torstai 13. tammikuuta 2022

Vaihtui vuosi

 

Kyllä vaan, täällä olen.

Hiljaiselolle on vallan pätevä selitys ja sehän on tämä elämänvaihe josta ei tekeminen lopu. Opinnot ovat juuri nyt tosi vaativassa vaiheessa, pakollisten opintojen kursseja on päällä monta samanaikaisesti harjoittelujen kanssa ja kaikenlaista kirjallista tehtävää pitäisi kyhäillä palautuskuntoon siinä ohella. On suoraan sanoen hirmuisen korkea kynnys nostaa päivän päätteeksi läppäri vielä kerran syliin ja tuottaa kevyempää tekstiä blogiin. Toisaalta se olisi varmasti juuri oikeanlaista vastapainoa muulle tekemiselle,  mutta nyt ei vaan paukut riitä kaikkeen.

En ole kuitenkaan vetänyt blogista töpseliä irti vaan annan sen nyt kellua täällä Blogistanian ulapalla vähän tuuliajolla, ties vaikka joskus tartun taas ruoriin uudella innolla ja ponnella. Itse asiassa, blogin suhteen on ollut pidemmän aikaa pienoinen identiteettikriisi. Eihän tämä enää aikoihin ole ollut hevoshommien ympärillä pyörinyt blogi, en osaa profiloitua pelkäksi puutarhablogiksikaan eikä omassa elämässä ole mitään niin valtavan kummallista tai erinomaisen ihanaa, että sillä jaksaisi mehustella useampaa postausta. Kovin kantaaottavia postauksia en näe tarpeelliseksi tehdä, yhden asian julistajat kun ovat mielestäni pidemmän päälle hieman tylsää luettavaa.

Että olkoon näin, toistaiseksi.

Syksy mennä huiskahti harjoittelujen ansiosta salamavauhtia ja kun viimeinen harjoittelu päättyi juuri joulun alla, en oikein saanut joulukuustakaan otetta. Opinnot etenevät mainiosti, opintopisteitä on tällä hetkellä suunnilleen 25 enemmän kuin 'normaalitahtia' edetessä. Sen verran kivuttomasti ylimääräiset, täydentävät kurssit ovat sujuneet, etten ole oikein älynnyt väsähtääkään.

K-virusta on väistelty onnistuneesti koko syksy, joululomalla minä sitten sain positiivisen testituloksen ja onneksi varsin lievän tautiversion. Kuivalla yskällä alkoi, päätä särki eikä mikään maistunut. Olin Perikunnan vanhimman asunnolla eristyksissä, mutta yksi kerrallaan muukin perhe sairastui ja nyt ollaan kaikki Iso-J:tä lukuun ottamatta terveitä taas. Voimia niille, joita tauti kovemmin kourin koittelee.


Lunta meillä on enemmän kuin tarpeeksi ja pakkasestakin on saatu kipakat näytteet. En ole talvi-ihminen ensinkään ja vaikka aurinko pelastaakin paljon, ei kirpeän kuulaita pakkaspäiviä jaksa määräänsä enempää. Silmämunat jäätyy päähän ja veri kiertää tahmeasti. 

Pihalla partioi öisin järkyttävän kokoinen rusakko, se on ihan oikeasti joku mutanttiversio. Syö lintulaudoilta siemenet ja jättimäiset korvat vain heiluvat yön pimeydessä. En todellakaan haluaisi törmätä siihen otukseen, ikkunalasin läpi sitä pystyy pieniä inhon väristyksiä tuntien katselemaan. Toivottavasti tupakissat eivät joudu sen kanssa käsikähmään, voipi käydä kissalle köpelösti jos ryhtyy sellaisen otuksen kanssa painimaan. Toisaalta, kissaveljet lojuvat öisin kotona lämpimässä eivätkä norkoile pihapartiossa.

Toivon hartaasti, että rusakonryökäle pysyy lintulaudan antimissa eikä lähentele puutarhan istutuksia. Sen kynsissä eivät talvisuojausverkot ja viritelmät kestä mitään.


