maanantai 1. maaliskuuta 2010

Kevättä ilmassa

No nyt sitä sitten on, kevättä ilmassa ja ihan täpöllä.
Lumet laskeutuvat rytinällä katolta ja pakkautuvat hiottavan piukaksi läjäksi. Tietää lapioineensa... Tirppojen kevätluritukset ovat yltyneet jo melkoiseksi konsertiksi, ihan uusia soliseteja ilmaantui aamulauleloihin. Mitä lie viheltäjiä, tsililii oli päivän komppi. Taivas on harmaa ja nollakelissä mennään. Välillä sataa lunta, välillä märempää.

Kevään merkkeihin voitaneen laskea myös häiriöt valokuitukaapelissa ja sitä kautta kotiverkon pätkittäinen toiminta. Kuvien lataaminenkin kestää pienen ikuisuuden. 
Kuvaa ei tältä päivältä ole käytettävissä muutenkaan. Kameran kortilla on 250 kuvaa ja ne pitää ensin hoitaa alta pois. Vielä tänään en  jaksa paneutua hautajaiskuvien tunnelmaan. Toki voisin vaihtaa kortin ja ottaa räpsyt sinne. Mutta itseni tuntien mulla olisi kohta kaksi korttia kuvia piukassa ja kaikki hukassa :-)

Päivän ohjelmaa rytmittävät erilaiset lääkäriajat mutta onneksi mistään vakavista ei ole kyse. Iso-J meinasi lentää persuksilleen kun kyseli meidän Piäterveysasemalta hammaslääkäriaikojen tilannetta. Että onko viikkojen vai kuukausien jono. Sai ajan samalle päivälle. Ja samoin pienempi perillisistä.

Eikä kaupunkireissultakaan voi välttyä. Purua ja Punahelttaa haettava Agrista ja hoidettava monta muutakin huoltohommaa samalla reissulla. Myöhään menee, mutta onhan tätä päivää jäljellä.
Että jos nyt aloittaisin, saisin jotain aikaiseksin. Adios.

3 kommenttia:

  1. Kewättä tyrkkii täälläkin. Joki sulas jo melkein kokonaan, tirpat karjuu puissa, räntää rätkii hiljokseen taivaalta. Siitä huolimatta hangen pinta painuu alaspäin. Raskasta, vetistä tavaraa. Kevättulvia odotellessa...

    Tuoksusta päätellen sapuska alkaa olla valmista. Menen täyttämään kupuni... sitten pitäis alkaa kattoa veroilmoituksiin aineksia. Aaargggh!

    VastaaPoista
  2. Jeh, kevätpäivä on kulunut armotonta (kevät)väsymystä vastaan taistellessa ja hereillä oloajan olen viettänyt auton ohjaimissa.

    Vaan niinpä on yksi perillinen käytetty hammashoidossa ja heitetty lisäksi armottoman rankka kaupunkikeikka. Punahelttaa ja puruja on riittävästi, tirpoille kevätevästä, ruokaa ja muuta kätevän emännän tarviketta hommattu.

    Aika iloinen ylläri oli löytää Prisman hyllystä Maison Belle -sarjan pesuaineita. Hintaan 3,95 tötsä. Voin kertoa, että käsitiskiaine on ihan parasta. Täydensin sitten pesuainevarastoja oikein kunnolla.

    Tita, minä niin odotan maaliskuun hankiaisia. Ai että se on ihanaa kirmailla hankia pitkin aamuauringossa, ekalla kerralla aivan epätodellinen tunne.

    Ennen illan uutuus-Wallanderia ohjelmassa on Iso-J:n ruhon voitelu horsepower linimentillä. Että semmoista "intiimihierontaa" täällä meillä. Eipähän ole nenä tukossa loppuiltana.

    VastaaPoista
  3. Voi vehje, Iso-J tuli saunasta makkarakäärö mukana. Minä jo mietin miten rupesi tekemään mieli uunilenkkiä ja päätin heti huomenissa tekaista aimosatsin. Ja siellä oli kiukaalla muhimassa makkarapanos. Ihan älyttömän hyvää!!

    Tuoksumarkkinointi works!

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com