Joutenvaaran Poku

Siinä se on. Mummolan viimeisen hevosen harja. Minä löysin tuon paksun puntin Joutenvaaran eteisen kahverista, muu osa taloa on valitettavasti joko romahtanut tai odottaa romahdusta. Ainoa kulma joka talosta enää on pystyssä on tuo eteisen kaapin kulma. Ja siellä hyllyllä lojui tuppo.

Pitkään mietin jätänkö sen paikoilleen ja annan hautautua talon raunioihin mutta päätin kuitenkin ottaa sen mukaan. Jospa olikin joku tarkoitus että minä sen sieltä löydän? Ei voi tietää, voi vain arvailla. 

Äitikulta ei millään saanut mieleensä hevosen nimeä mutta kertoi hevosen olleen Erityinen. Se sai kuljeskella vapaana tilan pihalla, ihmiset ja muut eläimet väistivät hevosta. Oli kuulema melkomoinen ketku, teki kiusaa monella tavalla. Söi mummon pelargonitkin moneen kertaan.

Kotiin tultuani soitin oitis kummitädilleni, tilan nuorimmalle tyttärelle, isän sisarelle. Hän kertoi hevosen olleen Poku, Joutenvaaran Poku. Hallava harja ja muuten hyvin vaalea. Omalaatuinen hevonen.

Voi vain kuvitella missä mielentilassa tuo harjanippu on leikattu ja sidottu. Sidontanauhana on kauniisti letitetyt jouhet. En tiedä nipun sitojaa mutta voisin arvata, että edesmennyt setäni on tuon työn tehnyt, talutettuaan ensin hevosen Autoon. Suomenhevosia vietiin joukottain Autoon niinä vuosikymmeninä kun Suomi kaupungistui, maaseutu autioitui ja menneisyyden haamuista pyrittiin eroon. Suomenhevonen eli silloin historiansa ankeimpia vuosia.

Meillä oli auton perä täynnä pussukoita ja nyyttejä sekä mummon kirsikkapuun jälkeläinen. Minulla on nyt hyvä otanta isän lapsuuskodin pihapiirin jäljelle jääneitä kasveja. Kirsikkapuut ovat jo sammaloituneet ja vanhimmat täysin lahoja. Mutta muutama pirteä villitaimi sieltä löytyi ja yksi saatiin melko ehjin juurin irti maasta. Nyt sillä on hyvä sija torpan hedelmätarhassa. Juurella kasvaa samalta paikalta tuotua akileijaa.

Oli ihanaa saada nuo kasvit pelastettua, eihän niitä kukaan enää osaa kaipailla. Elävät muistoissa ja siihen se jää. Mutta meillä jatkavat jos jaksavat. Mummon ruusujakin tuotiin monta, pari vaahteraa, sinivuokkoa ja kieloja. Ja paljon vanhaa kulleroa.

Aion hakea sieltä vielä nätin tupsun sinivuokkoa ja viedä sen Annin ja Oton haudalle. Kenties otan mukaan pienen tupsun Joutenvaaran Pokun harjasta ja hautaan sen vuokkojen juurelle. Pääsevät vielä kerran yhteen, Maamo, Ukko ja Poku.

Elämä jatkuu, monella tavalla.

Nyt saunaan sulattelemaan tämän päivän käänteitä.