ruttojuuret pönöttävät jo punakoina, osittain lumen keskellä. Leskenlehdet helottavat aitan aurinkoisella seinustalla ja scillat jo kukkivat. Eilen kuivahtaneesta aurinkopenkistä löytyi syysleimujen risujen alta ihana krookusmeri. Pionien asuinsijoillakin punoittaa jo. Tuskinpa sinivuokkojakaan tarvitsee enää kauaa odotella.


Kaikenlaista, jopa kivaakin, on tapahtunut. 

Tampereen reissu oli ihan tosi hauska kun sain kaverikseni Nemppakuoman. Maailma on taas pikkuisen parempi paikka. Messuilla osuin paikalle sunnuntain happy hourin aikaan jolloin sai lastata pusseihin paljon sipuleita ja juurakoita kahden eurituisen kappalehintaan. Nyt minulla on vanhaa sinisarjan juurakkoa, sinisenä ja valkoisena. Ne ovat jo kasvihuoneessa isossa multalaatikossa jatkamassa juuriaan. Pionien kodin -osasto oli runsas, tällä kertaa en motivoitunut ostoksille.

Messut sinänsä olivat ennakko-odotuksia laimeammat, (liian) paljon sekalaista sälää. Ehkä minulla on Piha- ja puutarhamessujen suhteen paino sanalla puutarha, ei paljoa paljut kiinnosta.



Hautomakoneessa alkoi hytkyvien ja piipittävien munien esitys ja kiirastorstaina meillä olikin ensimmäiset palleroiset kuoriutuneena. Pitkäperjantaina suoritin nuppiluvun laskennan ja kaikkiaan 12 sirkuttajaa siellä oli, 3 kääpiökochinia ja 9 orpingtonia, toivottavasti mahdollisimman monta kanapuolista, se on aina niin ikävä niiden kukkopoikien kohtalo sinetöidä.

Nyt ipanat ovat jo muuttaneet lämpölevyineen marsuhäkkiin ja Torppaan tuli taas rauha. Leffestä melkein jo huolestuin, uskollinen kummisetä vahtasi koneen tapahtumia herkeämättä ja silmät jo verestivät väsymyksestä. Peetukin kävi vähän kierroksilla.

Kissoilla oli omat intressinsä tipulaatikon suhteen ja Felix opetteli oitis oven avaamisen. Niinpä katsoin parhaimmaksi siirtää tiput hieman ennenaikaisesti turvallisempiin tiloihin.



Kasperponi on saanut kevään kunniaksi oman personal trainerin ja viimeksi tänään pikkuponi viiletti kentällä narun jatkona. Kun se on niin pieni, ettei oikein ratsuksi pysty, ajattelimme panostaa ohjasajoon. Ihan ensiksi pitää kuitenkin hommata jostain hyvin pienet kuolaimet ja suitset.

Otto nauttii kevätauringosta ja on vaihtanut värinsä hienostuneesta harmaasta syvään ravanruskeaan. Tämä vimmattu maassa mynttääminen yhdistettynä karvanlähtöön aikaansaa ponin, jonka ihan mielellään jemmaa takapihalle, ei ole jaloa eikä kaunista katsottavaa hevoseläin tähän aikaan vuodesta. En edes kuvaa kehtaa laittaa.

Pääsiäisenpyhiä vietimme ihan omalla porukalla ja erittäin epämuodollisesti. Grillasin lankalauantaina kevään ensimmäiset pihaburgerit ja hodarit. Suurta kattausta ei näille laadittu ja viinilistakin oli sangen lyhyt.

Iso-J on sairastunut ison miehen intensiteetillä flunssaansa, tänään passitin hänet takaisin lääkärin pakeille kun ei saadut lääkekuurit näytä tepsivän. Keuhkokuumeen kanssa ei ole sankarin leikkiminen millään tavalla suotavaa.

Nyt takaisin ulos, siellä on ihan varmasti taas jokin paikka haravointikuivana! Vadelmapensaat pitää ainakin siivota ihan näinä päivinä. Ja ostaa uusia, kauriit ovat viihtyneet valitettavan hyvin niiden äärellä.


