Pientä pintaremonttia sekä case Alma

Nyt en rohkene kuvaakaan laittaa, sillä torpalla (virt.) on remontti käynnissä.
Julkisivua fiksataan ja nyt aletaan olla jo niissä sfääreissä joita minäkin tavoittelin kun blogin polkaisin pystyyn syksyllä 2009.

Itseäkin vähän jännittää mitä tästä loppujen lopuksi hioutuu, nytkin näyttää jo oikein hyvältä.
Ja minähän en itse näihin bloggerin hallintakaluihin koske, ne on osaavammat jotka fiksaavat. Tekijän toivon jättävän oman linkkinsä ja puumerkkinsä blogin etusivulle.

Tämä alkuviikko on sitten kyntänyt niin syvissä vesissä ettei mitään rajaa. Tähän saakka nenä on sentään pysynyt pinnalla, mutta tänään luulin jo hetken, että nyt upotaan pohjaan saakka. Sakkasi ja pahasti.

Nyt luulen, että tunnelin päässä näkyy sittenkin valoa, eikä se ole juna. Ehkä.
Viime viikolla tuli odotettu voitto eräästä kilipäästä, nyt on vähintään yhtä paljon pelissä. Toivottavasti tämä loppuu pian ja voin taas keskittyä olenaiseen.

Ihan vaan kurjuuden maksimoimiseksi päätin, että tällä viikolla vastaan jokaikiseen tulevaan puheluun. Minulla on ollut erittäin traumaattisia kokemuksia puhelinmyyjistä, joten olen systemaattisesti skipannut puhelut jotka tulevat tuntemattomista numeroista. Laatimaltani älä vastaa -listalta löytyy kymmeniä puhelinmyyjien numeroita. Eija Enialta, Tero DNA:lta, Seppo Elisalta, Mika Soneralta ja ketä teitä nyt onkaan. Ai niin, Mediapexin uuttera väki meinasi unohtua. Ne olivat sitkeitä. Minä en ole pyytänyt teitä soittamaan. Otan yhteyttä kun tarvitsen palveluita. Ihan itse soitan.

Koko pahuksen päivän odottelin, että joku kurja sielu soittaisi ja tekisi tarjouksen josta ei voi kieltäytyä. Kello oli jo 17.29 kun outo numero soitti. Ilahduin. Siellä oli Veera swishshwaswohs- firmasta. En saanut tuon enempää nimestä irti vaikka kysyin kolmesti. Veera sitten selittämään: Elikkä hei Hirnakka, kiva kun sain sinut kiinni koska tiedän, että suuhygienia kiinnostaa sinua varmasti paljon. WTF??? Mistä ne voi tietää, että pesen leegot kahdesti päivässä?

Veera tarjosi sähköhammasharjasettiä pelkkien postikulujen hinnalla. Ja sitten myöhemmin saisin kolmen kuukauden välein vaihtoharjoja. Pitelin poskistani kiinni ja sain kohtuullisen ystävällisellä äänellä kerrottua Veeralle, että nyt ei ole asia ajankohtainen. Meillä on hammasharjoja, sähköllä ja ilman riittämiin.

Sitten soitti Alma. Vanha ystäväni, ihan siis puhelintuttu, tuli elämääni viime syksynä. Aluksi luurista kuului väräjävällä mummonuotilla: Haloo?? Haloo?? Onko Liisa? Haloo, oletko Liisa siellä? Alma täällä! Johonkin väliin sain sanotuksi, että Alma hei, tämä ei ole Liisa. Noin kahdeksannella soitolla Alma vihdoin tajusi, että Liisan numero on muuttunut tai minulla on Liisan entinen numero tai jotain häikkää yhteystiedoissa on. Sitten oli tovin tauko. Eräänä päivänä joulun alla tuttu numero soitti taas. Nyt siellä oli Pappaikäinen herrasmies: Haloo? Onko tämä Liisa?

Pappa oli vielä huonokuuloisempi kuin Alma, joten sain kajottaa kovalla volyymillä, että Liisa ei nyt ole tässä numerossa. Opastin molempia Nollakakkosen pakeille, mutta ei tainnut mennä se valistus perille. Ei ainakaan uponnut. Vielä ennen joulua soitti Alma ja kyseli taas Liisaa. Nyt oli kuulolaitteessa uudet patterit (kiitos sille vävypojalle joka ne Almalle vaihtoi) sillä pystyin aivan normaalilla puheäänellä jutustelemaan Alman kanssa. Ihmeteltiin molemmat miten onkin jännä, että minulla on Liisan numero. Selvisi, että eroa on 040 ja 050. Numerosarja on muuten melkein sama.

Alma toivotti minulle hyvää joulua ja minä toivottelin Almalle valoisaa vanhuutta.

Tätä on nyt jatkunut muutaman kuukauden ja viime viikolla Almalla oli taas asiaa. Nyt hän jo naurahti, että ohhoh, eipä osunut seitsemän oikein tällä kertaa.
Nykyisin minulle tulee hyvä mieli kun Alma soittaa, siellä on ehkä yksinäinen seniorikansalainen jolla ei ole muita kuin Liisa.

Niin, tänään oli sitten muilta osin rauhallinen ilta puhelinmyyjien suhteen. Melkein petyin. Kun minulla oli Tössen vasen takakavio tiukasti kainalossani, puhelin vislasi Kill Billin melodian ja nyt osui Jymypotti, Estetty numero. Yleensä vastaan niihin aina ilahtuneena, sillä lainvartijasukulaisten soitot tulevat aina estetyistä. Tällä kertaa sieltä soitteli virolaisittain puhuva Marina joka tarjosi Evitan pikkareita (alushousuja) tutustumispakettina vain 3,90. Ehkä jossain joku neropatti oli päätellyt, että kuulun vielä siihen ryhmään joka a) käyttää hammasharjaa b) ei käytä vaippoja. Yllättäen Marina ymmärsi kun kerroin kuinka tukalassa tilanteessa olen juuri sillä hetkellä ja tammaakin tympii kökkiä kolmella jalalla kesken kaurojen pureskelun.

Siihen ne tämän päivän soitot tyssäsivät. Höh. Hammasharjoja ja pikkareita. Eivätkö ne mitään järeämpää tarjoa?

Jos se savvoo viäntävä akuankan myyjäpoika soittaa, minä tilaan akkarin ihan varmasti. On nimittäin kerran aikaisemmin otettu akun tilaus ihan vain myyjän supliikin takia. Loistotyyppi!

Muilta osin päivä ei ollut mitenkään jännittävä. Enimmäkseen tympi.
Onneksi Äitikulta värkkäsi laskiaispullia ja ihan silkkaan v-tutukseen söin niitä kolme.
Äitikulta päätti tehdä pientä yllätystä ja oli ihan itse veivannut mantelimassaa. Siis m-a-n-t-e-l-i-m-a-s-s-a-a! Meillä on  aina täytetty laskiaispullat kermavaahdolla ja hillolla. Mikä riemuidea oli survoa nyt sinne sitä äklöttävää massaa? Silti söin niitä kolme. Enkä uskalla ajatella kuinka monta olisi uponnut jos ne olisi täytetty oikein.

Laitan huomenna tänne alas kuvan laskiaispullasta. Nyt vetäydyn yöorrelle, huomiseksi on ohjelmaa.

Moido! Missä lienetkin.