maanantai 23. marraskuuta 2020

Marraskuun kuulumisia

 


Enpä muista milloin olisi marraskuu näin pikakelauksella kuitattu. 

Tai onhan tätä nyt vielä viikko jäljellä, voiton puolella kuitenkin ollaan. Minulle marraskuu on yleensä ollut hyvin vaikea kuukausi, vuoden kuukausista pahin, ankein ja pisin. Tässä kummallisessa maailman ajassa kaikki voi muuttua, myös marraskuun syvin olemus. Hetkittäin on ollut ihan mukava marraskuu!

Isänpäivänä herkuteltiin ensimmäisillä joulutortuilla. Sen sijaan yksi marraskuun perinteisitä merkkipaaluista, uuden sadon Beaujolais nouveau 2020 on vielä maistamatta ja Netflixiltä The Crownin uusin tuotantokausi katsomatta. Hyvin todennäköisesti koplaan nämä kaksi 'puutetta' ja vietän leppoisan hönöttelyviikonlopun jossain soveliaassa välissä.

Tässä kuussa minulla ei ole juurikaan ole ollut aikaa tuijotella ikkunasta ulos ja narista joutavista. Opintopisteitä jahdatessa aika kuluu nopeasti ja tylsiin hetkiin tuo aivan uutta sykettä vilkaisu tenttikalenteriin.  Aina se sydänalassa tuntuvasti jysähtää kun huomaa kuinka lääkelaskennan, anatomian tai jokin farmakologian tenteistä lähestyy. Oppimäärään kuuluu sekä oman koulun että itä-Suomen yliopiston luentokokonaisuuksia ja niiden tenttejä.

Tänä vuonna pitäisi vielä tenttiä verisuonet latinaksi ja lääkehoito suomeksi. Englanti meni omalla painollaan, siitä en huolta kanna vaikken tulosta vielä tiedäkään. Kirjoitusviestintä meni läpi kiitettävällä.

Hämmästyttävän usein olen saanutkin siristellä silmiäni ja ihastella marraskuista aurinkoa. Onhan se ihan oikeasti aika ihanaa haahuilla etäviikoilla kotona ja tuijotella huurteiseen maisemaan. Vielä parempaa on, kun malttaa laittaa läppärin tai kirjan kannet kiinni ja lähteä jäiseen metsään koirien ja Felixin kanssa. 

Viereinen kuva koulun ikkunasta, melko tyypillinen sää tämän vuoden marraskuuksi.

Lunta meillä ei ole, vaikka muutamana päivänä on ollut pontevaa yritystä lumisateeksi. Tälläkin hetkellä sataa vain alijäähtynyttä vettä - sellaiseksi luonnehtisin juuri nyt taivaalta alas tulevan veden olomuotoa. Vettä se ei ole eikä lunta. Ei edes räntää vaan sellaista utuista hyhmää.


Varmaankin hevosten ja niiden rutiinien puuttuminen vaikuttaa siihen, että siedän sään oikkuja nyt hieman paremmin. Poissa on märkien loimien kuivattelu ja rapaisten jalkojen putsaaminen. Lantakärryjen pukkaaminen räntäsateessa ei ole koskaan ollut asia jota teen mielelläni joten ei liene yllätys etten nytkään osaa sitä kaivata. Hevosia tietenkin on ikävä. Onneksi voin hurauttaa kaverin talliin ja rapsutella Kasperia, siitä on sukeutunut oikein siivo pieni ponimies, massahurmaaja. 


Koirien kanssa voin vähän valita ulkoiluhetkien ajoitusta, pahimpaan myrskyyn ei ole pakko lähteä. Välillä pitää oikein kunnolla käskeä, että saan sohvaan sulaneet pierunhajuiset spanielit ulos.

Myrskyjä on muuten tähän syksyyn mahtunutkin. Ihmeen tuulista on ollut ja talvimyrskyt ovat vasta edessä. Pihaa on haravoitu oksista ja roskista monet kerrat ja välillä on pitänyt parsia kasvihuonetta kasaan. Ihan vaan ihan pientä kattoluukun kiristelyä, ei mitään isompaa jälleenrakennusta.

Kanalassa on tehty ensimmäiset sisätilasiivoukset ja nämä Iso-J:n rahmatit löntystelivät heti ulos kun jätin oven auki. Pulinasta päätellen löysivät kohmeisia kastematoja. Aika harvoin meillä on kanalan porukka pihalla maleksinut marraskuussa.

Kovasti niitä piti hätistellä pois syksyllä istutetun syyshortensian kimpusta. Toivottavasti eivät tonkineet ylös ihan kaikkia pieniä krookuksen sipuleita. Kourallisen keräsin ja nakkasin takaisin penkkiin.

Pihasaunan remontti on valmis jahka Iso-J saa takkatuvan pinnat käsiteltyä. Meillä on kovasti tarkoituksena päästä perhepaljuun ensi viikonloppuna. 

Ihan selkeästi on nyt jo remonttiväsymystä. Voi olla, että tammi- ja helmikuun pakkasviikoilla jotain pientä viritellään täällä Torpan sisätiloissa, juuri nyt en jaksa uhrata yhtään ajatusta vessaremontille. Kaikki aikanaan.

Torpalle saatiin uusi ylioppilas kun Perikunnan nuorimman nimi löytyi tulosluettelosta. Koska tilanne on mitä on, juhlia ei tähän saumaan järjestetä. Jouluna sitten jollain kokoonpanolla juhlistetaan, olen tilannut joulupöytään astetta paremmat jälkiruokaserviisit ja tuore ylioppilas lupasi sonnustautua jouluaterialle valkolakkiin. 

