Enter-O

Jassoo, kuvia saa taas siirtää. Kiitoskiitos oi pyhä plokkeri *waveswaves*
En kuitenkaan ota päänsärkyä kuvahommista, ei oikein tähän päähän enää mahdu moiset murheet.
Melkoisen raskas vuorokausi on takana. Ja ilmeisesti samanmoinen edessä.

Meillä jyllää sitten se Enteroviruspirulainen, syksyn trendivirus. Ihan sama mikälie, kunhan on lapsistani hetioitispois. Vaan hyvin näyttää viihtyvän. Turhan hyvin.

Nuorempi perillinen lähti eilen aamulla paikalliselta piäterveysasemalta hälärikyydillä keskussairaalaan. Onneksi ensiarvaus aivokalvontulehduksesta oli ennenaikainen ja hätiköity.

Kipeähän sitä ihmisen(kin) lapsi voi olla, pahimmillaan säälittävän kipeä. Eikä aikuinen voi muuta tehdä kuin olla vieressä ja paijata.

Iso-J teki miehen työn ja perui työmatkansa. Puoti saatiin pidettyä auki ja toinen huilasi kaupalla sen aikaa kun toinen oli sairaalalla.

Illalla kaahasin kotiin, pakkasin yöpymiskamat ja kaahasin takaisin sairaalalle. Siellä jossain pihassa vaihdettiin autonavaimia ja Iso-J lähti kotiin. Minä yövyin kymppiosastolla.

Niin paljon kuin terveydenhuoltoa onkin ajettu säästöverukkeilla alas, on kuitenkin luojan kiitos vielä henkilökunta aidosti osaavaa ja empaattista. Ainakin lastenosastoilla. Eihän pikkuväki ymmärrä, että hoitajatätiä ottaa päähän ainainen kiire ja riittämättömyyden tunne. Sellaista ilmapiiriä ei osasto kympillä ollut havaittavissakaan. Iso kiitos siitä sinne minne se kuuluu, osasto kympille.

Oho, ilmestyi kultasadetta!

Aamulla olo oli koiranpatjalla nukutun yön jäljiltä kankea ja valju. Iso-J toi mulle sairaalalle katsastusleimatun autoni ja lähti etsimään kadonnutta parkkihallilipukettaan ... minne lie sekin katosi yön aikana. Minä lähdin töihin. Päivän pelasti muutaman tunnin päästä syliini sännännyt Junioriperillinen, pääsi kotiin terveenä tyttönä!

Samaan aikaan kotona vanhempi perillisistä raportoi jäytävästä päänsärystä ja pahoinvoinnista. Great!
Ja nyt nukkuu lopen uupuneena tuvan soffalla, yrjöämpäri valmiustilassa.

Jotta maatkoon muu maailma miten makaa, minä toivon, että lapseni makaavat yönsä levollisesti. Ei ole maailmassa tärkeämpää. Minun maailmassani.

Tuhannen paljon lämpimiä ajatuksia, kiitoksia ja kaikkea kaunista kaikille teille jotka tsemppasitte meitä puheluin, tekstarein ja muutenkin olemalla kuulolla.

Seijalle toivon malttia parannella tautisi nyt kerralla kuntoon. Koiralla pysyy käsittääkseni hampaat suussa vaikka yhdet purutreenit jäisikin väliin. Sitten tulee pitempi treenipaussi jos kärvistelet jälkitaudeissa useamman viikon... usko nyt!

Tita tuolla edellisessä päiväkirjamerkinnässäni osoitti ilmiöimäiset kykynsä sutturakauppiaana. Ansioristi ja elinikäinen sutturan käyttöetu Titalle, vaadin! Ansiokas myyntipuhe, testimoniaali vailla vertaa. Ja ihan hiton aito. Perustuu kokemukseen. Tita on sitäpaitsi lahjomattomampi kuin Topgearin sedät.

Kukon nokka näyttää pohjoiseen, minun nokkani näyttää nyt kohti saunaa. Jotenkin olen saunaterapian tarpeessa. Ja kohta torpan häkähälytin vauhkoontuu jos en pääse pesulle ;-)

Huomenna on erään tammamamman ultrapäivä, sitten pääsee maksamaan ihan uutta vakuutusta, varsan sikiövakuutusta! Jos siis siellä ultralla virnuilee pikkuinen hevosenpoikanen.

Itsehän en näistä yllättävistä käänteistä johtuen paikalle pääse, mutta minulle on luvattu yrittää kuvata monitorin löydökset.
Laitan toki tännekin jos jotain julkaisukelpoista kuvamateriaalia heruu. Hope so.

Ja nyt tap-tap-tap (vasemman jalan tahti) saunaan.
Moido!