Puutarha nukkuu talviuntaan eikä sen varalle ole kevääksi tai kesäksi minkäänlaista isompaa suunnitelmaa. Muutaman chilinsiemenen laitan itämään ja myöhemmin keväällä pari tomaattia. Keväällä olen yhden harjoittelun verran vähän kauempana eli kastelut ja muut taimien hyysämishommat jäisivät muun perheen niskoille eikä se ole millään tavalla reilua. Joutuvat kuitenkin kasvihuoneen kasteluvastuuseen, sillä minulle pukkaa kesäksi töitä enemmän kuin pystyn millään järjellä tekemään. Onneksi olen oppinut myös ei-sanan sanomisen (helppoa) ja teen töitä vain 1-2 vuoroa kuukaudessa, nekin lähinnä sunnuntain päivävuoroja.

Torpan remonteissa on nyt ollut luova tauko. Keittiö on ollut syksystä saakka suunnittelijan pöydällä piirrettävänä ja lähiaikoina saatan saada ensimmäiset havainnekuvat ja suunnitelmat nähtäväksi. Olisihan se mukavaa saada vihdoin, kahdentoista vuoden asumisen jälkeen keittiö päivitetyksi tälle vuosituhannelle. Toisaalta, hyvin pysyvät 80-luvun kaapit seinällä edelleen eikä tässäkään hommassa kannata hötkyillä.

Nyt on kuitenkin syytä hötkyillä takaisin luentojen pariin. Ensi viikko on vuoden ensimmäinen lähiviikko ja silloin painetaan taas pitkää päivää eikä tunneille passaa mennä valmistautumatta. Torpan rekkutrio pitää minulle ansiokkaasti seuraa ja luentoja kuunnellessa tuolissa onkin tiivis tunnelma kun parkkeeraan vielä oman ahterini tuohon piskien sekaan.

Voi hyvin!



maanantai 13. syyskuuta 2021

Vapaapäivänä vesisateessa

 



Dahlia 'Starwars'


Syyskuun puoliväli lähestyy ja sää on täysin mielenmyötäinen, harmaa ja sateinen.  Hieman apea olo heti herättyä ja tajuttua kuinka tauoton sade lotisee avoimen ikkunan takana. Kuitenkin vapaapäivä eikä kiire minnekään ja tupakin mukavan lämmin.
 
Tässä päivässä itsessään ei ole oikeasti mitään vikaa. Nähkääs hyvin pitkä aika sitten oli perjantai, 13. päivä syyskuuta ja meillä oli Iso-J:n kanssa sokkotreffit. Kummallakin on sen verran vino ja vähintään arveluttava huumori joten ensitapaamisen ajankohdaksi oli hyvin luontevaa sopia mainittu ajankohta. Sen verran hyvät treffit olivat, että yhteistä historiaa on jo neljännesvuosisata.

Merkkipäivää juhlistamme kumpikin tahoillamme, minä tutkimalla homehtumisen eri asteissa olevia kasveja vesisateessa ja se toinen työmatkallaan jossain savonmuan syövereissä.



Kasvihuone on muuttunut rehevästä viidakosta hyvin surullisen näköiseksi kasvien esikompostiksi. Viimeiset tomaatit jaksavat sinnikkäästi kypsytellä satoaan, Sungold ja Naranja ovat aivan ylivoimaiset niin maultaan kuin satoisuudeltaankin.

Heti kun sopivan aurinkoinen, tuulinen vapaapäivä osuu kohdalle, korjaan loppusadon, tyhjennän kasvarin, pesen ja siivoan sen jotta pääsen heti keväällä fiilistelemään uutta kasvukautta. 


Olen kiikuttanut kasvihuoneeseen välivarastoon sellaisia kasveja joiden talvettamista aion ainakin yrittää. Syyssyrikkä innostui kukkimaan päästyään kuivaan ja hitusen ulkoilmaa lämpimämpään tilaan. En oikein tiedä missä sen talvettamista kokeilisin ja millä ohjeilla. Vienkö pikkuisen puskan sillanaluskellariin vai kanalaan. Molemmat paikat pysyvät plussalla läpi talven. Neuvoja ja ohjeita kuunnellaan hyvin mieleluusti myös pasuunankukan talvettamiseksi. Se on vielä niin pieni, että menisi ihan hyvin pelargonioiden kaverina viileän eteistilan ikkunalla. Entäpä mihin laitan hyvässä kasvussa olevan wisterian, sinisateen?

