Kuka se siellä sateessa seisoo?

Isävainaalla oli tapana aina koiraa sisään päästäessään kysäistä: no kukas se siellä satteessa seisoo? Sateella, paisteella, helteellä ja pakkasella sama kysymys ja sama hehheh päälle. Aina tietyllä äänensävyllä. Tänään se sama ääni soi selkeänä korvissani, aivan kuin isä olisi ollut siinä vieressäni kun notkuin hevosaidalla katsomassa pitkänaamojen sateessaseisoskeluja. Ei ollut isä vieressä. Mutta tuli ikävä.

Tuli semmoinen tunne, että kyllä ne poislähteneet ovat kuitenkin hollilla, samoilla taajuuksilla ja käyvät välillä katsomassa miten me täällä maan päällä rimpuillaan elämässä eteenpäin. Se on lohdullista.

Setä Winston istui äärimmäisen nyppiintyneen näköisenä pihalla, ilmeisesti kylän pulskin hiiri pääsi justiinsa karkuun. Mahan muodosta päätellen voimme tehdä onnistuneen päätelmän, että muutama pulskahko hiiri on päätynyt kitaankin. Kissa jolla on jenkkakahvat?  Ainakin tuo kissan "frakki" näyttää sinnittelevän yhdellä napilla kiinni ja loput mahasta röntsöttää kuin plussapallo tuolla alempana.
Hassukissa, valmiina vaikka linnan juhliin.

Koira sonnustautui frakin puutteessa työliiviin sillä metsäreissu Seniorikansalaisen turvakoirana luki työjärjestyksessä. Äitikulta haki liekoa ja havuja. Toivottavasti hänellä ei ole mitään kovinkaan kunnianhimoisia tavoitteita pihakoristeiden suhteen. Veljekset hulluudessa tuhoavat systemaattisesti kaikki koristeviritelmät. Tai siis roplaavat niin kauan että asetelmat hajoavat.

Aamun kirpeä pakkanen lauhtui ja tänään tosiaan satoi. Lumena enimmäkseen. Nyt on ikävän lämmintä ja se tietää myös märkänä litisevää lumipeitettä.  Ei näe tuo lumi aamua.
Harvinaisen työläs talven tulo tänä vuonna.

Sain vihdoin aikaiseksi parturoida Metsänpojan harjan. Kuvassa mennään vielä vanhalla kuosilla, mutta nyt on taas (kaukaa katsottuna) särmä ja jämäkkä harja. En todellakaan voi vieläkään kehua olevani edes auttavasti leikkuutaitoinen, tuli kamala konimuskynimys -malli. Onneksi jouhet kasvavat ja unohduksen lumet satavat senkin esityksen päälle. Ehkä jo seuraava leikkaus osuu kohdilleen.

Peltohevosille sallitaan paljon. Myös pienet tyylirikot. Komiat pärjää muutenkin.

Tupa on mukavan lämmin ja perjantai-ilta hyvällä mallilla. Eilen oli vuosittaisen viinitapahtuman päivä jonka minä unohdin autuaasti. Nimittäin tämän vuoden Beaujolais Nouveau tuli jakeluun.
Kappas vain, tänä vuonna on mukavan makuinen viinimehu. Muovipullo ei mitenkään lisää BN:n statusta mutta hauska perinnehän sen julkistaminen aina on. Ranskalaisille ilmeisesti varsin tärkeäkin.

Viimevuotisen esityksen hulautin lihapadan liemeksi. Joinakin vuosina on ollut niin hyvää, että sitä on hommattu toinenkin lekkeri kylmien talvi-iltojen lämmittäjäksi.

Seuraava juhannus on sitten BN:n ehdoton viimeinen käyttöajankohta. Sitten se muuttuu kuraksi. Siihen saakka vain paranee. Tämänvuotinen on kesänmakuinen. Me so like.

Kesänmakujahan tässä tarvitaankin. Lumi toi hetkellisen valoisuuden, kunnes sade muuttui vedeksi ja pilasi kaiken.

Iloisia uutisia kiiri korviini Facebookin kautta. Veljentytär Ulla on suoriutunut yo-urakkansa ykkösvaiheesta, hienosti eximiat sekä ruotsista että englannista. En osaa edes jännätä Ullan puolesta. Se likka hoitaa homman kuitenkin.

Eiköhän tämä viikko ala nyt olla tässä. Tälle illalle ei ole enää mitään ohjelmaa, pelkkää löllimistä lämpimässä tuvassa uunin hohteessa ja kynttilöiden liekeistä hypnotisoituen. Ja onhan mulla tuossa se viinilasillinenkin. Luvassa sikeät yöunet.

Ei tarvitse seisoa sateessa kenenkään. Tupakissat ovat tuvassa, Elli paapoo omia pikkuisiaan yläkerrassa ja tupaterrieri makoilee lampaalta haisten jossain lähistöllä. Ei näy koiraa mutta haju on vahva!
Hevoset mussuttavat yöheiniään, lampaat kurlaavat omassa osastossaan ja kanalasta näpsäytetään valot pois heti seuraavaksi.

Poistun siis minäkin palveluksesta, leppoisaa perjantai-iltaa!

Sivulle poistu!