PeeÄäs, tässä viimeisessä kuvassa urhoollinen Taisto, tammi jota rusakonryökäleet runtelevat joka talvi, suojauksista huolimatta. Latva on sentään jo turvallisessa korkeudessa, sitä eivät edes nämä meillä hengailevat monsterirusakot yllä katkomaan.












perjantai 12. huhtikuuta 2019

Hauskuuksia horisontissa


Tähän alkuun surullinen perheuutinen, Kalle the Tallikukko on leski. Höna kuoli tänään äkillisen sairauden (marek) uuvuttamana. Marek on tylsä tauti, pääsääntöisesti se käy hengen päälle. Siinä vaiheessa kun näen oireet, kipaisen nykyisin lintu kainalossa pölkylle. En minä enää ryhdy tekohengittämään, taistelu kun yleensä päättyy kuitenkin huonosti.

Höna oli vuoden ikäinen nätti kananen, hurjan tomera ja uteliaskin. Muuten tyypillinen kääpiökoch, mutta pahuksen laiska munimaan.

Harmittaa todella paljon, nyt minun pitää vimmatusti kaivella nettiä ja yrittää löytää puhtaan valkoisia kanasia edes pari, tällä hetkellä valkoisissa on huono suhdeluku, 3 kukkoa ja yksi kana.
Toivottavasti hautomakoneessa muhii joku valkoisen käppänän tipu juuri parhaimmillaan eivätkä ne kaikki ole kukkoja.

Pöh ja höh.


Sitten vähän mukavampiin juttuihin. Ihan aluksi haluan esitellä Iso-J:n lahjaksi saaman tuuliviirin. Meiltä nähkääs on kaikki nämä vuodet puuttunut sekä lipputanko, että tuuliviiri. Lipputangon suhteen tulin järkiini, ei minussa niin paljoa ole sisäistä talonmiestä, että jaksaisin saati muistaisin kaikkina liputuspäivinä noudattaa lippuprotokollaa.

Enää ei puutu tuuliviiriä.  Sopivasti se saatiinkin, tänä vuonna tulee täysi kymppi Torppavuosia täyteen. Täytyy vähän kurkistella eri ilmansuunnista mille katonharjanteelle tuo Andalusian härkä parkkeerataan.

Kevät näyttää hivuttautuvan takaisin. Tänään aamupakkasten jälkeen oltiin koko päivän pikkuisen plussalla. Mustarastaita on kokonainen parvi ja ne ahertavat linturuokintapaikalla maanmuokkaushommissa. Hauskasti ovat tönkäneet lumen alta sulan maan esiin. Minä jo pelkäsin, että ne häippäisevät koko lössi näin tyhmän säätilan maisemista. Onneksi ovat sitkeää sakkia eivätkä ihan ensimmäisistä lumipyryistä masennu.

Oi että minä odotan niitä aikoja kun pihalla saa kuunnella mustarastaiden viheltelyä. Tänä vuonna onkin semmoinen mieskuoro, että kilvanlaulannasta tulee ennenkuulumattoman ihana.


Takapihalla näyttää nyt suunnilleen tältä. Rakkaat salavat ovat talven myrskyissä karistaneet taas ihan muutaman risun maahan ja nuo kaikki pitäisi koota kasaan ja kärrätä pois. Isoimmat olen talven mittaan raahannut hevosille puuhasteltavaksi, kohta sieltä saakin kerätä kalutut oksat pois ja viedä vaikka liiteriin. Joulukuusetkin paljastuivat hangen alta, varsin hyvin nekin on uudelleenmuotoiltu.

Rusakonpenteleet ovat muuten harrastaneet bonsaitypistyksiä ja tammesta kasvaa entistä psykedeelisemman muotoinen esitys.

