tiistai 23. kesäkuuta 2020

Onnen päivät (ja bloggerin riesat)


Liekeissä.

Aah, nyt minä pystyn jakamaan useiden kanssabloggaajien tuskan ! Uusi 'parannettu' versio on ihan syvältä, sieltä minne aurinko harvemmin paistaa.

Mutta Torpalla paistaa ja lämpimästi sen tekeekin. 
Tiedän, että valtavalle ihmisjoukolle nämä helteet, käristekupolit ja muut kesälliset säiden ääri-ilmiöt ovat silkkaa piinaa ja tuskaa. Joillekin käyvät ihan hengen päälle. Se on kurjaa, surullista ja harmillista.

Säät eivät kuitenkaan kuulu vaikutusvaltani piiriin joten minäkin vastaanotan mitä annetaan, myös ne hirveät pimeät, märät ja kylmät talvikuukaudet. 

Pieni viiksekäs sisäinen sisilialaismummo sisälläni hyrisee tyytyväisenä ja nakkelee oliiveja ja muita pikkusuolaisia suuhunsa juuri näinä aurinkoisina kesäpäivinä.

Samalla kun itse istun salavan alla puolivarjossa, lempeässä kesätuulessa kirjoittelemassa, pidän huolen siitä, että meillä asuva seniorikansalainen pysyy varjossa, käy välillä viilentymässä sisällä sekä syö ja juo tarpeeksi. Onneksi siskolikka tuli tänne lomalle ja on apuna vahtimassa.

Pihatöistä ei nyt tule oikeastaan mitään. 
Vasta kun työmaakohde siirtyy varjon puolelle voi harkita jotain satunnaista rikkaruohon nyppäisyä raskaampaa.

Juhannusmorsian.

Myrtle Gentry

Kuvien lataaminen on tällä uudella bloggerversiolla todella ärsyttävää. Ensinnäkin se on hidasta ja kaikki valitut kuvat rysähtävät näytölle niin pitkällä viiveellä, että ei enää ihmisen usko jaksa kantaa niiden latautumiseen.

Kuvia olisi paljonkin, mutta koska blogger on tehnyt lataamisesta erittäin epävarmaa ja työlästä, jätän julkaisemisen myöhemmäksi. Eipä sillä,  tässä valossa ei kannattaisi kukkia ainakaan kuvata, värit laimenevat ihan mahdottomasti.

Mikäli joku ystävällinen lukija tunnistaa alla olevan valkokukkaisen nättimyksen, olisin ihan hurjan kiitollinen tiedosta. Minulla on sama kasvi sinisenäkin, mutta se raukka osuu koirapoikien merkkauskohteiden joukkoon ja näyttää vähän kärsivältä.  

Jotenkin voisin kuvitella niiden olevan jotain leimujen sukulaisia. Tämä on kuitenkin valtavan siro ja hentoinen verrattuna syysleimuihin.

Tunnistatko, minä en.

Pohjolan kuningatar

Pihatöitä ei siis välttämättä kovinkaan suurella sykkeellä juuri nyt täällä tehdä. Sama pätee ruuanlaittoon vaikka aamiaisesta lähtien lähes kaikki ateriat syödään ulkona. Grillissä kypsyvät nopeasti kasvisvartaat, hodarit ja pihvit. Yrttisatoa olisi jo vaikka poneille syötäväksi, ihan kohta pääsee tekemään oman peston kun neljää eri sorttia basilikaa pukkaa lehteä aivan villinä.

Tomaatteja ja kurkkuja pitää vielä hakea kaupasta, mutta melko lupaavalta kasvihuoneessa näyttää niidenkin suhteen. Vaikka palellutin osan tomaateista keväällä, myöhäisimmätkin kylvökseni pukkaavat kukkia.

Ryhmä Hau (Peetu, Lellu, Mia) osallistuu innokkaasti grillauksen avustaviin tehtäviin, onneksi kukaan ei ole polttanut kieltään lipomalla grillin äärellä turhan tavoitteellisesti. Ukkokoira Peetu köpsehtii pihalla omia reittejään, spanielit touhottavat siellä missä ihmisetkin. 

