20102010

Onko laiskempaa nähty? Kelvoton Veli Milton nukahti työnsä ääreen. Tehtävänanto oli tasoa Helppo Hönö: "vartioi uuninpankolta tuvan tapahtumia ja uunin lämmitystä". Ja jätkä nukahti. Ei ole kissasta kipinämikoksi ei.

Vaan hyvin palaa pitkä halko ja ihana lämpö leviää tupaseemme. Ulkona hyinen sade kylmettää sielut ja varpaat. Onneksi ensiapuna on hyvä varasto villasukkia ja nätti setti koivuhalkoa.

Aamutuimaan sain noutaa oman kiesini pärnäsen korjaamolta ja sora ropisten kurvasin töihin, meinasi tulla kiire mutta ehdinpäs sittenkin. Aamuruuhkat täällä meillä ovat melko pienet näin Länsiväylän veteraanin perspektiivistä ajatellen. Ja ne ovat ohi siihen aikaan kun minun on syytä ilmiintyä asemapaikkaani.

Kummasti aamuhömellystä helpottaa parkkitalon kuukausikortti, senkusvaan osuttaa kiesinsä ovenlävestä sisään ja pari kiekkaa kerroksiin. Parkkipaikkoja on valittavaksi asti. Helppoa ja kätevää. 50 € / kk. Ei paha taksa varmasta parkkiruudusta keskikaupungilla. Pikkukaupungin luksusta.

Komia

Kauas on näköjään kuljettu Torpan blogin alkuperäisestä missiosta.
Alkuperäisen suunnitelman mukaanhan piti kertoilla paluumuuttajan maalaisidyllistä kuvin ja sanoin. Ja nyt sitä vain rahan perässä kurvaillaan, korot kopisten kipitetään asfaltilla ja rohmutaan lisää maallista mammonaa. Ihminen ei ikinä opi? MOT!?

On kuitenkin ehdottomasti mainittava parikin asiaa.
Ensinnäkin täydellinen ympäristönvaihdos on tuonut elämään kauan kaivattua rentoutta ja rauhaa. On sitä "omaa ilmaa" hengitettäväksi, tilaa ja tekemistä. Ja ennenkaikkea oma lupa ja oma valta tehdä mitä lystää. Ei tarvitse alistaa jokaista hemmetin kukkasäleikön kiinnitystä taloyhtiön lupamenettelyyn.

Posliinikukan ylläripylläri

Toisekseen, täällä on säilynyt se kaipaamani yhteisöllisyys ja me-henki.
Omia ei jätetä ja vaikka naapurin asioista ollaan uteliaita, se ei ole pahansuopaa kyyläystä.
Ennen minua ärsytti se "mitähän nuokin minusta ajattelee" -sorisori itsensävähättely. Nyt olen sitä mieltä, että on vain hyvä antaa niille jotain ajateltavaa. Juuri mistään en ärsyynny, mitäpä suotta.

Elämä kuljettaa ja nyt meillä on ihan paras kotisatama, oma torppa josta lähteä huimiin seikkailuihin ja jonka huomaan on hyvä palata elpymään. Täällä on hyvä. Nyt en ole mistään poissa.

Tähän loppuun vielä puhetta hajupommista.
Jo useampana yönä olen havahtunut kissojen yörellestyksen lisäksi outoon, pistävän makeaan tuoksuun. Ensin kuvittelin pullollisen jotain imelänmakeaa Winx-hajuvettä kaatuneen pehmolelukoriin jomman kumman perillisen budoaarissa. Mutta eilen minulle sitten vihdoin kirkastui lemun lähde ja alkukoti.

Täysin mahoksi kuvittelemani posliinikukka onkin salaa, kaikessa hiljaisuudessa kyhännyt KOLME kukkaterttua lehvästönsä suojaan. Ja voi pojat kuinka ne lemuavat.

En tiedä käyvätkö kissat härräämässä lehvästöä, mutta ajoittain sieltä tulvahtaa silmiäkirveltävä katku.

Tässä taitaa käydä nyt niin, että migreenikohtausta välttääkseni joudun leikkaamaan nuput pois.

Toinen posliinikukkamme, työhuoneen ikkunalla sinnittelevä ei ole ollenkaan näin tymäkkätuoksuinen.

Täällä taitaa olla varsin suotuisa pienilmasto kun 11 vuotta jurottanut oikkukukka repeää kukkimaan ja bougainvilleakin valmistautuu jo neljänteen kukintaansa tänä vuonna.

Huomenissa olisi viimeistään perehdyttävä vakuutusten jännittävään maailmaan, aamupäivä meneekin niissä merkeissä. Puolenpäivän vapaani tulee kyllä tarpeeseen, juoksulista on jo nyt läkähdyttävän pitkä.

Iso-J piipahtaa tänään-huomenna renkaanvaihtoreissulla Espoossa ja palaa onneksi huomenna kotiin. Jätän suosiolla osan juoksevista asioista (kuluista) hänelle...

Nyt moikat tänne ja heipat sinne.