Lauantaina on kivaa luvassa. Kunhan kengittäjä on käynyt sipistelemässä Kasperin kaviot ja uudelleenkengittänyt Oton, me Perikunnan nuoremman kanssa suuntaamme kohti Jyväskylää. Siellä kohteemme on Nemppakuoman residenssi. Sunnuntaiaamupäivällä lähdemme triona kohti Tamperetta. Sillä aikaa kun napero äheltää valmentajan rääkissä, me suuntaamme -tralalaaa- messukeskukseen ja elämäni ensimmäisille puutarhamessuille. Että sattuikin ihanasti.

Mukavaa viikonloppua !







tiistai 9. huhtikuuta 2019

Arkea ja juhlaa


Cin cin, Kippis ja Prosit! Männäviikonloppuna meillä oli pienimuotoiset juhlat Iso-J:n ikääntymisen johdosta. Päivän aikana Torpalla pyörähti sukua ja työkavereita, illemmalla sitten rennommin perheen ja läheisten ystävien kesken.

Pikkutunneille meni ja hauskaa oli, oi että !

Viikonloppuna oli lisäksi valtavan keväinen sää, aurinkoa ja vajuvia hankia, kevät otti kunnon hoppaloikan eteenpäin. Maata paljastui päivä päivältä enemmän, jää lohkesi ja penkat hupenivat. Ensimmäiset lakanapyykit on kuivattu ulkona ja raikkaus pyykeissä on mitä mahtavin.

Tänään heräsin aamuvarhain sankkaan lumipyryyn. Ulkoa toki kuului vienoa viheltelyä, eivät ne pikkulinnut mihinkään lähteneet, vaan sinnikkäästi etenivät pyrystä huolimatta kohti lintulautaa.

Mustarastaita on nyt kokonainen parvi, laskin kymmenen kunnes sekosin laskuissa. Peipposiakin näkyi muutama hangella hyppelemässä tinttien ja varpusten seassa. Ja yksi kiukkuinen orava riisti talipallon jämiä telineestä irti. Kiukkuiseksi hänet päättelin kiivaasti vispaavasta hännästä ja mahdottoman tuimasta tuijotuksesta.

Lisääntyneen lintumäärän ja alati paksunevan lumipeitteen vuoksi latasin syöttömökin täyteen evästä.
Lunta on tähän mennessä tullut reilut 10 senttiä, tiedätte kyllä mielipiteeni tästä ikipitkästä talvesta.



Kukkapenkeistä löytyi jo muutama penkkipunnertajan piippa, sitä mukaa kun lumi ja jää väistyi. Nythän ne ovat taas lumipeitteen alla. Kukkaloistoa sen sijaan löytyy Torpan tuvasta, ihania keväisiä kukkakimppuja. Keltaiset narsissit ovat kuin pieniä aurinkoja.

Tänään oli sikäli historiallinen päivä, että Perikunnan vanhin kävi äänestämässä. Minä hoidin oman äänestykseni aiemmin päivällä. Loppujen lopuksi oli aika helppoa löytää ehdokas, vaikka aluksi tuntuikin, ettei siitä mitään tule, samanlaisia vässyköitä kaikki. Onneksi en ole järin puolueuskollinen ikinä ollutkaan ja vaihtoehtoja löytyy kun vähän katselee boksin ulkopuolelle. Tietysti voisin muutaman voimallisen manauksen ladella aiheesta puoluekuri, mutta en taida jaksaa.
Muistakaahan äänestää sunnuntaina, ennakkoäänestysaika loppui jo!

Toinenkin historiallinen homma on tänään tehty, pääsin siirtelemään tomaatinruipeloita isompiin purkkeihin ja tuhdimpaan multaan, tomaattilannoitettakin ripottelin pyttyihin. Kurjimmat nakkelin roskiin, astetta tanakammat ruipelot istutin kaulaa myöten syvään, kasvatelkoot juuriaan nyt vähän aikaa ja sitten kasvihuoneessa varsiaan.

