Mietteitä bloggaamisesta #Blogiperjantai20

Eräänä kesäiltana kun taivas oli korkealla.

Huomasin, että tänään vietetään Blogiperjantaita.
Tapahtuman järjestävät Sisältötoimisto Rouva Sana ja Bloggaajan käsikirja. Tapahtuman taustaa ja ideaa esitellään täällä, klik

Tämäpä osuikin mainiosti sateiseen aamupäivään.
Pikkuisen aihepulaa onkin ollut, ihan koko aikaa ja jokaiseen päiväkirjamerkintään kun en kehtaa pihatöitäni luetella.

Perustin tämän blogin aikoinaan (2009) kun muuttokuormat oli suurimmaksi osaksi purettu.
Kävin vielä silloin töissä entisessä kotikaupungissa Espoossa ja reissuviikkojen pitkinä, yksinäisinä iltoina kaipasin jotain väylää ajatusten purkamiselle. Tutut kaipasivat kuulumisia joten blogi oli laiskan ihmisen ratkaisu.

Aluksi mietin tätä ihan vain näppäränä tapana kertoa ettäällä asuville sukulaisille ja kavereille kuulumisiamme, monia kun tuntui maallemuuttomme kiinnostavan.
Kertoilin ihan arkijuttuja remonteista, eläimistä ja elämästä. Kanalian väki nousi huippusuosituksi aiheeksi.

Nykyisin aiheet painottuvat sen hetkisen elämäntilanteen mukaan. Tällä hetkellä aihelistani yleisimpänä taitaa olla piha ja puutarha, kevään ja alkukesän innoittamana tietenkin.

Monipuolista elämää, käteen jää kaikenlaista.

Kirjoittaminen on aina ollut minulle melko helppoa. Tarkennan vielä, kevyen hömpän kirjoittaminen. Asiatekstin tuottaminen onnistuu, mutta sitä varten pitää punnertaa enemmän.
Se onkin joskus ollut ihan oikeaa työtä josta minulle on palkkaakin maksettu. Se oli kauan sitten se.

Kuten lukijakunta tietää, en juurikaan harkitse, hio tai viilaa sen enempää aiheita kuin kirjoituksianikaan.  Kielioppikin on sangen luovasti sovellettua ja välillä vallan runneltua.

Postaukset eli päiväkirjamerkinnät ovat usein pitkiä ja vuolassanaisia, rönsyilevät aiheesta toiseen niinkuin jutustelu tuttujen ja kavereiden kesken. Aasinsillat ovat joskus erittäin ontosti kopisevia, itseäni huvittaa joskus suunnattomasti kuinka ketterästi saan sellaisen värkättyä.

Pikkulikka sai postia Espanjasta, ikiomat hippikuosiset valjaat.

Olisi hurjan nihkeää pysytellä tiukasti yhdessä aiheessa. Elämässä kun sattuu ja tapahtuu niin valtavan paljon. Elämä on myös opettanut sen, että vakaa ja turvallinen, vähän tylsä arki on parasta.
Kun minäkään en ole minkään erityisalan asiantuntija, ei tällä blogilla ole edes kansanvalistuksellista tai poliittista päämäärää. Viihdearvo riittäköön.

En ole intohimoinen sisustaja vaikka tykkään fiksailla kotia ja miettiä vähän miltä minkäkin huoneen toivoisin tuntuvan.  Torpan kalusteissa on suloisesti sekaisin ikealaista ja itämaista, antiikkia ja modernia.

Emme myöskään ole tiukan linjan perinnerakentajia joten sen luokan erityisosaamista en lähde teksteissä esittelemään. Puutarhurina olen innostunut harrastaja, kantapään kautta itseoppinut. Hevosia Torpalla vielä on,  mutta ei niiden kuulumisilla blogia täytetä.

Ruokajutut lopettaisivat blogin lyhyeen, samoin käsityöt ja kirjallisuus vaikka kaikkea jossain määrin harrastankin.

