Pään vaivoja

Iltaa!
Kameratilanne on edelleen varsin avoin ja onneton joten katsellaan näitä vanhoja. Pari ennenjulkaisematonta löysin lokakuisesta kuvakansiosta. Mikähän lienöö pihlajan lajike? Puun vierellä olevassa infotaulussahan se tieto olisi mutta jäi tuolloin kuvauskäynnillä katsomatta. Yhden pikkuisen arboretumin pihlajia kuitenkin.

Tänään on ollut kaikenlaista pään vaivaa. Ja päänvaivaa.
Jo eilen alkoi ikävästi tuikkimaan oikean korvan etupuolella ja tänään se yltyi melkeinpä sietämättömiin mittasuhteisiin. Välillä jäi hommat kesken kun piti kyyristyä kivun alla sisäänpäin.

Aivan kuin joku tuikkaisi isoa naulaa ohimosta sisään. Ja vain oikealta puolelta. Ei ole muuttunut migreeniksi, kiitos siitä. Olen nyt ihan itse diagnosoinut vaivan kolmoishermosäryksi ja haen vielä asiantuntijan kommentin. Kunhan joudan.

Aamulla kurvailin kaupunkiin, lippuja ensi vuoden toukokuun konserttiin. Niitä rockin muumioita taisi haluta kuulemaan muukin, ei Mikko Alatalo saisi kotikaupungin karvaturreja liikkeelle niin aikaisin.
Ja kaikki sen ärräkipsan asiakkaat jäivät ilman pilettejä. Kun järjestelmä jumin jälkeen aukeni, tarjolla oli vain täyttä. Äkkiäkös muutamaa tuhatta lippua myydään. Jännästi vain suuri osa lipuista siirtyi samantien myyntiin huuto.netin palstoille. Ja hinta pompsahti matkalla. Markkinatalous toimii hienosti kun kysyntä ylittää tarjonnan.

Onneksi Iso-J on tuurihaukka ja onnistui saamaan naapurikaupungin ärrältä kaksi pilettiä. Ilmeisesti lievää härskimpää lirkuttelua, lahjuksia ja ties mitä on luvattu...

Torpalla elämä jatkuu tasaisena. Tänään oli myös harmaata ja sateista. Kuvassa maakellarin katto muutama viikko sitten, nyt näyttää suunnilleen samalta. Lumet sulivat yön sateissa ja päivän rankkasateessa lähti loputkin. Onhan takkuista talven tulo. Toivottavasti sadekausi ei jää ns. päälle vaan kuivahtaa ja vaihtuu ihan pienen pakkasen puolelle. Lunta saisi tulla nätti kymmensenttinen kerros joka voisi mieluusti sulaa maaliskuussa ihan päiväseltään. Ei tulisi mitään ikäviä kelirikkoja eikä rospuuttoja.
Jookosta, oi ilmojen säätäjä, jookosta?

Ellillä on myös ollut päänvaivaa. Kotileikeissä on havaittavista pientä tympääntymistä ja sehän purkautuu uudelleen järjestelyihin. Pennut oli retuutettu banaanilaatikosta kokonaan toiseen huoneeseen. Meidän sänkymme aluslaatikkoon. Viereiseen synnytti ja tähän toiseen oli pennut sijoitettu.

Ei siihen eläinten äkilliseen katoamiseen ikinä totu. Olipa kyseessä kaksi hevosta tai kolme viikon vanhaa kissanpentua. Häijyltä tuntui nähdä tyhjä koppa. Mutta onneksi ipanat olivat pulleina, lämpiminä ja tyytyväisinä umpiunessa uudessa pesässään.

Sittemmin pennut on palautettu takaisin banaanilaatikkoon ja siellä ne ovat nyt saaneet olla, Ellinkin puolesta. Opettaa vielä mokoma pennutkin samanlaisiksi kulkijoiksi kun mitä itsekin on... ja kuitenkin tupakissoiksi ne pennut olisi tarkoitus koulia ja opastaa.

Elli kaipaa ilmeisesti myös omaa aikaa sillä erittäin pontevasti hän maukuu oven takana ja vaatii ulospääsyä. Lapsivuodeaika näyttää vaativan hetken huilia ja tuuletusta. Se hänelle suotakoon.

Setäveljekset mätkähtelevät paikasta toiseen entiseen malliin ja loikkivat hölmön näköisinä lätäköiden yli. Veli Winston on ottanut tavakseen loikata tuvan ikkunalaudalle ja työntää tyhmä lärvinsä ikkunaan. Siinä se tohelo ilmeilee ja jollottaa niin kauan kunnes joku sisälläolija kuulee ja tulee ovelle päästämään kissan sisään.

Kanalassa käy ns. ilmavoimien kutsunnat lähipäivinä.
Talven takia on pakko yhdistää kaksi parvea ja se tietää sitä, että väkeä on vähennettävä. Vähennetään koristekanoista, niistä jotka eivät muni. Ekana ns. liipasimella ovat liiat kukot.
Niin surku kuin onkin, valkoinen silkkikukko taitaa olla kutsunnoissa ekana. Ja pari näitä kuvan tipuista. Ovat muuten jo isoja. Ja kukkoja.

Valituilla ei pää kohta vaivaa. Onneksi tuttavamme on koko syksyn käynyt teurastuskursseja ja ties mitä lihanpilkkomiskursseja. Välillä porotilalla ja välillä kotikanalassa.

Se on kyllä merkillistä, että minä voin syödä anonyymiä kanaa, sitä joka ilmestyy jääkaappiin rintafileinä. Mutta sitä, jota olen sylitellyt, ruokkinut ja hoivannut, sitä jota olen silmiin katsonut, en voi pataani laittaa.
Jäisi syömättä. Ja on kuitenkin turvallista, puhdasta lähiruokaa jonka elinkaari kestää minkä tahansa tarkastelun. Eettistä ja hyvin pidettyä. Ihmisen mieli on outo. Ja minä aivan liian kaupunkilainen syömään omia lemmikeitäni.

Päänvaivaa on aiheuttanut myös yksi sähköposti. Joku englantilainen nettihuutokauppa tahtoisi mainostaa torpan blogissa. Ihan sähköpostiakin lähettivät ja ilmoittivat olevansa hyvin kiinnostuneita käyttämään tätä vähäistä päiväkirjaa mainosvälineenä. Olin aluksi ihan imarreltu; voe hyvä ihme kuitennii, miun plogista kansainvälinen kauppakanava ja helppoa rahaa ropisee kuin rännistä torpan armon pohjattomaan laariin...

En loppujen lopuksi keksinyt minkäänlaisia perusteluita miksi antaisin heidän tulla tänne mainostamaan. Yhdelle kun lupaat niin kohta on kymmenen jonossa. Sitten tulevat nigerianpojat ainutlaatuisine tarjouksineen ja varmaan kohta muitakin joutavia kärkkyjiä. Ja nettihän on jo täynnä mainoksia.

Olkoon Hirnakan Torpan blogi jatkossakin mainosvapaa vyöhyke. Jos täällä jotain mainostetaan, teen sen ihan itse. Kehun, kiitän ja sätin. Ansionsa mukaan.

Loppujen lopuksi, tämä päänvaivoja aiheuttanut torstai alkaa olla nyt loppusuoralla. Ja minä siirryn kohta särkylääkepurkin kautta sänkyyn.

Huolehtikoon hevonen, sillon isompi pää!