Kesäkuun viimeinen

Ihmeen hieno kesäkuu näyttää päättyvän tuuliseen vesisadepäivään, sade tuleekin tarpeeseen.
Niinkään en kaipaa yltyvän tuulen mahdollisia myrskypuuskia. Meillekin on niitä illaksi ennustettu. Semmoiset tuovat väistämättä monenlaista harmia, vaivaa ja tuhoakin.

Kesäkuussa olen näköjään naputellut kokonaiset viisi päiväkirjamerkintää, se on vähän.
Syy vähyyteen korreloi suoraan vallinneisiin säätiloihin. Pihamaalla ja kasvihuoneessa riitti puuhaa ja askaretta koko kesäkuuksi.

Monta projektia saatiin hyvälle alulle, osa valmiiksi.
Kuumimmat hellepäivät hidastivat työtahtia ja välillä oli pakko vetää hätäjarrusta.
Kasvien siirtoa ja istutusta en pitänyt silloin mielekkäänä. Kokosin istutusta odottavat ruukut yhteen paikkaan ja pidin ne hengissä täsmäkastelulla, helpompi niin kuin vedellä letkuja pitkin pihaa, istutuksilta toiselle.

Helteiden takia kukinta monella suunnalla oli kiivas ja lyhyt.
Kun ensimmäiset idänunikot pomppasivat kohti korkeuksia ne paisuttivat nuppunsa pikavauhtia valmiiksi. Hetken leimuttuaan ne jo alkovat haalistua ja lakastua, juuri nyt sade viimeistelee tämän kesän kukinnan, se oli  hieno ja intensiivinen jakso.

Unikkoryhmää piti vähän moukaroida mustikkamaan aitahommeleiden takia, portin kohdalta siirsin metrin alalta juurakot kokonaan pois. Onneksi on niin sitkeä kasvi ettei se moisesta säikähtänyt.

Ensimmäiset ruusut ovat jo varistaneet hennot terälehtensä nurmikolle, niilläkin kukinta oli lyhyt, tehokas ja aina yhtä vaikuttava.

Onneksi olen onnistunut haalimaan tänne paljon eri aikaan kukkivia ruusuja joten kukinnasta riittää riemua vielä pitkäksi aikaa. Kanadanruusuja ei voi kuin ylistää, ne ovat ihan huikeita koko kesän iloja.

Pionit saattavat selvitä tämän päivän rankkasateesta, aamulla leikkasin suurimmat kukinnot maljakkoon. Nupulla olevat pärjännevät rankkasateessa. Itoh-pionit saivat jäädä sateeseen, niiden tuoksu ei ole valitettavasti suhteessa kukinnon upeuteen.

Torpan koiratrio, ryhmä Hau voi mainiosti osallistuen kaikkeen. Etenkin ulkona syödyt ateriat ovat olleet niille ehtymätön ilon aihe. Lellu ei juurikaan kunnioita pöytätapoja, se könyää syliin vaikka liinan alta ryömien.

Kissaosastosta on ollut huolta. Ontuva Oscar loikki sunnuntai-iltana kotiin kolmijalkaisena. Seuraava aamu ei tuonut helpotusta ja jalasta löytyikin tarkemmin tutkittaessa pistojäljet. Eläinlääkäri tulkitsi ne käärmeen puremiksi ja lääkitys sen mukainen. Oscar on nyt kotiarestissa ja lähinnä nukkuu. Valveillaoloaikanaan se moittii kehnoja tarjoiluja ja protestoi liikkumisrajoituksia.

Eläinlääkäri oli kertonut, että tämä kesä on ollut varsin vilkas käärmekesä ja kissoja on käynyt klinikalla tiuhaan tahtiin hakemassa hoitoa käärmeen puremiin. Nyt olisi kiva tietää missä kaukana Oscar on retkellään käynyt. Toisaalta lähitiloilla on tehty massiivisia talousmetsien harvennushakkuita ja maansiirtotöitäkin, ehkä sellaiset aikaan saavat kyiden joukkomuuton?

Kunhan nyt eivät tänne tule. Minä, omat eläimet ja myrkkyä sylkevät luikerot emme mahdu samalle tontille millään.

Kesäkuussa Torpan multiin istutettiin ensimmäiset kolme revontuliatsaleaa ja ensimmäinen köynnöshortensia. Muutaman kärhönkin istutin salavien runkoja kiipeämään.