Peetulla on muuten loppukesästä muutto edessä, Perikunnan vanhin vastaanotti ammattikorkeakoulusta opiskelupaikan ja se tietää pesän tyhjenemistä täällä Torpalla. Asia josta en enää ole yhtään huolissani, kyllä nuo pennut pärjäävät maailmalla. Huomattavasti valmiimpina ja fiksumpina kotipesän jättävät kuin vanhempansa.



Syreenimuisto mummolasta.

Juhannuksen aikaan on valkoisten kukkien aika -ja sekös mieltä sulostuttaa. 
Jalompien valkoisten syreenien kukinta näyttää jäävän varsin vaisuksi, onneksi mummolan nurkalta napattu maatiaislajike kukki komeasti.

Istutusjonossa olisi muutama valkoinen siperian kurjenpolvi, liljoja ja jokunen muukin. Niitä jotenkin kertyy sillä valkoiset kukat ovat niin hurmaavia ja siksi vaikeita vastustaa. 

Kaikki aikanaan, mieluummin nyt kastelen niitä yhteen ruukkukeskittymään kuin koetan muistaa kaikki istutukset ja raahaan letkuja pitkin mäkeä.


Torpan poneista tuli metsureita. 
Laitettiin pikkuinen syömällä siivottava alue nuoreen koivikkoon. Siellä on syötävää, mutta ei liian tuhtia tavaraa myös Kasperille. Paarmat villiintyivät helteistä niin paljon, että hevoset tulevat yöksi talliin.

Naapurin laitumille tuli kaksi eläkeläishevosta kesäduunareiksi syömään peltoja puhtaaksi eli tällä meidän mäellä tuplaantui hevosmäärä kerrasta. Mukava nähdä kaksi pyöreää punaruskeaa suomenhevosta rapsuttelemassa toisiaan ihan tontin rajalla. 

Kasper kuvittelee, että suomenhevoset kuuluvat hänen alamaisuuteensa ja aloittaa aamulla ulos päästyään käskytyskierroksen. Juoksee rinta kaarella ympäri tarhaa ja hirnuu hyvin kimeästi. Otto näyttää kamalan nololta Kasperin käytöksen takia, myötähäpeä on joskus raskas taakka kantaa, hevosenkin.

Kohta Ottokin pääsee isommalle laitumelle mutta Kasperia pidetään varmaan pusikossa jatkossakin. 
Alle sadan metrin päähän näitä ilmeisen uhkaavia vieraita hevosia sitä on turha viedä, menee hölmöyksisään vielä huutelemaan turhan lähelle -ja saa pataansa.

Mia osaa ottaa kesän rennosti, se ei näe uhkia missään eikä kenessäkään. 
On parasta kun saa olla ihmisten kanssa ja mieluummin sylissä.

Minä ryhdyn nyt sekoittelemaan tzatsikia ! Taas on ihmisen elämässä hyvyys vikana.


10 kommenttia:

  1. Sää ei koskaan miellytä kaikkia. Suomen oloissa yleensä vuoden aikana on jokaiselle sopiva sää ajallaan, joten koitetaan sietää ja olla suvaitsevaisia.

    Hyvä ajatus antaa istutettavien asua purkeissa näillä helteillä. Kastelin alkuillasta alapihan perennapenkkejä, kun kasvit retkottivat nääntyneinä. Ja kyse ei edes ollut tämän kesän istutuksista. Kävin vartavasten ostamassa sektorisadettimen, jotta sain kohdistettua vesisuihkun täsmällisemmin. Nurmikon kastelemiseen ei kannata vettä tuhlata. Se ei ole vielä kuivunut, mutta kuivuttuaankin toipuu sateiden myötä.

    Kyytöt pitävän Espoon Laajalahden luonnonsuojelualueen rantaa kesäisin puhtaana, mutta enpä tiennyt hevostenkin sopivan samantyyppiseen työhön. Ihan järkeenkäypää.

    En tunnista valkoista kukkaa. Toivottavasti joku tietää. Saaripalstan Saila on yleensä mestari näissä tunnistusasioissa.

