sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Aitoja asioita


Kotimetsä. Ei oma mutta riittävän lähellä ollakseen kotimetsä myös meillekin. Ja epämääräiselle karhupopulaatiolle.

Tänään käytiin vähän käppäilemässä ja olipa raikas retki. Metsän tuoksu on niin jäljittelemätön ja aito.
Ei sitä voi pulloon panna ja ruiskia kotiin raikastimena. Aidon asian perään pitää lähteä ja hengitellä siellä kaiken keskellä, metsässä.

Karhupopulaatiosta puheen ollen, kyllä sieltä löytyi rikottuja muurahaispesiä, möyhittyjä sammaleita ja käänneltyjä kantoja. Onneksi ei keskeytetty kenenkään puuhia...
 

Metsäreissun jälkeen olikin aika tutustua juuri saapuneisiin rescuetipusiin. Eikähän laatikossa ollut pelkästään 6 tummaa + 1 blondi tiputiimi vaan toki kolme kanaemoakin tarvitsi uuden kodin.  Puolivillejä kanasia, mitäliä chabonristeytymiä. Kauniita, kovin kauniita. Uskotaan, että sopu sijaa antaa ja nämäkin tirpat laumaamme mahtuvat.

Hyvin kelpasivat torpan antimet uusille tulokkaille ja mukisematta kelpuuttivat oman asumuksensa kodikseen.

Kun kanat oli asutettu onnistuneesti, kurvattiin kaupunkiin kädentaitomessuja tutkimaan. Paljon kaikkea kaunista, kekseliästä ja hauskaakin.

Taidokkaita käsitöitä kaikenkarvaisista materiaaleista alpakkavillasta läkkipeltiin, mateennahkasta päreisiin. Keräsin nipun yhteystietokortteja ja aivan varmasti muutama nettipuoti lisätään suosikkilistoilleni. Pienyrittäjien puoteja kannatan aina kuin suinkin mahdollista.

Nempalle ja miksei muillekin liitän tähän tutkittavaksi yhden linkin, ei niin pienyrittäjien puotiin mutta kuitenkin.
www.qualityoutlet.com Tuonne olisi syytä suunnistaa kun länsinaapuriin kenties piakkoin tiemme vie. Hyvin mielelläni kuulisin visiitin jo tehneiden kommentteja.

Muilta osin päivä menikin lähinnä perillisten kuumeita mittaillessa, mehutötsiä ladatessa ja muutenkin tuskaista oloa helpottaessa, kotipuuhien ohella. Aivan outoja kuumepuuskia kilahtaa molemmille. Tällä haavaa molemmilla olo melko vakaa, tunnin päästä tilanne voi olla taas toinen.

Että edes jompikumpi saisi nukuttua edes jonkinlaiset yöunet, olemme jakautuneet kahden kerroksen väeksi. Itse uinailen vanhemman perillisen kanssa omassa sängyssäni ja Iso-J kera pikkukakkosen lepuuttaa tuvan soffalla.

Kouluunhan kumpainenkaan ei huomenna luonnollisesti lähde, lääkäriin korkeintaan.


Ellimme sen sijaan on matkalla maineeseen. Säihkettä kissanpäiviin ja elämä hymyilee rasvakorvaprinsessalle jota talipalloksikin kutsutaan.

Veli Milton ja Veli Winston saivat uudet pannat myös, hälytintiuku  kaulassa ilmoittaa katastrofin saapuvan. Hetkittäin, etenkin aamuyöstä, tiu´un helinä kieltämättä hieman ärsyttää mutta Vieno Helinä ja Outo Kolina vain vähän verryttelevät... Todennäköisesti tungemme sinitarraa tai erikeepperiä tiukuihin äänenvaimentimeksi.


Kullervo, heleä-ääninen kukkokomistuksemme mekasti tänään erityisellä antaumuksella. Poika on oppinut laulamaan kesän aikana.

Tämmöistä tänne tänään. Täyttä elämää ja aitoja asioita. Ei mitään järisyttävää, mutta arjen pieniä hohtohetkiä senkin edestä. Onneksi on jonkin järjen saanut päähänsä ja ymmärtää nauttia osakseen koituneesta onnesta.

