Silmähikeä

Viileä ja melko tuulinen päivä, nyt illasta taivas näyttää vaihtavan väriä harmaankirjavasta kirkkaansiniseen. Koko päivänä ei olla sadetta saatu, vaikka semmoistakin oli kai lupailtu forecankin toimesta.

Omenapuut ovat nyt melkein kaikki kukassa, joku enemmän joku vähemmän. Ja mikä ihana tuoksu noista kukansöpöläisistä tuleekaan! Kyllä pitäisi bloggerin kehitysosaston propellihattuisten hommata tuohon työkaluihin joku haisuefektinamikka ;-)

Juu, ja sitten taas pukkasi kiivasta silmähikeä. Koulun juhlasalin ilmassa on takuulla jotain herkistävää, aina mulla vuotaa siellä silmäkulma. Niin tänäänkin. Oli taas virallinen äitienitketys- ja isienyskitysilta. Voi noita pieniä pistiäisiä, ovat ihan huippuja. Ja miten paljon opettajat tekevätkään työtä juhlien eteen. Kaikki se ideointi, treenaukset ja muu näkymätön taustatyö. Isot kiitokset taas kerran.

Putouksesta tuttu Kete Rahkonen ja kaverinsa Jone Riksusta osuivat paikalle kevätkeijujen karkeloihin ja Kete tarjosi yhdelle uupuneelle keijulle piimää. Keiju virkosi ja sitten taas tanssittiin. Onneksi ei sitä pontikkaa tarjonnut.

Kotimatkalla ajettiin lähinaapureiden kautta ja osuttiin juttusille Tienoon Vanhimman kanssa. Hän on jo seitsemäs sukupolvi joka heidän tilaansa asuttaa, ainakin 1700-luvulle on pystytty historiaa jäljittämään. Meidän torppa on kuulema ollut paikallinen postikonttori,  tuvan pitkältä pöydältä ovat kyläläiset hakeneet postinsa. Lupasi tulla vaimonsa kanssa visiitille ja tarinoida lisää. Upea juttu.

Tänään on korventanut sielua toinenkin liikutuksen aihe. Sellon murhista on nyt loppuraporttien julkaisua tai jotain muuta täysin tarpeetonta uutisointia. Ei mitään uutta ja silti sielujen haavat auki.

Huokaus... ja pitkä hiljaisuus.
Elämä jatkuu.
Elämä kantaa.

Uskottava se on.

Urpo Martikainen on saateltu eläkkeelle ja Visa ennustelee vaihtelevia kevätsäitä. Tätä se on, elämää. Ja silmähikeä. Onneksi joskus ilostakin. Ja naurusta.

Heipat!