Toivottavasti kaikki uudet tulokkaat viihtyvät ja saamme vihdoin kanalan edustalle tehdyn näköistä istutusaluetta. Otin varmuuden vuoksi muutaman kuvan atsaleioista, mitään kukintatakuuta kun ei ensi keväälle ole. Toivotaan nyt kovasti, että on otollinen ja mieluisa kasvupaikka.

Multaa on kärrätty useampi kuutio ja paljon kiviä pyöritelty. Kivisavotassa löydettiin vanha, edellisiltäkin asukkailta löytämättä jäänyt kellari, ties mitä aarteita se sisältää.
Tutkitaan jahka joudetaan.

Kesäkuun viimeinen maanantai olikin erityinen päivä, Nemppa-kuoma piipahti pallojahdissa paikallisella kentällä ja minä pääsin kurvailemaan golfautolla kaikki 18 väylää.

Harmillisesti vain ilta viileni niin, ettei takapihan tavernassa kärsinyt enää auringon laskettua istuksia.

Kaikkiaan oli erinomainen kesäkuu, nimeä myöten kesäinen.
Toivottavasti heinäkuullekin riittää lämpimiä päiviä ja ihanaa auringonpaistetta.

Kivaa viikkoa, missä lienetkin!

Onnen päivät (ja bloggerin riesat)

Liekeissä.

Aah, nyt minä pystyn jakamaan useiden kanssabloggaajien tuskan ! Uusi 'parannettu' versio on ihan syvältä, sieltä minne aurinko harvemmin paistaa.

Mutta Torpalla paistaa ja lämpimästi sen tekeekin. 

Tiedän, että valtavalle ihmisjoukolle nämä helteet, käristekupolit ja muut kesälliset säiden ääri-ilmiöt ovat silkkaa piinaa ja tuskaa. Joillekin käyvät ihan hengen päälle. Se on kurjaa, surullista ja harmillista.

Säät eivät kuitenkaan kuulu vaikutusvaltani piiriin joten minäkin vastaanotan mitä annetaan, myös ne hirveät pimeät, märät ja kylmät talvikuukaudet. 

Pieni viiksekäs sisäinen sisilialaismummo sisälläni hyrisee tyytyväisenä ja nakkelee oliiveja ja muita pikkusuolaisia suuhunsa juuri näinä aurinkoisina kesäpäivinä.

Samalla kun itse istun salavan alla puolivarjossa, lempeässä kesätuulessa kirjoittelemassa, pidän huolen siitä, että meillä asuva seniorikansalainen pysyy varjossa, käy välillä viilentymässä sisällä sekä syö ja juo tarpeeksi. Onneksi siskolikka tuli tänne lomalle ja on apuna vahtimassa.

Pihatöistä ei nyt tule oikeastaan mitään. 

Vasta kun työmaakohde siirtyy varjon puolelle voi harkita jotain satunnaista rikkaruohon nyppäisyä raskaampaa.

Juhannusmorsian.

Myrtle Gentry

Kuvien lataaminen on tällä uudella bloggerversiolla todella ärsyttävää. Ensinnäkin se on hidasta ja kaikki valitut kuvat rysähtävät näytölle niin pitkällä viiveellä, että ei enää ihmisen usko jaksa kantaa niiden latautumiseen.

Kuvia olisi paljonkin, mutta koska blogger on tehnyt lataamisesta erittäin epävarmaa ja työlästä, jätän julkaisemisen myöhemmäksi. Eipä sillä,  tässä valossa ei kannattaisi kukkia ainakaan kuvata, värit laimenevat ihan mahdottomasti.

Mikäli joku ystävällinen lukija tunnistaa alla olevan valkokukkaisen nättimyksen, olisin ihan hurjan kiitollinen tiedosta. Minulla on sama kasvi sinisenäkin, mutta se raukka osuu koirapoikien merkkauskohteiden joukkoon ja näyttää vähän kärsivältä.  

Jotenkin voisin kuvitella niiden olevan jotain leimujen sukulaisia. Tämä on kuitenkin valtavan siro ja hentoinen verrattuna syysleimuihin.

Tunnistatko, minä en.