Huomisesta alkaa uusi viikko ja se on sitten lokakuun viimeinen, tälle vuodelle. Ensi kuussa kääntyy torpan blogissa uusi vuosilehti. Kakkujuhlia ja skumppakorkkien pauketta?! Ehkä on, ehkä ei. Sen näkee sitten.

Näihin sammalmättäiden raikkaisiin tunnelmiin, heippa ja hyvää yötä!

10 kommenttia:

  1. No niin... ei varmaan ole tosi tuo kissan kaulapanta strasseineen... pelkkää kuvamanipulaatiota? Eihän...

    * hytkyy naurusta, ja tietää Hirnakan suhteen kuvamanipulaatioon... *

    Mutta metsän sammalet rauhoittavat, aromaterapiaa parhaimmillaan... toipumista perillisille taudista ja jaksamista vanhemmille myös.

    Onnea uusista kanoista! Niistä iloa tulee... ja ehkä muniakin!

    Kopasen tämän testilähetyksen hiireen tekstin tallettaen. Niin loistavan ja pitkän kirjoituksen eilen bittitaivaan iloksi lähetin...

    VastaaPoista
  2. No siis just.. tää on niin tätä... kun otat asian talteen, niin se tulee sovinnollisesti esiin. Auta armias, jos et ota talteen.... katoaa huolellinen sielun tuotos hämärään bittiavaruuteen...

    Kuka väittää, että elämä olis reilua
    (en ota tätä hiireen talteen... ja se tulee sievästi julkisuuteen... kattokaa vain!)

    VastaaPoista
  3. No Ni.... jokin Murphyn laeista sopii tähän... ihan varpisti!

    VastaaPoista
  4. Strassi-Elli rulettaa : ))))

    Titalle tiedoksi, me ostettiin varsulille jo VIIME kesänä strassisomisteinen otsapanta ! Eri kähee vehje ; )))

    Oli heppaliikkeen halvennuskorissa ja tytöt eivät vaan voineet olla ostamatta sitä. Samalla Jänis Pitkäkoiven suitsien väriksi valikoitui ruskea.

    Että sellaista. Ja tervetuloa vaan muutenkin teinityttöjen äiree-statuksen omaavien naisimmeisten kategoriaan : )

    Tää on ihan kivaa.

    Palattiin Euroopan lounaiskolkasta tänä aamuna, "yöunille" aamuviideltä ja muutaman tunnin kuluttua töihin. Olo on. Vähän vahdittava, mutta kyllä tämä tästä. Huomenna on kuitenkin tarkastettava tämän päivän anti ennen kuin päästää sitä laajemmin jakoon ?

    VastaaPoista
  5. Voihan strösselit teidän kanssanne!

    Mulla on kolmannet loman alottajaiset samalle lomalle. Pakko olla tehokas. Ensin aloitin loman perjantaina. La ja su koulutin hierojaopiskelijoita. Taas su iltana lomanaloittajaiset. Tänään hoidin parit asiakkaat ja aloitin taas kerran loman... Ehkä loppu lomaa sujuukin sitten leppoisasti lötkötellen. Yhtenä päivänä on tarkoitus käydä pizzalla ja yhtenä päivänä käydä kylpylässä. Lainatytölle vien tytöt huomenna yökylään iltapäivällä...

    VastaaPoista
  6. Ihan aluksi, Titalle hyvää, leppoisaa ja ansaittua lomaa! Hyvin aloitettu on .... perusteellisesti aloitettu. Ja nyt määrään loman loppuun saakka lusittavaksi.

    Mitä tulee Ellin säihkyväisiin, vastuuta hankinnasta en suinkaan ota minä enkä sitä myöskään vieritä perillisten niskaan. Elli on Iso-J:n miuku ja hän tekee kissalleen ne varustehankinnat jotka katsoo tarpeelliseksi. Nyt Ellillä on sininen strassipanta ;-)

    (tekisi mieli nauraa ääneen mutten tohdi)

    Nitalla vähän ankeampi maanantaiaamu... kyllä mua vähän ahistais jos kävisin sunnuntaina Portugalissa nukkumaan ja lähtisin töihin seuraavana aamuna kaamoksen keskeltä Inkoosta (whatever lokakuisen ankea mesta). Tsempillä siitäkin selvinnee, kerrohan sitten miten klaarasit ;-)

    Minä en klaaraa tänään minkäänlaisia päivityksiä statukseen tai kliiniseen terveydentilaan. Väsyttää ja se on sillä kuitti.

