Sienikatsaus

Edellisessä Torttua ja Piirakkaa -merkinnässä esittelin muotopuolia kyhäelmiäni leipomusten saralta. Ei kai se oo niin justiinsa noiden kakkujen kanssa? Pääasia, että maku on kohdillaan. Sitäpaitsi, kaikki on syöty, kanoille ei jäänyt mitään. Leipomokakuista jää aina osa myös kanasille, omatekemistä ei.

Esitin kysymyksen Kanadaan, minulle on nimittäin jostain jäänyt mieleeni, ettei meidän sienestysharrastuksemme olekaan mikään maailmanlaajuinen hupi. Silkkaa pohjoismaista hyvinvointivaltioiden ylellisyyttä nämä tattimme ja muut luonnonherkkumme.

Jotain tatintapaista kasvaa toki muuallakin eurooppalaisella mantereella mutta kun puhtaudesta puhutaan niin mehän painimme ihan omassa mestaruusliigassamme. Ja sanokaa mun sanoneen, on vain ajan kysymys kun ensimmäiset kotimaiset tryffelisienet ilmestyvät myyntiin.

Noh, se kysymys. Sain vastauksen, kopioin sen tähän:

"Hei taas täältä Supperista. Tutkin Internettiä ja löysin tietoa, että Black Chanterelle kasvaa Californiian pohjoiosassa. Minulla on myöskin mielessä, että sitä voisi löytyä Newfounlandista Kanadan itärannikolta. Newfoundland on ainoa paikka Kanadassa, jossa kasvaa puolukoita ja lakkoja. Sudburysta asti jotkut suomalaiset kävivät siellä asti puolukoita ja lakkoja poimimassa!"

Purkissa lukenut Horn of Plenty on siis vain markkinanimi, ei mikään virallinen englanninnos tuolle Mustalle kantarellille eli torvisienelle.

Jep. Että pikkuisen kunnioitusta sitten ensi syksynä kun syystä tai toisesta käppäilette metsässä. Ne puolukat joiden päälle piskinne kuseksii, ovat harvinaista superfoodia jota kannattaa kahmia ainakin kourallinen kitaansa aina nähdessään. Samoin mustikat ja lakat/hillat. Ynnä sienet.

----

Sunnuntaina pakkasin pikkukillixit koppaan ja hurautin etelä-Savon puolelle. Varkauden abc:lla kissatrokari jakeli antimiaan, kuului miu ja mau ja kisulit olivat uuden omistajansa hallussa. Kotimatka sujui mukavasti puhelimessa (oli hands-free, tietenkin). Illalla oli uusi kaupunkikeikka edessä, Peetun koirakoulu, munakuljetus ja salitreeni. Illalla väsytti asteikolla 0-10 noin kahdeksantoista edestä.

Eilispäivänä niitin uutteran salitreenin ja melko rivakan hölkkälenkkini satoa voitelemalla kinttujani hevoslinimentillä ja köpöttelemällä varsin jäykin jaloin.

Toki maanantaihin kuului muutakin, mm. autuaasti unohtamani Äitikullan silmäklinikkareissu. Sitten posti toi muistutuksen, tämä kelvoton äiti on kiireissään unohtanut Esikois  Teinin hammastarkastusajan. Voi pottujen pottu ja muusit päälle. Minä tiesin, että viime torstaina olisi pitänyt olla jossain muualla kuin missä olin. No se oli se hammaslääkärikeikka tietenkin. Arvatkaapa tuleeko oikomishoidon suunnitteluun aikaa tämän kevään aikana? Nope.

Sainkin sitten iltapäivällä jonkinlaisen v-ttu minä en jaksa tätä savottaa enää hetkeäkään -kohtauksen ja nukahdin silkasta väsymyksestä tunniksi tuvan sohvaan. Joskus vaan käy niin, että pienikin vastoinkäyminen kaataa koko korttitalon.

Tänään on huomattavasti paljon parempi päivä, vaikka tunnin välein pitääkin sätkiä sinne ja tänne. Paperihommiakin olisi ihan työksi saakka, ehkä tylsintä puuhaa ever.
Tilitoimisto menee vaihtoon, yhtiömuoto menee vaihtoon ja kaikenlaista muutakin pitää ajatella uusiksi. Myös auto. Valitettavasti se kiesi jolla minä suhaan, on ja pysyy pihassa edullisuutensa vuoksi. Kunhan nyt saataisiin ensin Iso-J:n alle uusi kärry. Oi jos saisin jostain toimivan kristallipallon josta kurkata tulevaan.

Aurinko paistaa ja Soosipossu on aloittanut tarmokkaan karvanvaihdon. Tamma pitelee vielä kiinni villahousuistaan mutta Poni pöllyttää karvojaan antaumuksella. Kun se piehtaroi, hankeen jää karvakuorrutus. Ovat siis ulkona ilman nuttuja, paljain pyllyin. Pakkasta on noin -6° ja hiihtokeli näyttäisi olevan parhaimmillaan.

Uutta talvinuttua Ponille taannoin tilatessamme tajusin, että tänä talvena ei ole tarvinnut loimittaa tallitoppiksillakaan vielä kertaakaan. Viime vuonna näihin aikoihin oli jäätävät pakkaset.
Sen puolesta tämä talvi on ollut armollinen. Eikä luntakaan ole vielä masentavia määriä. Vähemmän täällä on kuin etelässä.

Valitettavasti realisti minussa muistuttaa, että kyllä sitä vielä saadaan. Lunta ja pakkasta.

---

Tähän loppuun vielä päivän kevennys, tämä perustuu täysin kuulemani ja muistamani varaan. Se ei ole paljon se. Yritän. Tarina on kuitenkin tosi ja oikeasti tapahtunut, näin minulle vannottiin.

Eräässä perheessä asui kotona aikuinen poika, iso ja vahva mutta älyllisesti kehitysrajoitteinen. (Anteeksi, etten tiedä korrektia nimitystä). Pojan mielipuuhaa oli metsässä samoilu sekä puunhakkuu. Tavallisena työaamuna vanhemmat lähtivät töihinsä ja poika jäi kotosalle. Kohta isän puhelin soi ja poika hihkuu puhelimeen: Isä, isä, minä sain peikon kiinni.
Isä ei oikein tahtonut uskoa asiaa ja käski poikaa lopettamaan pelleilyn. Kohta poika soitti taas ja kertoi, että nyt se peikko on vangittu ja istuu liiterissä, isän pitää tulla heti katsomaan.

Isä aavisteli pahaa ja lähti kotiinsa tarkastamaan tämän peikkokeissin.

No siellä liiterissä oli thaimaalainen marjanpoimija, pelosta kalpeana ja kauhuissaan. Poika oli häneen törmännyt metsässä käppäillessään ja napannut parempaan talteen. Peikkona.

---

Mene metsään, takuulla yllätyt!