keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Kehä I Länteen


Ja visst, täällä sitä sitten ollaan, espoolaisuuden ytimessä wanhan Mankkaan sydämessä. Oltiin Olarin Prisman hississä kuin ulkoavaruudesta tipahtaneet alienit. Paljon hälyä, ääntä ja valoja. Me maalaiset hobbitit oltiin todellakin outsidereitä.

Reissuun lähtöä viivästytti kymmensenttinen lumipatja joka oli yön aikana levittäytynyt torpan ajotielle, poluille (juoksuhautoja ne lumitunnelit nykyään ovat) ja pihalle. Oli siinä jotain muutakin hässäkkää joten vasta vähän ennen kahta kurvattiin kuutostielle.

Ja nyt se on uskottava, täälläkin ON lunta. Aika luovia ratkaisuja ovat joutuneet nämäkin pientaloasukkaat tekemään lumia lapioidessaan. Jännittäviä korkeita kasamuodostelmia, joukossa muutama valli ja keko ;-) Yhtään en ihmettelisi jos jostain löytyisi kasa jätesäkkejä täynnä lunta.

Enkä todellakaan halua olla näissä maisemissa kun kaikki lumi muuttaa olomuotonsa loskan kautta kuravedeksi.

Huomenissa on ohjelmassa visiitti Piäkaupungin ytimeen, perilliset tahtovat shoppailla ainakin "mangakaupassa", enää pitäisi muistaa kaupan nimi... Iso-J:llä normaali konttoripäivä. Ilmeisesti ei voi välttyä Tapiolan ostarin kierrokselta eikä Ison Omenan hulinoilta. Loppukuuksi saakin laittaa maksukortit kuivumaan :-)

Nita, vielä en tiedä perjantain aikatauluja mutta vaikuttaisi siltä, että mun olisi oltava aika pian kl.18 aikoihin Ikeassa, treffit Iso-J:n kanssa... Joten mikäli iltapäivän kahvihetki passaa, ajelen mielelläni länteen päin.


Päivän kuvitus on otettu ilman salamaa, käsivaralla liikkuvasta autosta rapaisen tuulilasin läpi. Ei paha.
Photoshopista hankin suttaustyökalun rekkarilaattoja varten. Ettei kohta Iso Veli koputa olalle ja vaadi kuvia haltuunsa. Salamaakaan en tohtinut käyttää, herättäähän se epäilyksiä kun perässäajava räpsyttelee sarjatulella. Tai minä ainakin havahtuisin moiseen peliin. Ei meillä maalla semmosia kotkotuksia, kanat vain kotkottaa.

Nyt sitten iltapuuhiin, on niin outoa kun ei ole normaaleja iltarutiineja.
Big Hug, moikka.

6 kommenttia:

  1. No jopa täräytettiin outoja kuvia kehiin! Torpan tytön otokset koko talven ajalta on olleet jotain ihan muuta :)

    Nauttikaa nyt excursiosta maalikyliin. Sieltä on mukava palata takaisin maaseudun ytimeen!

    Minä kärvistelen kevätkiimassa. Hirrrveä into olis alkaa rusikoimaan uusia alueita, pionimaita ja hostapenkkejä. Tuo hanki vain vähän haittaa suunitelmia.... Tulis jo kevät...!!!!

    VastaaPoista
  2. Burrrph, pahapahapizzaläsy! En ikinä opi, että pizza on ostaripajoissa jotain ihan muuta kuin rapeapohjainen maukas paistos. Tahmea ylitäytetty mauton lortti :-/ Buuuuuu!

    Nyt närästää ja v-tutuskäyrä kilahtaa tappiin.
    Stressipisteet ylittyivät aika pian... saas nähdä mikä hirviö istuu lauantaina auton rattiin kun kotia kohti lähdetään, kehä ykkönen opettaa.

    Juu Tita, on vähän eri maisemat. Yritän kuskata kameraa mukana ja etsiä jotain avarampaa. Punavalomeri ei ole sitä.

    Tämmöistä tältä illalta, huomenna on päivä uus. Ja Helsingin horisontti.

    VastaaPoista
  3. Just samat fiilikset kun minulla kun Oulusta ajelen kotia kohti... helvetin huojentunut... pois liiasta ihmispaljoudesta. Sinne ei vain kaipaa.

    Ja kotopihalla vetää henkeä syvään... suuressa rauhassa. Huokaisee ja helpottuu.

    Näin siinä vain käy...

    VastaaPoista
  4. Perjantaina lähden Pendolinossa minäkin kohti Pasilaa ... yhtään ei kiinostaisi lähteä. Lapsi on jo buukannut teatteria ja Ikeaa viikonlopun ohjelman täyteen, sekin suorastaan ahdistaa, en millään jaksaisi muuta kuin olla vaan ja nauttia yhdessä olosta jutellen.

    Pitääköhän minunkin ottaa kamera mukaan, en tosin pärjää sinun otoksille ... Sinun otokset alkaa olla ammattilaisen tasoa!

    Tänään se on sitten tehty, Pönö on nyt pohjavillalle nypitty. Tuli siisti, pojanviikarin näkönen nuorimies, punaruskea grizzle, kaipasi hirveästi kehuja! Vielä kun joku leikkaisi kynnet, ne näkyi kuin raatelijalla kun tassukarvat lyhennettiin varpaiden välistä.

    Helsingissä nähdään!

    VastaaPoista
  5. Käytiin mekin sen verran sivistyksen parissa, että lähdettiin Kalajoen SaniFani -kylpylään mulimaan sormet ja varpaat ihan ryppyisiksi. Että noi kersat jaksaakin lillua tunti toisensa jälkeen altaassa...! Ihan käskeä sai että ne suostui lähtemään. Ja sitten käytiin ravintelissä syömässä. Ja lapset tilas siellä hampurilaiset. Oh my god!

    * puistelee päätään *

    VastaaPoista
  6. Ehtiiköhän Tuula lukemaan tämän ennen junanlähtöä? Ota jarrukengät mukaan, täällä kun sulaa ja jäätää ja kadut ovat täysin hengenvaaralliset. En muistanutkaan miten hirveän liukasta onkaan jäätynyt loska...
    Tasapaino harjaantuu.

    Hieno homma että Pönöläinen on päässyt kevään kevennettyyn kuosiin. Mulla jäi jollain trimmauskerralla korvat tekemättä ja villapipolla Nasseparka painatti yhden trimmausvälin. Viimeksi aloitin korvista, ihan sattuneesta syystä.

    Ja Titahan on ihan perinteiset hiihtoloma-aktiviteetit jaksanut läpikahlata ;-)
    Minä olen jollain tasolla allerginen (henkisesti) kylpylöille, ei vain nappaa. Onneksi ipanat pääsevät kärsivällisemmässä seurassa altaisiin.

    Nyt on panostettava vaaka-asentoon.

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com