Niinpä kirjoittelen vähän siitä sun tästä, yritän pitää tekstit kepeinä arjen jutusteluina.
Toivottavasti teksteistäni välittyy aitous, ainakaan tietoisesti en halua luoda blogi-imagoa. Suuri osa lukijoista minut kuitenkin tuntee henkilökohtaisesti joten olisi noloa kusahtaa esittämisestä.

Toki minulla on jokin raja yksityisyyden suhteen vaikka välillä varsin avoimesti hölisenkin perhe-elämästämme.

Joskus törmää blogeihin joissa on viimeisen päälle mietitty teema, kuvat ja tekstit täydellisessä harmoniassa. Tai kymmeniä kuvia samasta kakkupalasta, täydellisen kauniita kuvia ja sinänsä varmasti ottajalleen arvokkaita.

Kauniitahan ne ovat katsella mutta henki puuttuu, ihmiset ja elämä sieltä (kulissien?) takaa.

Ennakkoon en yleensä kirjoita mitään, harvoin on nimittäin sellaista aihetta jonka haluaisin suoraan betonoida ajastukseen. Joku jouluntoivotus korkeintaan.

Nämä jutut syntyvät hetken ideasta, joskus yksittäinen kuva laukaisee kirjoittamisen tarpeen. Otsikkoa kirjoittaessa minulla ei ole aavistustakaan minkälaisen virkkeen jälkeen kirjoitan viimeisen pisteen. Tarina rönsyää ja aihe elää kirjoittaessa.

Joskus on tullut satunnaisia kaupallisen yhteistyön ehdotuksia, en ole niihin ryhtynyt ensinkään. Mullistavia laihdutuspillereitä, kotimyyntituotteita ja sellaisia on tarjottu. Jokainen voi halutessaan niitä tilailla, Hirnakan Torpan päiväkirja ei ole alakoodien jakelukanava.


Jos jotain tuotetta tai palvelua kehun, teen sen puhtaasti omasta halustani ja aloitteestani.
Olen lopettanut muutaman blogin seuraamisen kokonaan koska niistä on tullut mainoskanavia.

Kirjoitusvirheitä saattaa jäädä, jälkikäteen niitä sitten nolona korjailen jos ylipäätään huomaan.

Pihapuita on monenlaisia, tämäkin ihana on  osunut kohdalle.

Kuvat ovat lähtökohtaisesti itse ottamiani.
Joskus hyödynnän Perikunnan otoksia ja joskus lataan jotain netistä, ne yritän aina muistaa mainita erikseen.

Valokuvaamisesta on tätä nykyä suurin into hiipunut. Nykyisin kuvat ovat räpsyjä puhelimen kuvapankista. Järkkärikameraa on jotenkin niin työläs kuskata mukana. Lisäksi,  minulla ei ole minkäänlaista teknistä osaamista tai valokuvauksellista kunnianhimoa joten kuvat ovat usein kovin alkeellisia.

Kuvia käsittelen lähinnä rajaamalla ja värejä vähän säätämällä. Useimmiten ainoa käsittelynappi on delete -nappula.

Kuva valosta.

Tätä kirjoittaessani mieleen nousi monta kertaa sana rentous.
Sitäpä se elämä kai mukavimmillaan olisi, rentoa.
Toivottavasti tiukka ja ryppyotsainen suorittaminen tai esittäminen pysyvät tästä blogista kaukana.
Jännä nähdä millaiset ovat mietteet seuraavalla kerralla.

Kaiken kaikkiaan, blogistaniasta olen saanut valtavan paljon iloa ja oppinut monenlaista.
On valtavan kiva seurata erilaisia blogeja ja nähdä elämää niin monesta eri kulmasta, kiitos kaikille bloggaajakavereilleni. Lukijoiden kanssa on aina kiva kommunikoida.

Hauskaa viikonloppua, missä lienetkin!