Uutta päin

Notkuu notkuu vaan ei katkea. Vanha oksa jaksaa satonsa kantaa ja hyvä niin. Totesin taas kerran, että omppupuiden uudistaminen on pantava alulle. Ja tuo kylän ainoa vielä elävä erikoismakea lajike pitää pelastaa jollain ilveellä sukupuutolta. Syksyn pimeinä iltoina on toivottavasti aikaa ja innostusta perehtyä varttamisen saloihin. Ja ainahan voi pirauttaa paikalliselle taimentuottajalle ja pyytää for dummies -opastusta.

Onkohan ihan kerettiläistä näin syyssateiden kynnyksellä iloita ensimmäisestä sadepäivästä?
Minä kyllä tunnustan nuuhkineeni nenä nyrjähtäneenä kostean mullan, vihreän ruohon ja kasvimaan aromeja. Sadetta saatiinkin, välillä riuskemmin, välillä hentoisesti tihuuttaen. Ja joka pisara tuli tarpeeseen.

Lampaat seisoivat tyynenä ja ilmeisen tyytyväisinä sateessa. Luulisi, että märkä villakuontalo olisi häiritsevän painava mutta taidan aliarvioida lampaiden säänkestävyyden... ei kai niitä siellä sateisella saarella olisi niin julman paljoa jos eivät jaksaisi villojaan kantaa. Eikä sade näyttänyt rassaavan kanarouviakaan. Ehkä jokunen  maanmatonenkin pungersi pintamaahan nuuhkimaan outoja tuoksuja ja tarkka rouwa nappasi herkkupalan. Kanatarhan suunnalla pulina oli ajoittain kova.

Mitä tulee säänkestäviin pieneläimiin, asenteet tuulettuivat paljonkin. Koira, sateeseen sovellettu sporttimalli loikoili tyytyväisenä tuvan pehmeällä soffalla ja Pupunaamat vaativat äänekkäästi ulospääsyä. Kyllähän minä kissanretkut nakkasinkin pihalle -josta hyvin hyvin huolestunut Iso-J keräsi mirrinsä kiireen vilkkaa takaisin sisään. Herra Hentomieli :-)

Alkava viikko tuo mukanaan paljon odottamisen arvoisia asioita. Loppuviikolla karautan Majakarin visiitille. Paperitöitä ja suuria päätöksiäkin pitäisi tehdä... yritin keskittyä pyhäillan saunassa päätöksiin, mutta nyt ei ollut saunanhenki yhteistyökykyinen.  Tai jos ihan rehellisiä ollaan, enää pitäisi perustella ratkaisu itselleen niin, että sen kanssa voi elää jatkossa. Jokatapauksessa tulevaisuudessa ns. leppoisat rouvanpäivät jäävät vähemmälle, mammonan alttarille on jokaisen jotain uhrattava.

Fiilistelystä ja downshiftaamisesta (siksi tätä rentoa elämää kuulema nykyään kutsutaan, kun kaikki pitää jotenkin tuotteistaa) maksetaan aika huonosti... Toisaalta, kaikkea ei voi hinnoitella. Eikä pidä. Mulle on herttaisen yhdentekevää paljonko äyritilastoissa löytyy omasta tulosarakkeestani. Saamapuolellahan tässä elämässä ollaan jokaisena elettynä päivänä.

Taidanpa käppäillä vielä pienen pihakierroksen tuolla omppupuiden kulmauksessa, sitten onkin hyvä kuitata joutilas päivä ja kellahtaa punkkaan. Taivaskin läväytti valot päälle, hieno keltainen kuunaama änkesi pilvien takaa esiin!

Jotta tälleensä tänään, moiemoie ja Iso Hali!