torstai 28. helmikuuta 2013

Lääkäreiden saneluita, ties monesko versio

Näitä kiertää aina säännöllisin väliajoin sosiaalisessa mediassa, tässä on ainakin minulle aivan uusia. Käykää vessassa ennenkuin aloitatte lukemisen.



Eilen kotona pudonnut vasara vasempaan silmään, outoa tunnetta tämän jälkeen.

Hiuksia lähtee harjatessa, ei käteen vetäessä.

Normaali musta tussu. (muu status)

Potilaan pää iskeytyi tuulilasiin ja kierähti siitä maahan.

Mainittakoon lisäksi, ettei olennaista lämpöeroa ole havaittavissa jalkojen välissä.

Lähes päivittäin tulee tilanteita, joissa ei muista, mitä vaimo on sanonut.

Potilaan lopetettua tupakoinnin on hänen hajunsa palannut.

Korvat häämöttävät heikosti vaikun takaa.

Ei yhdyntöjä. Neljä raskautta ja synnytystä.

Mitä tulee impotenssiin, lääkitystä jatketaan ja annetaan vaimon käsitellä potilasta.

Kävely töksähtelevää, aina ei tiedä, mihin jalat menevät ja ovatko ne maassa vai ilmassa.

Perussairauksina sepelvaltimotauti, verenpainetauti, Jehovan todistaja.

Hänellehän on vuosikausia sitten tehty pukamien vuoksi avoleikkaus, lisäksi gynekologi operoinut omaa puoltaan.

Potilaan mielestä isovarvas roikkuu alempana kuin muut sormet.

Hän on motorisesti levoton eli konttaa pöydän alla.

Potilaalla on mandoliininkokoinen eturauhanen.

Potilas on ehkä kenties mahdollisesti saattanut hyötyä lääkityksestä.

Se tekee hyvää. (CTG hyvä)

Nyt potilas kolme viikkoa sitten Kanarialla käynyt kylpyammeessa taistelun torakan kanssa ja tässä yhteydessä liukastui ja löi takaraivonsa kylpyammeeseen.

Tulee pitkäaikaisen lonkkakivun vuoksi ja toivottavasti ei tule toista kertaa.Potilas virtsaa mielestään hyvin, kuin hevonen.

Pukamavaivaa ollut pidempää, kertoo jo vuosia olleen suolen toiminnan huononlainen, lampaan panania tulee.

Päivittäin 90 km lenkkejä koiran kanssa noin kolmesti päivässä.

Potilas poistuu sairaalasta iloisena, vaikka on juuri yrittänyt itsemurhaa.

Hyvässä kunnossa oleva kuorma-auton kuljettaja, joka ajaa tavallisesti 10 km hengästymättä.

Ruokaa potilas saa pojaltaan, joka on pakastimessa

Tulee vastaanotolle allergisten vaivojen takia. Tulkkina toimii mies, joka on vatsastapuhuja.

Tuli kävellen, vain toinen jalka puettuna sukkahousuun, toinen riippui vapaasti.

Tupakoinut lähes 50 askia päivässä. Nyt nuhaa ja yskää.

Uloste on samanväristä kuin osaston 19 ovet.

Ummetuspotilas. Tulee aamuyöstä klo 2.00 paskalle aluesairaalaan.

Virkeä rouva, joka lähtee tuolilta hyvinkin vikkelästi liikkeelle.

Kävelee symmetrisesti varpailla ja kantapäillä ja kyykistyminenkin sujuu hyvin.

Kuunnellut 'oopperan kummitusta' ja silloin aavekivut alkaneet.

Ihmettelee, miten voi olla raskaana, koska ei ole ollut yhdynnässä. Ilmeinen abiogeneesi = elämän syntyminen elottomasta aineesta.

Luomet roikkuvat pitkin poskipäitä.

Alapää kutisee ja nenäkin tuhisee.

Potilaan älykkyysikä vastaa lähinnä aasia.

Vinkkailee silmää. Kysyttäessä asiasta kertoo vikittelevänsä tohtoria.

11 kommenttia:

  1. Ja mä kun luulin nauraneeni kaikki lääkäreiden sanelut jo moneen kertaan ihan puhki. Henki meinasi loppua ihan kokonaan jo puolessa välissä, mutta tää räjäytti potin lopullisesti:

    "Potilaan älykkyysikä vastaa lähinnä aasia."

    En voi vielä mennä nukkumaan tai TM saa raivarit mun hihittelystä.

    VastaaPoista
  2. Ollos hyvä vaan. Mulla tursui iltarahkat nenästä ulos tuossa torakan kanssa taistelussa. En pysty lukemaan loppuun.

    VastaaPoista
  3. Hyvä kun neuvoit käymään vessassa ensi. Olis tuoli ollut märkänä. :)

    -Liza-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli kiire vessaan kun sain ekat kaksi luettua :D

      Poista
  4. Ei jumaleissön! :D :D :D
    Kiitos! Tarvitsin tätä erityisesti tänään!

    VastaaPoista
  5. Perussairaudet: sepelvaltimotauti, verenpainetauti, Jehovan todistaja.

    VOI KUOLEMA!!!! :D :D :D

    VastaaPoista
  6. Voi perkele! :DDD
    Piti ensin sanoa tuosta tautimäärityksestä Jehovana mutta koko ajan tuli parempaa, kolme 90:nen lenkkiäkoiruuden kanssa ja 50 askia röökiä päivässä-on jumalauta kovakuntoista väkeä! :DD
    Täytyy tunnustaa että hieman yli puolen välin lensi läppäri sohvalle ja makkarista kuului varsin apaattisella äänellä koiralle lausutut sanat: Älä välitä, taas se monopää sekosi.
    Kiitos Hirnakka, tää oli ehdoton iltajumalanpalvelus meidän mäellä :D

    VastaaPoista
  7. Voi kun tietäisit.... tämä yksi vanhasta blögistä ja aito: Suoraan lääkärin sanelusta "potilaan kaki pappamaista" (kyseessä oli vauva, jonka uloste oli papanamaista, oli vähän ummetusta näet...)...

    VastaaPoista
  8. Nää on aina yhtä hauskoja. Toi Jehova on oikeesti usein. Thank you, madame :D

    VastaaPoista
  9. Oh my Good tuumi Nelson:))

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com