lauantai 5. marraskuuta 2011

Nautavainaa vartioi


Terveisiä saunatontulta!
Tultiin justiinsa koko perhe saunatuvalta, saunottiin taas pidemmän kaavan mukaan. Talvea tuova tuuli ulisee nurkissa, laskujeni mukaan tämä on nyt syksyn kolmas kova tuuli. Ja eikös se niin mene, että kolmas tuuli talven tuoja?

Ei tätä tuulta myrskyksi voi sanoa, mutta vimmatusti se mokoma pyörii näillä pelloilla ja ottaa vauhtia rakennusten nurkista.

Pitkään päivään mahtuu paljon tekemistä ja tapahtumia. Tärkeitä uutisia sain heti aamupäivällä kun Paplu soitteli kotkantieltä ja raportoi kuulumisia. Ruotsin Prinssi on nyt muuttanut Loviisaan ja se on jättebra ja hieno homma. Onnea yhteiselle taipaleelle!

Heinäkuormia tuli tänään kaksin kappalein. Periaatteessa meillä on nyt kuivaheinää niin pitkälle, että niiden loppuessa syötelläänkin jo enimmäkseen säilöheinää. Toki pidän kuivaheinää jemmassa sillä pakkaskaudella se on kuitenkin mukavampaa ulkona syötävää. Ja muutenkin, heinä heinänä.

Tallissa asiat edistyvät, tänään Iso-J teki vielä yhden myllyllisen röppöä ja nyt meillä on tasaiset lattiat. Pari muutakin purkutöissä osumaa saanutta kohtaa on taputeltu tasaiseksi.

Nautavainaa on nostettu vartiopaikalleen, tallin sisäoven päälle. Jotain vastaavaa on syytä keksiä piristämään myös tallin pääovea. Valvontakameran ja häikäisyvalon lisäksi.

Saattaa joku murtohommia kaavaileva hipinretku tulla toisiin ajatuksiin kun tarpeeksi tyly vahtikallo tuijottaa tyhjin silmäkuopin (sinne kamerat!!) suoraan omantunnon syövereihin.

Naapurin Minna tuli teutaroimaan hevosten kanssa. Tamma touhusi tuulentanssittamana pellolla ja minä tein Soppaponin kanssa asioita aidatulla alueella.

Haudoillakin käytiin. Sydämeen käyvän haikean kaunis näky oli pimeässä sadoin tuikuin tuikkiva kirkkomaa. Ajomatka on kurja, hirviä kärkkymässä tienreunuspuskikoissa ja pilkkopimeää.

Sitten me syötiin. Hyvin palvellut Weeberi pääsi nyt talvilomalleen, viimeiset kananfileet ja possunpersaukset on nyt pariloitu. Pestosta tuli hyvää ja muutenkin olivat kaikki maut kohdillaan.

Ruuan päälle olikin mukava lyllertää iltatalliin ja sieltä saunaan. Tallihommissa vatsa vajui passelisti ja kolottavia luita oli herttaista hautoa lempeissä löylyissä.

Nyt alkaakin olla melko hyvin hautunut olo, valmista tavaraa unten maille. Enää pitäisi jaksaa hinata ahterinsa yläkertaan.

Ja ettei nyt totuus unohtuisi, tallissa on puuhaa huomisellekin. Huomenna Harri-serkku värkkää sähköhommia, liiketunnistimia ja heppojen yövaloja. Eivät ne loisteputkia yöksi tarvitse mutta joku pikkuinen tuikku olisi hyvä olla.

Kuten kuvasta näkyy, käytävän toisella laidalla on enemmän kuin paljon hommaa tehtäväksi. Unohtakaa nuo keltaiset seinät. Sinne tulee kaappeja, hyllyjä ja kaikennäköistä. Ja seinän värikin muuttuu ensi kesän aikana.

Ja mikäli kaikki menee niinkuin kuutioin, saadaan hepat karsinoihin huomenna. Päädyssä näkyvä väliaikainen seinämä puretaan ja sekin nurkka siistiytyy. Liukuovihan onkin jo siellä paikoillaan.

Mutta nyt ei huomisen töitä luetella. Nyt voisi oikeasti panostaa yöuniin. Huomisaamuksi en kaipaa uusintaa viikon takaisesta pyhäaamusta...

Näin rauhallisissa tunnelmissa täällä tänään. Toivottavasti elämä on rauhaisaa muuallakin.
Ensi yönä saattaa tulla lunta, on niin kylmä. Onneksi uunin kylki on lämmin ja tuhti pinkka villasukkia turvaa lämpimät varpaat. Pidä huolta itsestäsi ja läheisistäsi.

Adidas Babanas :D


2 kommenttia:

  1. Aika pähee nautavainaa!

    Meillä ei kylmää lykkää - vieläkin +11.6 lämmintä. Ihan epänormaalia lämmintä hönkää jostain. Talvea jo kaipaisin... mutta sitä saa mitä tilaa - kun luonto suo Tykkäsin kuurasta ja lumesta. Musta pimee ei ole suosikkilistan kärjessä. Mutta pakon sanelemana monen syksyn must. Otetaan mitä annetaan.

    VastaaPoista
  2. Jääprinssi Ruotsinmaalta ja aivan älyttömän onnellinen (ja huh, myös helpottunut..) mammansa kiittävät ja lähettävät terveisiä Torpan suunnalle :-) Kyllä oli hieno kyyti ja matkaseuraksikin osui sitten ihan Euroopan huippuori. Ihan kelvollista Prinssille, kuninkaallista kyytiä.
    Toivottavasti Torpan suunnalla on vähemmän mutaa kuin täällä meillä tarhoissa...se on tosi jättekiva kun kimo tykkää piehtaroida. Ja kimohan totta tosiaan tykkää piehtaroida :-) Niin ja pidelkäähän kaikki peukkuja että kaikki sujuu huomenna kaikessa rauhassa ja hyvin - Jääprinssi ja mä lähdetään huomenna ekaa kertaa yhdessä täällä uudessa kotimaassa ratsastuslenkille. Hui. Ja meillä on se iiiihana mittatilauspenkki, kyllä kelpaa.
    Nyt öitä :-)

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com