Pohjolan kuningatar

Pihatöitä ei siis välttämättä kovinkaan suurella sykkeellä juuri nyt täällä tehdä. Sama pätee ruuanlaittoon vaikka aamiaisesta lähtien lähes kaikki ateriat syödään ulkona. Grillissä kypsyvät nopeasti kasvisvartaat, hodarit ja pihvit. Yrttisatoa olisi jo vaikka poneille syötäväksi, ihan kohta pääsee tekemään oman peston kun neljää eri sorttia basilikaa pukkaa lehteä aivan villinä.

Tomaatteja ja kurkkuja pitää vielä hakea kaupasta, mutta melko lupaavalta kasvihuoneessa näyttää niidenkin suhteen. Vaikka palellutin osan tomaateista keväällä, myöhäisimmätkin kylvökseni pukkaavat kukkia.

Ryhmä Hau (Peetu, Lellu, Mia) osallistuu innokkaasti grillauksen avustaviin tehtäviin, onneksi kukaan ei ole polttanut kieltään lipomalla grillin äärellä turhan tavoitteellisesti. Ukkokoira Peetu köpsehtii pihalla omia reittejään, spanielit touhottavat siellä missä ihmisetkin. 

Peetulla on muuten loppukesästä muutto edessä, Perikunnan vanhin vastaanotti ammattikorkeakoulusta opiskelupaikan ja se tietää pesän tyhjenemistä täällä Torpalla. Asia josta en enää ole yhtään huolissani, kyllä nuo pennut pärjäävät maailmalla. Huomattavasti valmiimpina ja fiksumpina kotipesän jättävät kuin vanhempansa.

Syreenimuisto mummolasta.

Juhannuksen aikaan on valkoisten kukkien aika -ja sekös mieltä sulostuttaa. 

Jalompien valkoisten syreenien kukinta näyttää jäävän varsin vaisuksi, onneksi mummolan nurkalta napattu maatiaislajike kukki komeasti.

Istutusjonossa olisi muutama valkoinen siperian kurjenpolvi, liljoja ja jokunen muukin. Niitä jotenkin kertyy sillä valkoiset kukat ovat niin hurmaavia ja siksi vaikeita vastustaa. 

Kaikki aikanaan, mieluummin nyt kastelen niitä yhteen ruukkukeskittymään kuin koetan muistaa kaikki istutukset ja raahaan letkuja pitkin mäkeä.

Torpan poneista tuli metsureita. 

Laitettiin pikkuinen syömällä siivottava alue nuoreen koivikkoon. Siellä on syötävää, mutta ei liian tuhtia tavaraa myös Kasperille. Paarmat villiintyivät helteistä niin paljon, että hevoset tulevat yöksi talliin.

Naapurin laitumille tuli kaksi eläkeläishevosta kesäduunareiksi syömään peltoja puhtaaksi eli tällä meidän mäellä tuplaantui hevosmäärä kerrasta. Mukava nähdä kaksi pyöreää punaruskeaa suomenhevosta rapsuttelemassa toisiaan ihan tontin rajalla. 

Kasper kuvittelee, että suomenhevoset kuuluvat hänen alamaisuuteensa ja aloittaa aamulla ulos päästyään käskytyskierroksen. Juoksee rinta kaarella ympäri tarhaa ja hirnuu hyvin kimeästi. Otto näyttää kamalan nololta Kasperin käytöksen takia, myötähäpeä on joskus raskas taakka kantaa, hevosenkin.

Kohta Ottokin pääsee isommalle laitumelle mutta Kasperia pidetään varmaan pusikossa jatkossakin. 

Alle sadan metrin päähän näitä ilmeisen uhkaavia vieraita hevosia sitä on turha viedä, menee hölmöyksisään vielä huutelemaan turhan lähelle -ja saa pataansa.

Mia osaa ottaa kesän rennosti, se ei näe uhkia missään eikä kenessäkään. 

On parasta kun saa olla ihmisten kanssa ja mieluummin sylissä.

Minä ryhdyn nyt sekoittelemaan tzatsikia ! Taas on ihmisen elämässä hyvyys vikana.

Sekalaista kesäkuulta

Hulluruohoni, vuokkopioni.

Olen koostanut tätä päivitystä useampana päivänä ja tuntuu vähän silppusäkiltä, semmoistahan se elämä kyllä loppuviimeksi on. Hajanaisia havahtumisia.