Pakkohan sekin on mainita, että valkolakin kuitattuaan napero lähtee kansainvälisiin kisoihin ja isosisko lähtee huoltamaan. 

Kerron asiasta enemmän jahka reissu on takana. Lukijoista kaikki varmasti tietävät, että meillä on tapana maksimoida turvallisuus joten karanteenit, testit ja muut hoidetaan ohjeiden mukaan.  

Sitä pahuksen virusta tässä saakin väistellä, nyt se mokoma löysi tiensä tänne syvään itäänkin. Koulu siirtyi sukkana etäopetukseen, vain ihan pakolliset ammatillisten aineiden tunnit pidetään kontaktiopetuksena koulun tiloissa.

Leikolan keikka siirtyi vuodella eteen päin, hitusen nyppäisi kun olin niin kovasti sitä odottanut. No, naurattaa ne jutut ensi vuoden marraskuussakin, uskoisin.

Meillä loppui marraskuun lähiviikko juuri sopivasti ensimmäisen kampukselta löydetyn tartunnan aikaan. Ehdittiin piikittämään toisiimme keittosuolaliuosta ja harjoittelemaan näyttökokeisiin.

Näyttökokeet tulevat osaamistasoon nähden aivan liian pian, varattiinkin opetustiloja omatoimiseen harjoitteluun ja treenataan nenä-mahaletkujen, lisähapen ja katerien ujutusta nukkepotilaille omalla porukalla.  

On kyllä todettava, että kurssimme vahvuus on juurikin omatoimisuus ja itseohjautuvuus. Se, mitä ei opetuksessa ehditä, hoidetaan omalla porukalla ja pähkäillään kimpassa. Aina meistä joku osaa ja neuvoo muita.

Kevään harjoittelupaikan sain sieltä mistä halusinkin, omalta kylältä fillarimatkan päästä. Uskon, että paikka on riittävän monipuolinen ja haastaa sopivasti. 



Mitäs muuta? 
Felix monitoimikissa auttelee sujuvasti pihahommissa talvisuojauksissa ja vapaa-ajalla maastoutuu lattiatyynyyn. Lisäksi se toimii partiolaisperiaatteen mukaisesti ryhmänjohtajana spanielien metsäretkillä. Muikkeli parantui sterilointileikkauksesta ja tikit saatiin irti ilman käsikähmää. Lellu on vapaaehtoinen äitin kultapoika, aina sylissä.

Elmo laajenee kaikkiin suuntiin enkä lakkaa hämmästelemästä sen vatsanahkan elastisuutta. Aktiivisesti en Elmoa erikseen ruoki, samalta yhteiskupilta se syö -ja lihoo.

Oscar toimii rauhanturvaajana linturuokinnan alla ja mikäli tinteille kehkeytyy nokkapokkaa, puuttuu peliin. Tinttejä ei kissan läsnäolo näytä haittaavan. Viime viikolla yksi huimempi talitintti kävi kopaisemassa Oscarin häntää, mutta onneksi älysi lehahtaa metrin verran ylemmäs.

Lellu pääsi harjoitustyöhön ja koulun seinälle, tästä krediitit Perikunnan vanhimmalle.

Elämä alkaa pyöriä yhä enemmän sisätiloissa ja suljettujen ovien takana. Kun pihalla ei enää ole urakaksi asti hommaa, huomaan tunnelman ikkunalaudoilla tiivistyvän. 

Amaryllikset pukkaavat vartta ja nuppua, hätäisimmät siirsin jo viileään eteiseen vähän jarruttelemaan kasvuaan.  

Viikonlopun Tampereen reissulta mukaan tarttui ensimmäiset hyasintit ja pikkuinen jouluruusu, Princettia täällä onkin jo syyskuusta asti kukkinut, Felix alkoi harventaa sen kukintaa vasta viime viikolla. Kasvihuoneessa on jemmassa sammalta ja käpyjä, jonain sopivana hetkenä kyhään jonkinlaisen asetelman. Adventtikynttilöiksi löysin Tampereen Granitista mainioita kirkkokynttilän tyylisiä pötkylöitä. Ne upotan hiekkaan ja sammalpetiin.

Kaikkineen on ollut helppo marraskuu. Tästä on helppo luiskahtaa yltäkylläisen joulukuun iloihin. 

Voi hyvin ja pidä itsestäsi huoli, missä lienetkin.



PeeÄääs: kuvassa ensimmäinen kukkaan kiirehtinyt Eurobulbilta tilaamani amaryllis.  'Doublet' lukee nimisäleessä ja on muuten hieno. Vahva suositus.






















sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Marraskuun aurinko

 



Isänpäivän iltaa kaikille !

Kuinka mainio syystalven päivä, marraskuuksi suorastaan hieno! Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja pakkasyön jäljiltä ilma oli kuiva ja raikas, sopivan rapsakka.

Ryhmä Hau pääsi pitkästä aikaa metsään, M. Muikkelikin viipotti aivan touhuissaan. Se on parantunut todella hyvin, haava on siisti eikä kipujakaan ole ollut ensimmäisen itkuisen yön jälkeen. Lääkekuuria riittää vielä muutamaksi päiväksi. 