    Palasin takaisin vanhaan bloggeriin, koska se ainakin vielä näyttää mahdolliselta. Pärjäsin kohtalaisesti uuden version kanssa, mutta ärsytti kuvien hidas latautuminen ja vaikeus lisätä tunnisteita.
    Kirkkaassa auringonpaisteessa on vaikea kuvata, varsinkin silmälasien kanssa. Liian kirkasta, liian jyrkät varjot. Kuvia tulee kyllä räpsittyä, mutta tietokoneen äärellä tulee vähemmän nyt istuttua. Lähinnä aamulla ja iltaisin luen läppäriltä blogeja.

    Nyt on juuri sellaista, mitä koko talven aina odotan: ovet ja ikkunat on auki ja elämä laajenee pihalle. Syömme kaikki ateriat ulkona, kuten tekin ja muutenkin vietämme aikaa ulkona. Pihalta löytyy helteisimpiin hetkiin varjoa. Iloitaan ja nautitaan. Äläkä sinäkään käristä itseäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säiden ja vuodenaikojen suhteen meitä suomalaisia kyllä opetetaan pitkämielisiksi. Ainakin toistaiseksi minä otan jokaisen lämpimän ja ennenkaikkea aurinkoisen päivän lahjana vastaan, pimeyttä on niin kamalan pitkä ajanjakso joka vuosi. Ja nautin jokaisesta ateriasta jonka voin syödä kastumatta tai palelematta ulkona!

      Laiskuuttani en lähtenyt ensin istuttamaan ja sitten kastelemaan, olkoot purkeissaan vesipisteen lähellä. Koko kesä on istutusaikaa vaikka mieli halajaisikin jo valmista.

      Tunnistustehtävään taidan ladata jonkun mobiiliappin, semmoisia kuulema on ja ihan päteviä. Ihan ekaksi pistän googlen kuvahakuun muutaman villin veikkauksen. Minun viisi perhoangervoani ovat ihan erinäköisiä, tuo kuuluu johonkin phlox -ryhmään, sen verran minulla on toivottavasti ollut sitä istuttaessani logiikkaa.

      Me hommattiin tänn ensimmäisenä kesänä naapurista lampaita syömään rytöpeltoja siivommiksi, sitten vasta hevoset. Olikin tehokas porukka se lammaslauma, parissa viikossa söivät kutakuinkin kaiken.
      Helteistä päivää sinullekin!

      Poista
  2. Etpä ole ensimmäinen joka on tyytymätön uuteen bloggeriin. Minä pysyttelen tässä vanhassa siihen saakka kunnes on pakko siirtyä uuteen.
    Enpä osaa minäkään nimetä mysteerikukkaasi. Itse kukka muistuttaa paljon perhoangervon kukkaa.
    Kylläpä valkoinen syreenisi kukkii kauniisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggerin uudistus ei välttämättä ole parannus. Ei todellakaan.
      Ai se olitkin sinä joka näki yhteneväisyyttä perhoangervoon, tuohon ylös Betweenille hätäilin sanomaan, ettei se ainakaan semmoinen ole, joku phloxeista muistaakseni.
      Kukkeaa kesäviikon jatkoa sinulle.

      Poista
  3. En oo meinannukkaan vaihtoo tätä uuteen bloggeriin, kun vielä vanhalla pärjevää.
    Ei oo perhoangervon kukka miun mielestä. Kävin rinnalle hakemassa kukan ja vertasin, perhoangervon kukassa on kuus terälehtii keltasella silimällä ja kukka muistuttaa kasvutavaltaan orkidean kukkoo. Siro on yleisilimeeltään.
    Juhannusmorsian tuolla mehtäalalla meillä vielä on tiukasti nupulla. Kärsäkkäät jonkunverran nuppuja katkovat pois, kovasti vuotan nuppujen aukiimista.
    Kaunista kukintoo onkin siulla, tuo valakonen syreeni on aina sykähyttävä.
    Kannattaa pysytelläkkin varjossa ja juotavoo tarvihtoo helteellä. Toivottavasti viikonlopulla jiähtyy ilimat!
    Puarmat ja itikat on eläintenkin kiusana. Muistan lapsuuvesta kun hevosia hirvensarvitervalla voijeltiin ja ei niin tuskasta ollu niillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhassa vara parempi.
      Joo, ei ole perhoangervo vaikka samaa herkkyyttä tuossakin kieltämättä on.
      Paljon on nuppuja minullakin ruusuissa, juhannusmorsian oli tällä kertaa aikataulussa. Suviruusu ja ainakin Ilo rysäyttävät seuraavaksi ja nupuista päätellen komea kukinta on luvassa.
      Hevosille on nykyisin onneksi ihan ihmisnenään siedettäviä karkotuslitkuja, ei tarvitse minkään porcivetin kanssa lutrata ja (synteettisen) tervan haju laukaisee minulla hyvin usein vihlovan migreenin.
      Leppoisaa hellepäivää sinulle!

