Onnen päivät (ja bloggerin riesat)

Liekeissä.

Aah, nyt minä pystyn jakamaan useiden kanssabloggaajien tuskan ! Uusi 'parannettu' versio on ihan syvältä, sieltä minne aurinko harvemmin paistaa.

Mutta Torpalla paistaa ja lämpimästi sen tekeekin. 

Tiedän, että valtavalle ihmisjoukolle nämä helteet, käristekupolit ja muut kesälliset säiden ääri-ilmiöt ovat silkkaa piinaa ja tuskaa. Joillekin käyvät ihan hengen päälle. Se on kurjaa, surullista ja harmillista.

Säät eivät kuitenkaan kuulu vaikutusvaltani piiriin joten minäkin vastaanotan mitä annetaan, myös ne hirveät pimeät, märät ja kylmät talvikuukaudet. 

Pieni viiksekäs sisäinen sisilialaismummo sisälläni hyrisee tyytyväisenä ja nakkelee oliiveja ja muita pikkusuolaisia suuhunsa juuri näinä aurinkoisina kesäpäivinä.

Samalla kun itse istun salavan alla puolivarjossa, lempeässä kesätuulessa kirjoittelemassa, pidän huolen siitä, että meillä asuva seniorikansalainen pysyy varjossa, käy välillä viilentymässä sisällä sekä syö ja juo tarpeeksi. Onneksi siskolikka tuli tänne lomalle ja on apuna vahtimassa.

Pihatöistä ei nyt tule oikeastaan mitään. 

Vasta kun työmaakohde siirtyy varjon puolelle voi harkita jotain satunnaista rikkaruohon nyppäisyä raskaampaa.

Juhannusmorsian.

Myrtle Gentry

Kuvien lataaminen on tällä uudella bloggerversiolla todella ärsyttävää. Ensinnäkin se on hidasta ja kaikki valitut kuvat rysähtävät näytölle niin pitkällä viiveellä, että ei enää ihmisen usko jaksa kantaa niiden latautumiseen.

Kuvia olisi paljonkin, mutta koska blogger on tehnyt lataamisesta erittäin epävarmaa ja työlästä, jätän julkaisemisen myöhemmäksi. Eipä sillä,  tässä valossa ei kannattaisi kukkia ainakaan kuvata, värit laimenevat ihan mahdottomasti.

Mikäli joku ystävällinen lukija tunnistaa alla olevan valkokukkaisen nättimyksen, olisin ihan hurjan kiitollinen tiedosta. Minulla on sama kasvi sinisenäkin, mutta se raukka osuu koirapoikien merkkauskohteiden joukkoon ja näyttää vähän kärsivältä.  

Jotenkin voisin kuvitella niiden olevan jotain leimujen sukulaisia. Tämä on kuitenkin valtavan siro ja hentoinen verrattuna syysleimuihin.

Tunnistatko, minä en.

Pohjolan kuningatar

Pihatöitä ei siis välttämättä kovinkaan suurella sykkeellä juuri nyt täällä tehdä. Sama pätee ruuanlaittoon vaikka aamiaisesta lähtien lähes kaikki ateriat syödään ulkona. Grillissä kypsyvät nopeasti kasvisvartaat, hodarit ja pihvit. Yrttisatoa olisi jo vaikka poneille syötäväksi, ihan kohta pääsee tekemään oman peston kun neljää eri sorttia basilikaa pukkaa lehteä aivan villinä.

Tomaatteja ja kurkkuja pitää vielä hakea kaupasta, mutta melko lupaavalta kasvihuoneessa näyttää niidenkin suhteen. Vaikka palellutin osan tomaateista keväällä, myöhäisimmätkin kylvökseni pukkaavat kukkia.

Ryhmä Hau (Peetu, Lellu, Mia) osallistuu innokkaasti grillauksen avustaviin tehtäviin, onneksi kukaan ei ole polttanut kieltään lipomalla grillin äärellä turhan tavoitteellisesti. Ukkokoira Peetu köpsehtii pihalla omia reittejään, spanielit touhottavat siellä missä ihmisetkin. 

Peetulla on muuten loppukesästä muutto edessä, Perikunnan vanhin vastaanotti ammattikorkeakoulusta opiskelupaikan ja se tietää pesän tyhjenemistä täällä Torpalla. Asia josta en enää ole yhtään huolissani, kyllä nuo pennut pärjäävät maailmalla. Huomattavasti valmiimpina ja fiksumpina kotipesän jättävät kuin vanhempansa.

Syreenimuisto mummolasta.

Juhannuksen aikaan on valkoisten kukkien aika -ja sekös mieltä sulostuttaa. 

Jalompien valkoisten syreenien kukinta näyttää jäävän varsin vaisuksi, onneksi mummolan nurkalta napattu maatiaislajike kukki komeasti.

Istutusjonossa olisi muutama valkoinen siperian kurjenpolvi, liljoja ja jokunen muukin. Niitä jotenkin kertyy sillä valkoiset kukat ovat niin hurmaavia ja siksi vaikeita vastustaa. 

Kaikki aikanaan, mieluummin nyt kastelen niitä yhteen ruukkukeskittymään kuin koetan muistaa kaikki istutukset ja raahaan letkuja pitkin mäkeä.

Torpan poneista tuli metsureita. 

Laitettiin pikkuinen syömällä siivottava alue nuoreen koivikkoon. Siellä on syötävää, mutta ei liian tuhtia tavaraa myös Kasperille. Paarmat villiintyivät helteistä niin paljon, että hevoset tulevat yöksi talliin.

Naapurin laitumille tuli kaksi eläkeläishevosta kesäduunareiksi syömään peltoja puhtaaksi eli tällä meidän mäellä tuplaantui hevosmäärä kerrasta. Mukava nähdä kaksi pyöreää punaruskeaa suomenhevosta rapsuttelemassa toisiaan ihan tontin rajalla. 

Kasper kuvittelee, että suomenhevoset kuuluvat hänen alamaisuuteensa ja aloittaa aamulla ulos päästyään käskytyskierroksen. Juoksee rinta kaarella ympäri tarhaa ja hirnuu hyvin kimeästi. Otto näyttää kamalan nololta Kasperin käytöksen takia, myötähäpeä on joskus raskas taakka kantaa, hevosenkin.

Kohta Ottokin pääsee isommalle laitumelle mutta Kasperia pidetään varmaan pusikossa jatkossakin. 

Alle sadan metrin päähän näitä ilmeisen uhkaavia vieraita hevosia sitä on turha viedä, menee hölmöyksisään vielä huutelemaan turhan lähelle -ja saa pataansa.

Mia osaa ottaa kesän rennosti, se ei näe uhkia missään eikä kenessäkään. 

On parasta kun saa olla ihmisten kanssa ja mieluummin sylissä.

Minä ryhdyn nyt sekoittelemaan tzatsikia ! Taas on ihmisen elämässä hyvyys vikana.