Pihakierros Elokuun kunniaksi

Aurinkoa riittää ja sitä rakastava auringonkukkakin kipusi jo huimiin korkeuksiin. Hauskaa sinänsä, tuokin luojanluoma sai alkunsa lintulaudalta tipahtaneesta siemenestä. Se ja monta vapaana syntynyttä kaveriaan rehottavat Äitikullan kukkapenkissä. Ne yksilöt, jotka itse kylvin tarkasti määritellylle asuinsijalleen, eivät mainittavammin kuki eivätkä rehota.

Ovathan ne toki eri lajikkeitakin mutta silti myönnän olevani avoimesti kateellinen.

Tästä voisi ehkä ottaa jotain opiksi?
Luonto kyllä itse tietää missä on hyvä kasvaa, ei siihen pidä mennä ihmisen liikaa kulmia hiomaan.

Noh, eipä synkistellä. Katsotaan kuun lopussa kuinka tuokin riihen seinusta rehottaa räikeän keltaisena, näkyy tielle asti :-D

Tänään on ollut vallan mainio kesäpäivä. Lämpöasteita somat +25, kiva vieno tuuli. Ei sääskiä, ei paarmoja. Keikuin korkeuksissa, en huiman pituuteni ansiosta vaan ihan karusti jakkaralla, metsästin nähkääs julman pulleita Saskatoonin marjoja.

Ne ovat kuin viinirypäleitä tertuissaan! Ja aromikkaita. Mainio marja.

Ihan reteästi viskasin neljä ensimmäistä marjalitraa kattilaan ja hillosokerit perään. Hillo on ihan pahuksen hyvää... toivottavasti tein kaikki tölkkikuumennukset sun muut oikeaoppisesti ettei hieno hilloni ole viikon päästä homeesta harmaana.

Tämä viereinen (?) kuva on muuten yksi torpalla tapahtuneiden muodonmuutosten tuloksista. Vielä keväällä tuossa kasvoi hemmetinmoinen rytö jotain sinnikästä angervoa. Minä revin julmalla kiukulla joka ikisen verson ylös ja aikani telkuttuani aikaansain useamman neliön kasvualueen jollekin muulle kuin angervolle.

Tänä kesänä siinä on vielä sekalaisia kesäkukkia, katsotaan sitten ensi keväänä mitä tuohon istuttaa. Yhtään ideaa ei ole valmiina. Taustalla on hieno vanha harmaa riihi joten mitään kökköä ruusutarhaa siihen ei voi kuvitella. Ehkä??

Pitkä liljapenkki on viittä vaille kukkinut. Meillä on sitten toistaiseksi tontin näyttävin kukkapenkki jemmassa takapihalla :-D Tielle näkyy vain sekalaisia vihreänkirjavia kasviturilaita.

Sekin penkki, jossa viimekesänä rehotti ihanasti punavalkea kukkameri, on tänä kesänä muuttunut siniliilaksi, OMG! Johonkin siitä on talven aikana haihtunut niin palavat rakkaudet kuin monet muutkin. Ja minttu sekä tädyke ovat ilmiintyneet harjaneilikoiden kaveriksi.

Kuten tuolla alussa totesin, luonto taitaa hoitaa homman ihan issekseen.

Täytyy nyt ottaa kierros jos toinenkin pihalla muistikirjan kanssa ja merkata muistiin täydennysistutusten tarpeet ja väripuutteet.

Huomenna palautan lainalapsen ja lähetän Iso-J:n työreissulle. Arki alkaa palailla vähitellen tällekin mäelle. En minä kyllä vielä kesästä luovu vaikka illat pimenevätkin. Innolla odotan elokuun lämpimiä kuutamoiltoja jolloin on ihana istuksia pihalla.

Toivottavasti kukaan ei vielä ala puhua glögeistä ja joulutortuista... saati odottaa kieli pitkällä ensilunta.

Näillä mennään ja kohta vietetään torpalla vuosijuhlia! Elämäni ensimmäiset salkoruusutkin availevat nuppujaan. Tietysti niistä tuli pinkkejä, tummanpuhuvia luulin saavani. Luonto tiesi taas paremmin.

Life is good!

Tämmöistä tänään, huomenna uudet hatarat höpinät ja kenties uusia kuvia Pupunaamojen pihaseikkailuista. Laajentavat reviiriään päivä päivältä isommaksi. Tänään mellastivat ruttojuuren kasvustossa.

Moikka, tää menee nyt takaisin pihalle miettimään yhden valkean mummolan syreenin uutta istumispaikkaa. Sama syreeni saa juurelleen pinkkiä akileijaa.