Tämä on ollut semmoinen päivä, ettei toista vastaavaa tarvittaisi ihan lähiaikoina. Voipi mennä usko positiivisen ajattelun kaikkivoipaan voimaan.
Sääliksi kävi jo hammaslääkäritätiäkin. Helmi otsalla runttasi aina vaan järeämmällä tykillä puudutusaineita -ja aina vaan vihloi. Ei ole kuulkaa yhtään kivaa kun se hampilääkärin työkalu Piikki jurahtaa hermoon, vähemmästäkin nousee hartiasiltaan.
Loppujen lopuksi mulle saatiin kärsineeseen leegoon katu-uskottava paikka ja pääsin kotiin toipumaan.
Onneksi ihmispolon kieli on (yleensä) edes toisesta päästä kiinni, olisi tosiaan lötkähtänyt lattialle. Koko naama nenästä alaspäin oli puuduksissa.
Kotihoidoksi suosittelin itselleni järeämmän sarjan särkylääkettä ja rentouttavaa lepohetkeä kissaterapiassa.
Huono idea, levon osalta. Pienet mustavalkeat pörröturkit vilistivät sängynpeittoa pitkin sänkyyn ja takaisin, ylös alas ja ympäri. Välillä kissan utelias käpälä sorhasi nenää, välillä suuta ja toinen veivasi hiuksista sutturaa, tapettavaa hiiri-imitaatiota.
Eipähän tässä onneksi ole mitään isompaa hätää, huomenna on kuitenkin paljon parempi olo.
Perillisiä on aivan turha vielä käskyttää petiin, nauttikoot lomastaan.
Vietin syvällisen hetken tutustumalla liskovieraidemme sielunelämään. Totesin, että eläin, jonka kaikkinainen hoito aiheuttaa minulle jos nyt ei suoranaista inhoa, niin ainakin ällötystä, ei voi olla kanssani soulmate. Eikä suhteellamme ole tulevaisuutta. Byebye liskot, yhtään ei jää ikävä.
Liskot ovat edelleen parhaimmillaan käsilaukkuina ja buutseina.
Vai mitä minun muka pitäisi ajatella lemmikistä joka mulkoilee vihamielisesti keijurasiamökistään kun siivoan sen sontia ja annostelen eläviä matoja. Olla kiitollinen, että saan siivota sköntsät ja antaa madot?
Ei lempeyttä, ei veikeyttä, ei tule halu paijata, rapsuttaa tai leikkiä. Pelkkää umpimielistä mulkoilua. Eikä liskon ruumiinrakennekaan ole ihan söpöimmästä päästä. Olisi edes kiinnostava tarkkailukohde. Mutta ei, ei minulle riitä keijurasiassa mököttävä örkki. Keijurasian tuoteselostekin on mielenkiintoisempi kuin pahuksen leopardigekko.
Nasse on huippu. Se on simppeli kaveri jonka aivoituksia ei tarvitse miettiä. Reilu meininki ja hyvässä hengessä.
Ihan niinkuin kissat; junnut ja mummot. Marsutkin on sielukkaita.
Yksi spekuloinnin kohdehan voisi toki olla oman ajatteluni rajallisuus. Jospa liskon viehätys onkin sen arvoituksellisuudessa, zeniläisessä tyyneydessä jossa se makaa lämpölampun alla ja odottaa, että sumutan uskollisesti terraarion kosteusprosentin n. 60 % lukemiin.
Pientä rajaa, liskot ei oo mun laji ja sillä hyvä. Aivan liian monimutkaisia örkkejä näin suoranuottiselle ihmiselle. Keep it simple, stupid.
Näillä mennään. Moi.
Juu liskot, käärmeet ja ötökät on jotain mikä ei kolahda lemmikkeinä. Rajallista on tää mun ymmärrys.
VastaaPoistaOsanotto suureen tuskaan purukalustossa. Se liestyy hiljalleen, huomenna on jo varmaan parempi olo. Nyt on varmaan ihan raadeltu olotila.
No hyvä, etten aivan yksin haudo näitä liskovastaisia ajatuksiani, vertaistukea Titalta. Taas kerran.
VastaaPoistaOlo alkaa leegolaatikossa oikeastikin helpottaa. Toivottavasti ei ole ns. tyyntä myrskyn edellä.
Yöstä tulee kylmä, piti jemmata kasvilavan asukit harsoihin, mansikoita en peittele. En usko, että on kuitenkaan ihan pahin mahdollinen paikka hallan suhteen. Mäennypyllä kun ollaan.
Peukut silti pystyyn ettei pakkanen pane.
voi Hirnakan armoa ja hammaskeijua, harmillinen juttu toden totta. Vihloo omiakin legoja myötätunnosta. Nemppa olisi pitänyt tainnuttaa unille, en olisi kyllä kestänyt, en yhtenä enkä useampana kappaleena. Hammaskeiju on hirmu...inen. Tänään on uusi päivä:)) ja toivottavasti paljon PAREMPI!!
VastaaPoistaHallaa lykkii täälläkin. Pelastin purkkiarmeijan porstuaan. Siitä sopii vielä läpi kävelemään kun keskittyy kunnolla...
VastaaPoistaLiskoällötys vaivaa myös minua. Käsi jämäkästi pystyyn vaan, vaikka tammikuisella Gambian retkellä olinkin ryhmän ensimmäinen, joka meni krokoa paijaamaan...
VastaaPoistaAjattelin varmaankin, että se mikä ei tapa, vahvistaa !
Ehkä nyt olen sitten hitusen vahvampi ihminen ?
Toi sun hämbilekuri-reissusi oli mckarmiva.
Mulla kans yksi takalego lohjennut mojovasti. 2 viikon päästä dentaalitäti antaa asiasta tuomionsa. Ei vihlo (juuri nyt ?), mutta on rämä.
Hevospuolella ei muutoksia. Tammuska lihoo laitumella ja V-R ja Frissa edelleen muonavahvuudessa kotilaitsalla.
Frisyyrin tuleva kotikunta jälleen ikäänkuin "hakusessa"... Herttaista tällainen eessuntaas veivaaminen. Hoh hoijakkaa.
Ja juu. Niiltä skunkeilta oli NE rauhaset ikäänkuin eliminoitu : )))
Kiitti kamut myötäelämisestä. Leuka on vieläkin ronkituntuntuinen mutta jo paljon siedettävämpi. Sain jopa nukutuksi aivan kohtuullisesti.
VastaaPoistaTämän päivän ajokierrokseen on lisättävä visiitti paikallisella siemenpakkaamolla. Kanojen kaurat on melkein finito. Onhan se hyvä selvittää kauratuotannon alkulähteiden sijaintia, ihan vaan tulevaisuuden varalta. Prixiä saa agrista ;-)
Nita, meilailen myöhemmin tuosta frissahommasta. Eihän se ihmisten toimesta tapahtuva asioiden veivaus onneksi hevosta rasita, niin pitkään kun seisoo tukevasti kotilaitumella eikä tiedä veivauksista tuon taivaallista.
Ja vielä, mitä leegoihin tulee, pysykää oikeasti jollain taajuudella hammaslääkärin kanssa. Lohkeamat on katalia!
Mikäli meinaan saada aamun vitkasteluihin haaskatun ajan kiinni päivän aikana, on kohta pakko ottaa sutiva mäkilähtö lepakkoluolasta ja käskyttää ääsmaxia äärirajoille. Kiirehoppu *grrrrhgffhhrrrrrrrärmur*