perjantai 6. elokuuta 2010

Uuden vuoden aatto


Kyllä vaan! Nyt pitäisi ilotulittaa, valaa tinaa ja pippaloida. Meillä on Torpan ajanlaskun mukaan Uuden vuoden aatto.

Tasan vuosi sitten (silloin oli 7.8.) perjantaina tähän aikaan purettiin rekasta kamaa ulos. Meitä oli reilut 10 henkeä purkuhommissa ja kahdessa tunnissa oli jättimäinen muuttorekka tyhjä. Pakkaamiseen meni Espoon päässä täysi työpäivä. Mutta toisaalta, väkeäkin oli vähemmän apuna.

Ei sitä vieläkään oikein käsitä. Vuosi on mennyt kuin siivillä. Mutta niinhän se on, aika rientää kun on mukavaa, kivaa ja hyvä olo. Hyvä elämä.


Kulunutta sanontaa käyttäen, juhlimme työn merkeissä. Illalla grillattiin ja nautittiin tavernassa helleillan lempeästä lämmöstä. Hieman jäätää uutiset joiden mukaan itänaapurilla on yllättäen ja ilmeisen pyytämättä luiskahtanut radioaktiivisiakin aineksia ilmaan tulipalojen myötä. Onneksi osaavat varoa suomalaisia meijerituotteita :-/ Pingviinijätskissä piilee paha elämä :-/


Eikä me ilman kahviseuraa tänäänkään jääty. Kisareissulle saapuivat porvoolaiset ystävämme Jokke ja Arja. Kunnioitusta herättävä yhdistelmä kun pannaan yhteen farkkumersu ja piiiiiitkänpitkä vaunu. Lisäksi saatiin pakastimenhakureissulta lainalapsi. Jonka ansiota on nyt sitten se, että soittoäänessäni lauletaan: murut hei, takki auki, täältä tulee hauki...


Niin tai näin, elämä jatkuu ja uusi vuosi torpalla alkaa tänään. Toivottavasti tänäkin alkavana vuotena saamme nauttia ystävien ja sukulaisten visiiteistä. Tulkaa, olette tervetulleita! En minä erikseen jaksa ketään kutsua, tulette kun pääsette.

Nähdään -ja halataan kun tavataan!!

6 kommenttia:

  1. Häpy nyy jear ; )))

    Niin se aika kuluu... ja lapset kasvaa. Vuosi hurahtaa, ettei huomaakaan.

    VR ja isäntä ottivat aamusta suunnan kohti Hyvinkäätä. Koulu SM:t, ovat mukana palkintojenjakoseremonioissa.

    Karkelot alkoivat jo eilen, wausulin pappa oli helpossa A:ssa kolmas ja tuttu "ponityttö" Kylmälästä debytoi uudella hepollaan vaativan B:n kolmoseksi. Ylihieno homma !

    Tänään pitäisi reippailla tallin siivouksen merkeissä kun toinen asukas on reisun päällä maanantaihin saakka. Tapaavat kisakeskuksessa myös frissan : )))

    VastaaPoista
  2. ONNEA ONNEA ihan hurjasti teidän paluumuuton jälkeiselle elämällenne!!! Ihanaa, kun elämässä pääsee tekemään oikeita päätöksiä ja viisaita muutoksia. Olen tosi iloinen teidän puolestanne!

    Ja tuota Nitan kommenttia lukiessani tosiaan muistin, että siellä Hyvinkäällähän mun oli tarkoitus tänä viikonloppuna käydä....mutta ei lähtenyt poikkeuksellisesti meidän tallilta yhtään hevosta sinne tällä kertaa ja sit mä unohdin. Oliskin ollut ihan liian kuuma.


    Ja siitä puhuttaessa, on todellakin liian kuuma. Jotenkin tämä viikonloppu on ollut se hetki, kun tän kamelin selkä taittui helteen kanssa. Liika on liikaa ja nyt mä haluun normi elokuun kelit!!!

    Viettäkäähän hyvät uuden vuoden bileet!!

    VastaaPoista
  3. Paluumuuttajan elämää on ollut riemukasta lukea, joko vuosi on vilahtanut?