Kannattaako edes yrittää talvettaa terassihortensiaa tai inkaliljaa?

Syyssyrikkä

Heinäkuinen amaryllis 


Amaryllikset viettivät kesän kasvihuoneen varjoisalla puolella ja yksi huima innostui kukkimaan. Oli aika hupaisan näköistä kun kesäkukkien ja tomaattien seassa kukkia reuhotti ylväs valkoinen amaryllis. Kärräsin kaikki likomärät amaryllisruukut varastolle ja tänään perkasin ne lepokautta varten. Voi olla, että olen auttamatta myöhässä lepokauden suhteen mutta katsotaan nyt. Sipulit olivat mojovan kokoisia, pulleita ja napakoita. Monessa oli myös pieniä sivusipuleita, en uskaltanut irroittaa niitä emostaan vielä.

Nyt ne köllöttävät tallissa Oton entisessä karsinassa ja lämpöpuhallin puhkuu niitä hieman kuivemmiksi. Kunhan saan rapisteltua enimmät mullat ja siivottua liikoja juuria pois, kiikutan ne tuvan alle kellariin. Toivottavasti parin kuukauden pimeäkoppihoito tekee tehtävänsä ja uusi kasvu alkaa. 



Mörkö

Muita vapaapäivän puuhasteluja oli amaryllisten ruukkujen pesu, letkulla vesisateessa. Jotain hyvin ankeaa siinä hetkessä kieltämättä oli, ihan äskenhän oli kesä. 

Kissat vetelehtivät tuvassa, spanielit lojuvat sohvalla ja minä tuikkaan aivan pian tulet leivinuuniin. Tänä syksynä uuni ei ole ainakaan vielä yskäissyt tupaan. Sain toimivaksi todetun ja pätevän niksin tuskaillessani työkaverille ensimmäisen lämmityskerran tuprahduksia. Laitoin uunin arinalle ulkotuliroihun joka totta vieköön useamman tunnin palaessaan aukaisi mahdollisen ilmalukon ja hormi veti kuin unelma. Tietenkin piti koepolttaa paperia uunin nuohousluukuissa ja avata hormin pelti pari päivää ennen lämmitystä, nämä konstit tiesinkin. 

Eihän noita lämmityshommia kesän helteillä mieti, ilmojen viiletessä ja sateiden alettua alkaa kiinnostelemaan ihan eri tavalla.

Monenlaisia kimppuja

Illalla ajattelin lajitella valkosipulit maahanpantaviin ja mahaanpantaviin. Hyvänmakuinen ja aromikas lajike Ljubasha olikin, minulle aivan uusi tuttavuus.  Melko pieniksi ne kuitenkin jäivät sillä luotin vähän liikaa heinäkatteeseen ja käytin sadettajaa liian vähän.

Yrttien kanssa olen ollut aivan liian laiska, basilikaa ei ole kuivattuna yhtään sillä kaikki käytettiin tuoreena. Oreganoa sentään saan talveksi riittäväksi, samoin lipstikkaa, rakuunaa ja timjamia. 

Chilisato jäi pieneksi, hädin tuskin riittää omaan käyttöön. Nekin ovat vielä kasvihuoneessa odottamassa sadonkorjuuta. Pitää merkata muistiin se kelvoton lajike joka vasta nyt kukkii, ei enää ikinä mokomaa isoa rohjaketta. Olisipa kukkinut silloin kun muutkin chilit, sato olisi aivan valtava. Noh, kokeileva oppii.

Tunnustaa elähtäneensä

Isosta rohjakkeesta tuli mieleen tämä lyijykukka, kamala risukasa. Se näyttää nyt niin eläneeltä ja kaikkensa antaneelta, vietti nimittäin kaikkien aikojen kesän ulkona ja kukki aivan vimmatusti, ihan kuin Espanjassa konsanaan.