Perikunta tuli eilen kotiin ja tänään Iso-J sai istua valmiiseen aamiaispöytään, naperot ovat jo vuosia hoitaneet homman hienosti. On todella arvostettavaa ja hienoa, että perilliset tulevat tänne kotikotiin vapaaehtoisesti ja mielellään viikonloppuisin, viikolla elelemme tahoillamme nyt jo ihan rutiinilla. Perjantairutiineihin on jännästi jo vakiintunut iskän tarjoama kauppareissu ja sille on yleensä 100 % osanotto. 


Tänäänkin oli kiva tehdä viimeisiä pihahommia ennen maan routaantumista ja talven tuloa. 

Kasvihuone on pesty ja siivottu jo aiemmin, kalusteet ja työkalut toimitettu talvivarastoon. Reilut 200 pulskaa talvivalkosipuli 'Ljubashan' kynttä on jemmattu uuteen sipulipenkkiin ja peitelty heinäkatteella. Tänään viriteltiin talvisuojauksia puille ja pensaille, rusakoilla jo varmaan hortensiahammasta kolottaa. 

Yritin vähän mielessäni inventoida tämän kesän uusia puuvartisia, mutta en muista kuin rusokirsikat, kultasateen, syyshortensia 'Wims redin', ruusuorapihlajan ja pallohortensia 'Pink Annabellen'. Oliskohan niitä ollutkaan enempää? Silti minusta tuntuu, että en tänä vuonna juuri muuta tehnytkään kun kaivelin kuoppaa ja istutin. No, olihan keväällä istutusjonossa kohtuullisen komea läjä pioneja ja ruusuja eikä kevään ja kesän reissuilta yleensä palattu ilman kasveja. Pensasmustikoiden kanssa nujakoitiin viimeisen päälle ja saatiin siisti ja hieno mustikkatarha. 




Mainiolla mallilla ovat asiat pihalla, kaikki kukkasipulitkin ovat köllötelleet mullan alla jo muutaman viikon, nyt saa minun puolestani talvi tulla.

Pihasaunalla remontti on jo siirtynyt takkatuvan puolelle, kiukaassa on jo ollut tulet. Palju on paikoillaan eikä terassilta puutu enää kuin koristerimoitukset ja muuta pientä mitä timpuri nyt meinaakin vielä sipistellä. Takkatupa valmistuu varmaan melko joutuisasti, se on lattian hiomista vaille pintakäsittelykunnossa. Sitten kalusteet ja sisusteet paikoilleen -ja sauna tulille. 

Onneksi oli riittävän väljä aikataulu tekemiselle, ei tarvitse kiireessä hosua. Muutamaa asiaa on työn edetessä vähän viilattu ja ideoita parannettu. Olisihan se tosi tympeää ensin hosua valmista ja sitten harmitella jälkikäteen kun tuolleen tehtiin eikä ajateltu loppuun asti. Katolle pitää hommata lumiesteet, sen älysin ihan itse. Onhan se tylsää kolata terassia puhtaaksi katolta rojahtaneesta lumikuormasta, ennen se ei niin haitannut kun lumet putosivat pienen kuistin eteen, ja portaat sai helposti putsattua.


Tallissa minua odottaa vielä loppurutistus daalioitten ja muiden talvetettavien kanssa. Sitten lakaisen lattian ja kuittaan puutarhakauden 2020 loppuneeksi. Oli hieno kausi.

Nämä marraskuun viikot urakoin pitkälti kouluhommien kanssa. Tenttejä on listalla aivan riittävästi ja kaikenlaisia palautettavia tehtäviä on läjäpäin ennen kuin syyslukukausi kuitataan päättyneeksi. 
Nyt nousuviikolla Iso-J lähtee reissuun ja minä keskityn lääkelaskennan pariin. Ensimmäisenä vuotena emme saa käyttää laskimia,  eli on todella ollut syytä kerrata jakokulmassa laskemisen rutiinit. Muunnoslaskujakin on syytä jumpata ihan hartaudella. Ei nimittäin ole ollut ihan helppoa laskea pelata millilitrojen ja mikrogrammojen kanssa. Kertaus on opintojen äiti, totta mooses!

Joulukuussa on näyttökokeita ja muutama purkupalaveri, sitä ennen muutama seminaari joissa esitetään ryhmätöiden tuotoksia. 

Vaikka kalenteria katsoen näyttää rankalta, toistaiseksi etenen opinnoissa ilon kautta.  Koen itseni niin etuoikeutetuksi kun saan vielä kerran opiskella kokonaan uusia juttuja.

Kivoja juttuja sinunkin viikkoosi, missä lienetkin.


PeeÄääs: muisti palailee pätkittäin. Unohdin listalta esimerkiksi kolme revontuliatsaleaa. Perennoista ei parane edes puhua, paljon niitäkin oli. Lisäksi karhunvatukka ja viiniköynnös plus kaikkea muuta. On sitten keväällä ihmettelemistä kun yritän muistaa mitä olen mihinkin istuttanut. Onneksi nimisäleet on visusti tallessa kasvihuoneen laatikossa ja säleisiin kirjoitettu vähän suuntia istutuspaikasta.

tiistai 3. marraskuuta 2020

Lähellä ja läsnä, päiväni vierihoitajana

 


Marraskuun ensimmäisenä maanantaina oli pikkumuikkelilla ajanvaraus kaupungin kilteimmälle ja kivoimmalle eläinlääkärille. Päivän tapaamisen asialistalla oli kolme asiaa; viralliset selkäkuvat, hampaiden putsaus ja kohdun poisto.

