Heheh, aika lailla odotetustihan tässä on parisuhdelauantaita vietetty. Vietiin perilliset aamupäivällä tuonne lähimaastoon tuhannen mutkan taakse partiolaisten retkikämpälle.
Sieltä tultua minä pakkasin Äitikullan Joortikkaan ja karautettiin kaupungin humuun. Siellä oli muutama muukin (veronpalautuksia hummailemassa) ja Savon Stockmannilla piti lähestulkoon jonottaa kakkoskerrokseen vieviin liukuportaisiin, OMG! Sokoksella väkeä rynni myös ihan kiitettävästi.
Piipahdin myös katsastamassa paikallisen sisustusliikkeen (HB Home) tarjonnan, kaunista oli kovinkin. Sieltä en yleensä poistu tyhjin käsin, en nytkään. Täydellisen mainio naulakko löysi tiensä torpalle. Muutaman kuumottavan tuotteen hintalappu vain vähän yskitti. Laitetaan harkintaan...
Kotona ehdin vain hetken hengähtää kun piti lähteä jäteasemakeikalle, tosi romanttista ohjelmaa sekin ;-)
Parisuhdelauantain kunniaksi lähdettiin yhdessä. Retkikohde ei kuitenkaan inspiroinut sen kummempaan.
Ja sitten viritettiin kylän reteimmät pihavalot The Kuuseen.
Minä olisin ihan oikeasti tyytynyt noihin kynttilöihin ja kenties laittanut yhden setin kirkkaita pikkuvaloja. Mutta hävisin äänestyksessä joten meillä helottaa kuulkaa ihan portille asti.
Tuo kuusi pönöttää aivan lampolan, tulevan tallin, seinustalla hyvin keskeisellä paikalla pihassamme. On se soma hevostenkin sitten joskus katsella joulupuuta *virn*
Ja sitten soitti nuorempi perillinen partiokämpältä. Koti-ikävä iski ensikertalaiseen. Iso-J kurvaili kaikki tuhannet mutkat ja haki lapsosen kotiin. Vanhempi partiokonkari jäi yöksi, hän on aina tykännyt nuhjata nokisissa paikoissa tulta tuijottamassa. Niin samasta puusta kuin nuo perilliset ovatkin, niin täysin erilaisia kuitenkin. Nuorempi on hyvin mukavuudenhaluinen pikku hedonisti (ja nyt siellä Jyväskylässä henkilö M nauraa äärimmäisen tietäväisenä).
Eipä siinä mitään. Äitikulta sai saunakaverin. Lämmitettiin parisuhdelauantain kunniaksi pihasauna. Ja pihalla palaa kaikissa lyhdyissä kynttilät. Hyvin kaunista siellä kieltämättä on, kävin koirapartiona tsekkaamassa kuvakulmia vaikkei mun kalustolla (saati taidoilla) pimeäkuvia otetakaan. Vielä. Kaiken voi opetella.
Kunhan Iso-J saa listoitusurakkansa tehtyä, on meilläkin ohjelmassa saunakeikka. Ja sitten vähän skumppaa ja juuri uunista tullutta lohipiirakkaa. Sekä Pappi-niminen Wallanderleffa. Eilen katsottu Johan Falk -leffa Operation Näktergal (Satakieli) oli huonoin ikinä. Ihan turha täyteleffa.
Tänään olisi duunipaikan pikkujoulut, lämpimät terveiset Ravintola Kappeliin. Yksi on joukosta poissa. Ja pysyy.
Tähän vielä onnittelut Team Savakselle, loistavaa yhteistyötä ja hieno suoritus. Nyt on yksi etappi saavutettu. Ja tie auki taivasta myöten. Minä nostan teille hattua.
Pakkanen kiristyy taas, nurkissa natisee mukavasti.
Hauskaa illanjatkoa kaikille.
No just, nyt tämä parisuhdelauantai sai jo verisenkin käänteen :-D Ei täällä suinkaan mihinkään hirmutekoihin ole ryhdytty..