Vietin tovin jos toisenkin kootessani oksapiiskoja siivompaan nippuun, kesän se rehotti aivan valtoimenaan. Ei sitä olisi saanut mahtumaan ulkoeteiseen ilman melko radikaalia sitomista. Vapautan sen ensi keväänä taas, miettiköön hillittömyyttään talven ajan.

Sievänä ja kohtuullisen hillittynä kukkii vanhan kannan piispankukka, toistaiseksi se rönsyää valtoimenaan alas. Pitää tällekin epatolle viritellä jonkinlainen kasvusuunnan ylöspäin ohjaaja, säleikkö tai joku.


Piispankukka

Tällä viikolla on muutama työvuoro ja sittenpä ne alkavat ollakin ihan yksittäistapauksia, joskus ja joulun jälkeen ehkä seuraavat. Opiskeluissa on edessä epäilemättä melko vaativat harjoittelut ja kurssit. Mielelläni paneudun niihin kunnolla levänneenä enkä huitaisemalla jossain työvuorojen välissä.

Nyt sitten sitä tulta uuniin ja uutta viikkoa eteenpäin.
Voi hyvin, missä lienetkin.






keskiviikko 8. syyskuuta 2021

Syksy, anna armoa !

 


Ihana aurinkoinen ja lämmin kesä loppui kuin seinään, ainakin täällä syvällä idässä. Kolmas vuodenaika, syksy vyöryy päälle säälimättä. 

Eihän syksyssä (eikä missään muussakaan vuodenajassa) varsinaisesti mitään vikaa ole -jos aurinko vain paistaa. Valitettavasti syksyn edetessä ja pimentyessä aurinkoiset päivät ovat yhä harvinaisempia ja sen minä tunnen todella vahvasti omassa mielialassani. Pilvisestä, mitäänsanomattoman tympeän harmaasta päivästä on vaikea löytää kohottavia asioita kun tuntuu, että koko maailma murjottaa harmauden alla.

Joku tosi positiivinen tyyppihän rientää heti kertomaan kuinka harmaalla on paljon kauniita sävyjä. Niin on, mutta minä elän, hengitän ja kaipaan aurinkoenergiaa. Piste.

Jokaisesta päivästä on kuitenkin raahustettu läpi vaikka aamuisin olisi millaisia käynnistysvaikeuksia tahansa.


Tänäänkin oli loppujen lopuksi ihan tosi kiva päivä vaikka sateista (ja harmaata) olikin. Kokoonnuimme pienellä porukalla koululle tekemään syksyn ensimmäisiä ryhmätöitä. Meitä oli paikalla kolme, teamsin kautta kaksi ja hommahan toimi ihan huisan hyvin. Saatiin kolmesta työstä yksi jopa palautettua arvosteltavaksi. Oli niin mukava tavata opiskelukavereita, istahtaa koululla valmiiseen ruokapöytään ja höpötellä sitä sun tätä.

Sitten olikin ansaittujen ahkeruuskahvien paikka, koulun sumppi alkoi närästää toisen mukillisen jälkeen. Ne palkintokahvit nautittiin yhdessä kaupungin ihanista kahviloista, herraskaisten baakelsien kera, tietenkin. On oikeasti kiva, että kahvilakulttuuri elää ja voi hyvin täällä syrjänperälläkin.

Sitten olikin kiva luuhata hetken verran tavaratalon antimia tutkimassa. Äkkiä tavaraähky kuitenkin iski ja oli pakko päästä raittiiseen ilmaan. 


Raittiista ilmasta puheen ollen... viime aikoina täällä on tuoksunut hyvin vahvasti omenoilta. Naapurin kanssa tehtiin jälleen yhteistyötä ja nyt meillä on mehustamolla 130 kiloa omenaa. Siitä tulee hurjan monta litraa omenamehua.