Eihän siinä kauaa mennyt kun pikkuspanieli valui pitkin lattiaa umpiunessa. Kaikki kolme toimenpidettä tehtiin samoilla unilla. Tämä samainen lääkäri oli hoitanut Muikkelin huono-onniset tiineydet ja sektion, joten hänen taitaviin käsiinsä oli helppo luottaa tälläkin kertaa.

Iltapäivällä kävin kuittaamassa varsin maltillisen laskun ja kantamassa vielä tokkuraisen koiran autoon. Koivessa oli söpö pinkki tassukuvioinen teippi ja vatsanahkassa haavatyyny, päässä ämyritorvi.


Ensimmäiset tunnit kotona olivat hyvin unisia ja vähän itkuisia. Kipulääkkeet nukuttivat ja  orastava krapula itketti. Yöksi jäin ihan sovulla tuvan soffalle ja parkkeerasin pienen potilaan pedin sohvan viereen. Yöllä heräsin pari kertaa kun muovinen ämyri kahisi ja kolisi lattiaan.

Ulkona viuhui kiivas syysmyrskytuuli, sähkötkin se mokoma meiltä muutamaksi tunniksi vei.

Aamulla olikin jo ihan erilainen ilme silmissä, tuttu kirkas ja odottava spanielin katse. Kipulääkkeellä ja antibiootilla lähdettiin uuteen päivään ja juustoon käärittynä ne on helppo ujuttaa ahneen spanielin ruuansulatukseen.

Ruokaa annoin vain puolikkaan annoksen ja senkin hyvin vetelänä lihavellinä jossa muutama muro killui sattumina, hyvin kelpasi. Koska koiran pitäisi juoda säännöllisesti eikä vesi maistunut, olen syytänyt potilaan kitaan monta pätkää kurkkua, vettähän sekin enimmäkseen on.
Illalla taidan antaa laihaa lihalientä jos ei muuten juo. 



Ulkona on käyskennelty hyvin maltillisesti ja välttämättömät asiat toimitettu, toipuminen näyttää siis jo varsin lupaavalta.  Eläinlääkäri ohjeisti hankkimaan jostain vauvan body-puvun ja sellaisia Iso-J taikoi näytevarastonsa laatikoista. Nyt Muikkeli sipsuttaa hienossa hai-puvussaan. 

Itse piipahdin eilen koululla hakemassa pakolliseksi muuttuneen kausi-influenssarokotteen. Tähän saakka olen suhtautunut erittäin kriittisesti näihin ylimääräisiin rokotteisiin mutta nyt oli pakko pitkin hampain se ottaa. Nähkääs opinnot ja etenkin tulevat työharjoittelut edellyttävät rokotesuojaa. Tämän päivän olen arvuutellut oloani, onko rokotteesta oireita vai ei ja siksikin on hyvin helppo pysytellä spanieliseurassa tuvan lämmössä. 

Se on muuten jännä kuinka muut eläimet antavat toipilaalle leporauhan. Leffe piipahti Äitikullan kanssa ulkona mutta ei malttanut touhuta siellä yhtään ylimääräistä. Oli kurkkinut koko ajan olkansa yli missä Muikkeli, vaikkeivat ne mitään ylimpiä ystäviä näytäkään olevan. Eivät ne ainakaan leiki ja riehu niinkuin useimmat tuntemani koirat.

Ylihuomenna saan poistaa haavasuojan ja tsekata tikit. Bodya pidetään vielä tikkien poistoon saakka ja ämyri puetaan ainakin yöksi.

Tämä muistiin merkitty.




    





perjantai 30. lokakuuta 2020

Paras ruusuni ikinä -haaste





Pauliina Kukka & Kaali -blogista on laittanut liikkeelle ihanan ruusuhaasteen; Paras ruusuni ikinä.

Sain tämän ruusuisen viestikapulan Toveri Titalta, henkilökohtaiselta puutarhakummiltani joka totisesti on viekoitellut, patistellut ja hätistellyt minua ruusujen pariin. 

Hetken yskitti haasteen takia, minä kun olen aivan mestari hukkaamaan kasvieni nimisäleitä enkä todellakaan ole minkäänlainen ruusutietäjä. Mutta sitten mietin vähän lisää ja tapani mukaan vähän laajensin haastetta.

Minulle on kertynyt, kiitos Titan, yllättävän paljon erilaisia ruusuja. Mainitsen tässä muutaman ennen top3:n julkistamista.


Torpalla oli tänne tullessamme hyvin elinvoimainen valkoinen juhannusruusuryteikkö, jota on vuosien saatossa siivottu. Joka juhannus se meitä ilahduttaa huimalla kukinnallaan ja on ehdottomasti ruusujen aatelia. 

Kurtturuusua on raivattu pois jo ennen kuin siitä tuli kansalaisvelvollisuus. Nostankin kurtturuusun tässä postauksessa kahdelle ykkössijalle, poistettava kurttu on pahis eikä sitä saisi enää piholla pitää.

Espoosta muuttaessamme kaivelin rivitalopihan penkistä ylös raahelaista (Titalaista) perua olevan punalehtiruusun, se viihtyy täällä erinomaisesti ja on kiulukoineen kaunis talvellakin.


Muut ruusut ovatkin lähes kaikki osto- ja tuontitavaraa. 

Kanadanruusujen kestävyyskokeesta innostuin ja tilasin itselleni kolme kanadalaista. Koska yllytyshullu.