Kaikkia lajikkeita on vähintään yksi,  aikamoisia itävyyseroja niissä kyllä on. Ruukutushomma jäi vähän kesken kun sopivan kokoiset ruukut loppuivat, chilejäkin olisi ruukutettavana muutama.
Ruukkuvarastolle aittaan joutuu kahlaamaan vielä polvia myöten joten jätin homman sovulla huomiseen. Tosin huomenna kahlattavaa lunta on minun tuurillani vähintään napaan, pyry ei näytä asettuvan ensinkään.

Oli kuitenkin aikamoinen voittajafiilis niiden taimien kanssa touhuta, en olisi ikinä uskonut pääseväni tähänkään välimaaliin. Siellä ne nyt nököttävät ruukuissaan Äitikullan ikkunalla. Niitä ei härnää kissa eikä nuuski koira, parempia olosuhteita en pysty tarjoamaan. Loppuviikosta pitäisi auringonkin tulla pyrypilvien takaa esiin, valoahan ne taimet nyt kaipaavat. Avokadokin on vielä elossa, kasvattelee lehtiä ja tanakkaa vartta.



Tämmöistä tänne tänään tiistaina.
Hautomakone hyrskyttää menemään ja vielä olisi kymmenisen päivää ennenkuin on tipuja näkyvissä.

Mukavaa viikon jatkoa !

Oton villahousut






maanantai 1. huhtikuuta 2019

Torpan kyökistä

Männäviikolla latasin Instagramiin yhden ruokakuvan. Kuvasta huolimatta reseptikyselyjä sateli useita. Osalle jo vastasin yksityisesti, mutta tässä tämä ohje sellaisena kuin minä sen muistaakseni tein.

 Superlaiskan Gnocchi-lihapullapata

500 g perunagnoccheja (tuorepastat viileässä)
400 g tomaattimurskaa
1 pkt liha/kana/kasvis/kalapullia (tai tee itse mieluisat, n. 400 g)
1 pkt mozzarellaa (di bufala tms kunnollinen pallero)

aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna
valkosipulia pari pulskaa kynttä ainakin
yrttejä (kuivana ja tuoreena)
oliiviöljyä
suolaa
chiliä tai muita pippureita

Lorauta öljyä uunipannun pohjalle.
Silppua valkosipuli ja chili

Kaada tomaattimurska pannuun,  huuhtele tölkistä loput vähällä vedellä (n. 1 dl) ja kaada nesteeksi uunipannuun
Lisää sekaan valkosipulisilppu, aurinkokuivatut tomaatit, chili, kuivat mausteet ja yrtit. Sekoita.

Lisää lihapullat sekaan ja laita n. 200 ° n. 15 min (kunnes tomaattimurska kuplii)
Jos käytät pakastelihapullia, aikaa menee ehkä vähän pidempään.

Ota pannu uunista ja kaada sekaan gnocchit.
Revi pinnalle mozzarellaa ja laita takaisin uuniin. Mieluiten grillivastusten alle.

Kun juusto on ottanut väriä (n. 5 min), ruoka on valmis.
Silppua pinnalle tuoretta basilikaa tai muita yrttejä

Lisäksi tarjolle hyvää leipää

Buon appetito!



PeeÄäs:

Moneen kertaan olen jo tehnyt uunifetapastan ja kaikki menee joka kerta, nykyisin teen tuplafetalla.



sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Maaliskuu, ei millään pahalla...


Vielä on lunta laitumen polulla, ei tuonne ihan lähiviikkoina ole asiaa. Kuva maaliskuun puolivälistä.

Maaliskuu otti kyllä koville. Minä otin ne lumipyryt lopulta jo ihan henkilökohtaisesti, ärsytti niin valtavasti kun homma ei edennyt lupaavan alun jälkeen mihinkään, yksi askel eteen ja ainakin kolmiloikkaa taakse!

Nyt ollaan jo maaliskuun viimeisen päivän illassa ja kappas vaan, maata näkyvissä. Viime päivien plussa-asteet ja tuuli ovat tehneet kevään eteen ihan valtavasti töitä. Pihalla jääkansi lohkeilee jopa koirien painosta ja se on kyllä mukava ääni. Hiekoitussepeli lämpenee auringossa ja syövyttää jääkantta hauraammaksi, kohta pääsee haravoimaan ensimmäisiä sulapaikkoja. Ja keräämään roskia ja kökkäreitä joita lumen alta paljastuu.