Mukavaa, että saan naapurin lapsineen keräysavuksi ja sopuisasti jaamme mehusaaliin. Hänellä ei ole omenoiden kanssa ollut onnea, rusakot ovat onnistuneet tuhoamaan hänen taimensa. Torpan omenapuuvanhukset sen sijaan pukkaavat hurjaa satoa josta rupuisin osa menee suoraan kompostiin, osa mehuksi, osa syödään ja loppu (latvojen sato) jää linnuille.

Huomiseksi torstaiksikin on luvassa tihkusateen tuhruista säätä, mutta minulla onkin ohjelmassa hieman opiskeluhommia ja illaksi menen töihin. Teen vielä muutaman työvuoron kesätyöpaikassani mutta pikkuhiljaa ajatus kääntyy jo tuleviin harjoitteluihin ja meneillään oleviin kursseihin. Jokainen vapaapäivä on syksyn pimentyessä varmasti tarpeen ja minun on opeteltava sanomaan ei silloin kun pyydetään vapaapäivältä töihin. Tuntui muuten ikävältä kieltäytyä.

Aurinkoisia päiviä, missä lienetkin!














maanantai 30. elokuuta 2021

Kuussa kerran...

 


Niukka tiedotuslinja valitettavasti näyttää jatkuvan.

Ei sillä, etteikö olisi paljonkin kerrottavaa ja mielelläni kertoisin. Mutta kun koskaan ei ole se kuuluisa ja tavoiteltava hyvä hetki istahtaa tuoliin ja hautua läppärin alla postauksen verran.

Kerään tähän, epäilemättä pitkäksi venähtävään Elokuu-päiväkirjamerkintään kuvia kuukauden varrelta ja merkitsen muistiin edes isoimmat käänteet.


Espanjaan lennähdettiin heti kun sain kesätyöpestini päätökseen. Pikkuisen kuumottavaa oli lähteä reissuun jatkuvasti muuttuneiden matkustussääntöjen takia, Espanja on melkomoisen tarkka ja joustamaton näissä asioissa. Matkaan päästiin eikä maahantulossakaan ollut mitään hankaluutta. 

Meille on reissujen myötä löytynyt muutama vakiokohde joissa on aina käytävä, Mijas Pueblo on yksi sellaisista. Yleensä se on kiivaimpaan turistisesonkiaikaan täynnä kuin nuijalla lyöty, nyt oli tilaa ja väljyyttä. 

Nuo Andalucía valkoiset kylät ovat pakahduttavan kauniita. Ihastelen jokaisella käynnillä kauniita yksityiskohtia, siisteyttä ja tunnelmaa. Ei näy töherryksiä eikä kuseksittuja nurkkia.

Samaisessa kylässä (10 min ajomatka talolta) on ihana ruokaravintola jossa on pakko käydä useammankin kerran. Tälläkin reissulla annoimme Koco Bistron hoitaa ruokahuoltomme useamman kerran.

Olikin aivan uusi kokemus olla Iso-J:n kanssa kahdestaan reissun päällä. Edellisistä kahdenkeskisistä reissuista on aikaa likipitäen pari vuosikymmentä, ehkä vähän ylikin.


Hyvin aika siellä kului kahdestaankin.
Huoltohommia ja hoidettavia asioita oli paljon mutta niinpä vain yksi kerrallaan saatiin asioita työlistalta ruksattua. 

Auton katsastus tuotti hieman päänvaivaa eikä valmiiksi tullut vieläkään. Nyt kuitenkin tiedämme missä katsastuskonttuuri on ja miten siellä toimitaan. Tiedämme myös mistä voi saada odottaessa uudet rekisterikilvet, sellaisetkin nimittäin piti hommata.

Oman vaikeusasteensa näiden sinänsä arkisten asioiden hoitoon tuo se, että me emme todellakaan puhu sujuvaa espanjaa, eivätkä espanjalaiset kovinkaan sujuvaa englantia. Niin vain hommat hoituivat.



Ehdin minä muutaman rantapäivänkin viettää ja nautin suunnattomasti lojuessani joutilaana. Välillä kuuntelin äänikirjoja, välillä aaltojen pauhua ja lomailevien espanjalaisten puheenpulinaa. Skandituristeja oli todella vähän, brittejä vähän ja kaikki muut olivatkin sitten lähinnä espanjalaisia tai ranskalaisia.