      Poista
  4. Voihan hevosen myötähäpeä :-D. Me otimme välillä hevoset helteillä talliin päiväunille pahimpaan paarma-aikaan, juoksivat sisään hännät suorina ja kuorsasivat onnellisina viileässä tallissa. Mutta on siinä hommaa siinäkin.

    Meikäläinen kulkee kastelemassa, muuhun raskaaseen ei viitsi nyt tarttua. Alue on sen verran laaja, että aamulla ja illalla ei kaikkea ehdi kastella. Päivällä kiertelen puiden juurelle laitettuja kasteluputkia ja lorottelen sinne, jottei haihtumiseen mene kastelun hyöty.

    Minuakaan ei varsinaisesti helle haittaa, mutta tiedän monia, jotka ovat kovilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinäkuussa tulee usein sellaisia paaramaviikkoja, että meilläkin otetaan hevoset talliin päivällä. Illalla ovat sitten muut verenimijät ja polttiaiset niitä odottamassa kun viedään takaisin ulos.

      Minäkin pistin työhanskat naulaan ja nautin tästä lämmöstä, salavan alla puolivarjossa on oikein mukava viettää hellepäivää.

      Kivaa viikonloppua.

      Poista
  5. Uusi blogger näyttää keräävän entistäkin laajemman vastustajakerhon :D Täälläkin nautitaan helteestä ihan täysin siemauksin. Jos ulkona tulee liian kuuma, aina voi palata sisälle ilmalämpöpumpun viilentämään huusholliin. Kastelupuuhat jättäisin kyllä mieluusti säiden haltijan huoliksi. Tai voisin kiertää kastelukannunkin kanssa, jos ei tarvitsisi vesijohtovettä käyttää kasteluun. Nyt vilisee silmissä miinusmerkkiset euronkuvat joka ikisen kasveille valutetun vesilitran myötä. Ei mahda mitään, en halua näännyttää kasveja kuivuuteenkaan. Minulla ainoastaan yksi puistosyreeneistä kukkii kohtuullisesti. Kahdesta muusta löysin ainoastaan yhden kukinnon kummastakin. Ehkä pitävät sitten välivuotta, sillä viime kesänä kukkivat oikein yltäkylläisen runsaasti. En tunnista kasviasi. Korkeus saattaisi auttaa vähän lajimäärityksessä. Kukka näyttää vähän sinileimulta, mutta onkohan siitä edes olemassa valkoista lajiketta? Vai voisiko vaaleansininen haalistua noin tehokkaasti helteen takia valkoiseksi? Toivottavasti joku tietää paremmin. Nautitaan helteistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hyvä heilu uudelle bloggerille, itsepähän aloittivat 'uudistukset' :D

      Välillä on todella ylellistä latautua ilmastoidun kodin viileydessä, onneksi nykyinen talotekniikka istuu vanhoihinkin taloihin.

      Minulla on joku hämärä haisu tuosta mysteerikasvista, joku siroleimu se oli mutten muista mikä. Niitä on sininen ja valkoinen, molemmat löytyy minulta.

      Ensi viikollahan sitä kai jo palataan normaaliin suomalaiseen kesäsäähän, lonkeronharmaan pilvimassan alle sadetta pitämään. Nyt naatitaan!

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com