Kolmannen Adventin iltaa

Komeasti liehui pakkastuulessa Parppeinvaaralla isännänviiri Karjalan väreissä. Ihan käsittämättömän upea päivä sattuikin retkipäiväksi. Luntahan on vain silmänlumeeksi joten maastonmuodot näkyvät vielä hyvin. Ja muotoahan näissä maisemissa riitää.

Tutkittiin Runonlaulajan pirtin Joulutupa kutakuinkin katosta lattiaan. Ihana pysähtynyt tunnelma sinne olikin aikaansaatu. Ei muzakkia, ei kiliseviä helyjä eikä liikaa väkeä. Enimmän aikaa oltiin ihan omalla porukalla.

Käsityöläisten puoti ei valitettavasti ollut ihan entisenkaltaisessa iskussa. Olkitöitä ei ollut myynnissä yhtään, pitsikeramiikkaa ei yhtään (jahtaan uusia yksilöitä Karjalan lintu -parveeni), kanteleita ei yhtään. Ei voi turhasta kaupallisuudesta moittia.

Toivottavasti ei ole tekijöistä pula vaan syynä jokin muu. Aito käsityötaito on sellainen luonnonvara jota ei parane hukata.

Jos jotain tuonne toivoisin, olisi se kenties ikonien myyntinäyttely, tuohuspuoti ja ehkä vähän laajempi pellavatekstiilien valikoima.
No, toivoahan aina saa ja ymmärrän kyllä yrittäjien tuskaa näinä ankeina aikoina.

Kahviteltuamme pitkän kaavan mukaan pakkauduttiin taas autoon ja hurautettiin Enon kylän kautta kotiin. Etsin pimeässä mummon ja ukin haudan ja perilliset laittoivat Annalle ja Otolle kynttilät.

Annamummo, maamo, oli semmoinen runonlaulaja ettei ihan heti toista vastaan tule. Jossain Suomen kansallisarkiston kätköissä on kuulema monta tuntia Annan tarinoita. Olisipa mukava päästä aineistoon käsiksi.

Muistan Maamosta vain sen, että julmetun paksu mustaan leskenleninkiin pukeutunut kovaääninen ihminen hän oli. Sylissä olisi ollut niin mukava ja pehmeä istua, mutta liu´uin aina pois kun mummon maha oli niin iso. Tykkäsin kuunnella sitä karjalankielen solinaa mummon tarinoidessa entisistä ajoista. Pahasuinenkin hän kuulema osasi olla. Äitikulta oli useampaan otteeseen saanut korvanmakeaa anopiltaan.

Samainen kulttuuritutkija joka Annan juttuja tallensi, oli kertonut jotain tutkimustulosta. Jos perusjampalla on noin 5000 suomen kielen sanaa aktiivikäytössä, Anna huiteli tarinat 50000 (kyllä, viisikymmentätuhatta) eri sanalla. Siinä löytyi synonyymit sun muut monella tavalla sanomiseen.

Tarpeetonta lienee enää pohtia mistä minä olen tämän jaarittelutaitoni perinyt. Samasta lähteestä tulee ärsyttävän hyvä hajuaisti. Jännästi kulkee suvun naisten keskuudessa tuokin piirre. Omista perillisistä vanhimmalla taitaa olla samoja oireita.

Eipä sitten jaksettu enää Joensuun naisten messuille lähteä. Oli tosi kiva tulla kotiin, laittaa hellaan tuli ja olla vaan. Nappasin koirankin mukavaan oleiluun eli rakki parkkiin leivinlaudalle ja karvat pöllyämään. Nyt alkaa olla aika bueno. Enää ns. alusta pitäisi ajella koneella, siivota tassuista kissankäpäläversiot ja kyniä häntä. Jos mulla menee koko rakkiin trimmiaikaa n. 4 tuntia, häntään menee ainakin yksi. On meinaan tiuhassa ja tiukassa ne karvat.

Kuvitus on tämän päivän saalista. Eilinen perhoskuva on muuten Yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta.

Tämä alin tuppo ei ole hevosen jouhia vaan jokin pellavalangan esiaste, oliskohan semmoinen termi kuin aivina lähellekään oikeaa?

Pakkanen panee alkutalven innolla, kirjattiin viikon työlistaan polttopuiden lisätilaus. Ja haen sen Rouvain salongin patterin, nyt sitä todellakin aletaan tarvita. Vielä on hyvin plussalla pysynyt eivätkä nuo vähästä säikähdä. Munaavatkin ihan kiitettävästi. Myös ne mörkit Alholaiset.

Huomenna vaihdan kennollisen perslämpimiä munukoita kahviin, Satu T. lupasi tarjota ;-)

Tässäpä tämän päivän tarinat. Päivä tosin alkaa olla melko valmis. Huomenna en ehdi paljoakaan aiemmin koneelle. Pannaan vaikka aikaeron piikkin. Pitäkää pipo päässä ja lapaset kädessä. Se on talvi nyt.