torstai 17. joulukuuta 2009

Jos sul on kiire niin tööttää....

Kyllä vaan, kiireen olen saanut itselleni kehrättyä täksikin päiväksi.
Välillä tuntuu, että olen tämän torpanmäen ainoa aikuinen. Lapset on lapsia mutta ne kaksi muuta (minua huomattavasti vanhempaa) taitavat taantua johonkin hämärän rajamaille -ja niiden taakse. Huoh.

No, nyt on vihdoin tulet uunissa humisemassa ja aikaa istahtaa hetkiseksi. Ihanasti läppäri lämmittää hytisevää ihmispoloista.

Ai niin se kuva...

Siinäpä Oikeutta Eläimille. Jätkä palelee pakkasessa ja tasapainoilee kahdella jalalla kun istua ei kärsi ja seistessä kuljettimet jäätyy. Voin kertoa, että heti tuon kuvan oton jälkeen piskipoloinen pääsi tupaan. Eikös näytäkin urbaanilta?

Niin että älkää kuulkaas ihmetelkö että meidän nurkissa majailee hiiriperhe jos toinenkin. Kun on vahtikoira tuommoinen koiramaailman teuvoloman.

 En minä kyllä oikeasti tajua mikä elukka nuo alemman kuvan jäljet viime yönä jätti.


Mutta päättäväisesti meno-paluu -jäljet vuorilautojen alle johti. Stanakele. Tuosta samaisesta raosta oli pari viikkoa sitten revitty villat pihalle ja kutakuinkin noilta maisemilta pääsee salettiin tuohon tuvan seinäänkin rapisemaan.

Lumikko, Hilleri, Näätä, Rotta? Minkki? Kärppä?
Joku isompi loikkahyypiö kuitenkin.

Elämä on julmaa ja minä häädän sen retkun pois rakenteista vaikka myrkyillä.

Kanarouwilla on myös alivuokralainen, siellä on ihan perushiiri rapistelemassa. Olkoon. Ehkä kanaset lihottavat sitä joulua silmällä pitäen.

Oltiinpa vielä koulun joulujuhlassakin. Opetetaanko opettajainkoulutuslaitoksessa jollain erikoiskurssilla "Itkutehot irti vanhemmista" ? Aina, joka ikisessä päiväkodin tai koulun juhlassa yleisöön iskee kollektiivinen niiskutuskohtaus. Tämäniltainen ei ollut poikkeus. *ssniff*


Niin ja mitä tulee eilisillan synkeisiin ajatuksiin parisuhteen älyllisestä epätasapainosta.. noh, joskus viisaampi vaikenee. Tänään se viisaampi en ollut minä.

Tuli sanottua. Ja ilma on suorastaan otsoninraikas.

Hauskaa illanjatkoa kaikille. Minä pöyhin nyt hiillosta ja aloitan käskyttämään perillistä (sitä joka ei karannut isänsä kanssa kaupungille) iltapuuhiin. Nuorempi siis hummailee ties missä. Käyvät muuten Satu T:n luonakin samalla reissulla. Passitapa heidät aikanaan kotiin. Huomenna on koulupäivä.

Titalle (ja muille luontotietäjille) lisäkuvaa yöllisestä loikkarista:
Tasapompuin etenee ja tuo keskimmäisen pysähtymiskuvan jälkivana lienee hännänkuva? 

 

5 kommenttia:

  1. Tiedoksi Satu T:lle, se pöytä on nyt kannettu yläkertaan! Onko pöydän rakenteissa jotain panssarilevyä vai mikä hiisi siinä painaa? Aivan jäätävän painava. Välilevyt rutisivat iloisesti kun tuossa portaikon kurvissa ja yläshikaanissa veivattiin. Työergonomiasta nyt ei kannata suutaan pieksää. Vaan sielläpä on -ja pysyy. Myös ne kolme hyllykköä. Kiitos vielä kerran. Maksan tämän luonnossa, munaa luvassa.

    Piipanat ovat jo uinailemassa ja me rekkusen kanssa laiskotellaan tuvassa. Iso-J kanniskelee joutessaan Äitikullan keittiökalusteita asennusjärjestykseen ja laittaa tänään ostetut joulukuuset sulamaan.

    Kolmatta kertaa ostettiin kuuset Savon Stockmannin (sen rautatavaratalon) pihan myyjältä. Todella upeita kuusia! Eikä hinta ole paha, kaksi täyspitkää tuuheaa ja kaunista muotovaliota viiteen kymppiin. Käytiin katsomassa parin muunkin kauppiaan tarjontaa mutta olivat aika pieniä. Alamittaisia tähän tupaan jossa kattohirret siintävät liki neljässä metrissä. Ensi vuonna saadaan kuulema hakea suoraan taimistosta.

    Joo, nyt mie nakkaan tän läpsykän lepoon ja keskityn tutkimaan päivän naistenlehtien antia. Krisse on ainakin nättinä kannessa ;-) *miten kellään voi olla semmoiset bambisilmät*

    VastaaPoista
  2. Lumikko, näätä, hilleri pihapiirissä - kiitä ja kumarra Hirnakka Luontoäitiä! Ne syö hiiriä ja myyriä tehokkaamin kuin ahneet kissat. Niitä ei ruoki muut kuin ne itte. Tappavat tehokkaasti juuri ne, joita et tontillesi kaipaa. En kuvasta näe, mutta googleta lumikko+jälki, niin saat kuvan tästä pomppivan tappokoneen jäljistä. Ne on kaksi vierekkäin olevaa pientä tassunpainallusta. Lumikon ja näädän jälkien ero tulee hypyn pituuden erosta. Lumikolla on vähemmän.

    Päivä on mennyt töitä tehdessä. Mietin tässä kiivaasti, että pesisinkö pirtin ikkunat, silittäisin jouluverhot ja ripustaisin ne paikalleen. Muuten en saa tekemättömien töiden listasta yhtään yliviivausta tälle päivää. Joulu suorastaan huohottaa niskaan!

    VastaaPoista
  3. Pitihän mun mainita, että ylimmässä kuvassa Hompenassella on järjettömän pitkän näköiset kynnet. Oli niissä toki leikkuuvaraakin mutta trimmaaja askarteli oikein somat kissantassut ja kynsiähän ei koira saa vedetyksi sisään joten ne jäävät aika hurjana sojottamaan sorkasta ulos. Eipä täyty eläinrääkkäyksen merkit vieläkään *lälläslää pahat sielut*

    VastaaPoista
  4. HITTO, kirjoitus katosi kun aivastin ja läppäri pomppasi ;-)
    Tita, laitan päivän tilitykseen vielä yhden kuvan. On mielestäni isompiloikkainen kuin lumikko. Häntäkin näkyisi olevan, epäilyttävä siimajälki.... röttä?? Minkki?

    Täällä on ollut joitakin vuosia sitten useampikin turkistarha joten aivan varppiin on karanneita elukoita metsissä. Tai niiden jälkeläisiä.

    VastaaPoista
  5. laitoin sitten kolme kuvaa... jos se olisikin minkki, sen minä loukutan ja lihotan ja saan itselleni turkin ;-)

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com