Siinä kävi sitten niin, että ruusuparat kököttivät purkeissaan koirien kuseskeltavana koko pitkän kesän ja pääsivät häthätää kyhättyyn 'penkkiin' juuri ennen routaa. 

Ankeasta alusta huolimatta ne jäivät henkiin ja etenkin 'Morden blush' on kasvanut jo reilun metrin korkuiseksi pusikoksi. Kuvassa söpöstelevä Morden blush on ihanan sävykäs ruusu, paitsi rumat ruskeaksi  klöntiksi räytyneet kukinnot ovat murheellista katsottavaa. Tässä hommassa ahkeruus palkitaan, mitä vimmatummin leikkelen ränsistyneitä kukintoja, sitä kiivaammin ruusu kukkii. Ja kukkii muuten tätä kirjoittaessani, marraskuun kynnyksellä.

Kanadalaisia ruusuja voin pitää luottoruusuinani, sillä ne kestävät näköjään vaikka koirapoikien tarmokasta typpilannoitusta, taitamattoman hoidon lisäksi. Luotan siihen, että hevosenlannalla saa paljon anteeksi ja ruusut viihtyvät. 

On minulla tietysti niitä yleisimpiä: teresanruusu, suviruusu Poppiuksia useampi, torniolaakson ruusu ja enhän edes kaikkia tähän muista mainita. Pari äitienpäivän ruukkuruusuakin on menestynyt useamman vuoden. 

Menehtyneistä muistan ainakin kirjoapteekkarinruusun ja Sommerwind maanpeiteruusun. Menettivät heiveröisen henkensä kurjana talvena 2015-16.

Ostoslistalla on ainakin 'Ritausma', ollut jo pidempään mutta ei ole vielä koskaan mukaan taimistolta tarttunut.

Mielenkiinnolla seuraan Ilon kasvua, se on riuskakasvuinen ja nimensä mukainen ruusu. Suosittelen lämpimästi. Kuvan Ilosta latasin netistä:


Ja ennenkuin kerron valintani omista parhaistani, on puhuttava hetki jaloruusuista.

Minulla on vähän kaksijakoinen suhtautuminen jaloruusuihin. Tykkään niistä kyllä ihan valtavasti ja kokeilen aina yhtä toiveikkaasti. Toistaiseksi jaloruusut eivät ole talon tarjoamasta 'hoidosta' kiitelleet. Ensi keväänä en varmaankaan enää tapaa Queen Elizabethiä, se näytti varsin nyrpeältä jo tänä kesänä, päkisti yhden kukan. Kituvien kerhoon lasken Champagne wishesin ja muutaman muunkin jalomman. 

Muuan toiveikas jaloruusukokeiluni päättyi siihen, että juurakkona toiminut koiranruusu karkasi kasvuun ja jalompi osapuoli näivettyi omaan ankeuteensa. Who left the dogs out?

Kovasti toivon, että toinen kuningatar,  Drottning of Sweden viihtyy etupihan aurinkoisella paikalla ja saan siitä ensi kesänä kunnollisen kuvankin. Sen olen ainakin aiemmista vahingoista vähän viisastuneena istuttanut syvään.

Tässä seuraavassa kuvassa söpöilevä Ballade, toiselta nimeltään Kotiliesi näyttää viihtyvän. Niitä minulla onkin yhteensä neljä yksilöä. Kotiliesi nousikin suosikkiruusujeni pronssisijalle.

Sillä on kaunis kiiltävä, tummanvihreä lehdistö, ruusu on kestävä ja kukkii kauan. Suloinen ja luotettava -kuin kotiliesi.



Yksi sitkeimmistä ja iloisimmin yllättäneistä on kakkossijalle kiilannut vanha kunnon Flammentanz.
Vähän säälistä ostin muutama vuosi sitten pariin euroon halvennetut taimenraaskut taimipihan syysalen jämistä. Polkaisin ne talveksi maahan tallinmäen sähkötolpan juureen ja kumosin niiden niskaan läjän lantaa. Hämmästys oli kauhean iso kun keväällä lantapalleroiden seasta puski esiin ilmiselvää ruusun alkua. Ja voi veljet sentään kuinka se kasvoikin.

Onhan se kelju sidottava keväällä ja vielä keljumpi kaadettava syksyllä piikkisine ja paksuine piiskoineen. Mutta kesän kukinta on jotain huimaa. Suorastaan tuskanpunaisena helottavat kukat ovat upeat ja näkyvät tallilta pihaan saakka.

Tämän kesän kasvusto huitelee liki kahdessa metrissä. Toivottavasti sähköyhtiön miehillä ei aivan heti ole asiaa kyseiseen tolppaan, saattaa tulla moitetta työolosuhteiden terrorisoimisesta.





Tähän väliin mainitaan, että on minulla kasvamassa kanadalainenkin köynnösruusu, mutta sen kukkia pitää vielä toistaiseksi syynätä kyykkysillään. Joten Flammentanz liekehtii johdossa toistaiseksi.


Voittaja on aivan ylivoimaisesti minulle hyvin henkilökohtainen ruusu.

Kävimme liki kymmenen vuotta sitten kuokkimassa jo tuonilmaisiin siirtyneen isäni lapsuuskodin hylätyssä pihassa. Talo oli sortumaisillaan eikä isänäidin, maamon, puutarhasta ollut jäljellä kuin rytö. 

