Ken vei tiistain?

Pikkuinen kissinpissi pahnanpohjimmainen saa luvan demonstroida ilmettäni, kun tajusin tänään tuossa iltapäivän kähmyssä, että joku vei minulta tiistain.

Piti tutkailla kalenteria, lasten lukujärjestyksiä ja omaa puhelinta. Että mitä on tullut tehdyksi päivänä nimeltä tiistai. En saanut tolkkua.

Hämärästi muistan kyllä heränneeni, tehneeni aamuasiat, olleeni oikeassa paikassa suunnilleen oikeaan aikaan. Ja silti pelkkää harmaata huttua, koko hela päivä.

Tänään saattelin Iso-J:n reissuun, Perilliset kouluun ja löysin itseni yllättäen äheltämässä taljavetojen ja vipunostojen ääreltä. Olin hakenut sitä ennen yhden satulan sovitukseen, kiikuttanut onnittelukortin Ulla-neidin residenssille ja hoitanut pari muutakin asiaa.

Iltapäivällä palaset vähitellen loksahtelivat paikoilleen kun tajusin, että eletään keskiviikkoa, helmikuun kuudetta päivää. Viikkohan on jo puolessa, ylikin.

Senkin tajusin, että tämä talvi on kyllä puristanut meitsistä viimeisenkin puhdin. Ottanut luulot pois ja nakannut turhana tunkiolle. Ihan kuin parvi kiukkuisia MC Tinttikerholaisia olisi käynyt kimppuun ja nakuttanut irti ajattelevan ihmisen tuntomerkit, mukaanlukien älyllisen toiminnan.

Huomaan myös lähentyneeni henkisellä tasolla armasta Lumppu-Elliämme. Se ei välttämättä ole hyvä merkki, onhan Elli moraaliltaan arveluttava ja äärimmäisen helposti höynäytettävissä kaikenlaisiin kissanmoukujaisiin joita naapurinavetan kulloinenkin kolli keksii järjestää.

Minua ei kyllä sen puoleen höynäytetä torpalta mihinkään riekkujaisiin, vähintään pitää olla tosi hyvä syy. Ja onneksi semmoisiakin on. Yksi sellainen on ystäväperheen maisteribileet ensi kuun puolella. Sinne siis, cincin!

Mutta älyllisesti alan olla yhtä lamaantunut kuin Elli. Mikään ei oikein tunnu miltään, tekisi mieli paskat nakata kaikille velvollisuuksille ja kaivautua vällykasan alle muutamaksi viikoksi. Äitienpäivänä olisi hyvä aika havahtua takaisin elämään. Koska se ei ole mahdollista, on käännyttävä aina viisaan Luontoäidin puoleen. Nyt täytyy toivoa kevätauringon ihmeitä tekevää piristystä ja lisääntyvän valon tuomaa keväthulluutta. Ikäkriisihän ei näin nuorta *köh* koske ja minun pitäisi olla elämäni kunnossa ainakin fyysisesti. Tai ainakin matkalla parempaan.

Life is a bitch. And then you die -Elli-

Viisaus ei asu meissä

Kyllä tähän (puoli)aurinkoiseen ja kohtuullisen mukavaan päivään hyviäkin pätkiä jo mahtui. Sen lisäksi, että eiliseen verrattuna olin tänään ns. kartalla suurimman osan päivästä.

Aamulla räjähdin spontaaniin nauruun kun huomasin rakkaan sisareni julkaiseman kuvan Facebookista.

Siinä on ihminen jonka ajatuksenjuoksua ihailen vuosi vuodelta enemmän ja jota ymmärrän samassa suhteessa aina vain paremmin ja enemmän. Ja totean myös hiihteleväni samoja latuja, toki muutaman vuoden viiveellä. Vaikka elämä on meitä kuljettanut välillä fyysisesti, välillä henkisesti hyvinkin kauas toisistamme, on silti ilolla todettava, että veri on vettä sakeampaa.

Jep, ei epäilystäkään. That´s my sis:

Iltatallin jälkeen totesimme Nuoremman kanssa taas yhden satulan Soosipossulle epäsopivaksi. Onneksi se on semmoinen malli johon voi vaihtaa erään osan joka levittää satulaa leveämmäksi. Huomenna saan ratsuttajan kaveriksi joten pähkäilemme asiaa uudemman kerran ja koeratsastamme tämän ehdokkaan sen verran, että nähdään mistä kinnaa ja minkä verran.

Satulahan on semmoinen kapistus, että se sovitetaan aina ensiksi hevosen selän ja rungon mukaan ja sitten katsotaan passaako se ratsastajalle. Ei suinkaan toisin päin, että ensin valitaan kivoin väri ja sitten koeistutaan ehdokkaat. Ei ei ei. Kaiken sovitusruletin jälkeen vaihtoehtoja jää yleensä yksi. Kallein.

Sauna pehmitti aamurääkin jäljiltä hieman naukuvat lihakset ja luulen, että nyt on aika hankkiutua vatupassiasentoon. Se, että Iso-J on poissa, ei suo sänkyyn yhtään enempää tilaa. Ette usko kuinka laajaksi Peetu, vähänläntä piski, voi levittäytyä. Ja loput tilasta vie Nasse, vanhemman herrasmiehen arvovallalla. Minä kärvistelen tuhannella mutkalla jossain sängyn laitapuusta roikkuen.
Se joka keksi, että koira on ihmisen paras ystävä oli kyllä sangen yksinkertainen vajukki tai muutenvaan hölmö.

Ei ole pyyteetöntä koirankaan rakkaus. Kaiken se vie.

Tämä taitaa nyt olla tässä. Heipat sulle ja heipat tälle pikkupennukalle, mokoma viirunaama muuttaa omaan kotiinsa perjantaina.

PeeÄäs: tänään nauroin toisenkin kerran, hihitin kutakuinkin hysteerisenä enkä saanut sitä lopetettua. Katsokaa tämä, omalla vastuulla. Ja äänet päälle.

How to dance when you´re high on life

Tanssien kohti torstaita, missä lienetkin!

*snort*