Sieluneläin

Iltaa!
Kamerani taitaa olla kipeästi huollon tarpeessa, yksi jos toinen toiminto pätkii ja virheilmoituksia tulee tiuhempaan tahtiin kuin onnistuneita räpsyjä. Säädöt eivät ole nytkään kohdillaan joten ihan käsivaralta sutaisin sinne päin kuvia, sieltä sun täältä.

Tekniikka, mikä ihana tekosyy selitellä osaamattomuuttaan...

Tästä päivästä ei nyt oikeastaan ole mitään ihmeempää tallennettavaa. Ihan perusperjantai peruskuvioineen. Piiitkin hampain pakkauduin mukaan kaupunkiin, ihan keskustan vaatekauppoihin saakka. Kohtuullisen mahdottomaksi tiedetty tehtävä "Nuoremmalle perilliselle farkut".

Rajan takaa tulleita turisteja olikin keskustan kaupat väärällään. Ja pitkäkilpisiä ökymaastureita parkkihalleissa hyvin suurpiirteisesti parkkeerattuina. Kaksi ruutua per landrover näyttää olevan ns. maan tapa. Hohhoijjaa, kateellinen pieni ihminen oli huumorintajunsa kanssa kovassa paikassa.

Sen verran meikäpätkälläkin on napoleonkompleksia, että avoimesti kadehdin isoilla maastureilla kurvailevia ihmisiä.

Tiedän myös, että minulle kasvavat sarvet ohimoille just samalla hetkellä kun saan semmoisen pelin avaimet käteeni. Öykkäri pahinta laatua, tiedän, tunnustan. Siksi ajelen hyvin vaatimattomalla pienellä kipposella. Ja opettelen nöyryyttä.

Niin ne perillisen housut. Yhdet vähän sinne päin -malliset löytyivät. Mutta onneksi löytyi pari kivaa yläosaa. Ja myssy.

Pääsin hetkiseksi rättiketjukierroksella luikahtamaan kaupungin parhaaseen sisustustarvikeliikkeeseen ja tehtiin hauska löytö. Siitä lisää tuonnempana.

Olin hyvin onnellinen kun suunnattiin pesoliton nokka kotia kohti. Ja vielä onnellisempi olin kun kurvasimme kotipihaan. Ei ole kaupunki minua varten, enää.

Rehellisyyden nimissä, on ehkä reilumpaa kaupunkia kohtaan, etten siellä mahdottomasti notku jatkossakaan. Minusta tulee siellä äksy ja kiukkuinen. Ja hyvin lyhytpinnainen. Kuuman tunkkainen ja hieltä lemuava henkkamaukan sovituskoppi ei todellakaan ole mukavuusaluettani. Etenkin kun siellä pitää kyykkiä ja pyllyillä toisen samanlaisen tyypin kanssa. Perillinen on hyvinkin tullut äitiinsä.

Sen arvaan, että olen hyvin syvällä ongelmissa silloin kun minun pitäisi hankkia jotain uutta päällepantavaa itselleni. Jotain muuta kuin verkkareita, loimia tai tallitakkeja.
Semmoinen reissu vaatii personal shopperin ja henkisen gurun. Nemi-Kuoma on ansiokkaasti jaksanut ostosahdistuskiukutteluni ja pitänyt yleensä kiitettävästi huolen säännöllisistä paineentasausvisiiteistä viinibaarien vilvoittavien antimien ääreen.

Tutkimattomat ovat sielujen syöverit. Minä maalaistun ja teen sen ilolla. Ei olisi uskonut. Suomenhevosen sielunelämäkin osoitti taas kerran hämäriä sävyjään ja oudon ilmiön.

Miksi tamma makaa säkkipimeässä tarhassa? Tihkusateessa? Tuijottaa kohti metsää. Oi miksi? Soppapoika notkui aidan reunalla aivan kuin kertoakseen että nyt se tamma on lopullisesti seonnut.
Minä taapersin sysipimeässä maastossa hevosta etsimässä ja melkein kompastuin tammaan.

Se makasi tyynen rauhallisena maassa ja kuunteli tarkasti kun höpisin hätääni peitellessäni. Makasi se vielä silloinkin kun kumarruin ihan siihen viereen ja silittelin päätään. Tuuppasi turvallaan ja puhalsi kasvoilleni. Aivan rauhallisena ja tyynenä. Ja kertoi, että ei minun pidä hätäillä, hällä on kaikki tosi hyvin.

Päättelin, että siinä oli sitten tamman mielestä oivallinen paikka iltamakoiluun ja poistuin paikalta. Häiritsemästä.

Jonkin ajan kuluttua tamma olikin jalkeillaan ja ilmeisen valmis tulemaan yöksi talliin. Tyynenä ja rauhallisena. Se on niin outo hevonen. Katoaa johonkin hevosen mielen suojakuplaan ja palaa aikanaan takaisin. Toivottavasti ei ikinä unohdu sinne vaan osaa reitin takaisin jatkossakin.

Tallissa näyttää tänään tämmöiseltä:

Pientä koristeluakin on jo ehditty tekemään.
Huomenna viimeiset paikkausvalut, luiska päädyn parioville ja betonimyllyn saa kyörätä ulos.
Seuraavaksi voidaankin asentaa hyllyjä ja kalusteita. Iso-J lupasi aarteistostaan kaksi matalaa kaappia ja niiden päälle laskutason.

Rehut ja lisäravinteet vaativat oman poninpitävän säilytysratkaisunsa ja muitakin pieniä pulmia riittää pohdittavaksi.

Kunhan lattiavalut ovat valmiit, on aika kärrätä pelletit sisään ja siirtää hevoset yksiöihinsä. Ovat muuten oikein tyytyväisinä majailleet nämä viikot kimppakämpässään, saas nähdä saavatko vieroitusoireita toisistaan kun viettävät yönsä erillään, eivät kyljystuntumalla.

Ja sitten se tämän päiväinen löytö. Ylemmän kuvan yläreunassa, karsinaovien välitolpan päällä on jotain... mitä?? Kaikissa ökytalleissa on jotain pröystäileviä kultapalloja ja korskeita hevosfiguureja karsinakoristeina. Me pannaan kerralla kaikille luu kurkkuun koska meillä on kruunu!

Ja kruunun sisällä asuu tietysti Tallitonttu.
Nyt muihin perjantai-illan aktiviteetteihin, moikka!