    Ihan kiusallani nappaan tämän jorinan jemmaan hiireen ja katsohan vaan, kommentin jättö onnistuu leikiten. Mr. Murphy on niiiin nokkelana. Tuassiinsa! Mokoma kujjuuni :-/

    VastaaPoista
  7. jepjep, mitäs minä sanoin, läpi tuli että napsahti...

    Blogin tilastotiedot muuten kertovat että eniten lukijoita lymyää Espoossa sekä yllättäen Kirkkonummella -ja joku onnenpossu oli kuitannut käyneensä Lissabonista, kenlienee ;-)

    Nyt tää lähtis petiä päin, moido!

    VastaaPoista
  8. Tilastot on niiin mielenkiintoisia! Kuka mistäkin päin käy kurkkimassa salaa oikeaa elämää kehä kolmosen ulkopuolella. Olet kurkistusikkuna tähän urbaanilegendaan, Hirnakka!

    * hihitystä ja hekotusta... *

    Nitalle voimia ja yhdet hyvät unet saavat ihmeitä aikaan... valokynä on toinen vaihtoehto, joka tosin ei uppoa pintaa syvemmälle...

    Ja olin ihan tyrmistynyt... Iso-J ja sininen srassipanta kissalla! Ihan nyt leuka tipahti näppäimistölle... mutta sävyjen soinnutus on kyllä laatuluokkaa. Yksinkertaisempi olisi hankkinut vaaleanpunaisen tyttökissalle... Pojot Iso-J:lle eniveis.

    klik... hiireen talteen teksti ja se tulee kuin tyhjää vain ulos...

    VastaaPoista
  9. Terveisiä Kataloniasta, sain lopultakin yhteyden toimimaan...ensin kiitos tukihaleista, tulen palaaamaan asiaan ko. majoitusliikkeen osalta päästyäni Suomeen. Täällä on kivan kesäistä ja taskuvarkaat ovat topakkana ja terässä. Kokousväestä useampi suomalainen on vapautettu käteisen rahan ja kukkaron kantamisen taakasta ja viralliseti kongressi alkoi tänään. Aamulla meinasi alaleuka väpättää kun saatiin tieto lentolakosta, joten jos Mr. Murphy puuttuu peliin, tästä saattoi tulla vähän pidempi reissu. hope not! Perillisille paranemisia, tänään kuulin juuri kahden dosentin voimin enteron olevan voimissaan ja salakavala. JT:lle aaltoja- Ellin panta on ehdoton, stetson vain puuttuu. Nasselle superterveiset kumitädiltä ja ehdoton käsky, että karhujen perässä ei riekuta. tässäpä tärkeimmät Kataloniasta ja ai niin ystäväni boksutyttö saa pentuja. Kaikkea hyvää sille suunnalle.

    VastaaPoista
  10. Jepjep, jatkoa Kataloniasta, juuri silloin kun vetäydyn lataamaan akkuja tulee sitten palohälytys!!!! VIUVIUVIU...tosi kivaa vähän manjana-menolla kun ei tiedä pitääkö syöksyä ulos passin ja lomapkon kera. Kuudennesta kerroksesta se on vähemmän kivaa. Onneksi kysymyksessä oli *lihakimpaleen kärähtäminen* keittiössä ja savuongelma. Koko hotellia tarkastetaan mutta nyt unille ja akun lataamiselle voi sanoa heipat. Sattuneesta syystä muutaman kerran hotellissa palohälytyksen kokeneena siihen ei vain totu koskaan! Pitäisiköhän miettiä alan vaihtoa ja vetäytymistä retriittiin, kyselee lähes epätoivoinen ja kotiin kaipaava Nemppa.

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com