Oi näitä aikoja

Kevät, alkukesä, suosikkivuodenaikani.
Nämä valkoisina kukkivat puut kruunaavat pitkän pimeän ja märän talven päättymisen ja tuskastuttavan hitaan kevään etenemisen. Nyt kevät harppoo huimaa vauhtia kohti kesän uhkeutta.

Alkukesän lämpö ja aurinko ovat silkkaa riemua. Valokin on ihan erilainen kuin muina vuodenaikoina. Kerran katsoin jotain ruotsalaista dekkarileffaa ja minua kovasti häiritsi ristiriita elokuvassa 'eletyn' vuodenajan ja valon suhteen. Selkeästi oli kuvattu keväällä ja leffassa oli joulukuu, valo oli jo ihan eri tavalla viisto ja elokuvan tapahtumien vuodenaikaan nähden väärä. Hassua mihin sitä kiinnittääkin huomiota.

Koiratrion kuulumisia on kyselty, tässä Perikunnan vanhimman nappaamat kuvat:

Lellu Vehnänen, valon lapsi

Mimmi, omintakeinen makeinen

Peetu, porukan aivot

Äly hoi, ethän jätä...

Kesäkuu on siis alkanut ja ensimmäistä kertaa ehkä ikinä se ei tuonut juuri minkäänlaista muutosta elämäämme. Samanlaisissa varsin pienissä piireissä pyörii homma edelleen. Toisaalta on hurjan vapauttavaa kun kaikki 'turha' on karsittu nyt pois.

Jännä, ettei sosiaalisten kontaktien puutekaan haittaa juuri yhtään.
Ne kohtaamiset joita nyt on, ovat jotenkin aidompia. Kysellään kuulumiset ja oikeasti kuunnellaan toisen vastausta. Pikkuasioista ruikuttaminen ja turhasta valittaminen on jäänyt jonnekin koronaa edeltävään ylikierroksilla elettyyn aikaan.

Rahmatit 

Leikattu nurmikko nipistelee polkuanturoita t. Felix

Kesäkuuhun kuuluu siipikarjan ulkoilukauden aloittajaiset pitkän talven yli jatkuneen koppikomennuksen jälkeen.

Tänä keväänä hanhia on ollut välillä taivaan täydeltä joten en millään tavoin hosunut kanojen ulos siirtoa. Tuntui erittäin tarpeelliselta ja oikealta noudattaa pilkulleen ja päivälleen säädöksiä ja määräyksiä.

Parta-Armi hoveineen lähti kesätyökeikalle muutaman kilometrin päähän lapsiperheen kesäkanoiksi ja meille jäi varsin vähälukuinen siipikarja, enimmäkseen ihan nuoria ja munimattomia.

Iso-J palasi edelliseltä etelä-Suomen reissultaan mukanaan pensasmustikat ja laatikollinen brahma -rotuisia lintuja, kaksi kukkoa ja kaksi kanaa. Brahma on jättirotu eli uusi pihanvartijoiden armeija on varttumassa. Olen nimittänyt niitä rahmateiksi koska ne pitävät hassua rahisevaa ääntä ja ahmivat kaiken kissaa pienemmän.

Voi olla, että joudun hieman rajoittamaan niiden pihapartiointia mikäli osoittavat turhan hanakkaa paneutumista istutuksia ja keskeneräisiä kaivoksiani kohtaan.

Ensimmäiset tämän koronakevään kaivoksista ja urakoista ovat nyt finaalissa.
Mustikkamaan suljettu osasto sai portin ja sukupolven vaihdoksen kokenut kasvimaa alkaa muotoutua mieleiseksi. Sorakasa hupenee ja se onkin hyvä mittari homman edistymiselle. Välillä meinaa usko olla koetuksella, tuntuu ettei mitään tapahdu eikä tule valmiiksi.

Laatikoissa vihertää jo lupaavasti. Porkkanaa saisi harventaa, pinaatista saa ihan pian maistiaiset ja yrttejä on leikattavaksi asti.

Alemman kuvan etualalla rehottaa lipstikka melkein metrisenä puskana eikä tuoreesta oreganostakaan näytä puute tulevan.

Viime kesän kaivokseni on jo nyt osoittautunut täysosumaksi.
Ihmettelenkin miten olen kaikki nämä vuodet antanut niin keskeisen paikan olla tyhjänä.

Tulppaanit ja narsissit kukkivat nyt juuri nyt. Hitaimmat tulppaanit vasta pullistelevat nuppujaan.
Seuraavaksi kukkaan ehtii alueen keskellä oleva lumipalloheisi.
Se onkin varsinainen sirkuttava pusikko, täynnä pikkuvarpusia.

Kovasti olen ladannut toiveita alueelle istuttamieni hortensioiden, ruusujen ja iiristen niskaan.
Saa nähdä paikkaanko puutteet pioneilla vai toimiiko alkuperäinen suunnitelmani. Reunalle tulee vielä loistosalviaa useamman metrin matkalle.

Jos yhden toiveen saisin, pyytäisin ajan pysähtyvän edes muutamaksi päiväksi juuri nyt.
Haluaisin niin kovasti ehtiä näkemään kaiken tämä kesäkuun ensimmäisen viikon ylenpalttisen vehreyden nyanssit.

Juuri nyt on oikea hetki pysähtyä ihailemaan alkukesää ja ymmärtämään näkemäänsä, se on huikeaa.

Kukkeaa kesäkuuta sinulle, missä lienetkin!

Saskatoon aloittelee kukintaa 

Tuomi täydessä kukassa