Kyllä täällä hengissä ollaan ja muutenkin kaikki hyvin.
Säät vain ovat semmoiset, että päivän kuumimmat tunnit värkkäilen sisähommissa ja ilta(yön)tunnit kyykin kitkemässä, ihan normisettiä juhannusviikolla.

Nyt vielä osui kerrankin lämmin pätkä tähän alkukesään joten kiirettä pitää.
Jos en seiso kasteluletkun kärkenä, tankkaan vesiä laitumelle tai kanalaan tai vähintään lataan istutusalusia kohtuullisen kokoiseksi paisuneelle taimiruukkualuelleni.
Välillä pelaan ruukkushakkia miettimällä mitä pionia millekin alueelle ja millä ruusulla peitän ränsistyvänn pionin loppukesäksi.

Ihan takuuvarma ikiliikkuja on se, että valitsen eturiviin sen ekana kukkivan ja sittemmin rumimman ränsäkkeen ja sijoitan takariviin kaikki hitaammat kaunokaiset. Niinpä siirtoruletti pyörii, aina muutaman havainnon jälkikäteen. Juuri olen oppinut istuttamaan ukkolaukat takariviin...

Vähäruokainen riikinkukko portinvartijana.

Pyörähdettiin viime viikolla eteläisessä Suomessa.
Pelkkä Helsingin kantakaupungin läpiajo oli varsinainen turistikierros, en kyllä enää omia kotikulmia tunnista.

Ensin olin todella utelias näkemään kaikkea ja kaiken.
Hyvin nopeasti tajusin, etten millään ymmärrä kaikkea näkemääni, menneiden muistojen sijoittaminen nykykartalle alati elävässä maisemassa on hurjan työlästä.
Eikä kaikkea tarvitsekaan muistaa tai osata sijoittaa kartalle. Kunhan edes muistaa tärkeimmät tapahtuneet.

Onneksi läntinen uusimaa oli melkolailla ennallaan.
Majapaikkamme on upgreidannut herraskaisemmalle levelille, päästiin rantatuvalta ylätontin huvilaan. Hyvin viihdyttiin molemmissa, rantamökillä ja ylärinteen kuistilla.

Oli valtavan kiva päästä ajelemaan tuttuja teitä kauniissa kulttuurimaisemassa. Ja tapaamaan tuttuja.

Hevosten määrä oli lisääntynyt kymmenen poissaolovuoteni aikana hurjasti.
Aiemmin heppa oli vielä harvinainen maiseman koristus, peuroja riitti jo silloin joka pellolle.
Nyt oli onneksi toisin päin. Ja silti niitä perhanan peuroja ja rusakoita riitti ihan mökkitontille asti. Härskeimmät rusakon jättämät käpälänjäljet löysin kuistilta. Mokoma törkimys oli kurkkinut jäljistä päätellen ikkunoihin asti, hyvä ettei ikkunalasia ollut nenättänyt.

Yöksi tyyntyy.

Nämä viimeiset huomiot on juhannusviikolta.
Kuumottavimman helteen hohkavin terä taittui tervetulleeseen sadepäivään ja vähän ukkonenkin jymisteli ohikulkiessaan.

Nyt on taas oikein hyvät työkelit pihalla, työtähän siellä riittää.
Eilen taputtelin multiin kaksi karhunvadelman taimea ja kaksi gourmetvadelma 'Glen Coe'ta. Istutusjonossa on kukkivia pioneita ja kukintaansa lopettelevia revontuliatsaleoita, monen muun lisäksi.

Siirtojonoa en jaksaisi edes ajatella mutta sen kimppuun aion tänään ryhtyä.
Lempeä tuuli pitää korvanjuuressa vänisevät hyttyset loitommalla ja lapiointihommissa ei tule niin läkähdyttävä hiki.

Illemmalla yritän ottaa kukkakävelylle kameran mukaan ja tallentaa tämän hetken huikeaa kukkaloistoa.

Oikein ihanaa juhannuspäivää juuri sinulle, missä lienetkin !

Mietteitä bloggaamisesta #Blogiperjantai20

Eräänä kesäiltana kun taivas oli korkealla.

Huomasin, että tänään vietetään Blogiperjantaita.
Tapahtuman järjestävät Sisältötoimisto Rouva Sana ja Bloggaajan käsikirja. Tapahtuman taustaa ja ideaa esitellään täällä, klik

Tämäpä osuikin mainiosti sateiseen aamupäivään.
Pikkuisen aihepulaa onkin ollut, ihan koko aikaa ja jokaiseen päiväkirjamerkintään kun en kehtaa pihatöitäni luetella.