Sieltä tuotiin Torpalle kitkerä kirsikka, sinivuokkoja ja ruusuntaimia. Muistin heti ruusun nähtyäni kuinka jo ihan pienenä tyttönä nuuhkin huikean hyväntuoksuisia kukintoja ja sormenpäällä silittelin ruusun terälehtiä, minusta se oli hienoin ruusu ikinä.

Nyt saman ruusun jälkeläinen elää omalla pihallani ja iloitsen siitä aina yhtä paljon, koska se on minulle yksinkertaisesti hienoin ruusu ikinä.

Joku (nimen olen valitettavasti unohtanut) tunnisti ruusun tarhakurtturuusu 'Pohjolan kuningattareksi'. Minulle se on kuitenkin maamonruusu Joutenvaarasta ja se riittää.


Kiitos Titalle, kun haastoit ja kiitos Pauliina, kun laitoit tämän haasteen liikkeelle.

Minä puolestani haastan ruusuistaan kertomaan 

    Ullan, Rannanpihasta

    Minnan, Hiidenkiven puutarhasta

    Katjan, Päivänpesästä

    Sailan, Kivipellosta

Tarkemmat ohjeet haasteesta saatte Pauliinan blogista.


PeeÄäs: suora lainaus suomalaisen ruusutietäjän, Pirjo Raution (RIP) kirjoituksen ruusuaarteestani;

 N. v. 1870 Regel toi markkinoille kerrannaisen, purppuranpunaisen ruusun, jonka nimi aluksi oli Rosa rugosa Thbrg. purpurea plena, myöhemmin (v. 1875) ’Tsaritsa Severa’’Kaiserin des Nordens’, joka meilläkin tunnetaan hyvin nimellä ’Pohjolan Kuningatar’

Sen arvostusta osoittaa, että se on valittu vuoden 2006 ruusuksi. Ei ihme, että ’Pohjolan Kuningattaren’ pensastoja on löydetty vanhoista pihoista, sillä sitä on ollut myynnissä ainakin Viipurissa jo 1870-luvun lopulla ja Vaasassa 1890-luvun lopulla. Myös Martta-järjestön puutarhakonsulentit istuttivat sitä 1900-luvun alussa. 



tiistai 27. lokakuuta 2020

Palveluspäivät tulivat täyteen, RIP Kukko the Great


Niin ne tulivat päivät täyteen ansiokkaasti palvelleelle pihakukollemmekin, virkavuodet Torpalla kestivät toukokuusta 2016 lokakuuhun 2020.

Aamulla isäntäkukko vielä könysi koivilleen ja iltapäivällä makasi hengettömänä kanalan ovella. 

Toivottavasti lähtönsä oli tuskaton ja nopea, äkillinen se kyllä oli. 

Yllättävä ei niinkään, jättirotuiset eivät kovin pitkäikäisiä ole. Ensimmäinen rouvansa menehtyi pari vuotta sitten ja leskikukolle haettu uusi nuorikkokin siirtyi paremmille matomaille vuosi sitten. 

Jälkeläisiä kuoriutui muutama ensimmäisen rouvan kanssa, poikaset kuitenkin menehtyivät ensimmäisinä elinviikkoinaan. Toinen rouva ei muistanut kiireiltään munia eikä kukko polkea.



Kiirettä kukollamme piti. Yhteensä viisi kesää se täällä näki, piti kuria ja komennusta sekä omalle, että naapuriaitauksen parvelle. Kiekuminen (tai pikemminkin mylvintä) alkoi aamun sarastaessa ja välillä kiekui ihan kiekumisen ilosta. Muut ääntelyt olivat lähinnä kurkkulaulua ja naksutteluja.

Nuorempana se hölkkäsi tarmokkaasti pitkin pihaa, yrittipä yhden kerran lyöttäytyä Äitikullan völjyyn sanomalehden hakureissullekin. Koskaan ei voinut tietää mistä kuuluu kluk-kluk ja missä isäntäkukko katseleekin uteliaana pää kallellaan tapahtumia. Välillä se norkoili hevosaitauksessakin muina kukkoina ja hevoset väistivät kiltisti. 

Useamman kerran se seisoi rouvineen takaovella odottamassa pullatarjoilua tai harppoi pussihousut heiluen paikalle. Tiedän kukon käyneen sisällä talossakin, lattian märät varpaanjäljet paljastivat. Äitikullan residenssissä se oli rouvineen vakiovieras ja on helppo arvata mihin pikkulintujen talviruokinnasta jääneet maapähkinät ja jauhomadot lopulta päätyivät.



Marjojen kypsymisen aikaan kukon löysi lähes poikkeuksetta syömässä suoraan pensaasta, saskatooneista se piti aivan erityisen paljon ja ihmeen korkealta se ylsikin marjaherkkuja napsimaan.

Mukava leppoisa kaverihan se oli, Iso-J:n ikioma Äijäkukko. Kepeät mullat ja kiitos muistoista !


tiistai 20. lokakuuta 2020

Haaste: kevään ja kesän muisto 2020

 


Sain blogeja kiertävän haasteen Kevään ja kesän muisto 2020.

Ensin kapulan heitti minulle Päivi Kottikärryn kääntöpiiri -blogista ja seuraavaksi asialle ehti Tita Unelmia ruusuista -blogista. Haasteen heitti alun perin ilmoille Nila Lappalainen etelässä -blogista.

Haaste on kiertänyt lähinnä puutarhablogeissa ja vastaukset suorastaan pursuneet kevään ja kesän puutarha-aiheisia kuvia. Tapani mukaan otan oikeudet pikkuisen laventaa tätä aihetta sillä Hirnakan Torpan päiväkirja ei ole tiukasti yhdessä asiassa pysyttelevä blogi.