Marbellan Puerto Banus oli tällä kertaa melkein vastenmielinen kokemus maskittomien turistien (lähinnä venäläisiä, brittejä ja marokkolaisia) käytöksen vuoksi. Siellä oli kuitenkin 'pakko' piipahtaa ja kun sinne asti mentiin, pitihän hartaasti haaveillut ja harkitut ostokset kippistellä ökykalliin cocktailbaarin drinksuilla.



Syntymäpäiviäni pääsin viettämään huikeassa Rondan kaupungissa, sekin on lähes kaikkien reissujemme vakiokohteita. Iso-J oli varannut meille näköalahuoneen ja hotellin isäntä otti meidät vastaan paukkukorkkijuoman kanssa. Ensimmäisessä kuvassa hotellimme sisäpiha, rotko heti kaiteen takana. Toisessa kuvassa vanha rotkon ylittävä silta. Sillan keskellä ja sisällä on ollut vankila. Karmiva paikka, käytiin kerran katsomassa.




Haikein mielin hyvästelin Malagan lentokentän, sillä tiedän, että seuraavan kerran minulla on realistisia mahdollisuuksia päästä sinne joskus ensi kesän keskiviikkona. Mikäli otan taas kesäksi töitä, reissu siirtyy elokuulle.  

Suomi oli kolea, sateinen ja vihreä ja niin hiljainen. Jännästi sitä parissakin viikossa kotiutuu espanjalaiseen rytmiin ja tottuu kuumuuteen. Ja minusta on aina jotenkin väkivaltaista palata tänne tihkusateeseen, kontrasti on niin hurja. Nyt olen taas jo suunnilleen tottunut viileään vihreyteen, aurinkoa on ikävä. Onneksi viikonloppu oli aurinkoinen eikä isompia sateita näy ennusteissakaan.

Kotiin palattua pidettiin ihan varuiksi vähän karanteenia. Vilustuin ilmaston vaihtuessa,  ärsyttävää nuhaa ja kurkkukipua riitti muutamaksi päiväksi.



Perikunta oli pitänyt Torpasta, mummosta ja nelijalkaisista hyvää huolta reissumme aikana. Nuorempi oli kasvihuonevastaavana hoitanut senkin tontin mallikkaasti ja keitellyt tomaateista kastikepohjia, pakastanut munakoisoja ja kesäkurpitsaa.

Oikeastaan tässä elämänvaiheessa on lähes pelkästään plussapuolia. Naperot ovat itsenäisiä, omillaan ja aivan päteviä myös talkkareina. 




Tällä hetkellä, elokuun viimeisiä päiviä elettäessä daaliat ovat huikeimmillaan. Aivan kaikki eivät välttämättä ehdi edes kukkia mikäli syksy rynnii päälle totisella tarmollaan. Harmi, sillä olisin niin mielelläni nähnyt punaisen Cafe au laitin kukinnan. Melkoiset paineet talvisäilytykselle luvassa...

Välikasveina daalioilla on suklaakosmosta ja koristeporkkanaa, aivan huikean ihania kumpainenkin, ehdottomasti jatkoon!

Samettiruusuista olen enemmän kuin iloinen myös, ne eivät kyllä ikinä petä:




Juuri nyt meillä alkaa olla omenat kypsiä, mehustusaika on jo varattu. Naapurin kanssa viedään meidän omenavanhusten satoa puristamolle ja saadaan edes ne herkut talteen. Pensasmustikat menivät verkosta huolimatta jonkun muun suihin, meille niitä ei riittänyt.

Mustaherukoita ennätin keräämään vain vajaan sankollisen, nekin jo parhaat päivänsä nähneitä. Toivon silti, että Seniorikansalainen saa keiteltyä niistä edes yhden maijallisen mehua talven vilustumisia torjumaan.

Hänen ikälisänsä karttuvat nyt kiivaalla tahdilla ja nyt tuli ajankohtaiseksi turvarannekkeen hankkiminen. Pihassa pyörähti paluumme jälkeen myös ensihoidon yksikkö hänen vointiaan selvittelemässä, kaatuminen on hänen kymmenillään sekä todennäköistä, että pelottavaa ja lähes aina kohtalokasta. Nyt 'onneksi' kellahti ulkona nurmikolle eikä sen suurempaa vahinkoa tapahtunut.




