En ollut uskoa silmiäni kun katsoin aurinkoisen puolen lämpömittaria, +19 ja täysillähän paistaakin.
Varjossa näyttäisi olevan +8 joten eipä ihme, että pihatietä pitkin lirisee pienet purot. Tervemenoa talvi, alamäkeä pitkin ojaan.
Paljasta maatakin on näkyvissä, tuo kuva takapihan puolelta. Auratuilla alueilla pääsee kohta haravoimaan.
Iso-J teki tänään pikareissun Ouluun. Vähän hirvitti päästää miestä matkaan, Liminka kun on turhan lähellä. Ja sieltä Limingasta olisi karvaista kaveria tulossa tänne niin paljon kuin otettaisiin. Niitä vuohia nyt aluksi *painaa jarrua ja kovaa*
Ei kuitenkaan aio pysähtyä aakkosasemaa kummemmalla joten vuohituliaisia en onneksi saa. Hyvä hyvä.
Enkä muuten ole ollenkaan vakuuttunut, että vuohenryökälettä tahtoisin tänne ollenkaan. Nehän rymistelee ihan estottomasti missä vaan, terrorisoivat sarvillaan rakenteita ja syövät vaivalla kasvatetut yrtit. Pitäisi olla nupo ja leikattu. Ettei haise pukille ;-)
Rottasodassa uusia voittoja. Yksi niskansa ratkaisevan vaikeasti nyrjäyttänyt roikale menetti henkensä. En koske siihen kepilläkään joten Iso-J voi poistaa saaliin kunhan kotiutuu. Myrkkysyötit näyttävät maistuvan joten kohta Neville Noutaja ahkeroi rottayhteisössä uutterasti.
Hyvänkokoisia silmujakin löysin. Yhtään en muista mikä puska kyseessä. Riihen ja kanalan välillä tuommoinen kasvaa ja silmut ovat aika eläväisen näköiset. Pitää yrittää dokumentoida pihan kasvustoa, eihän sitä muuten voi muistaa mitä täällä oikeastaan jo on.
Ai joo, on tuossa rottasodassa ja kemiallisessa sodankäynnissä puolensa. Nyt kun koiran turvallisuuden vuoksi pihalla hengailu on erittäin rajoitettua, pitää lähteä kävelylle. Eikä se todellakaan tee pahaa talven turvottamille rasvasoluilleni.
Vähän tylsäähän se on tarpoa samaa tietä eestaas mutta kevään edistyessä pääsee metsäpoluillekin. Sitä paitsi oli tosi keväinen fiilis tökätä superstarit kuljettimiksi ja painattaa asfaltti ropisten eteen päin.
Äitikulta paistoi karjalanpiirakoita ja jo syötyjen takia tulen kuluttamaan tossunpohjia vielä monta kertaa ;-)
Nyt on oikein oivallinen hetki ottaa keppi ja lähteä tekemään kurapuroja pihatielle, perillisetkään eivät ole häiriköimässä, äiti saa leikkiä kuraleikkejä, JIPPII!!
Jahas, taisin sitten epähuomiossa osallistua tipujen hautomakoneen hankintaan. Naapurin setä kävi munia hakemassa ja taidettiin sopia homma kutakuinkin valmiiksi *ohhoh*
VastaaPoistaLähiviikkoina laitetaan pari settiä munukoita kypsymään ja ehkä torpan mäellä on sittenkin vielä pikkujalkojen piiperrystä ;-)
Vinhoja käänteitä harva se päivä.
Meillä oli lämmintä varjossa +7 Celcius degrees.
VastaaPoistaViime yönä jo haaveilin tulppaaneista, krookuksista, atsaleasta, alppiruusuista, esikoista ... siinä samalla Särkän ostoslistan veivasin uusiksi ainakin kymmenettä kertaa.
Alkaa jo poltteleen kevät!
Tuula, sama vika täällä... siis tuo kukkasten kaipuu. Oivalsin taannoin, että tontilla kasvavien Terijoen salavien allehan pitää saada mattona leviävää runsaasti kukkivaa pikkuista söpöilyä. Lemmikkejä?
VastaaPoistaMun on ihan turhaa ja tarpeetonta tehdä ostoslistaa Särkälle. Sekoan siellä kumminkin ja homma lähtee näpeistä heti portilla.
