Pari sanaa vähän siitä sun tästä

Tyypillinen otos hevosista. Hitaasti kypsyttelen ja hyvä tulee, tässä hevospaisteja kevätaurigossa. Poika on niin tikkana ja tarkkana (huomatkaa korvien tasalle siistitty harja) ja tamma tapansa mukaan nuokkuu omissa maailmoissaan. Poika vaihtaa täyttä häkää talvikarvaa kevyempään kesäkuosiin, tamma nuokkuu omissa maailmoissaan senkin asian suhteen. Varmaan vielä laitumellepääsyn aikaan tammalla on virttyneet villahousut yllään. Se on niin outo mielensäpahoittaja, että olisin ehkä jo mokoman takia heittänyt ns. valjaat vaihtoon ellen olisi nähnyt hetkittäistä toivonpilkahdusta tämän kummallisen hevosen suhteen. Ehkä se sieltä vielä uskaltautuu esiin?

Ennen seuraavia ratsastuskertoja hevonen on pakko kollata läpi hierojan tai jonkun muun käsilläparantajan toimesta. Huhuilen varovasti Heidin suuntaan... mahtuuko kalenteriisi?

Toissailtana Iso-J lähti korjaamaan erään vuonohevospojan rouhimaa aitalankkua. Poni lähti oppaaksi. Ja kun Iso-J selkänsä käänsi, poika näpisti tarvikelaukun (sis. ruuvinvääntimen, ruuveja yms.) ja kiikutti sen turvavälin (n. 50 m) päähän. Oli kuulema kiva etsiä sieltä pimeästä hangesta kyseistä nyssäkkää kun Poni touhotti ympärillä ja osallistui etsintään sotkemalla kaikki jäljet.

Ei käy elämä pitkäveteiseksi näiden kanssa.

Temmellyskausi on alkanut

Viikko on alkanut hyvin, vaikka valittamisen aiheitakin löytyy, eikä tarvitse edes hakemalla hakea.
Lihakset naukuvat venyttelyn tarvetta ja hieronta-aikakin pitäisi tilata ennenkuin oikean kintun penikkatauti kroonistuu. Apteekista ei löydy apua geelien muodossa, mahtaakohan eläinlääkäri vielä kirjoittaa reseptiä pirtuhauteen varalta? Ennenvanhaan ovat isännät kuulema juhannuksen tienoilla kyselleet kovasti pirtureseptejä, perusteluina yleensä "sialla niska kipeä".

Monta päivää olen pyöritellyt tuvan pöydällä paperinippua, olisi syytä ryhdistäytyä ja laitella ne kirjanpitäjälle valmiiksi. Sille samaiselle jonka töitä teen täällä itsekin ja joka laskuttaa käsittämättömän monta tuntia siitä, että minä esivalmistelen kaiken. Outoa matematiikkaa.
Vaihtoon menee.

Vaihtoon menee tämäkin. Kuva tältä aamulta, ystäväni Sianpäähän se siinä niin keväänkeltaisena loimottaa.

Tämän saman varoitusvalon takia olen istunut useamman tunnin paikallisen huoltoliikkeen kahviossa ja tehnyt muutamia havaintoja. Siellä nainen ei ole potentiaalinen ostaja.

Samaisessa myymälässä huolto kyllä pelaa, mutta myynti nukkui onnensa ohi. Tilasin uuden auton viime perjantaina, hyvin kelpasi minun puumerkkini tilaussoppariin vaikka nainen olenkin.

Ja ei, älkää nyt pahoittako mieltänne, kyllähän te minut tunnette. Minä kyllä saan suuni auki jos tarvetta ilmenee, olen ihan tarkoituksella vaiennut toistaiseksi.

Kysehän on nyt siitä, että siellä jossa tuo merkkivalo saadaan väliaikaisesti sammumaan, on sekä myynti että huolto samassa hallissa. Kerran laskin jopa askeleet vakipöydästäni kahviautomaatin luota sekä huoltotiskille, että myyjän kopin ovelle. Saman verran (17) niitä oli. Sekä huollon tiskiltä, että myyjän kopilta näkee aivan esteettömästi vakipöytääni. Tarkistin senkin. Minulla on ollut runsaasti aikaa tehdä näitä havaintojani ja mittailujani sillävälin kun pikahuolto ahertaa omalla puolellaan kiesini valoshown kimpussa.

Myyjä ei ole nimittäin kertaakaan noteerannut läsnäoloani, mitenkään. Tai noh, ehkä hän sen verran vilkaisi, että määritteli sukupuoleni perusteella minut ei ostavaksi asiakkaaksi. Ja syventyi taas pasianssiinsa. Kerran oli hirmuinen hälinä päällä kun jollekin kaverille piti järjestää auto koeajoon viikonlopuksi. Nelivetomaasturi tietenkin.