Asiaan. Se mitä tästä kuluvasta vuodesta on päällimmäisenä jäänyt mieleen on sana muutos. Ja varoitan jo nyt, tästä tulee pitkä postaus.


Vuosi alkoi hyvin tavanomaisesti siemenkylvöjen ja taimikasvatuksen parissa. Iltaisin selailin  uutuussiementen ja kulttuuriperintösiementen tarjontaa netistä.  Suunnilleen samassa tahdissa kun pihalla lumikasat vajuvat, kasvaa taimipurkkiarmeija sisällä. Ja postimies kantaa uusia siemenlähetyksiä postilaatikkoon.  Erityisen innoissani odotin daaliatilauksen toimitusta ja voi mikä onnenpäivä sen saapuminen olikaan !

Samaan aikaan alkukeväällä Suomi meni kiinni.
Muistan kuinka pahalta ja pelottavalta hiljentynyt kaupunki tuntui. Kauppakeskusten käytävät kumisivat tyhjyyttään ja päivittäin joku liike pisti lapun luukulle tai vähintään rajoitti aukioloaikojaan.

Samaan aikaan marketeissa ihmiset hamstrasivat vessapaperia ja makaronia.

Meillä kotona oli aloitettu pientä pintaremppaa - tai siis jatkettu siitä mihin edellisrempassa jäätiin. Yläkerran makuuhuoneista ja aulasta remontti valui portaikkoa pitkin alakertaan. Valitsin värit melko rennolla otteella, kuitenkin yhtenäisestä värimaailmasta ja hyvä tuli. Värisävyinä olivat muun muassa herkkusieni ja laama.

Koska olen ihan onneton interiöörikuvaajana(kin), ei kovin kummoisia kuvia löydy. 



Se on kyllä aina yhtä mielenkiintoista kuinka pienestä muutos saattaa lähteä liikkeelle. 

Minulla se menee jotenkin niin, että jostain alitajunnan ajatustyöpajasta nousee esiin visio ja sitten yksi pieni kimmoke pistää muutoksen vauhtiin. Esimerkiksi etupihan ryteikköisen angervokeskittymän uudistaminen alkoi rusokirsikasta. Sisäremontti pääsi vauhtiin siitä, että noin vuosi sitten maalasin alakerrassa muutaman välioven valkoiseksi. 

Nämä muutokset vaativat usein aikaa. Ideasta toteutukseen saattaa mennä useampikin vuosi, sillä en mitenkään aktiivisesti työstä uusia projekteja. Ne jalostuvat aikansa ja pulpahtavat pintaan kohtuullisen valmiina. Ehkä se on tämä vanha talo ja perinteinen ympäristö joka vaatii kypsyttelyä ja pari vuodenkiertoakin. Äkkiä hosumalla pilaa paljon, ainakin näissä perinneympäristöissä.







Samantapaisia muutoskohteita pihalle kertyi kevään edistyessä muitakin. Osa oli hyvinkin nopeita, joskin pahuksen työläitä ja jälkikäteen sitä usein ihmettelee millä energialla tuokin tuohon tuli tehtyä.

Ensin Iso-J toi Kirkkonummen mökiltä pari kymmentä pensasmustikkaa ja loppujen lopuksi niiden ympärille ilmestyi pähkinäpuinen aita.

Sitä ennen oli kasvimaa uudistettu helppokulkuiseksi ja helpompihoitoiseksi lavakaulusalueeksi. 







Kevään ja alkukesän aikana löysimme itsemme myös lastaamasta pihakiviä ja laattoja peräkärryyn sekä purkamassa ja pinoamassa niitä myöhempiä projekteja varten. Sorakeisarin kuopalla kuljettiin vertailemassa soralaatuja ja kohta pihassa pönötti kaksi erilaista sora/kiviaineskasaa ja yksi hitollisen iso kasa pihamultaa. Oli muuten kunnollista multaa se, koko kesän aikana nyppäisin siitä irti yhden vesiheinätupsun.

Yhdeltä etelä-Suomen reissulta palasimme auto täynnä kasveja. 
Nähkääs kun Iso-J lähti mukaan taimikaupoille ja se oli hän joka päätti haluta lajitelman erilaisia atsaleoita pihaamme. Minä yritin kyllä ihan oikeasti toimia jarruna ja järjen äänenä, mutta olin ehkä hieman vaimea.  

Atsaleat taas aiheuttivat sen, että kanalan nuhjuinen ja karu edusta aherrettiin uuteen uskoon ja salavien alle syntyi muhkea penkki. Etupihan rytöpenkistä siirretyt jättimäiset kuunliljat asuttavat komeana rivistönä kanalan puoleista takaosaa. Aurinkoisella länsilaidalla rehottaa toivottavasti jo ensi kesänä hyvin voiva ja upea rivistö erilaisia tänne talven ja kevään aikana kertyneitä pioneita. Jännästi niitä purkkeja tosiaan kertyi, yksi sieltä ja toinen täältä.







Muutoksen vuodesta ei voi puhua mainitsematta hassun pienen jenkkicockerin, M. Muikkelin meille päätymistä. Iso-J toimi tässäkin asiassa itse primus motorina ja se oli hän joka piskin kantoi autoon. 
Nyt meillä on vuosikymmenien terrieriputki poikki ja tilalla on kaksi spanielia, hyvä näin. 