Toivottavasti niitä salavia ei ole montaa ... ovat todellisia tilan valtaajia, levittävät juurensa leveälle eikä kukaan/mikään pärjää niiden kanssa kilpailussa.
VastaaPoistaJotkut maanpeitekasvit saattavat menestyä muutamia vuosia, samoin sipulikasvit, mutta ei montaa vuotta.
Vakavasti tarkoitettu ehdotus: Kaada ne pois ennenkuin ehtivät tekeen yhtään uutta lehteä!
Oijoi, en taida raaskia kaataa puita. Ovat aika viisaisiin paikkoihin istutettu joten sinänsä mahtuvat olemaan. Mun pitää laittaa sulle joskus kuva josta puiden määrät ja sijainnit (huomaa monikko) selviää :-)
VastaaPoistaOvat kyllä oivallisia tuulijarruja, tämä pyöreä mäennyppylä peltojen keskellä olisi aika tuulinen paikka ilman niitä.
Eipä sillä, heti vaihdan puut jos joku tuo mulle yhtä isoja tammia saman määrän ja istuttaa paikoilleen.
Varmaan ne ottavat tuulen kivasti vastaan, mäellä. Antavat sellasessa kohdassa hyvän mikroilmaston pihalle. Tammi on ihan samanlainen kuin salava, tiputtaa just ja just lehdet talveksi. :D)
VastaaPoistaVieroksun pajuja, ne kun osaa soluttautua vaikka mihin ja valtaavat elintilaa tiheällä latvustolla.
Villapajua joku kehtasi ehdottaa minulle tuohon hiekkaiseen ojaan.
Titalla oli hyvä veto noista vuokoissa, yleensäkin kevätkukkijat on parhaita, joihin myös lemmikit luetaan. Lemmikit ja vuokot osaa levitä itsekseen aika reippaasti. Entäpä kellokukat? Pisamakello yms.
Levinneitä ja pois kitkettäviä löytyy:
VastaaPoistaPisamakelloa, kirjovuohenputkea, maanpeitekasvejakin olisi jos jonkunmoista ... ainakin kolmea sorttia, arovuokkoa, esikoita yms.
Jospa minä perustan salavien juuristoon Kitkettyjen Kasvien Kaatopaikan. Siellä nopeet syö hitaat ja valtaa kasvualaa. Hyvähyvä *tyytyväistä hyrinää*
VastaaPoistaKiitos Tuulalle, nyt selkeni yksi "ongelma".
Vuokot viihtyvät luontaisesti lehtipuiden juurilla. Luulisin niiden pärjäävän myös salavien kanssa. Ne aloittavat kasvun kun ei ole vielä lehtiä puissa, kukoistavat ja hiljalleen kuihtuvat pois näkyvistä kesän mittaan.
VastaaPoistaMulta vois keväällä kukinnan jälkeen löytyä hämyvuokkoa jakaa asti. Särkällä on kiva anemone-suvun valikoima...
Ja kyllä salavat paikkansa ansaitsevat. Pienellä pihalla ne ovat väistämättä liian suureksi kasvavia - mutta kun tilaa on niin loistava tuuli- ja näköaita niistä tulee.
Huomisen työpäivän jälkeen alkaa pääsiäisen vietto! Neljä päivää lomaa, läheisten kanssa viihtymistä ja hyvää ruokaa. Mitä sitä muuta kaipaisi? Paitsi harppauksin edistyvää kevättä, mutta sekin taitaa olla tulossa sääkartasta päätellen.
Ehdin nähdä viestisi fyllin sivuilla, mutta lähetä- namiskaa painaessa yhteys katkesi ja lopulta fyllin osoitteessa tuli vain ilmoitus, että sivu ei ole toistaiseksi käytettävissä.
VastaaPoistaLämmin halaus ja tapitus että asiat muuttuisivat yön aikana parempaan suuntaan. Se mitä ei voi muuttaa, on vain hyväksyttävä...
Patsymummolle on varattu eläinlääkärin aika iltapäiväksi. Taitaa teräsmummelilta loppua kunto kesken :-(
VastaaPoistaKaunis keväinen päivä. Aurinko lämmittää ja leuto tuuli puhaltelee jos ei etelän niin ainakin lämpimän puolelta. Purot lirisee ja lumipeite hupenee silmissä. Kohta saa oikeasti kurkkia kukkapenkkiä sillä silmällä.