Maaliskuu otti koville myös Torpan Abilla jolla oli viiden aineen kirjoitusurakka, syksyllä hoiti altap pois jo kaksi ainetta. Arvoisa YTL nyt vastauksia arvioi seuraavat viikot, koululta saadut ennakkoarviot ovat kuitenkin vallan mukavia, sieltä on tulossa melko vahvaa Eetä ja Ämmää. Ai että, minä olen tyytyväinen kun muna on taas kerran kanaa viisaampi.

Tänä viimeisenä maaliskuun viikonloppuna on kilistelty Iso-J:n synttäreitä, viikon päästä juhlitaan isommalla porukalla kun ympäri maailmaa levinneet ystävät pääsevät paikalle.

Kaikkiaan, minä olen kyllä ihan vilpittömän iloinen, että tämä tylsä kitukuukausi on nyt ohi ja näilläkin korkeuksilla päästään vihdoinkin kevääseen.

Mustarastaalle löytyi kaverikin ja ensimmäisen varovaisen tilutuksenkin jo kuulin, lyhyt se oli, mutta tunnistettavissa mustarastaan lauluksi.

Joo, tästä tämä vain paranee, nyt kun ollaan kaiken lisäksi jo siirretty kellotkin kesäaikaan !

Kevät ei pääse yllättämään Felixiä





torstai 28. maaliskuuta 2019

Vuosikatsauksia


Olen tässä marmattanut nyt monta viikkoa sitä, kuinka pitkä ja luminen talvi meillä nyt onkaan.
Kaivelenpa joutessani blogin kuva-arkistoa näiltä samoilta maaliskuun viikoilta. Ihan vaan huvikseni ja toisaalta muistiani tuulettaakseni. Jännä nähdä, millaisiin johtopäätöksiin päädyn vai liukenenko hissuksiin takavasemmalle ruikuttamaan. Ekassa kuvassa Leffe haukottelee makeasti, heräsi, käänsi kylkeä ja jatkoi uniaan.

Jees, maaliskuu maata näyttää, vuonna 2010 maaliskuun lopussa on ollut huikean lämmintä ja maata näkyvissä. Luntahan oli kuvan mukaan vaihteeksi ihan kamalan paljon, silloinkin. Tinteillä oli ankaraa kiistaa kylpyvedestä ja osuin kameran kanssa ikkunan taa aikalailla oikealla hetkellä.

Kiistaa kylpylätäköllä 2010

31.3.2010
Vuonna 2011 on ollut ihan sama virsi, lunta oli liikaakin ja kevättä ei näkynyt eikä kuulunut silloinkaan;

"Nasse Tupaterrierin tavoin etenemme hangessa ja odotamme kieli pitkällä kevättä. Nythän on jo virallisestikin kesäaika... että pitääkö tässä jo ryhtyä toimitusreklamaatiota väsäämään? Kesä tänne ja heti!
Tai jos nyt edes kevään saisi näytteeksi, kesää voin vielä tovin odotella.

Haikeana huokailin tänä aamuna torpan ikkunassa. Ulkona pyrytti sakeasti ja mittarin viiva roikkui alle nollan, pakkaslukemissa siis. Haistatan kohta pitkät positiivisen ajattelun voimalle, nyt se ei kyllä wörki.
Perin ankeaa, on! On!"

Hevoshommissa on rehkitty silloin muutaman kilometrin päässä Ponimiehen synnyinkodissa.

Tupaterrieri hangessa 2011
Niukkapipo ja nuoret hevoset 2011

Vuonna 2012 on yllätys yllätys, ollut paljon lunta ja mieli katalanmatala. Iltatallissa rapsuteltiin poneista karvoja pois, etenkin Ponimies pöllytti oikein antaumuksella. Oi niitä aikoja, minulla on ihan kamalan ikävä Ponimiestä. Niin ikävä, etten ole häntä pystynyt käymään katsomassa kertaakaan. Joka kerta, kun uusi omistaja julkaisee kuvia instagramissa, silmiin menee roskia ja kurkussa puristaa.




