sunnuntai 27. joulukuuta 2009
Ylläripylläri ja löysä sunnuntai
Kuvassa Nasse Joulupäivän hankivaelluksella. Oli aurinkoa ja pöllyävää puuterilunta. Puhdasta. Ei haissut koirakaan tuhnulta.
Nyt tuntuu jo vähän arjelta vaikka onkin tämmöinen bonuspyhä. Entisessä elämässä olisin
taatusti jo duunissa, lämpimät terveiset vain Heikulle ja muille pienille vihreille tehodynamoille.
Semihyvällä omallatunnolla voin vielä vetelehtiä tuvassa ja vahtia ison uunin lämmitystä. Yksi perillinen on matkalla Vesikkoon, paikalliseen uikkihalliin. Nuorimmainen jäi kotiin ja pleikkarin piipityksestä päätelleen siellä saa taas poni kyytiä.
Aamulla saatiin ystäväperheeltä ylläri. Kolme pulloa heidän tekemäänsä omenaviiniä -meidän ompuista. Kaunista ja heleää kirkasta viiniä joka huolella jemmataan vielä muutamaksi kuukaudeksi kellariin. Vappuna pitäisi olla hyvää maisteltavaksi. Viinin lisäksi tuli kaksi komeaa kuhaa. Aamulla verkosta irroitettua, ihan tuosta Pyhäselästä nostettua.
Varsinainen pylläri oli se, että yllätin Ison-J:n tutkimasta hartaudella ja huolella Liinaharja -nimistä kirjaa... Semmoinen "tummanruskea liinaharja" kuulema kelpaisi, OMG! Kyntöruuna?!!!
Äitikulta marssi justiinsa torppaan ja komentelee pullanleivontaan. Pitää kai se nyt sitten opetella, taikinan teko. Mulla ei ole ikinä ollut hanskassa leivontahommat eikä varsinkaan pullataikina. Tatsi puuttuu.
Sukellan jauhopussiin, moi!
Peeässi: "tummanruskea liinaharja" on jonkinsortin tumma, rautiaanvärinen vaaleaharjainen suomenhevonen, ei tuontivaimo.... :-D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hirnulan torpan suhdanteet kuulostaa nyt sellaisilta että ennen kesää sinne saapuu perheenlisäystä kaviollisessa muodossa. Hieno homma!!
VastaaPoistaKait tästä täytyis nousta laittamaan tulta takkaan. Selkä mokoma kiukuttelee lumitöistä ja muutenkin laiskottaa.
Bonuspyhän jatkoja, miulla on ens viikkokin lomaa. Ihanaa!!
Heheee Savu,
VastaaPoistataidanpa heittää puolihuolimattomasti pari orikuvastoa lehtipinoon ;-)
Naapurin varsapihatossakin voi aina vierailla, siellä oli se yksi söpönokka vuosikas. Voitais ottaa se tänne kesälaitumelle.
Onnittelut lomaviikosta, meinaatko kotosuomessa pysyä vai liihotatko lämpöisiin maihin?
Minä liihotan nyt pullanleivontaan, hienosti ainakin kohonnut.
Meidän liinaharjat laukkailivat äsken tuolla pellolla niin, että lumi pöllysi : )
VastaaPoistaHauskan näköistä touhua. Nyt teini ottaa saman uusiksi frissalla.
Täälläkin aurinko pilkistää pilven raosta, -7 pakkasta.
Juniorilla 13 vee synttäripäivä. Muutama vieras pitäisi kahvittaa, nyt tulin ulkoilun päälle "maksamaan laskuja " ; )
Mukavaa pyhäpäivän jatkoa kaikille, mulla alkaa NIIN arki taas huomenna. Onneksi loppiaisen jälkeen pääsee vähän lämmittelemään.
Nita: KUVIA!!!!!!!
VastaaPoistaLämpimät onnittelut junnulikalle <3
Oi, teillä onkin ihana lämpöhoitojakso luvassa. Hieman kitkeränä voisin kertoa että rypistyt vain siellä suolavedessä lilluessasi... mutta en kehtaa :-D Ihanaa kun pääsette reissuun kaikki yhdessä.
Kuten oli jo aiemmin puhetta, se teidänkin lauma kun kasvaa, ei enää perhereissuja niin vain pääsekään toteuttamaan. Joten nyt ilo irti. Kotimiehenäkin on niin pro, ettei tarvitse huolta kantaa sen suhteen.
Meillä tuoksahtaa torpassa pulla. Otin todistusaineistoksi kuvia, eihän mua kukaan usko kummiskaan ilman niitä... joten hyvä olla jemmassa kuvamateriaaliakin. Harvinaisesta herkusta.
Tää on vielä pakko vinkata siulle kun nuo täykkärit ovat lähellä sydäntäsi. Blogi kertoo laukkaradan elämästä australiassa, todella mielenkiintoinen ja mikä parasta niin on suomeksi :D
VastaaPoistaVaro ettet jää koukkuun.
Nyt lupaan vaieta ainakin tältä illalta, kulta tulee kohta takaisin viikonlopunvietostaan ja yhteinen lomaviikko odottaa.
Se ei sitten línkity mutta täällä
VastaaPoistahttp://www.game.vuodatus.net/blog/category/Laukkaradan+el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista[muoks: poistin edellisen kommenttini koskapa siinä oli hevosen nimi väärin. Kielioppivirheistä viis mutta kyllähän Hevosen nimet pitää oikein päin olla]
VastaaPoistaTässä siis se kommentti:
Kiitos Savu, tovi vierähtikin tuon blogin parissa. Pitääpä laittaa seurantaan, mielenkiintoista. Suomalaisella sisulla tehdään paljon. Kaikkialla maailmassa. Myös vesisateella ;-)
Törmäsin tänään myös hevosiin nimeltä Harald Hirnakka ja Helga Hirnakka. Onpa kerrassaan oivallinen nimilinja ;-) Isäoriin vanavedessä surffailin ja nuokin helmet sieltä löytyi.
Iso-J puhui perillisille jotain vuohesta. Vuohesta! Oh dear, nyt menee pahasti pieleen jos tämän torpan maille tulee sorkkakoipia. Pitää tulla kavioita. Vaikka onhan ne vuohetkin vinkeitä, sen mitä olen siihen lajiin tutustunut.
Näyttää pahasti (lupaavasti) siltä, että raitis maalaisilma tekee ihmeitä myös miespuoliselle aivosysteemille. Suotuisa pienilmasto ja siedättyminen, avainsanat parisuhteen auvoisalle tulevaisuudelle ;-D
Kohta alkaa olla henkinen ilmapiiri suotuisa myös talliremontin suunnitteluun. Silloin tarvitaan Nitaa ja Seijaa visiitille, teitä molempia on talliarjen siperia opettanut. Minä täysihoitosnobi tiedän vain hevossolariumin käytöstä ja maneesin mukavuuksista...
Nyt taitaa olla suotuisa ilmapiiri iltaleffan suhteen. Kantsii panostaa parisuhteeseen jolloin vuohetkin varsoiksi ehkä muuttuvat...
Miehet on niiiiin outoja.