Perustin tämän blogin aikoinaan (2009) kun muuttokuormat oli suurimmaksi osaksi purettu.
Kävin vielä silloin töissä entisessä kotikaupungissa Espoossa ja reissuviikkojen pitkinä, yksinäisinä iltoina kaipasin jotain väylää ajatusten purkamiselle. Tutut kaipasivat kuulumisia joten blogi oli laiskan ihmisen ratkaisu.

Aluksi mietin tätä ihan vain näppäränä tapana kertoa ettäällä asuville sukulaisille ja kavereille kuulumisiamme, monia kun tuntui maallemuuttomme kiinnostavan.
Kertoilin ihan arkijuttuja remonteista, eläimistä ja elämästä. Kanalian väki nousi huippusuosituksi aiheeksi.

Nykyisin aiheet painottuvat sen hetkisen elämäntilanteen mukaan. Tällä hetkellä aihelistani yleisimpänä taitaa olla piha ja puutarha, kevään ja alkukesän innoittamana tietenkin.

Monipuolista elämää, käteen jää kaikenlaista.

Kirjoittaminen on aina ollut minulle melko helppoa. Tarkennan vielä, kevyen hömpän kirjoittaminen. Asiatekstin tuottaminen onnistuu, mutta sitä varten pitää punnertaa enemmän.
Se onkin joskus ollut ihan oikeaa työtä josta minulle on palkkaakin maksettu. Se oli kauan sitten se.

Kuten lukijakunta tietää, en juurikaan harkitse, hio tai viilaa sen enempää aiheita kuin kirjoituksianikaan.  Kielioppikin on sangen luovasti sovellettua ja välillä vallan runneltua.

Postaukset eli päiväkirjamerkinnät ovat usein pitkiä ja vuolassanaisia, rönsyilevät aiheesta toiseen niinkuin jutustelu tuttujen ja kavereiden kesken. Aasinsillat ovat joskus erittäin ontosti kopisevia, itseäni huvittaa joskus suunnattomasti kuinka ketterästi saan sellaisen värkättyä.

Pikkulikka sai postia Espanjasta, ikiomat hippikuosiset valjaat.

Olisi hurjan nihkeää pysytellä tiukasti yhdessä aiheessa. Elämässä kun sattuu ja tapahtuu niin valtavan paljon. Elämä on myös opettanut sen, että vakaa ja turvallinen, vähän tylsä arki on parasta.
Kun minäkään en ole minkään erityisalan asiantuntija, ei tällä blogilla ole edes kansanvalistuksellista tai poliittista päämäärää. Viihdearvo riittäköön.

En ole intohimoinen sisustaja vaikka tykkään fiksailla kotia ja miettiä vähän miltä minkäkin huoneen toivoisin tuntuvan.  Torpan kalusteissa on suloisesti sekaisin ikealaista ja itämaista, antiikkia ja modernia.

Emme myöskään ole tiukan linjan perinnerakentajia joten sen luokan erityisosaamista en lähde teksteissä esittelemään. Puutarhurina olen innostunut harrastaja, kantapään kautta itseoppinut. Hevosia Torpalla vielä on,  mutta ei niiden kuulumisilla blogia täytetä.

Ruokajutut lopettaisivat blogin lyhyeen, samoin käsityöt ja kirjallisuus vaikka kaikkea jossain määrin harrastankin.

Niinpä kirjoittelen vähän siitä sun tästä, yritän pitää tekstit kepeinä arjen jutusteluina.
Toivottavasti teksteistäni välittyy aitous, ainakaan tietoisesti en halua luoda blogi-imagoa. Suuri osa lukijoista minut kuitenkin tuntee henkilökohtaisesti joten olisi noloa kusahtaa esittämisestä.

Toki minulla on jokin raja yksityisyyden suhteen vaikka välillä varsin avoimesti hölisenkin perhe-elämästämme.

Joskus törmää blogeihin joissa on viimeisen päälle mietitty teema, kuvat ja tekstit täydellisessä harmoniassa. Tai kymmeniä kuvia samasta kakkupalasta, täydellisen kauniita kuvia ja sinänsä varmasti ottajalleen arvokkaita.