    Vaikka "lajiharrastus" on meikäläisellä vaihtunut, seuraan tiiviisti myös ns. entistä elämää. Ja kannustan täpöllä! Aika vain on suhteellinen käsite ja realiteetit on otettava huomioon, kuten Päivölän Ehtoisan Emännän kanssa pikaisessa tiedotevaihdossa tuli mainittua.

    Mutta mä pääsin pentulootaa ihastelemaan!!! Kasvattajalla kädet täynnä rodun PM-erkkarissa, joten huolehdin alle viikon ikäisistä ja lähinnä mammakoirasta. On se tuhina vaan.... jotain.

    Hulabaloota ja aaltoja Hirnulle, rohkea söi rokan ja nauttii nyt. Toivottavasti yksi tammentaimi matkasi elävänä perille.

    VastaaPoista
  4. Wheeee! Rauhalliseksi ja yksinäiseksi luulemani maalaiselämä on vilkasta, tapahtumarikasta ja puuhakasta. Tämä Uudenvuodenpäiväkin on ollut aikamoista haipakkaa aamusta lähtien. Mutta en valita.

    Paitsi voisin kyllä vähitellen hyräillä Paplun kuorossa taustalla -ja toivoa kohtuullisempia lämpötiloja. Nämä +kolmikolmoset alkavat olla jo vanhan toistoa :-)

    Huomenna aion perehtyä -jos aika suo- myös hevosurheiluviikonlopun tuloslistoihin. Kenties ehdin ihan elävääkin hevosta rapsuttelemaan, arvelin mammatammaa käydä jututtamassa.

    Savulta tuli ihana multsikka, siinä keikistelee koirawawa... jännityksellä odotan kenen vieressä wawa yönsä vietti ;-)

    Ja Seija kurkkii vaan niihin pentulootiin ihan rohkeana ;-) Taisto Tammi elelee ja varttuu oikein pontevana. Pitääkin hommata hälle kaveriksi Tammi nimeltä Taimi ;-)

    Ja kyllä, rohkea söi rokkansa. Maukkaita sattumia ja paljon pureskeltavaa sopassa on ollut! Loistovalinta, suosittelen muillekin!

    Kiitos ystävät mukanaelämisestä ja kannustamisestanne, ilman tiettyä varsin äänekästä kannustusjoukkoa jahkailisin varmaan vieläkin siellä rivarissa.

    Tänään ei enää jaksa tehdä varsinaista päiväkirjamerkintää. Kuvatkin ovat vielä kortilla ja niitä on taas yli 70. Vanhuus (keski-ikä) ei tule yksin... huomenna on päivä uus -ja takana on nuoruus!

    Minä rojautan itseni horisontaalitasoon kokoamaan ajatuksiani. Jos ehdin ennen unen tuloa :-)

    VastaaPoista
  5. No tammi... soon hieno puu ja kaivaa juurensa tooosi syvälle. Niin kuin Hirnakka päästyään takaisin Karjalan multien äärelle :P

    Onnea vuosipäivästä! Paljon on tapahtunut, monenlaista on eletty.. ja uusi vuosi edessä!

    VastaaPoista
  6. Happy, happy next year to Torpan väelle!! Nemppa palasi eilen Keravan kisoista, mukavaa oli Pilotin ja herrasmiesruunien kanssa. Mr Happy Horsella ei ollut elämänsä paras päivä perjantaina, vähän pinnaa kiristi ja keskittyminen kohdistui muuhun kuin rataan. Lahtinen poskutti hienosti ja Happykin oli oikein hyvä lauantaina. Toivottavasti karavaani kulkee tänään kotitallille kunnialla. Nyt pitäisi kasata viikon varusteet ja työasiat ja pakata poliisiauto ja kääntää nokka kohti Naantalia. Jos Sunbornilla pelittää yhteydet, kommentoin elämän menoa jossain kohti. Iso J:n artikkeli ei ole vielä tullut Keskisuomalaisesta, oli ollut keskiviikon lehti joten Iso J:n pitää malttaa aidan kanssa nyt ensi viikon lopulle, tilattu on. Hirnakalle soitan tänään...puhelun. Paljon ONNEA vaan!

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com