torstai 17. kesäkuuta 2010

Taivaallisen rauhan torppa


Kuva ei ole tältä illalta mutta koskapa se on niin kiva, sellaisenaan ja käsittelemättä (jota en harrasta kuin erityistilanteissa), päätin laittaa sen (ja pari muuta) lyhyen päiväkirjamerkintäni väritykseksi.

Torpalla on nuppiluku vähitellen tasaantunut lähelle vakiota. Iso-J:n nuppi keikkuu edelleen lakeuksilla, muuten ollaan omalla väellä. Tuntui aivan oudolta kattaa ruoka vain kolmelle. Kanat ainakin kiittävät, jääkaapissa on monen päivän rippeet huomista kanojen fiesta-ateriaa varten.

Hiljaisuus riipii korvia.


Ajatus karkaa väistämättä Titan markille. Siellä on nyt sitten iltarutiiniinit hakusessa :-(

Jotenkin nyt on niin rättipuhkipoikki ettei jaksa edes ajatella. Taidan napata jonkun lukemattomista kirjoistani mukaan ja parkkeerata ruotoni yöksi patjan suuntaisesti.

Ai niin, Tita mainitsi eilisen merkinnässä siitä kissojen riehumisen aiheuttamasta pikarupsahduksesta. Kyllä toisaalta makeat naurut lisäävät sekä naurunryppyjä, että toivottavasti elinvuosia.

Oli varsinaista kotivideomateriaalia kun Nasse kyyläsi kiipeilytelineen majassa lymyävää Miltonia eikä piitannut tuon taivaallista jaloissaan härräävästä Winstonista. Kattipentu sai kirjaimellisesti teroittaa kyntensä koiran killuttimiin, roikkua hännässä ja räplätä vehkeitä. Nassea kiinnosti vain se joka oli piilossa ;-)

Ja nyt, vihdoin, jytinä yläpuolella alkaa laantua. Viekkaana äitinä marssitin vanhemman perillisen kissanleluksi ja itse hiivin sänkyyn vasta kun kattikaksikko on hillunut itsensä tainnuksiin. Ihan varuilta otan vähän kinkkua iltapalaksi, kissoille.

Korvissa soi vuvuzela vaikken kisoja todellakaan katso, vissiin väsymys tuo ääniä päähän...

Eiköhän tämä tästä korjaannu, aamuun mennessä.
Reipasta perjantaita ja muutakin mukavaa, onnen osumia tai pusuja. Ihan kullekin tarpeensa mukaan.

Heipat!

4 kommenttia:

  1. Pitää tällekin foorumille tuoda julki tämä kanssasisareltani saama viesti. Aiemmin meitä ohjeistettiin jääkiekon katselun saloihin, tämä luokitellaan enempi "henkilökohtaista" osastolle.

    Pitäkää varanne.

    Välitän tämän eteen päin pyynnöstä...


    VAROITUS! VARNING!

    Olet varmasti kuullut puhuttavan siepatuista ihmisistä, joilta mustan pörssin elinvarkaat ovat vieneet munuaiset? Olen kohdannut jotain samankaltaista...

    Reiteni vietiin yön aikana muutama vuosi sitten. Menin sänkyyn ja aamulla heräsin jonkun muun reisien kanssa! Joo, se tapahtui noin vain yks kaks. Uudet reidet tuntuvat kaurapuurolta. Kenen reidet ne ovat ja mitä tapahtui omilleni? Käytin koko kesän omieni etsimiseen. Lopulta, vihaisena ja loukkaantuneena, en voinut muuta kuin antaa periksi ja tyytyä elämään lopun aikaani farkuissa kunnes varkaat iskivät uudestaan!

    Takapuoleni oli seuraava uhri. Tiedän että kyseessä on sama varasremmi, sillä he näkivät vaivan matsata takapuoleni reisiini, jotka he olivat aiemmin vieneet. Mutta uuden peräni he olivat asentaneet 1,5 cm alemmas kuin alkuperäisen! Nyt ymmärsin että minun on luovuttava farkuista ja siirryttävä pitkiin hameisiin.

    Kaksi vuotta sitten huomasin, että jopa käsivarteni oli viety. Eräänä aamuna kun föönasin, järkytyin kun huomasin allien heiluvan samassa tahdissa kuin fööniharjani. Se oli todella kauheaa: kroppani oli viety osa osalta.

    Mitä tapahtuisi seuraavaksi?
    Kun kaulaparkani katosi ja huomasin tilalle tulleen kalkkunanheltan, päätin tulla esiin ja kertoa tapahtuneesta kaikille.

    Kaikki maailman naiset, herätkää ja tuntekaa vastakeitetyn kahvin tuoksu! Tämä voi olla viimeinen kerta kun käytät alkuperäistä nenääsi! Nuo plastiikkakirurgit käyttävät aitoja implantteja, jotka he ovat vieneet sinulta ja minulta. Kun joku seuraavan kerran kertoo sinulle pienestä nostosta, katso tarkkaan ja ota hitossa selvää keneltä! Oliko se sinulta? Tämä ei ole mikään huijaus - tätä tapahtuu naisille päivittäin!


    P.S. Viime vuonna luulin, että joku oli vienyt tissinikin. Makasin sängyssä ja vips - ne olivat poissa! Mutta kun hyppäsin sängystä sain huokaista helpotuksesta - ne olivat vain piiloutuneet kainaloihini nukkuessani. Nyt olen piilottanut ne housujeni vyötärönauhan alle.

    VastaaPoista
  2. OMG, Nita - olen siis uhri! Luulin sen johtuvan hiivan syönnistä - että turpoaa ehdottomasti vääristä paikoista. Ja loppuihin paikkoihin on tullut liian vähän jauhoja... löysää...

    Mä varmaankin piristyn ensi viikolla henkiin jälleen. Kaksi seuraavaa päivää menee lymfakurssilla ja sitten on ihan oikea elpymispäivä viimeinkin. Siis vapaa maanantai. Jos nyt en sitten helly jollekin kamalassa avuntarpeessa olevalle.

    Olen vältellyt vastaamasta puhelimeen, jos on vain numero eikä näytä nimeä... Ei kun känny on ollut äänettömällä, enkä soita jos ei ole jätetty viestiä kuten vastaaja pyytää.

    Hyvää viikonloppua kaikille!

    VastaaPoista
  3. Ja Hirnakalle piti vielä sanomani, että sisäistä loistoasi ei himmennä edes kissakaksikon turmelemat yöunet. Mutta paiskaa nyt hyvä nainen ne riiviöt vaikka saunaan yöksi koko viihdykearsenaalin kanssa. Ja nuku YKSI yö rauhassa. Voit kiintyä kokemukseen...

    VastaaPoista
  4. Oi kiitos Nita, tena tiukilla sain tuota luettua, lause kerrallaan ja serlalla silmiä pyyhkien. Näin se menee, meillä joku huumorintajuinen varas oli pöllinyt paremman päivän peilini ja jättänyt maanantaiversion :-(

    Tita, kaikki on hyvin. Siirrän miukulaiset pois makkarista, kiertävät lastenhuoneissa vuoroviikoin *njähnjäh* Ja siirtyvät piakkoin hallinnoimaan tupaa. Öisin yritän rajoittaa meiningit apukeittiöön.

    Ovat vielä niiiiin pieniä, ettei niitä voi pihalle potkia, reppanoita <3

    Mie taidan tilata Titan lymfakiertueelle tänne, olisi kieltämättä kysyntää.

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com