Opintojen kolmas lukukausikin alkoi ja olipa mukava nähdä opiskelukavereita pitkästä aikaa. Moni on luopunut leikistä matkan varrella, kuka mistäkin syystä. Minä ja muutama muu aiomme kuitenkin katsoa tämän kortin loppuun saakka ja nauttia opiskeluajasta. Kohta meillä alkaa mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu ja heti perään ikääntyneiden hoitotyön harjoittelu. Ensi keväänä sukellamme sisätautien ja neurologian harjoitteluihin ja ennen kesää vuorossa on vielä pitkä kirurgian harjoittelupätkä.

Vähintään yksi harjoitteluista on suoritettava maakunnassa, poissa kotikonnuilta. Päätin hoitaa sisätautien harjoittelujakson jossain maakuntamme terveyskeskussairaaloista. Opiskelijoille on maakunnissa tapahtuvaan harjoitteluun varattu ilmaisia asuntoja joten otanpa tuon lyhyen ajanjakson tervetulleena vaihteluna. Jos en pääse Espanjaan, menen Nurmekseen.



Perikunnan nuorempi aloitti ensimmäisen lukionjälkeisen opintaipaleensa samassa koulussa, tosin eri kampuksella ja englannin kielellä. 

Kävi ihan järjetön tuuri sillä siskolikan nuorin, meidän kummipoika sai samalta vuosikurssilta opiskelupaikan kesän täydennyshaussa ja asuu nyt täällä. Asiat järjestyivät ihmeen sujuvasti kun hänelle löytyi kiva yksiö parin kilometrin päästä koulusta. Pieni ihme sekin, opiskelija-asunnoista on huutava pula vaikka niitä rakennetaan koko ajan.

Siellä ne nyt istuvat vierekkäin luennoilla, serkukset.



Torpan eläinosasto voi hyvin, käy ja kukkuu entiseen malliin. Kanalassa vanha valkohuntukana siirtyi taivaallisille matomaille, muu lössi porskuttaa.

Leffeä piti käyttää tänään eläinklinikalla ja saatiin kymmenen päivän lääkekuuri korvatulehdukseen. Muikkeli on aivan yhtä outo kuin ennenkin. Manu-russeli on samanlainen pieni tättähäärä kuin ennenkin ja inhoaa edelleen märkää nurmikkoa ja vesisadetta, samaistun ja jaan Manun tuskan. 

Kissoja meillä on sama entinen lössi ja samat metkut, Felix on oppinut avaamaan ulko-oven, se ei ole hyvä juttu ollenkaan koska se ei viitsi sulkea ovea perässään.




Tämmöistä tänne. Remontti-inspiraatiota odotellaan ja hyvä olisi senkin löytyä ennen syksyn sateita. Kaikenlaista korjaamista ja kunnostamistahan olisi, mutta kuka jaksaa töitään luetella? 

Olin pitkään haudutellut ajatusta blogin siirtämisestä enemmänkin kuvapäiväkirjaksi Instagramin puolelle kun se on itselle 'helppo' sosiaalisen median kanava. En kuitenkaan saanut lomalla mitään aikaiseksi sen suhteen joten ehkä se oli jokin merkki. Pysytään täällä blogistaniassa vaikka sitten tällä niukalla tiedotuslinjalla, toistaiseksi.

Teen muutaman työvuoron kesätyöpaikassani ennen harjoitteluja ja joululomalla, keväälle en välttämättä uskalla ottaa mitään. Töitä kyllä olisi tarjolla, se on tullut selväksi. 

Eiköhän se elokuu suunnilleen tässä ollut? Hyvä, lämmin ja hellä se ainakin oli. Nyt on syytä viritellä hellaan tulet ja kysellä leivinuunilta kuinka nätisti meinaa vetää savut taivaalle vai yskiikö tupaan.

Hasta pronto!