Ohoh, joku pihisti mun päivästäni tunteja... hädin tuskin ehdin tämän vuorokauden puolella päiväkirjamerkintää tekemään.
Enää pitäisi tietää mihin tämä päivä katosi ;-)
Perinteinen lauantain kaupunkireissu vei kylläkin useamman tunnin. Kahdella autolla liikennöitiin kun oli yhteensä viisi tenavaa, mummo ja kaksi muuta aikuista liikkeellä. Ja koira.
Olikin ihan hyvä idea jakaantua kahteen autokuntaan, sain hommattua Äitikullalle orvokit ja kassillisen muita ihanuuksia Tuhatkaunolta. Ja ilmeisesti Iso-J ahkeroi tahollaan... Nuorempi perillisistä, armoitettu hölösuu taisi jo möläyttää huomisen jymy-yllärin. Ainakin siitä päätellen, että isosisko mätkäytti hölösuuta saunassa löylykauhalla hanuriin.
Kuten jo tuolla eilisen kommenteissa taisin mainita, säätila oli haasteellinen.
Kylmää, sateita ja tuulta vaihtelevista suunnista vaihtelevalla nopeudella. Huomenna pitäisi olla lämmintä, huomattavastikin lämpöisempää.
Nyt on syytä poistua takaisin kisakatsomoon, menee jännäksi jääkiekko kun nyt jo näyttää tulevan Rasmus-Nallelta pataan.
Mukavaa äitienpäivää jo ennakkoon, saattaa jäädä huominen päivitys yhtä myöhälle kuin tänäänkin. Etenkin jos sää suosii.
Soon hyvää Äitienpäivää kaikille äideille ja lapsille! Minä olen kauniina kevätpäivänä siivonnut raivokkaasti, huominen päivällislohi on suolautumasa ja vielä ajattelin kuoria muusipotut valmiiksi huomista varten. Ei tarttis kun panna uuni päälle ja hellalle potut kiehumaan. Siinä samalla silputa salaatit ja keitellä munia.
VastaaPoistaHuomenna klo 13 tulee äiti ja sysse Oulusta, anoppi naapurista. Siinäpähän syödään ja juodaan päälle täytekakkukahvit.
Aamulla saanen kahvit sänkyyn kera laulun, halausten ja lahjojen. Lasten itse tekemät kortit on aina se ihquin asia!
Kerran vuodessa... :)
Kahvit ja muut lisukkeet nautittu sänkyyn kannettuina (ei kaadettuina ; ) eli perinteitä noudattaen tämäkin pyhäpäivä on lähtenyt käyntiin.
VastaaPoistaEiliseltä kisareissulta junnun porukka toi Kirkkonummelle kunniakkaan neljännen sijan kun Valttiareenalla heidän sarjassaan kisasi tusina joukkuetta.
Varsin urheilullinen laji tuo cheer. Paikalla n. 900 toinen toistaan paremmassa kondiksessa olevaa nuorta neitoa.
Meilläkin tuo kirppu on kasvattamassa sellaisia lihaksia ruotoonsa, että kohta voittaa mamman kädenväännössä ! Viimeksi oli hiinä ja hiinä, että jaksoin vääntää itseni voiton puolelle : )
Toistaiseksi olen kuitenkin meidän perheen "voimanainen" ; )))
Ihanaa äitienpäivää kaikille ihanille äiteille !!!!
Voi hitsi, jätteisot onnittelut teidän junnulle!!! Täällä yks jo puuskuttaa pelkästä onnittelusta. Tänään tosin olen jo 11 km lähempänä parempaa kuntoa, en jaksa ajatella paljonko kilsoja tarvitaan kilojen hävittämiseen. Vaivalla ne on kerätty ja vartioitu.
VastaaPoistaIhana oli myös tuo Pikkumusta-uutinen ;-)