2013


Jokohan sitä alkaisi uskoa, että meillä on aina lunta maaliskuussa ja sitä on paljon.
Vuonna 2013 maaliskuun lopulla pihalla on näyttänyt varsin lumiselta ja hevostarhan portilla ihan samat maisemat kuin nytkin. Vain hevoset ovat vaihtuneet ja Peetu kasvanut.

Turha tässä on haikailla vielä leskenlehtiä, ei niitä maaliskuussa ole ennenkään ollut. Kurkataas vielä muutama kuva...

Mihin meni lumi 2014?


No niin. Poikkeustila ja kaikkea! Lumet poissa maaliskuussa 2014 ja penskat pellolla hevosten kanssa. Pääsiäiskukkien suhteen arvelin olevani melkein omavarainen ja läheltä se pitikin. Oi että, juuri tuommoisesta maaliskuun lopusta minä aina haikailen. 

Pitäisi jaksaa kahlata noiden vuosien postauksia enemmän, sieltähän löytyy näköjään vaikka minkälaista kuvaa ja tajunnanvirtaa.

Kevät 2014
Kevätpäiväntasaus vuonna 2015 antoi meille kukkia:


Maaliskuussa 2016 kanat olivat vilistäneet tuulettaessa livohkaan ja kukko ajoi kanasensa katolle.
Vähän on ollut silloinkin lunta kun pihan peltinen vahtikukkokin on putkahtanut ilmoille, nyt heltan päällä on vielä useampi kymmenen senttiä lunta. Tämä vahtikukko on Torpan pohjoispäädyssä ja noin vähän lunta tällä samaisella viikolla kolme vuotta sitten... vuodet eivät todellakaan ole veljiä keskenään.




Kaksi vuotta sitten meillä oli Ottoponi ja kevät silloinkin piirun verran pidemmällä;


Toistan näköjään vuosi vuodelta itseäni. Kas tässä ruikutukset vuonna 2017:
"Sen verran raportoin säätilasta, että kaikkea on saatu. Lunta tuli ensin viisi senttiä ja sitten on pysynyt pakkasella. Tänäänkin on saatu nauttia kirkkaasta auringonpaisteesta, välillä on tullut piristävä raekuuro ja sitten taas paistetta. Ihan hassua tämä kevään tulo".
Kevät 2018
Jännä, etten muista tuota viime vuotista lumikuormaa ollenkaan. No sitä toki selittää se ihana asiaintila, että vietin useita viikkoja Aurinkorannikolla ja vaikka oli sateinen ja viileä kevät, siellä ei ollut lunta.

Kotona ollessani hymähtelin vain kinoksille ja laskin päiviä uuteen lähtöön. Pitääkin kurkata vuoden takaisia päiväkirjamerkintöjä ja katsoa milloin ne lumet oikeasti lähtivät, huhtikuulla vissiin.

Tässä nyt on 9 vuoden ajalta päiväkirjaa ja lumikatsausta tälle samaiselle viikolle. Iso-J:n synttäreitä ja kesäaikaan siirtymistä, joskus jopa pääsiäistä. Vaikka historia kertoo parista hyvin varhaisesta keväästä, pääsääntöisesti meillä on aivan kamalasti lunta maaliskuun lopulla eikä varhaisperunaa todellakaan ole vielä maahanpantu. Aika harvoin on ollut edes maata näkyvissä.

Kesäaika alkaa kuitenkin ensi viikonloppuna, samalla Iso-J vanhenee ihan uskottaviin setämieslukemiin ja vähitellen siirrytään viralliseen kevätkuukauteen, huhtikuuhun.

Tähän loppuun vielä pari kuvaa andalucian keväästä, heippa !


Pihakasvit kukassa 
Viikunanlehden alla on yllätys

Kotikadun muurilta