Jack Russelimme Peetu muutti elokuussa Perikunnan vanhemman mukana citykoiraksi kaupunkiin ja hallinnoi nyt suvereenin seriffin elkein jokirannan promenadeja.

Kissoja sentään on entinen sakki ilman laajennuksia tai liitännäisiä. Kanoja sopivasti.



Kesä oli aivan huikean ihana. Pitkä ja aurinkoinen kevät oli juhlavaa aikaa kaiken mukavan muutoksen keskellä. Juhannuksen aikoihin täällä oli hikiset helteet jolloin sekä aivotoiminta että ruumiilliset työt oli viisainta ajoittaa iltaan. Otin istutushommissa aikalisän, sillä tajusin olevan huomattavasti helpompaa kastella taimia kasvihuoneen seinustan ruukkukeskittymään kuin raahata vesiletkuja alueelta toiselle.

Juhannuksen jälkeen kävin puolisalaa (itseltänikin) tekemässä pääsykokeen kakkosvaiheen, itsekin yllätyin kun kutsu sinne tuli. Heinäkuussa sain lähes veret seisauttavan uutisen opiskelupaikastani. 

Koko opiskeluhomma oli vähän sellainen tee elämällesi edes jotain ettet koko loppuikääsi kadu -juttu. Suuria toiveita ja odotuksia en asiaan ladannut, olihan edellisestä tutkinnostani jo pitkästi aikaa eikä itseluottamus ole viime vuosien sairasteluiden takia ollut kovinkaan korkealla. Sitä suurempi olikin ilo !

Tässä välissä tapahtui tallin tyhjeneminen. Hirnakan torpalla ei ole tällä hetkellä hevosia. 

Otto löysi ihanat uudet omistajat ja muutti savoon. Nyt se kullanmuru nauttii monipuolisesta tekemisestä, ensimmäinen kisadebyyttikin on takana. Kasper asuu pitkäaikaisen luottoihmisemme luona ja pätevöityy aikanaan sosiaalisen pedagogiikan terapiaponiksi. 

Tyhjä talli ja mullistuneet arkirutiinit vihlaisevat hetkittäin syvältä mutta juuri nyt on hyvä näin.

Kesä oli uhkeimmillaan kun tarkan ja pitkän harkinnan ja visujen turvatoimien myötä matkustimme huolto- ja irtiottoreissulle eteläiseen Espanjaan.










Reissun jälkeen linnoittauduin kotiin ja pidin asianmukaisen karanteenin ennen opiskelujen alkua. 
Nautin täysillä kukkivasta puutarhasta ja ihastelin kypsyvän sadon runsautta, kaikkea oli yllin kyllin ja ylen määrin.

Tämä kesä oli erityisesti daalioiden ja tuoksuherneiden kesä.

Tuoksuherneet tilasin, kylvin ja kasvatin ruotsalaisen luktärt-guru Cecilia Wingårdin ohjeilla enkä enää muita ohjeita etsi.






Alkusyksylle kaavailtu pihasaunan pintaremontti alkoi ihan totisesta tarpeesta. Pesuhuoneen lattiatason hirrestä löytyi märkää sohjoa ja syyksi paljastui muuan rakennusaikainen törpön työ. Samalla ajateltiin uusia kiuas ja vesipata. Takkatupaa oli tarkoitus ehostaa kellastuneiden hirsien pintakäsittelyllä. Ehkä uutta sohvaa ja tekstiilejä, uusi jääkaappi saunajuomille...

No, tällä hetkellä tilanne on se, että saunan puolella on laatoitettu lattia ja osa seinistä, hirret ovat saaneet uuden sävyn, löylyhuoneen katossa on upea katajapaneeli kuituvaloineen ja koko rakennuksen edessä on suuri terassi joka odottaa kylpytynnyrin saapumista. Paljualueen päälle rakentui pergola.

Työmaa on vielä kesken. 
Loppuviikosta alkaa saunaosaston sisustaminen (lauteet, kiuas ja pata) ja taitava mestaritimpurimme nikkaroi terassin kaiteet ja viimeistelee terassin alarimoituksen. Tallin käytävällä on koko syksyn pyörinyt maalaus- ja puunkäsittelylaitos.


Kaikkiaan vuosi on ollut huikea. Niin paljon positiivista muutoksen energiaa ja kerrankin aikaa toteuttaa asioita. Pikkuisen jopa pelottaa mitä tähän vuoteen vielä mahtuukaan, onhan tässä vuotta jäljellä vielä vaikka miten paljon. Paljon asioita jäi tässä yhteydessä kertomatta, osa tarkoituksella, osa muuten vaan. 

Puutarha ei koskaan ole valmis ja se muuttuu vuosittain. Tällä hetkellä tiedossani ei ole isompia pihan kaivoksia,  mutta nöyränä otan ideat vastaan sitten kun alitajunta niitä on työstänyt tarpeeksi. 
Ja kyllä sieltä ideaa on pukannutkin, voi ettien että !

Kiitos kevät ja kesä 2020, never forget !
















Tähän loppuun vielä haasteesta.
Minä en haasta ketään erikseen vaan heitän kapulan ilmaan. Viestikapulan saa napata jokainen, joka haluaa näin talven kynnyksellä palata kevään ja kesän muistoihin. 

Voit laittaa pelkkiä kuvia tai kirjoitella tarinan, valinta on sinun. Käy kuittamassa haaste Nilan blogiin (linkki postauksen alussa).