Jos minä olisin autoliikkeen myyjä, kävisin ihan vaan aikaa tappaakseni (ei siellä mitään ruuhkaa ole) jututtamassa kahvittelevia ihmisiä ja kyselisin kuulumiset myös auton suhteen. Jotta mikäs huoltoon toi, joko vaihdettais tuoreempaan, onko kaikki hyvin? Joutaisiko rouva koeajamaan odotellessaan tämän uuden mallin?

No ei. Omistajan poika kun on, niin mitäs turhia ventovieraita mielistelemään.

Palautepuhelun saatuaan häkeltyi niin, että lopetti ensin puhelun lyhyeen. Piti pienen puhaltelutauon ja soitti takaisin. Kyseli auton rekkarin. Osaanpa varautua (punaiseen mattoon ja pullakahveihin) kun menen sianpäätä seuraavan kerran näyttämään. Ilmeisesti jo perjantaina.

Ja kyllä, Iso-J soitti. Hän osaa asetella sanansa niin, että tyhmempikin tajuaa jossain vaiheessa pelanneensa itsensä nurkkaan. Ei Iso-J ketään nolaa eikä hauku, asiallisesti ja ystävällisesti antoi palautetta ja oivaltamisen ilo jäi myyjälle. Liekö sitten iloinen asia tunnistaa itsensä ennakkoluuloiseksi tympiöksi.

Eniten tässä jännittää se, miten oma pokerini pitää. Jännän äärellä, niin jännän... tuskin maltan odottaa!

Hukkuu, ei huku?

Iso-J lähti isojen kauppojen takia isolle kirkolle. On sen kokoluokan asiakas (rajan takaa), että on helpompi kuskata ostotiimi pääkonttorille kuin hinata koko hemmetin konttuuri asiakkaan ahtaaseen työhuoneeseen.

Sen minä vaan sanon, että rajan takaa ne rahat tulee ja se on tämän kämäisen kolkan pelastus. Meiltä lähtee valtionhallinnon toimesta niin varuskunnat kuin virastotkin, mutta silti rahaa tulee kuin rännistä, itärajan ansiosta. Ja tälläkertaa idänkaupan sadon hedelmät keräävät ihan tavalliset tämän seutukunnan yrittäjät, eivät isojen teollisuuslaitosten ja ministeriöiden delegaatiot. Ne kuolivat maksavaivoihin jo hamalla 1970-luvulla.

Ja lopuksi puhutaan vähän koiraa. Ensin harjoitusvastustajana on Nasse, ikämiessarjan äijä.

Nasse, oltaisko pusuhippaa?

Älä kuule märkäkorvajuippi mulle rupee yhtään..

Sitten areenalle astui Veli Winston, kissaveljeskunnan Jermu:

Veli Winston seljällään vaan ei häviöllä

Nyt selätit väärän kissan

Peetulta ei yritystä puutu. Ihmeen hyväntahtoisesti ja isällisesti torpan vanhemmat ja varttuneemmat herrasmiehet jaksavat pennun lähentelyitä sietää. Eikä Peetukaan pahalla, se on semmoista nuoruuden intoa ja koheltamista joka kyllä aikanaan tasaantuu. Yhtään vekkiä ei ole kenestäkään parsittu ja on kuitenkin kynsiä sekä hampaita melkoinen määrä pelissä.

Tästä on hyvä rynnistää kohti loppuviikkoa, illalla rynnistän lenkille ja saunan kautta linimenttipurkille. Sitä ennen pitäisi oikeasti setviä nuo paperit... oikeasti. Huokaus. Toin jo nitojan ja reijittäjän työkaluiksi, pakkohan se on alkaa. Huokaus. Jos ensin kahvit keittäisin. Huokaus...

Terrierin tarmolla uutta päin, missä lienetkin!

PeeÄäs:
sitäkin mun piti sanoa, että kehumani Hypnotisoija -elokuva kaikessa kauheudessaan sisälsi yhden todella häiritsevän asiavirheen. Se, että tapahtumat sijoittuivat joulunalusaikaan oli selvä. Mutta ainakin loppukohtaukset oli kuvattu selkeästi kevätvalossa. Valo oli aivan erilainen, lumi oli kevätlunta ja mikä pahinta, hankiainen oli päällä. Ei ei ja NEJ! Se ei kertakaikkiaan käy. Ärsyttävä yksityiskohta joka vaivasi minua pitkään. Ja vaivaa muuten vieläkin.