Vanhakaarti eli mummokissat ovat kutakuinkin äimistyneitä uusista viipottajista. Patsymummohan ei paljoa maailman menosta enää älyä, antaa nukkua vaan. Eilen sentään osui ihan hiekkavessaan, ei päkistänyt kaakeleille eikä matolle... kissan arvokkuus on kyllä surullinen juttu silloin kun se on kadonnut.
Tällä viikolla pitäisi olla samaan aikaan monessa paikassa ja se tuottaa tällä hetkellä valtavan suurta tuskaa. Pahimmalta näyttää keskiviikko, silloin olisi vietävä yksi tähtipyrstötamma miehelään, haettava perillinen leiriltä ja mentävä valikoimaan kanoja. Sekä emännöitävä kotona. Mukavia hommia kaikki ja nyt ne pitäisi laittaa järjestykseen. Tammakeikka vienee pisimmän korren, sattuneesta syystä.
Vesisateinen päivä ei ulkoaktiviteetteja suosinut, keskityttiin kaupunkitouhuihin. Nuorempi perillinen sijoitti pitkän harkinnan jälkeen rahansa uuteen ds-lite pelikonsoliin. Kaikki säästöt meni. Totesi, että lisärahaa saa vain hampaita heiluttelemalla, hammaskeiju kun heittää femman per irronnut maitohammas.
Toivottavasti ei kuitenkaan aivan kirjaimellisesti asiaan paneudu.
Ja tässä sitten curiosity killed the cat Justiina sai niiiin pataan. Winston teki yllärin ns. kuolleesta kulmasta ja parkuen lähti mummokissa evakkoon.
Kyllä minäkin kiljahtaisin jos tuommoinen Musta-Pekka loikkaisi tiikeriloikalla suoraan nenälle.
Tässäpä tämä taitaa olla tämän päivän osalta, ei ihmeempiä mullistuksia elämässä. Ja se on oikeastaan ihan tervetullut juttu. On mukavaa kun torpan mäellä on hulinaa, elämää ja sukua.
Nyt pitäisi oikeasti fiksata kalenterimerkinnät tärkeysjärjestykseen ja keskittyä muuhunkin kuin läppärin näpräämiseen. Heipat sinne ja vietä hyvä tiistai.
Sarille, sinne kaakkoon lämpimät ajatukset. Ei ole ollut paras saati hohdokkain maanantai. Suru ei ole kiva kaveri. Tulee usein kutsumatta kylään ja viipyy kauan.
Pupunaamat ovat kyllä lyömättömiä... sieviä mutta voin vain kuvitella, oikeita pikku riiviöitä. Nemppa kävi isolla kirkolla, eilen sinne ja tänään takaisin. Kumma juttu, takki aina yhtä tyhjä. Mäyräkoiran emännälle lämpimät terveiset ja voimaa, suru on kutsumaton vieras. Kaikki rakkaamme ovat kultaisen pilven reunan takana ja kurkistavat sieltä, heilauttavat häntää tai kuopaisevat ukkospilven reunalla kaviolla,silloin kun sitä eniten tarvitsemme.
VastaaPoistaTietty osasto ei voi olla hiljaa. Ekan kuva penikalla on ah niin viaton katse... siniset silmät suurina ihmettelevät maailmaa. Ja katalat aivot kehittelevät mitä karmeimpia pellehyppyjä - vanhan Justiinan paetessa sähisten paikalta. Parhainta paparazi-tuotantoa ever!
VastaaPoistaSyvät onnentoivotukset tammakeikalle!!!! Toivotaan tähtien asennon olevan erittäin suotuisa - ja kuun kans... Mistä mieleeni juolahtaa jotenkin kysellä Nitalan kuulumisia. Odottavan aika on PIIITKÄ! Me täällä jännitetään kans kovasti uutisia.
Saiskohan Nita vaikka sähköpostiin laitettua kuvia Mr. VerySmall:sta VR:n kanssa?
Soittelen sulle Hirnakka joku päivä/ilta.
Sarille vielä tämä - ota nenäliina kaveriksi lukiessasi - muistot ne rakkaina säilyvät aina:
VastaaPoistaMinä katsoin sinua pitkään ja hellästi silittelin,
ja mietin, lieköhän ketkään silmin niin viisahin minulle katsetta luoneet,
hellyyttä hellempää, tai ystävyyttä suoneet mi aina ymmärtää?
Sinä teit sen joka hetki, minunlaistani palvoit ain,
ja nyt kun päättyy yhteinen retki sinä katsot, katsot vain
- mutta sylissäni vielä sinä nuolet kädenselkää,
ja minä tiedän, että et siellä metsänpeitossa peikkoja pelkää –
sillä sinne sinut kannan alle turpeen nukkumaan,
kunhan lääkärin pistää annan sinut uneen kuolettavaan,
mutta vielä hetken verran sun sydämes sykintää tahdon kuunnella tämän kerran,
niin hyvää ja elävää.
Mä en usko tarua ollenkaan, etteikö eläinten taivasta oisi,
nehän aina antavat parastaan eikä kelleen murhetta soisi,
ja jos sieluista sitten puhutaan miten Luoja niin unohtaisi,
ihan itseluomilta luoduiltaan?