Kauniitahan ne ovat katsella mutta henki puuttuu, ihmiset ja elämä sieltä (kulissien?) takaa.

Ennakkoon en yleensä kirjoita mitään, harvoin on nimittäin sellaista aihetta jonka haluaisin suoraan betonoida ajastukseen. Joku jouluntoivotus korkeintaan.

Nämä jutut syntyvät hetken ideasta, joskus yksittäinen kuva laukaisee kirjoittamisen tarpeen. Otsikkoa kirjoittaessa minulla ei ole aavistustakaan minkälaisen virkkeen jälkeen kirjoitan viimeisen pisteen. Tarina rönsyää ja aihe elää kirjoittaessa.

Joskus on tullut satunnaisia kaupallisen yhteistyön ehdotuksia, en ole niihin ryhtynyt ensinkään. Mullistavia laihdutuspillereitä, kotimyyntituotteita ja sellaisia on tarjottu. Jokainen voi halutessaan niitä tilailla, Hirnakan Torpan päiväkirja ei ole alakoodien jakelukanava.


Jos jotain tuotetta tai palvelua kehun, teen sen puhtaasti omasta halustani ja aloitteestani.
Olen lopettanut muutaman blogin seuraamisen kokonaan koska niistä on tullut mainoskanavia.

Kirjoitusvirheitä saattaa jäädä, jälkikäteen niitä sitten nolona korjailen jos ylipäätään huomaan.

Pihapuita on monenlaisia, tämäkin ihana on  osunut kohdalle.

Kuvat ovat lähtökohtaisesti itse ottamiani.
Joskus hyödynnän Perikunnan otoksia ja joskus lataan jotain netistä, ne yritän aina muistaa mainita erikseen.

Valokuvaamisesta on tätä nykyä suurin into hiipunut. Nykyisin kuvat ovat räpsyjä puhelimen kuvapankista. Järkkärikameraa on jotenkin niin työläs kuskata mukana. Lisäksi,  minulla ei ole minkäänlaista teknistä osaamista tai valokuvauksellista kunnianhimoa joten kuvat ovat usein kovin alkeellisia.

Kuvia käsittelen lähinnä rajaamalla ja värejä vähän säätämällä. Useimmiten ainoa käsittelynappi on delete -nappula.

Kuva valosta.

Tätä kirjoittaessani mieleen nousi monta kertaa sana rentous.
Sitäpä se elämä kai mukavimmillaan olisi, rentoa.
Toivottavasti tiukka ja ryppyotsainen suorittaminen tai esittäminen pysyvät tästä blogista kaukana.
Jännä nähdä millaiset ovat mietteet seuraavalla kerralla.

Kaiken kaikkiaan, blogistaniasta olen saanut valtavan paljon iloa ja oppinut monenlaista.
On valtavan kiva seurata erilaisia blogeja ja nähdä elämää niin monesta eri kulmasta, kiitos kaikille bloggaajakavereilleni. Lukijoiden kanssa on aina kiva kommunikoida.

Hauskaa viikonloppua, missä lienetkin!

Oi näitä aikoja

Kevät, alkukesä, suosikkivuodenaikani.
Nämä valkoisina kukkivat puut kruunaavat pitkän pimeän ja märän talven päättymisen ja tuskastuttavan hitaan kevään etenemisen. Nyt kevät harppoo huimaa vauhtia kohti kesän uhkeutta.

Alkukesän lämpö ja aurinko ovat silkkaa riemua. Valokin on ihan erilainen kuin muina vuodenaikoina. Kerran katsoin jotain ruotsalaista dekkarileffaa ja minua kovasti häiritsi ristiriita elokuvassa 'eletyn' vuodenajan ja valon suhteen. Selkeästi oli kuvattu keväällä ja leffassa oli joulukuu, valo oli jo ihan eri tavalla viisto ja elokuvan tapahtumien vuodenaikaan nähden väärä. Hassua mihin sitä kiinnittääkin huomiota.

Koiratrion kuulumisia on kyselty, tässä Perikunnan vanhimman nappaamat kuvat:

Lellu Vehnänen, valon lapsi

Mimmi, omintakeinen makeinen

Peetu, porukan aivot

Äly hoi, ethän jätä...

