Uusi viikko

Jepjep. Uusi viikko pyörähti käyntiin ja torpalla näytti puolen päivän jälkeen tältä...
Lunta tuli, välillä hyvinkin sakeasti. Ja jokaikinen hiutale päätyi maahan saakka.
Turha lähteä spekuloimaan onko tämä nyt pysyvää vai kenties vain esimakua. Veikkaan jälkimmäistä mutta en pidättele henkeäni.

Viikonloppu luiskahti näpistä ihan puolihuolimattomasti.
Paljon saatiin taas aikaan, sitä sun tätä ja vähän huiliakin. Työhuone käy todellakin pikkuhiljaa ahtaaksi. Työpöydän alla on keskusyksiköitä ruuhkaksi asti ja johtoja sekä kaapeleita tungettuna johtokoteloihin aivan ruokottoman monta kilometriä. Ehkä ne kaikki ovat tarpeellisia?
Ainakin jokainen plugi on oikeassa reijässä sillä koneet käy ja kukkuu oikein mallikkaasti.

Iso-J joutui vihdoin eilen myöntämään, että powerrmac on supermac ja vanha winduskone hoippuu elämänsä ehtoossa. Että jospa se ruuhka siellä kaapelikourussa sittenkin hellittäisi jos ja kun laitekantaa karsitaan vanhimmasta lähtien.

Ja mikä parasta, suurin osa laitteista on nyt langattomia. Aah, ihanaa, tietokoneet todella voivat helpottaa vähäisen ihmispoloisen arkea! Olen nähnyt valon *tra-la-laa*

Hevosten kanssa homma on jotenkin jumahtanut stand-by-feed-me -tilaan. Tarvitsisin kipeästi toisen sisukkaan käsiparin avukseni jotta hevosten eroahdistus ei olisi niin elämää rajoittava tekijä. Ihan säännöllistä treeniä, päivittäin. Veikkaan, että muutamassa päivässä homma olisi ns. nähty ja eron hetket eivät olisi hevosille niin julmetun nuppia korventavia kuin mitä ne nyt ovat.

Kuva kertoo tilanteen, lähemmäksi toista hevonen ei oikein laillisin konstein pääse. Sun heinät on mun heinät ja mä syön sun heinien alta lumetkin. Joopajoo.

Silloin kun toinen on ihan rauhallisena, toinen hajoilee omaan tuskaansa toisaalla. Tänään se romahtelija oli tuo pieni keltainen kaveri. Mölysi tallissa, puhkui ja ravasi rundia karsinassaan. Tamma ja minä laskettiin kierroksia monellakin tavalla ulkona tarhassa.

Olisi kätevää jos voisi kloonata itsensä. Mutta vain hevoskoulutuksellisia tilanteita varten. Mahtaisi Iso-J:n naamakin venähtää jos meitsejä olisi originaalin lisäksi lukemattomat varakopiot.

Ou nou... itseäkin puistattaa pelkkä ajatus.
Ehkä on helpompiakin konsteja saada hevosen kokoinen massa hysteeristä lihaa toimimaan ns. monona. Ettei aina soisi stereona. Vaatii sitä kuuluisaa pitkää pinnaa eivätkä lehmän hermotkaan olisi pahitteeksi. Jatkan edelleen pienin askelin ja hyödynnän apukädet silloin kun niitä on maisemissa. Naapurin Minnakin on näköjään palannut aurinkolomaltaan kotiin.

Pikkukissat ovat harmittomampia, vielä toistaiseksi. Ne syövät ja ne nukkuvat. Ja Elli leikkii kotista. Nyt tää ois tässä tälleen äitikissa ja pikkukissat ois siinä tissillä silleen. Välillä Elli karkaa alakertaan syömään ja venyttelemään koipiaan, vaikka ruokaa ja vettä on toki tarjolla aivan siinä pentukopan vieressäkin.

Kohtahan nuokin pikku pistiäiset avaavat silmänsä ja mönkivät banaanilaatikosta valloittamaan maailmaa. Voin hyvin helposti kuvitella ja korvissani kuulla ne mätkähtelyt, töminät ja jymistelyt jotka kolme aktiivista kissanpentua saa aikaan.

Setäkissat eivät ole vielä nähneet näitä pieniä. Veikkaan, että setäveljekset taantuvat äkkiä pentuikään ja meillä on sitten semmoinen viiden pennun hunnilauma. Kivasti keinuu joulukuusi ja heiluu kynttilät... että se siitä rauhallisesta ja levollisesta joulun ajasta. Huokaus.

No joo, eipä kannata tuhlata ruutia tulevien murhehtimiseen. Eletään nyt ihan nätisti tätä viikkoa.
Päivä kerrallaan. Nyt on kuitenkin syytä hankkiutua vaaka-asentoon vällyjen alle, viikonlopun valvomiset kostautuvat ankarasti.