Hei me kotoillaan!

Veljekset hölmöydessä

Pikkuisen ankeampi aamupuhde koitui kollipoikain kohtaloksi tänään.
Kovalla melulla ja mourulla pakkautuivat kuljetusbokseihin, kohti uusia seikkailuja. Joku fiksumpi yksilö olisi ehkä älynnyt aamu-ulkoilukiellosta, ettei mitään lystiä ole luvassa sellaiselle päivälle. Mutta Heppu Huoletonhan ei tunnetusti ole kuuluisa ajattelukyvystään.

Mouku loppui lyhyeen kun ensin Veli Milton sai takakoipeensa tainnutuspiikin ja Veli Winston jonotti varsin vaisuna vuoroaan.

Minäkin sain osani kissapojan tultua ns. toisiin aatoksiin seikkailun hauskuudesta. Vasenta kämmensyrjää komistaa nyt varsin katu-uskottava skraadu.

Sillä välin kun kolliaiset nauttivat kuuluisaa kokovartalokoomaansa, Elli neiti pääsi eläinlääkärin syyniin. Ihastusta, huokauksia ja lisää ihastelua sai pikkuneiti osakseen. Ja korvapunkkilääkkeen sekä kahdella piikillä vastustuskykyä pahan maailman pöpöjä ja örkkejä vastaan.

Ja se oli kaaaaaamea kankkunen!

Kotona kuljetusboksista löytyi kaksi täysin velttoa kissannahkaa. Turkki kyllä kiilsi kummallakin ihan entiseen malliin mutta muu ulkoinen habitus olikin sitten sitä reissussa rähjääntynyttä travellerikuosia.
Posket oksussa, pallit turvoksissa, muisti menneenä ja vielä kulkuset hukanneena on arvaten varsin hämmentävää herätä. Voisin jotenkin veikata ettei miehisyys ole juuri sillä Tajuamisen hetkellä kovinkaan korkealla.

Iso-J huokasi syvään, myötätunnosta arvatenkin, kun kerroin poikain aamupuuhista.

Mikä siinä nyt muka on niin järisyttävää? Kaksi pientä oliivinkiven kokoista pipanaa jotka kuitenkin sekoittavat elämän täysin.. paljon helpompaa elellä ilman turhia miehisyysrasitteita. Vai mitä likat?

Nassen maailma mullistui täysin, nyrjähti pois paikoiltaan. Jo se, että pakkasin kattilössin laatikoihin ja kiikutin autoon oli suunnattoman ahdistavaa pikkurekkuselle.

Ja kun toin kummallisesti haisevat kissat kotiin, eivätkä ne reagoineet Nasse-Sedän tervehdyksiin, sehän masensi koiraa entisestään. Uskollisesti pieni rekkunen päivysti suihkuhuoneen oven takana ja odotti kohmeloisten kavereidensa toipumista. Ei tarvinne mainita, että jälleennäkemisen riemu oli about järjetön kun pojat purjehtivat heräämöstään pois.

Hei oikeesti, tää EI niin oo mun juttu, ei!

Mitä tulee Elliin ja tulevaisuuden hiirihävitykseen... huonolta näyttää. Elliä pelotti olla ulkona. Järkytti ja kauhistutti. Kyllä ne hiiret meillä kuolee, nauruun.

Rasvamontturinsselessa koki kevyen lumisateen kauheaksi ja pyrki epätoivolla takaisin oven paremmalle puolelle. Olen sanaton ja täysin tyrmistynyt.

"Ettekste tiedä kuka mä oon, ovi auki?!!!"

Huomenna pidän huolen, että Elli juoksee ovesta sukkana ulos kollien... siis konsulttiveljesten kanssa ja jätkät saavat luvan opastaa Ellin pihan tavoille. Veikkaan, että ennen puolta päivää Äitikullan sohvaa kansoittaa kolmaskin karvahäntä ja Patsymummoa ketuttaa huolella.

Iltapäivällä oli ohjelmassa pikavisiitti kaupungille, verottajan puheille piti päästä. Siellähän oli kova tunku, mitä lie hakeneet. Itse selvisin puolen tunnin jonotuksella ja itse akti kesti vajaat 5 minuuttia. Virkailijaa nauratti makeasti kun tämän hänelle kerroin. Ihanaa, että siinäkin virastossa on nykyisin huumorintaju sallittu ja sen käyttö jopa suotavaa.

Ulkoilu on so last season

Illan kruunasi istahtaminen kampaaja-Katjan tuoliin. Kyllä se vaan on semmoinen juttu, että parituntinen kampaajalla on taatusti tehokkaampaa sielunhoitoa kun jollekin kirjanoppineelle ammattiviisaalle juttelu. En tosin ole ammattiviisaita tavannut, joten en voi olla ns. satavarma. Kyökkipsykologina heitän vain valistuneen ja täysin villin veikkauksen.

Poistuin Katjan pakeilta kuitenkin virkistyneenä, hivenen köyhempänä mutta iloisena. Edes tuhnuinen tihkusade ei harmittanut.

Vielä viimeiset kissan yrtsäämät ja allekustut rätit ja matonpätkät koneesta kuivamaan ja sitten voikin köllähtää soffalle. Täällä on vielä kotoiltukin ihan melkein oppikirjamaisesti, ilmassa on sekä uuninlämpöä että tuoreen sämpylän aromia.

Näillä hyvillä teoilla on ehkä piirun verran lähempänä taivasta? Mulle on kyllä ihan riittävä nirvana se, että saan mässyttää tuoretta sämpylää soffalla lojuen, ilman että kukaan jäpättää murusista. Huomenna sekin lysti loppuu, Iso-J tulee kotiin.

Ja aion oikeasti nousta pienen ihmisen kapinaan mikäli tuo yltiöällöttävä termi kotoilu vielä leviää puhe- ja kirjoituskieleen laajemmalti.

Näillä mennään ja tehdään se ilon kautta, hyvällä sykkeellä.