Ei niin hän tehdä saisi.
Ennen kuin silmät sammuivat minä kerroin oravista,
joita eläinten taivaassa haukkua saa
ihan kaikista puiston puista
- ja sitten se vaipui, vaipui vain
ja kuono kylmeni kokonaan,
sitä pitelin vieläkin polvellain
ja tietenkin myös,
sitä sieluaan.
- Inkeri Rajala -
*Snif* Silmähikeä... Kauniita ja ilmeisen itsekoettuja sanoja ja tunnelmia Titan postauksessa. Aitoa luopujan tuskaa.
VastaaPoistaSuru on kutsumaton vieras mutta sen kanssa oppii aikanaan elämään. Koville se kyllä ottaa. Koska surun myötä pitää aina luopua jostain tärkeästä, omasta, rakkaasta. Isosta tai pienestä.
Meillä oli vielä hauska paparazzihetki sisareni kanssa pihalla. Putkia vaihdettiin lennossa ja kuvattiin vimmatusti yöttömän yön valoa.
Koiranputkissa hienot kastepisarat, juhannusruusussa samoin morsiamen kyyneleitä.
Valitettavasti kuokkavieraana liihotti aimolauma verenhimoisia näytteenottajia joten nyt kyllä kutittaa.
Mutta on tuo vaaleanpunainen yöaurinko kyllä niin hieno. Jos mulla on nuha Juhannuksena niin on kyllä komeita kuviakin. Kannatti.
Taivas on nytkin niiin hempeän pinkki ettei mitään rajaa. Ei malta nukkua tämmöisellä valolla.
Ja jotenkin minusta tuntuu, että hyviä valokuvia arvostanut isäni kuikkasi pilven takaa ja näytti oikeita suuntia zuumailulle. Hänellä oli muutama oikein hieno pilvikuva. Missähän nekin nyt ovat?
VastaaPoistaIhan tähän alkuun Savulle lämmin hali. Lähtikö ilmavoimiin se sun uutisseikkailijasi ?
VastaaPoistaTitalle; juu. Laitan kun sä et vieläkään tuolla Naamiksen puolella hääri.
Käytiin moikkaamassa tammamammaa pyhänä. Megamahan on ruoja itselleen kasvattanut ja pari viikkoa vielä hautonee...
Tissit eivät vielä lähestulkoonkaan valmiit, joten kyllä tässä vielä joudutaan vartoilemaan.
Ihquja noi Hirnun pupuset. Ehkäpä kolmen viikon päästä saan tapittaa nuita sinisilmiä ihan livenä ; )
Kiitos kaikille myötäelämisestä. Tämä koira oli just se uutisseikkailija, 11-vuotias vanhapiika jolla on jo vuosia sitten todettu sivuääni sydämessä joten ei pitäisi olla yllätys mutta oli kuitenkin. Vielä huhti-toukokuussa muori jytisti menemään tassut tömisten ilman huolen häivää mutta kolmisen viikkoa sitten alkoi tulla oireita. Elli hengitti välillä tosi raskaasti ja köhi ja oli väsynyt, välillä oli hyviä jaksoja. Viime viikolla käytiin eläinlääkärissä ja saatiin sydänlääkkeet ja luulin koiran siitä pian tokenevan ja köhiminen lakkasikin. Mutta maanantaina koira hiipui yhtäkkiä tosi nopeasti ja kuoli autoon matkalla lääkäriin. Pikku labu labu jäi nyt ihan yksin ekaa kertaa elämässään :(
VastaaPoistaIhanaa katsoa kuvien pikku-killien elämänriemua ja touhotusta ja lukea onnellisista odotuksista, elämä jatkuu...
Pitäisi alkaa nakuttaa Mr. Delliä toimistorutiinien myötä mutta on pakko heittää utelias kysymys Neiti Tähtipyrstön matkasta tapaamaan sulhastaan. Huomennako traikku lähtee liikenteeseen ja milloin Tähtipyrstö suuntaa takaisin? Onko jännitys huipussaan???
VastaaPoistaVoidaan myös rimpauttaa joku ilta, to suuntaan vaanimaan piniä valkoisia palloja ja varmaan Juhannuksenakin.
Sarille hali. Se putkimäyris olikin aikanaan aikamoinen show. Kaikkeen sitä koirien kanssa pelatessa joutuu. Muistojen joukkoon sekin tarina päätyi. Suru on nyt suuri.
VastaaPoistaNemppa, Tähtipyrstö lähtee juhannustansseihin torstaina, meillä oli "lievää suurempia" ongelmia kuljetuskaluston kanssa. Tulee tansseista joskus juhannuksen jälkeen. Luoja tietää. Vaan ei kerro.
Pikkumivvit ovat löytäneet uuden hukkapiilojemman itselleen. Tuvan vanhan sohvarähjän uumenissa on hyvä lymytä ;-) Patsymummo nukkuu soffan nurkassa ja varmaan ihmettelee mikä siellä mahan alla möyrii. Kah, pennusethan ne *mummokissan painajainen*