keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Pupuhippaa pakkasyössä


Heipatihei ja huuruisaa huomenta.
Eipä etelän suunnalta ylöspinnistävä aurinko kovinkaan lämpimältä näytä. Vaan eihän sitä nyt joulukuussa kannata helteitten perään haikaillakaan. Aivan ajanhaaskuuta.

Nautitaan neljästä vuodenajasta niin kauan kuin ne meidän ilmastossamme vielä ovat mahdollisia.

Nyt on vähän stand-by tila, ennen puoltapäivää ei hommat etene ja sitten onkin likipitäen minuuttiaikataulutus iltaan asti. Illalla tulee Iso-J kotiin. Pitäisköhän ihan kätellä, on niin harvinainen vieras nykyisin?

No jos ihan rehellinen olen, se hervoton pyykkikoppa on jo raahattu tupaan ja meinasi pohja pudota. On aika täynnä *nielaus*
En suoraan sanoen tiedä mistä minä kaivan innoituksen silittämiseen. Edes puhtaan, viikatun ja silitetyn pyykin särmät pinkat eivät nyt inspiroi. Kun on tuo vaatekaappijärjestelmä vielä vähän vaiheessa.



Näissä persoonallisissa talovanhuksissa kun ei standardikalusteilla ole mitään jakoa. Jokainen seinä on eri korkuinen ja yläkerran huoneiden vinokatto tuo ihan omat haasteensa. Joten vaatteet on vähän missä sattuu. Ollaan kuitenkin jo matkalaukuista ja laatikoista purettu.

Piti ihan aamusta mennä marjatarhaan tutkimaan kuka mellastaa ja missä. Sieltä löytyi oikea pupupolku ja aikamoista peliä oli pidetty omenapuiden siimeksessä. Maahan jättämämme pudokkaat ovat hyvin kelvanneet. Nasse kuseksi huolella jokaisen omppupuun juurelle, ehkä se vähän edes hillitsee puppeleiden riekuntaa.

Aion käydä tallaamassa myös tuolla "takalaitumella", siellä hengailee pari hirveä ja syö pois edellisen omistajan istuttamia koivuntaimia. Joutavatkin pois mokomat piiskat, ei semmoisista kaksilatvaisista jätetaimista nättiä koivikkoa tule. Syökööt hirvet ihan rauhassa.

Pitäähän sinne toki muutama koivutupsu jättää, on sitten torpan ratsuilla vähän siimestä jossa lymytä paarmoja piilossa *virn*


Vielä noista pupusista. Ne tulevat tuosta maantien toiselta puolen, ihan selkeä polku heillä on meidän postilaatikon kohdalla. Taitavat viettää yönsä tässä pihalla bilettämässä. Tässä on monta lintujen ruokintapaikkaa, marsupoikien heinä-, porkkana- ja pellettijämät viety eilen avokompostiin ja koirakaan ei kovin uskottava jäniskarkoitin taida olla.

Ilmankos liiketunnistimella toimivat pihavalot räpsyvät vinhasti.

Nyt minä menen huokailemaan sen pyykkikopan ääreen. Jospa vaikka kotitonttu kuulisi ja rientäisi apuun. Äitikulta tosin jo tarjoutui silittämään mutta kielsin jyrkästi. Hän on eläessään jo ihan riittävästi ahertanut kotihommia. Nyt on hänellä oikeus ottaa lungisti.

Menee sensijaan lämmittämään marsupoikien asumusta.

Nähdään, kuullaan ja silleen. Tai jotain. Moikka.

3 kommenttia:

  1. Jeppisjee, päivän ajot ajettu (so far) ja enimmät juoksut juostu.

    Annelle suurkiitos trimmauksen viimeistelystä. Saatiinpa vielä hieno mahakappaleellinen talvirotsi Nasselle käyttöön. Yksi Mastan miniloimi ei riitä.

    Jos kellä on tietoa mistä hankkia edullisesti aito Furminator, tänne tietoa kiitos. Kyseessä siis se pienin koko.

    KiteKatrin lähetys kuitataan noudetuksi. Kiitos. Palataan asiaan.

    Kirpputoriständi myy edelleen hyvin. Kyllä täällä näemmä kelpo tavaran päälle ymmärretään. Kivakiva kun tavara kiertää.

    Torppa alkaa lämmetä hyvin, kiitos rivakan lämmityksen. Pulkalla kiskoin jättilastin metrisiä halkoja talolle. Helpompaa kuin piiitkältä kantaminen. Äitikultahan ne pyykit sitten loppujen lopuksi sileiksi taikoi *nolottaa*

    Vielä pikakierros pihalla marsujen ja kanojen tsekkauksen merkeissä (ruokaa ruokaa), sitten bastu tulille ja päivä on ns. hanskassa.

    VastaaPoista
  2. Kuten aiemmin taisin jotain mainita, Iso-J:n paluu aikaansaa väistämättä melkoisen myllerryksen meidän arkielossamme. Ei mennyt villi veikkaus pieleen taaskaan. Ja on ollut kotona vasta kolmisen tuntia.
    Saas nähdä ollaanko puheväleissä huomisen jälkeen.

    Mutta hei, kaikki muka pitää hänen räplätä omille säädöilleen, alkaen radiokanavasta. Ei hemmetti kyllä tässä torpassa novasaasta soi. Se on Radio Suomen Pohjois-Karjalan radio. Piste. Autossa sitten ylex ja voice. Ja turhan monta muutakin veivausta samalle illalle. Viisas mies vaikenisi ja turaisi omia juttujaan. Hiljaa.

    Nyt minä en jaksa keskustella hänen kanssaan enää yhtään mistään. Menen nukkumaan.

    Ai niin, pakkanen on jo -23 lukemissa :-O Ou jee, se on nyt talvi. Ihan oikeasti.

    VastaaPoista
  3. Se vain joskus kysyy hermoja, Hirnakka. Been there, seen that ja done it many many times. Pienen hieronnan jälkeen tasapaino löytyy taas :D

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com