Kesäkuu on siis alkanut ja ensimmäistä kertaa ehkä ikinä se ei tuonut juuri minkäänlaista muutosta elämäämme. Samanlaisissa varsin pienissä piireissä pyörii homma edelleen. Toisaalta on hurjan vapauttavaa kun kaikki 'turha' on karsittu nyt pois.

Jännä, ettei sosiaalisten kontaktien puutekaan haittaa juuri yhtään.
Ne kohtaamiset joita nyt on, ovat jotenkin aidompia. Kysellään kuulumiset ja oikeasti kuunnellaan toisen vastausta. Pikkuasioista ruikuttaminen ja turhasta valittaminen on jäänyt jonnekin koronaa edeltävään ylikierroksilla elettyyn aikaan.

Rahmatit 

Leikattu nurmikko nipistelee polkuanturoita t. Felix

Kesäkuuhun kuuluu siipikarjan ulkoilukauden aloittajaiset pitkän talven yli jatkuneen koppikomennuksen jälkeen.

Tänä keväänä hanhia on ollut välillä taivaan täydeltä joten en millään tavoin hosunut kanojen ulos siirtoa. Tuntui erittäin tarpeelliselta ja oikealta noudattaa pilkulleen ja päivälleen säädöksiä ja määräyksiä.

Parta-Armi hoveineen lähti kesätyökeikalle muutaman kilometrin päähän lapsiperheen kesäkanoiksi ja meille jäi varsin vähälukuinen siipikarja, enimmäkseen ihan nuoria ja munimattomia.

Iso-J palasi edelliseltä etelä-Suomen reissultaan mukanaan pensasmustikat ja laatikollinen brahma -rotuisia lintuja, kaksi kukkoa ja kaksi kanaa. Brahma on jättirotu eli uusi pihanvartijoiden armeija on varttumassa. Olen nimittänyt niitä rahmateiksi koska ne pitävät hassua rahisevaa ääntä ja ahmivat kaiken kissaa pienemmän.

Voi olla, että joudun hieman rajoittamaan niiden pihapartiointia mikäli osoittavat turhan hanakkaa paneutumista istutuksia ja keskeneräisiä kaivoksiani kohtaan.

Ensimmäiset tämän koronakevään kaivoksista ja urakoista ovat nyt finaalissa.
Mustikkamaan suljettu osasto sai portin ja sukupolven vaihdoksen kokenut kasvimaa alkaa muotoutua mieleiseksi. Sorakasa hupenee ja se onkin hyvä mittari homman edistymiselle. Välillä meinaa usko olla koetuksella, tuntuu ettei mitään tapahdu eikä tule valmiiksi.

Laatikoissa vihertää jo lupaavasti. Porkkanaa saisi harventaa, pinaatista saa ihan pian maistiaiset ja yrttejä on leikattavaksi asti.

Alemman kuvan etualalla rehottaa lipstikka melkein metrisenä puskana eikä tuoreesta oreganostakaan näytä puute tulevan.

Viime kesän kaivokseni on jo nyt osoittautunut täysosumaksi.
Ihmettelenkin miten olen kaikki nämä vuodet antanut niin keskeisen paikan olla tyhjänä.

Tulppaanit ja narsissit kukkivat nyt juuri nyt. Hitaimmat tulppaanit vasta pullistelevat nuppujaan.
Seuraavaksi kukkaan ehtii alueen keskellä oleva lumipalloheisi.
Se onkin varsinainen sirkuttava pusikko, täynnä pikkuvarpusia.

Kovasti olen ladannut toiveita alueelle istuttamieni hortensioiden, ruusujen ja iiristen niskaan.
Saa nähdä paikkaanko puutteet pioneilla vai toimiiko alkuperäinen suunnitelmani. Reunalle tulee vielä loistosalviaa useamman metrin matkalle.

Jos yhden toiveen saisin, pyytäisin ajan pysähtyvän edes muutamaksi päiväksi juuri nyt.
Haluaisin niin kovasti ehtiä näkemään kaiken tämä kesäkuun ensimmäisen viikon ylenpalttisen vehreyden nyanssit.

Juuri nyt on oikea hetki pysähtyä ihailemaan alkukesää ja ymmärtämään näkemäänsä, se on huikeaa.

Kukkeaa kesäkuuta sinulle, missä lienetkin!

Saskatoon aloittelee kukintaa 

Tuomi täydessä kukassa