VastaaPoistaIso-J tulee saunasta ja kysyy kuka vuotaa ja mistä. Aikamme ihmeteltiin ja lopulta herran villasukan syövereistä paljastuu ukkovarvas jossa ilmeisen syvä pieni pistohaava. Se, mistä se on koipeen saunareissulla tullut taitaa jäädä arvoitukseksi. Minä selvisin ehjin nahoin eivätkä marsutkaan väijyneet takkatuvan soffan alla, olivat ihan sievästi häkissään porkkanakasan kimpussa.
Nyt on sorkka teipattu järein sitein (jeesusteippiä ja serlaa), bambilaastarit eivät nyt toimineet. Voidaan ehkä kohta katsoa se leffa. Menee kyllä myöhäiseksi.
Aamulla pitää olla kirkossa kl.10, Itsenäisyyspäivän kirkko kuuluu täällä partiolaisten perinteisiin. Hieno homma, mekin saamme oivan syyn tutustua kotikirkkoon. Luontainen laiskuus ja ihanan hitaat pyhäaamut ovat toistaiseksi estäneet kirkkokäynnit.
Sitten sopiikin piipahtaa wanhalla kunnon Norssilla nostalgiamuisteloreissulla -ja kädentaitajien joulumyyjäisissä.
Jahas, filmen börjar. Hejdå.
Pienen koti-ikävän ymmärtää, muistuu mieleen omat lapsuuden leirikokemukset.
VastaaPoistaKiitos onnitteluista, mutta tehän tiedätte, että tämä on vasta lupa osallistua Oikeisiin Kilpailuihin. Eli se varsinainen työ alkaa nyt.
Sauna. Ajatusten kehto. Meillä on, kuten tiedätte, hyvin vanhanaikainen sauna. Sen lämmitys alkaa vesipadan lämmittämisellä.
Vasta kun vesi on tietyn lämpöistä, aloitetaan kiukan herättely. Kaksi tulipataa vie liikaa happea pienessä tilassa. Silti se tulee viritettyä talvipakkasillakin. Pahimpaan pakkasaikaan on vesiastiat jäässä pienestä ylläpitolämmöstä huolimatta.
Peseytyminen vaati aikanaan opettelua tilan suhteen, mutta kun sen on oppinut, "no problem".
Jotta meillä saunominen on rituaali, saunaan ei mennä "tuosta vaan nappia tökkäämällä".
Itsenäisyyspäivä on huomenna. Kunnioitetaan sitä. Meinaan illan hämärtyessä käppäillä pitkän lenkin katsellen talojen kynttilöitä. Mutta ah, miksi meillä itsenäisyys on niin vakava asia? Eikö vihdoinkin voitaisi iloita?
Eilen yksi asiakas toi kaksi sinivalkoista kynttilää :) Eli varustus on kunnossa huomista varten. Juhlapukua ei ole varattu, menköön kotoisesti verkkareissa. Kaikki kunnioitus vapauttamme puolustaneille. Vaikkakin se vapaus tuli myytyä EU:iin liittyessä...
VastaaPoistaSauna on laatoitettu ja vielä tässä illan ratoksi asennetaan tuplapokat paikalleen. Sää lauhtuu kovaa kyytiä, ollaan taas miltei nollassa.
Ah.. glögi lämpiää, pitää mennä kaatelemaan mukeihin. Ihan vain Valion Hehkua.
Seija, kisakatsomossa ollaan kyllä hengessä mukana, sitten aikanaan.
VastaaPoistano höh, painoin lähetysnappulaa vähän turhan hätäisesti, kesken lauseen.
VastaaPoistaNiin, tuo BH-kokeen suorittaminenkin on melkoinen virstanpylväs. On varmasti monelta suunpieksäjältä jäänyt saavuttamatta. Olisitko itsekään uskonut muutama vuosi sitten pentukoiraa paapoessasi, että uusi harrastus tuli elämään ja vei noin täydelleen? :-D